Phan Thiet/ Muine 2017

PhuHairesort2017

Olimme AM pakettimatkalla Vietnamissa maaliskuussa 2017.
Finnair lentää suoran lennon Vietnamiin about 10-12 tunnissa.

AM tarjoaa monia eri yhdistelmiä majoittumisen suhteen. Hyppäsimme kuitenkin lennon perään bussiin, joka körötteli noin 4,5 tuntia Phan thiettiin. Tästä onkin kyselty paljon, mutta kyllä - bussimatka kestää edelleen lähes 5 tuntia. Matkalla noin 2 tunnin jälkeen pysähdytään 30 minuutin kahvitauolle.

Majoituimme Phu Hai Resortissa Mui neen laitamilla. Hotelli on suurin piirtein juuri puolessa välissä Mui ne:ta ja Phan Thiettiä, joten liikkuminen edellyttää taksia, joka on tosin halpa.

Hotelli itsessään oli perusluokan Resortti ja ehdottomasti suosittelen majoittumista huvilassa. Otimme suurimman huvilan ja majoituimme meren ääressä. Huvila itsessään oli siisti, siivous pelasi ja kylpyhuone oli ihana. Suihku taivas alla ja iso kylpyamme.

Olimme aivan sesongin viimeisellä viikolla, joten hotelli oli vain puolillaan. Tämä tarkoittikin sitä, että ranta oli lähes autio ja tilaa riitti temmeltää. Ranta oli siisti ja esim. lapsille sopiva. Toki aallot olivat aikamoisia päiväsaikaan.

Aamupala oli ihan ok, ei mikään erikoinen. Söimme hotellin allasravintolassa parina iltana ja sieläkin ruoka ihan ok - tosin kallis -lähes suomen hinnoissa.
Vikana iltana söimme hotellin oman buffet -illallisen, joka makso muistaakseni 14e per pää, joten emme aiemmin raaskineet sitä syödä, mutta se osottaittautui joka sentin arvoiseksi. Ruoka oli mahtavaa simpukoista kakkuihin. nam!

Itsessään Mui ne ei ole mikään suuria elämyksiä tarjoava lomakohde. Jos kuitenkin kaipaat rentoutumista, varmaa aurinkoa ja kookosvettä pilkkahintaan niin suosittelen!
Hotellin ulkopuolella oli edullista, mutta rahan kanssa suosittelen olemaan tarkkana. Ravintoloissa laskuun lisättiin millon mitäkin 1-3e suuruisia haamulisiä, mutta lyhyellä lomalla tämä ei ehtinyt käydä liikaa ärsyttämään.

Palasimme 1 päivää aiemmin Saigoniin pitkän matkustusajan vuoksi, joten tämä alkuun kauhistuttanut suurkaupunki jäi toistaiseksi kokematta. Rohkeasti hyppäsimme kaaottisen liikenteen sekaan ja käppäilimme yhden illan katsellen ihmisiä ja pieniä ostoksia tehden. Ihastuin suuresti paikalliseen tapaan viettää aikaa puistoissa. Kävimme myöhään illalla vielä leikkipuistossa purkamassa lapsen energiat pois ennen unia ja tunnelma oli mahtava.

Meillä oli mukana vajaa 2-vuotias tyttö ja hän nautti olostaan täysin. Pitkät lennot ja siirtymiset vaati ponnisteluita viihdyttämiseksi, mutta kaikki sujui mahtavasti.
Vietnamilaiset pitävät lasta ja hänet huomioitiin kaikkialla apua tarjoten.

4

1023

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tammi18

      Hei, Tammikuussa olemme menossa yhdistelmämatkalle Saigon-Phan Thiet. Mietityttää rannan tuulisuus. Uskaltaako meressä uida aaltojen vuoksi?

    • PhuHairesort2017

      Uskaltaa hyvin. Noin klo 14 aikaa aallot ovat vasta suurimmillaan ja tällönkin uskaltaa käydä hyvin pulahtamassa :)

    • Tammi18

      Kiitos vastauksesta :) Ehkä uskallan sitten, enkä lähde vaihtamaan kohdetta toiseen.

    • Läpinäkyvää

      Ilmeisesti tämä on AaÄmmän mainos?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      271
      3376
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      103
      1673
    3. 66
      1233
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1067
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      57
      1033
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      50
      976
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      961
    8. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      199
      871
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      807
    10. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      782
    Aihe