KESÄN VIETTO? LAVATANSSIT? MATKAT? MÖKILLÄ ?

Päästiin kesään. Ruusut, syreenit ja monet kasvit kukkivat. Lomat käynnistyvät. Minne meidän varttuneenpien tie vie? Uusiin kokemuksiin? Muisteloihin?

42

562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heikunkeikku

      Jep, päästiin kuin päästiinkin kesään. Sateiseen kesään, mutta mitä välii, pääasia että vihreys sokaisee.
      Kesäloma on mainiota aikaa, mutta pitää kuitenkin tehdä edes Jotakin tuikitärkeää.
      Vähä sillä ajatuksella, että saa jotakin aikaseksi, ettei mene pelkästään löhöilyyn.

      Minä olen mittaillut ja suunnitellut ja kaksinkeskustelut suorittanut itseni kanssa ja päätynyt mitä mieluisampaan lopputulokseen materiaalien valinnassa.
      Olen suunnitellut takapihalleni uuden Terassin. Joo, oi että innostusta täynnä olen.
      Terassi tulee vähän isompi ku toi vanha ja mitä huolettomin tullee olemaan. Puukomposiittia oon ostanut. Ihanan harmaan väristä. Muutakin oon sinne suunnitellut.

      Ruusut ja syreenit eivät vielä täällä kuki, vaikka ovatkin kärkkymässä innostuksissaan.
      Kirsikkapuuni kukki mitä monin verroin, josta täällä aikaisemmin mainitsinkin. Nyt tilanne hänen kohdallaan on se, että pikkuruisen pikkuruisia kirsikanpalleroita on KOKO puu täynnä.
      Tuhoton määrä. Räkättirastaat tullevat olemaan iloisia.:)

      • Hyvät ovat terassi tarvikkeet - lämpimiä kävellä. Laitoin itselle kyllästetyistä lankuista. Pohjoisen puolelle istutin luumupuun ja eteläseinäviereen viiniköynöksiä.


    • Syreenit lopettelevat kukintaansa, juhannusruusut vasta aloittelevat.

      Seuraavien viikkojen aikana keskityn lähinnä pihatanhuihin ja pallopeleihin, välillä uidaan, saunotaan ja grillataan.
      Lapsi poikasensa kanssa saapuu huomenna, meillä on aina lystiä, oli sää mikä tahansa.
      Mamma mia!

      • PERHE.KÖ

        MISSÄ LAPSESI MIES!


      • PERHE.KÖ kirjoitti:

        MISSÄ LAPSESI MIES!

        Mitä sinä sillä tiedolla teet, aiotko mennä käymään, kun yksin kotiin jää?


    • Sademittarissa on kaksi vuorokautta ja 26 milliä vettä ja siinä törröttää katkennut iiris, hyvin on pysynyt hengissä.

      Olen suuri elämän seikkailija, matkustelen joka päivä, ja kuljeskelen erilaisia reittejä päivittäin etapeilla pesukone- pölyimuri- kahvinkeitin, välillä käyn terassilla istumassa kahvikuppi kädessä. Tottahan kaukomatkailen myös lähikaupassa, Pari harakkaa viihdyttää myös arkeani.

      Oi, oi oivariini ihana kesä, odottelen makeita mansikoita, tulkaa ja viekää kieleni mennessään.

      • Kaukomatkailu: Mies:" Matkustan paikkaan, jossa en aikoihin käynyt". Vaimo:"Keittiöönkö"?


      • mimmimum-..mi

        Se on nykyään niin helppoa tuo kaukomatkailu....eikä tarvitse matkustaa....
        Eräältä eläkeläismieheltä kysyttiin ..Miksi tilaat vielä Playboy lehteä...vastasi hän....jotta näkisin kaikki ne paikat ...minne olen liian kirotun vanha menemään.....


    • ilmatar-

      Tarkoitus on käydä Aurajoella ja sieltä Päijänteelle.
      En tanssi lainkaan, muuta kuin yksikseni jos ilonpisaroita satelee.
      Luulen, että haisee muutoksen tuulet syksyä kohti mennessä.
      Kohta hyvällä tuulella kauppaan.

    • Aura-joelta ei pääse Päijänteelle.
      Ei ainakaan siten, kuten erään kommentin kirjoituksen rakenne antaa ymmärtää.
      Saivar, saivar...
      -
      Galsat ovat galsari-kelit.
      Lava-tanssit saattaisivat lämmittää, vaan on varvas vielä pikkuisen pipi.
      -
      Piha-Syreeni muuttui violetista valkoiseksi.
      Onko se mahdollista, vai onko muistini menossa?
      -
      Lomat eivät enää käynnisty, mutta silti tie vie.
      Enimmäkseen kyllä polut.
      Kunhan vaan tuo varvas alkaisi antaa tarpeeksi periksi pokimelle.

