Kehityidea

Palstan keskusteluja seuranneena olen havainnut että on aika paljon provokirjoituksia.Onko kyseessä muutama vai useampi henkilö niin ei sillä väliä. Otsikosta voi jo päätellä useimmiten asialliset ja asiattomat keskustelun avaukset.
Olisiko mahdollista lisätoimintona itse poistaa pysyvästi yhdellä klikkauksella häiriköt pois näytöltä? Tällöin ei tarvitse tehdä ilmoituksia ylläpidolle vaan asia hoituisi noinkin. Nykytekniikalla ja osaamisella varmaan onnistuisi. Tilausta olisi.
3132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samoin tanssipaikkojen mainokset pois ,koska tämä on keskustelu ei mainosfoorumi.

Äänestä
  • Vaikuttaa siltä, että avauksessa on peitelty vihjaus omalla nimellä kirjoittamisen oletettavasti autuaaksi tekeviin keskusteluvaikutuksiin. Kuitenkin esimerkiksi tanssiporukassa, jossa joutuu kirjoittamaan oman nimensä lisäksi myös omalla kuvallaan, on nähty useita avauksia, jotka olisi pitänyt jättää kirjoittamatta.

    Omalla nimellä kirjoittaminen ei eroa millään lailla esimerkiksi omalla nimellä tanssimisesta: aluksi omalla nimellä tanssiminen tuntuu kauhean jännältä eikä omalla nimellä tanssimisen aloittanut "kehtaa" tehdä paljonkaan mitään tanssiparketilla, mutta tanssiharrastuksen jatkuessa omalla nimellään tanssija tulee rohkeammaksi ja alkaa tehdä yhtä ja toista sekä monenmoista tanssiparketilla. Tansseista ja niissä koetusta kirjoittaminenkin on hänellä aluksi hyvinkin häveliästä ja siten sovinnaista puuhaa, mutta hyvin pian jännitys katoaa tanssikirjoittamisestakin ja jutut alkavat lähestyä alapäätä myös kirjoituksissa.

    Äänestä

Tänne on hyvä suoltaa pahaa oloansa. Tämä on vakiosaittini.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poistotoiminto kirjoitti:

Palstan keskusteluja seuranneena olen havainnut että on aika paljon provokirjoituksia.Onko kyseessä muutama vai useampi henkilö niin ei sillä väliä. Otsikosta voi jo päätellä useimmiten asialliset ja asiattomat keskustelun avaukset.
Olisiko mahdollista lisätoimintona itse poistaa pysyvästi yhdellä klikkauksella häiriköt pois näytöltä? Tällöin ei tarvitse tehdä ilmoituksia ylläpidolle vaan asia hoituisi noinkin. Nykytekniikalla ja osaamisella varmaan onnistuisi. Tilausta olisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu