alkoholin haittavaikutuksista selvää politikon jos noin olisi eivät ihannoisi ja hekumoisi kiihkeästi medioissa. Tänä juhanusviikolla varsinkin jokainen melkein höppötoimittajistakin oli aivopesty hekumoimaan omilla juomisillaan kuin tuon jo näkee jos on katsonut yhdenkin "" koko suomen kansan " viihdeohjelman niin pääteeksi näyttelijä seurue riemusta kiljuen yleisön edessä joka pitäisi olla koko perheen viihdeohjelma kurkku suorana ilakoivat että nyt on bileet joka tarkoittaa heidän elämässään juomista josta seiskalehti sitten rabortoi ja itse lehtikin pitää juomakulttuuria yllä rahastaen.
Siellä näyttelijät ahnehtivat töitä niin paljon kun pitää olla jokapaikassa joka alan asiantuntijoina jonka seurauksena sydäntä särkeviä juttuja uupumisesta, avioeroista, pettämisistä jne. Näyttää siltä että alkoholilla aivonsa liottaneita juuri tarvitsevat tuotantoyhtiöt ovat senverran hyviä hekumoimaan alkoholin käytöllään ja antamaan esimerkin heidän elämäntavastaan mutta vastuunkantajiksi heistä ei ole kuin peittona tehdä jotain hyväntekeväisyyttä että oma rietas ja vastuuton elämäntapa voisi jatkua mahdolisimman pitkään olemalla " suomen suosituin " sitäjatätä.
Käsittämätöntä logikkaa väittävät ottaneensa
yuoxap
0
86
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.623772Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883149Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin802378Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141620Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m681375- 891223
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401151Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55995- 47972