      H.

      • ilmatar-

        Kyllä pääsee Aurajoelta Päijänteelle. Rakenteissa ei mainittu vesiteitse kulkua.

        Saivarit lisääntynevät syksyn tullen , kun nuoriso repii pipojaan.


      • ilmatar- kirjoitti:

        Kyllä pääsee Aurajoelta Päijänteelle. Rakenteissa ei mainittu vesiteitse kulkua.

        Saivarit lisääntynevät syksyn tullen , kun nuoriso repii pipojaan.

        "ilmatar-"

        Jos rakenne on vedeltä vedelle, pitäisi, toistan pitäisi välissä olla jotain
        joka kertoo että tarkoitus ei ole mennä vesitse.
        Suomi on hieno kieli aikuiselle.
        Se on myös hieno-varainen.
        Mutta lapset eivät jaksa, haluavat aina keksiä oiko-teitä.
        Jos eivät osaa niitäkään, niin sitten joku OMG jne.

        H.


      • ilmatar_
        hunksz kirjoitti:

        "ilmatar-"

        Jos rakenne on vedeltä vedelle, pitäisi, toistan pitäisi välissä olla jotain
        joka kertoo että tarkoitus ei ole mennä vesitse.
        Suomi on hieno kieli aikuiselle.
        Se on myös hieno-varainen.
        Mutta lapset eivät jaksa, haluavat aina keksiä oiko-teitä.
        Jos eivät osaa niitäkään, niin sitten joku OMG jne.

        H.

        Hienovarainen kirjoittaja ei hienovaraisuudessaan mainitse tarkkaa kulkureittiään eikä tarkkaa ajankohtaansa.
        Vesistöjen maininta on tarkoituksellisen suurpiirteistä.

        Aloittajalle kiitos!


      • ilmatar_ kirjoitti:

        Hienovarainen kirjoittaja ei hienovaraisuudessaan mainitse tarkkaa kulkureittiään eikä tarkkaa ajankohtaansa.
        Vesistöjen maininta on tarkoituksellisen suurpiirteistä.

        Aloittajalle kiitos!

        Saivar, saivar...

        EOC

        H.


      • ilmatar_
        hunksz kirjoitti:

        Saivar, saivar...

        EOC

        H.

        Mitäs tungit saivareinesi! Ja se olen minä joka kommentoin viimeksi jos minun kommentteihini tungetaan olkia halkomaan.


    • Heikunkeikku

      Asiasta viidenteentoista.
      Tahtoisin kysyä erästä asiaa, kun lukuisista yrityksistä huolimatta en ole onnistunut löytämään yhtään, en ainoatakaan, en lähimainkaan, en kertakaikkiaan en mitenkään mistään enkä laisinkaan jne....

      Tässä päivänä eräänä yhtäkkiä KELTAINEN LINTU lensi mun pihakuuseeni.
      Olin aivan ihmeissäni, kun en ollut koskaan täällä sellaista nähnyt.
      Siis väri oli kunnon keltainen, pää ja rinta ja kaikki. Siivet tummat. Noin räkättirastaan kokoinen, paitsi hoikempi.

      Nyt pistin hakusanaksi googleen yksinkertaisesti vain, että "keltainen lintu".
      Kuhankeittäjä voisi olla lähinnä samanlainen lintu, mutta kun kuhankeittäjästä tarkemmin luin, niin eivät ne asustele lähimainkaan täällä lännessä päin.
      Mikä muu lintu voisi olla kysymyksessä? Tai voisiko kuitenkin tuo lintu olla Kuhankeittäjä, joka olisi erehdyksessä eksynyt tänne mun kotipihaani.

      Asia on vaivannut ihan älyttömästi. Mulla on semmosta vikaa, että kun joku asia alkaa vaivaamaan, niin se on yhtä vaivaamista kunnes löydän vastauksen.
      Tämän ihmelinnun olen nähnyt vain yhden kerran.

      Olisiko jostakin palstalaisesta neuvojaksi?

      • voisiko-olla

        Kelta-, virta-, tai sitruunavästäräkki?


      • Heikunkeikku
        voisiko-olla kirjoitti:

        Kelta-, virta-, tai sitruunavästäräkki?

