Miten voisin tukea 7v poikaani, silloin kun hän saa riehuhepulin? Eli hänelle tulee päivittäin tilanteita jolloin joku ärsyke saa hänet fyysisesti ja kovalla äänellä verbaalisesti riehumaan. Ei kiukkuisesti, vaan iloisesti/levottomasti, mutta muita häiritsevästi. Hän ei myöskään tiedosta kuinka tämä tekee hallaa mahdollisille kaverisuhteille yms. kivoille asioille joita tilanteessa olisi tarjolla, mutta jotka hepulointi pilaa. Esimerkiksi olemme puistossa puolitutun lapsiperheen kanssa ja poikani käyttäytyy ensin tosi fiksusti (jopa ikäistään vanhemmaksi luultiin). Sitten ykskaks alkaa heitellä takkiaan ja konttaamaan likaisessa, koiranpissaisessa maassa ja hätyyttelee paikalla olijoita. Koko ajan iloisesti käkättäen ja koko ajan toiminta on sellaista mitä hän tekee yksin, ei hae todellista kontaktia muihin. Tätä saattaa jatkua ihan loputtomiin. Mitään tehoa en saa puheella tai ehdotuksilla, eikä hän itse tiedosta miten hölmön kuvan antaa ja miten ikävää se on muille. Vaikka kerron rauhallisesti syliin ottamalla, niin ei siltikään ymmärrä. Toinen esimerkki, lapsi pääsee mukavalle lomamatkalle ja alkaa hotellissa hepuloimaan vielä usean päivän jälkeenkin, kun pitäisi mennä nukkumaan tai syödä (ei aina sama tilanne eikä kellonaika, vaan hepuli voi tulla milloin vaan tai olla tulematta). Joo, ihan tavanomaista lastentouhua sinäänsä, mutta kun poikaan ei saa mitään kontaktia. Kieppuu, pomppii, käkättää, kiljuu omassa maailmassaan. Usein myös törmäilee ja satuttaa itsensä. Ei tavallaan hahmota ympäristöä. Hän selittää ettei pysty lopettaa ja että ei halua nauraa mutta se tulee vaan. Hotellin säännöt kiinnostaa, mutta hepulin keskellä ei auta mikään puhe siitä kuinka sääntöjen mukaan kaikkien pitää olla hiljaa, että ne jotka haluavat saavat nukkua. Tai hotellin ravintolassa selitän, että laskua pitää vaan odottaa eikä tarjoilija kaikkea ehdi tehdä juuri meidän aikataulun mukaan. Poika vähintään vaappuu energisesti eestaas ja pyörittelee silmiään (tai pahempaa) kunnes lasku tulee. Kaikkea olen mielestäni kokeillut ja paljosta ollaan jo selvitty voiton puolelle, mutta nämä hepuloinnit on mulle vielä iso kysymysmerkki. Toinen mitä hän tekee on nauraa käkättää, kun johonkin muuhun sattuu. Ei ilkikurisesti vaan ihan vaan sillä tavalla, että olipas hassu juttu. Eli slapstick huumori puree (useinhan jotain tavallisesta poikkeavaa tapahtuu ennen kun kehenkään sattuu, kompastuminen tms.) mutta toisen tunteisiin eläytyminen ei ole kovin kehittynyt. Usein sanallistan näitä tilanteita hänelle auki jolloin hän saattaa alkaa tuntea myötätuntoa. Mutta ei taida silti nähdä mitään ikävää omassa käytöksessään. On vielä hyvin itsekeskeinen. Kuinka voisin tukea häntä parhaiten? Tällainen käyttäytyminen on aina ollut osa häntä alkaen noin 2,5v .
7v iloisesti ja häiritsevästi hepuloi
Mitämitämamma
054
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.