Mä tilasin näytön ohjaimen Mikroaitasta ja sit aloin etsiin netist kokemuksia Mikroaitast niin suurosa oli negatiivisiä mutta monet näistä keskusteluist oli joskus 2014, joten onko Mikroaitta nyt, vuonna 2017 sellainen, että siit voi sanoo positiivisia asioita.
Onko mikroaitta luotettava nykyään?
8
1280
Vastaukset
- kannustaja
juuri näin. Ensin tilataan ja sitten vasta tutkitaan ja kysellään. Tee nämä ensikerralla toisessa järjestyksessä.
- Anonyymi
Paska firma! myy vakoilevia windows koneita!
W10 on valtakunan surkein OS.
Microsoft sanoo suoraan: Käyttäjien puheita tallennetaan ja kuunnellaan
Microsoft teki tietosuojalausekkeeseensa muutoksen, mutta ei sanonut keskeyttävänsä käyttäjien kuuntelua.
Yhdysvaltalainen teknologiayhtiö Microsoft on muuttanut tietosuojalausekettaan. Yhtiö kertoi uutistoimisto Reutersille, että syynä on viime viikkoina pintaan noussut eri teknologiayhtiöiden tapa antaa käyttäjiltä tallennettuja ääninäytteitä muiden ihmisten kuunneltaviksi.
Lue lisää: Microsoft tallentaa Skype-puheluita – avustajat voivat kuunnella keskusteluja
Kyse on pienestä osasta äänikomentoja, joita käyttäjät ovat antaneet puhetta tulkitseville digitaalisille avustajille. Microsoftin tapauksessa sen nimi on Cortana, mutta samaa kuuntelua harjoittavat myös ainakin Apple, Google, Amazon ja Facebook. Yhtiöitä on arvosteltu muun muassa siitä, että komentojen päätymisestä vieraiden korviin ei ole kerrottu selvästi käyttäjille.
– Tajusimme viime aikoina esitettyjen kysymysten perusteella, että meidän pitäisi paremmin täsmentää että joskus ihmiset tarkistavat tätä sisältöä, Microsoft totesi Reutersille.
Tietosuojalausekkeen muutokset näkyvät myös sen suomenkielisessä versiossa. Siinä sanotaan nyt, että "käsittelemme henkilökohtaisia tietoja [...] sekä automaattisilla että manuaalisilla (ihmisvoimaan perustuvilla) menetelmillä".
Lisäksi Microsoft sanoo, että "tarkistamme manuaalisesti esimerkiksi lyhyitä ääninäytteitä, joiden alkuperän tunnistettavuuden olemme pyrkineet poistamaan. Niiden avulla parannamme puhepalveluitamme, kuten tunnistusta ja käännöstä".
Microsoft käyttää paitsi Cortanasta, myös Skypestä kerättyjä ääninäytteitä palvelujensa parantamiseen. Näytteitä kuuntelevat ihmiset ovat sekä Microsoftin että ulkopuolisten yritysten palkkalistoilla.
Yhtiö ei kuitenkaan sanonut keskeyttävänsä näytteiden kuuntelua. Näin ovat luvanneet tehdä esimerkiksi Apple ja Google.
- pulpulp
Tältä palstalta EI kuitenkaan kannata kysellä mitään minkään firman luotettavuudesta.
Jos firma on pysynyt pystyssä useita vuosia niin ei se kovin epäluotettava voi olla. - MitäänTietämätönAsiakas
Mikroaitan kaltaiset mitä vain komponentteja ja laitteita "myyvät" muutaman hengen firmat hoitavat käsittääkseni vain asiakkaan laskutuksen ja ovat osana tuotteiden markkinointia. Kaikki tavara on maahantuojien varastossa Suomessa tai Ruotsissa tai Saksassa. Postitukset hoitanevat suurimmaksi osaksi maahantuojien alihankkijat. Hinta saadaan halvaksi minimoimalla kaikki turha välivarastointi ja tavaroden siirtely, oma välityspalkkio, yms.
Joissakin massatuotteissa on tietysti poikkeuksia. - eyelmao
aylmao
- Anonyymi
Jos kaikki tavarat ovat maahantuojalla niin miten heillä hyllyt notkuvat tavaraa , kannattaa ensin katsoa paikka ennen kuin kirjoittaa
- Anonyymi
Nooh tuliko näytönohjain?
- Anonyymi
Myyjä ei kertonut että windows 10 on täydellinen vakoilu! Nw kusetti muo muilla kehuilla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401390Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981345Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2891235- 1091095
- 191041
- 651028
- 711012
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161009Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176868Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju17833