        Kommentoin sinulle vasta nyt, koska muistini pätkimyysaste oli korkealla ja olin unohtanut, että olin kysynyt tuosta ihmelinnusta.

        Kiitos vastauksesta, mutta olen aivan varma, että se ei ollut mikään noista, jotka mainitsit.
        Se "mun" lintu oli isompi lintu (räkättirastaan kokoluokkaa) ja kertakaikkiaan komean keltainen. Vahva keltainen. Siivissä tummuutta. Olen melko varma, että se oli lentänyt tänne Vaasaan vahingossa.
        Harmi, kun en ole toista kertaa nähnyt sitä.
        Kallistun edelleen Kuhankeittäjään. Aika makeeta, jos se olis Kuhienkeittelijä, koska se ei ollenkaan kuulu tänne. Toisaaltaan ei-makeeta, mikälisikäli se on ypöyksin tänne eksynyt ja näinollen se etsii turhaan toista omaa lajia olevaa lintua. Surku tulee yksinäistä riepua.
        Noh, ellei sitte ole lähtenyt pois, palannut sinne minne kuuluukin.


    • Honkakin-humisee

      Matkalla mökille tykkään poiketa Latvalahotansseissa

      • Saitko saatille pölkkypään?


      • ilmatar_

        Olin pitkästä aikaa sauvakävelyllä tuolla pururadalla. Tykkään kun voi sauvoa piikeillä ja alusta on pehmeää.
        Harjulla katselin kaunista järvimaisemaa. Ei voinut kuin henkäistä, onpa kaunista. Muutaman sateisen ja harmaan päivän jälkeen taas arvostaa aurinkoista kirkasta säätä ja näkee pitkälle.

        Mitenkäs aloittajan kesäsuunnitelmat? Riittikö kevään aurinkomatka.
        Viidytkö itse Pavilla? (Ainoa lava joka tuli sieltä suunnalta mieleen.)


      • ilmatar_ kirjoitti:

        Olin pitkästä aikaa sauvakävelyllä tuolla pururadalla. Tykkään kun voi sauvoa piikeillä ja alusta on pehmeää.
        Harjulla katselin kaunista järvimaisemaa. Ei voinut kuin henkäistä, onpa kaunista. Muutaman sateisen ja harmaan päivän jälkeen taas arvostaa aurinkoista kirkasta säätä ja näkee pitkälle.

        Mitenkäs aloittajan kesäsuunnitelmat? Riittikö kevään aurinkomatka.
        Viidytkö itse Pavilla? (Ainoa lava joka tuli sieltä suunnalta mieleen.)

        Olen menossa silmäleikkaukseen. Pavilla olen usein käynyt. Nyt ei onnistu. Laivaristeilyt paremmin, kun pääsee sujuvasti yleisillä. Väkeä laivoilla runsaasti. Miellyttäviä ihmisiä ja meri ympärillä. Keväällä kävin humppaamassa yö risteilyn. Hauskaa oli. Hoitelen laiskasti talon ympärillä olevaa puutarhaa.. Etupäässä helppohoitoisia pensaita ja hedelmäpuita. Tänään oli upea kesäpäivä. Kukkaistutukset tosin vaativat kastelua. Palmu pärjää vähemmällä.


      • arvo.e kirjoitti:

        Olen menossa silmäleikkaukseen. Pavilla olen usein käynyt. Nyt ei onnistu. Laivaristeilyt paremmin, kun pääsee sujuvasti yleisillä. Väkeä laivoilla runsaasti. Miellyttäviä ihmisiä ja meri ympärillä. Keväällä kävin humppaamassa yö risteilyn. Hauskaa oli. Hoitelen laiskasti talon ympärillä olevaa puutarhaa.. Etupäässä helppohoitoisia pensaita ja hedelmäpuita. Tänään oli upea kesäpäivä. Kukkaistutukset tosin vaativat kastelua. Palmu pärjää vähemmällä.

        "arvo.e"

        Voi, voi arvoseni.
        Ettei vaan alkaisi puutarhasi sairastamaan simiäsi leikkauksen jälkeen :)
        Joudut toteamaan:
        Ei heevetti, tuoltako se oikeesti näyttää!
        -
        Minunkin ottamani valo-kuvat näyttävät näillä uusilla silmillä pikkuisen oudoilta.
        Minulla oli se Kaihi.
        Nyt voin hilpaista Kaivo-Puiston-rantaan ja katsella Tallinnan torille.

        H.


      • ilmatar_
        arvo.e kirjoitti:

        Olen menossa silmäleikkaukseen. Pavilla olen usein käynyt. Nyt ei onnistu. Laivaristeilyt paremmin, kun pääsee sujuvasti yleisillä. Väkeä laivoilla runsaasti. Miellyttäviä ihmisiä ja meri ympärillä. Keväällä kävin humppaamassa yö risteilyn. Hauskaa oli. Hoitelen laiskasti talon ympärillä olevaa puutarhaa.. Etupäässä helppohoitoisia pensaita ja hedelmäpuita. Tänään oli upea kesäpäivä. Kukkaistutukset tosin vaativat kastelua. Palmu pärjää vähemmällä.

        Taitaa olla enempi sääntö kuin poikkeus näillä ijillä nuo silmäleikkaukset. Vääjäämättä minullakin etenee kaiketi siihen pisteeseen. Ehkä pitäisi laittaa jonoon hakeutuminen vireille, sitten syksymmällä. Siis itellä alkava kaihi, mutta ei kesäaikaa jaksa selvittää edes miten sinne jonoon hakeudutaan.

        Noissa laivatansseissa ei ole kovin pitkää saattomatkaa se hyvä puoli niissä ;)


      • hunksz kirjoitti:

        "arvo.e"

        Voi, voi arvoseni.
        Ettei vaan alkaisi puutarhasi sairastamaan simiäsi leikkauksen jälkeen :)
        Joudut toteamaan:
        Ei heevetti, tuoltako se oikeesti näyttää!
        -
        Minunkin ottamani valo-kuvat näyttävät näillä uusilla silmillä pikkuisen oudoilta.
        Minulla oli se Kaihi.
        Nyt voin hilpaista Kaivo-Puiston-rantaan ja katsella Tallinnan torille.

        H.

        Tyrivät leikkauksen ja nyt korjaus leikkaus edessä. Ostin aurinkolasit, etten pudota silmiäni, kun ilmojen lämmetessä neidot kuoriutuvat uima-asuihin.


    • Salmensyrjä

      Kuusamon karhut lepäilevät kameran kuvassa. Toivottavasti pääsen näkemään syksyllä ne. Radiossa on Luontoilta.

    • mimmimum-..mi

      Lämmin kesäinen päivä ...iltapäivästä varsinkin ...melkein helle...mutta nyt jo enteilee kovasta tuulesta jota huomiseksi on ennustettu...Jossakin oli että puitakin kaatuilee....voi kun se Seilin pesä ja poikaset säilyisivät kotipesällään....eikä pesä lähtisi lentoon..

      • Helsingissä on 20 mukavaa viettää aikaa ulkona, kun vihdoinkin KESÄ on.


      • siilenä1
        arvo.e kirjoitti:

        Helsingissä on 20 mukavaa viettää aikaa ulkona, kun vihdoinkin KESÄ on.

        Tännekin luvattu viikonlopuksi yli 20 ja aurinkoista. On sitä odotettukin.


    • Sää-tieteissä ennustivat hilsettä.
      Pihalla leikkaavat taas ruohoa.
      Liekö toivovat tuulen säästävän haravoinnilta.
      16C
      Otan erityis-tehtäväkseni nyt seurata Kaste-Matojen tilannetta.
      Linnut kertovat.
      Tulevan kelin mukaanhan niitten on pakko kävellä.
      Lyhyestä heinikosta löytyvät helposti.
      Olen ollut huolissani, kun niitä ei ole näkynyt jalka-käytävillä edes kaato-sateilla.
      Ettei vaan olisi syynä Voi-Kukka-Myrkyt.

      H.

    • "Jää-kaapissa jäähtyivät yön-yli kaksi
      punaista pursuavia sanovat Mansikaksi.

      Aamulla sulatin nielussa yhden
      mikä parasta sulattaa illalla voin vielä toisen.

      Taivas-Salossa kasvoivat poimintaan asti
      kohta vatsaani hellii kumpikin lasti."
      -
      https://www.youtube.com/watch?v=EQ9-EVslxi0

      H.

      • ilmatar_

        hukszs (tai jotain sinnepäin)

        Älä viitti sotkea Arvon hyvää aloitusta linkityksilläsi. (En kyllä avannut, mut sinullahan on jo kaksi aloitusta linkeille. Se riittää.)


      • ilmatar_ kirjoitti:

        hukszs (tai jotain sinnepäin)

        Älä viitti sotkea Arvon hyvää aloitusta linkityksilläsi. (En kyllä avannut, mut sinullahan on jo kaksi aloitusta linkeille. Se riittää.)

        "ilmatar_"

        Se nyt vaan on sillä lailla, että tuokin tapa, Mansikoineen on minulla kesän-viettoa.
        Koita kestää.
        -
        "Eivät putoa marjat Pihlajan
        vaikka tuuli kantojaan riepoo.

        Puu periksi antaa sorjasti nojaa
        ei odota vielä se ottajaa.

        Minä ottaisin huulet vihreät
        tumman-punaiset siniset pinkkiset."
        -
        https://www.youtube.com/watch?v=cMwgJw6G0T8

        H.


      • vai.ootko.arvo
        ilmatar_ kirjoitti:

        hukszs (tai jotain sinnepäin)

        Älä viitti sotkea Arvon hyvää aloitusta linkityksilläsi. (En kyllä avannut, mut sinullahan on jo kaksi aloitusta linkeille. Se riittää.)

        Mikä toisen alotukses määräilijä ilmatar on?


      • ilmatar_
        vai.ootko.arvo kirjoitti:

        Mikä toisen alotukses määräilijä ilmatar on?

        Älä nyt ota määrääsi enemmän. Näemmä menee yli ymmärryksesi. Vika ei ole sinun.


      • ilmatar_
        hunksz kirjoitti:

        "ilmatar_"

        Se nyt vaan on sillä lailla, että tuokin tapa, Mansikoineen on minulla kesän-viettoa.
        Koita kestää.
        -
        "Eivät putoa marjat Pihlajan
        vaikka tuuli kantojaan riepoo.

        Puu periksi antaa sorjasti nojaa
        ei odota vielä se ottajaa.

        Minä ottaisin huulet vihreät
        tumman-punaiset siniset pinkkiset."
        -
        https://www.youtube.com/watch?v=cMwgJw6G0T8

        H.

        Kestän minä. Ei taivu oksa pihlajan vaik verta niillä ois.
        Annan arvon kenelle kuuluu.


    • ilmatar_

      Jännää. Kävin kauppareissula ja viikonlopun alun kunniaksi terassi.
      Tuuli voimistui. Nyt odottelen, että miten kehkeyhtyy, tuleeko myös sadetta. Jos sadettakin tulee, niin puen päälleni sadeasun ja lähden veden äärelle nauttimaan.

      • Myrskyää ja eletään viimeistä päivää - kesäkuuta. 20 kuitenkin. Leikkasin nurmen ja melkein haistan sateen. Lähellä se on. Huomenna pidämme terassillamme juhlaa, jos sade ei yllätä. Pari päivää eteenpäin nimppareita juhlimaan. Elämä on pelkkää juhlaa.


      • ilmatar_
        arvo.e kirjoitti:

        Myrskyää ja eletään viimeistä päivää - kesäkuuta. 20 kuitenkin. Leikkasin nurmen ja melkein haistan sateen. Lähellä se on. Huomenna pidämme terassillamme juhlaa, jos sade ei yllätä. Pari päivää eteenpäin nimppareita juhlimaan. Elämä on pelkkää juhlaa.

        Ei tullut sadetta tänne, vielä.
        Totta tosiaan elämä on yhtä juhlaa. Me juhlimme huommenna veljeni täyskymmeniä.
        Hauskaa juhlaa... kesä on sen aikaa.


      • ilmatar_ kirjoitti:

        Ei tullut sadetta tänne, vielä.
        Totta tosiaan elämä on yhtä juhlaa. Me juhlimme huommenna veljeni täyskymmeniä.
        Hauskaa juhlaa... kesä on sen aikaa.

        Tyttären juhlat saatiin pidettyä omalla terassilla. Onneksi sade lopulta saatteli juhlijat sisätiloihin. 16 tosin on sää ja saunan jälkeen kannatti poistua sisätiloihin. Maanantaina juhlin nimipäivääni ja tiistaina nimettömien päivää.


    • Lavatanssit ovat Suomessa hyviä, niistä on kuitenkin jo neljä vuotta, hyvät muistot koko elämän ajalta 70 .

      Matkat ovat asuntovaunulla ei kuitenkaan Suomeen. Täytyy kokeilla kestääkö saksalainen auto, matkat eivät kuitenkaan ole lyhyitä.

      • Onkohan kesäisissä lavatansseissa jotain sadetanssin omaista, kun kesäisin sataa viikonloppuisin usein?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3070
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1747
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1607
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      88
      1431
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1427
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1333
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1179
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1093
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      339
      930
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      270
      918
    Aihe