Parempaa/ asiiansopivampaa aihealuetta en löytänyt mutta kelvatkoon. Eli olen 14v tyttö aika lyhyt, muuten ihan tavallinen, eikä minusta huomaa mitään esim. Koulussa, kavereitten kanssa ja muualla ulkona missä on muita ihmisiä. Mutta kun olen yksin kotona tai mökillä missä ei ole tuntemattomia (ne hetket jolloin en piirrä tai räplää puhelinta) liikun joka paikkaan kuin eläin neljällä jalalla. Käveleminen, hölkkä ja juokseminen luonnistuu erinomaisesti. Hyppään 68cm korkeita esteitä eläintyyliin. Mitään sellaista en kuitenkaan viitsi tehdä missään muuallla, sillä onhan se todella outoa jos 14v tyttö juoksentelee pihalla kuin mikäkin vinksahtanut mielisairaalasta karannut lapsi. Olen juossut eläin tyyliin niin kauan kuin pystyn muistamaan, enkä millään pääse siitä tavasta eroon (enkä haluaisikaan päästä) Pienenä sain vaikutteita kun katsoin avaraa luontoa. Aloin leikkimään eläintä ja usein toivoinkin voivani olla eläin. Yksin leikkiessäni ajattelin olevani avaraluonto ohjelmassa oleva eläin yleensä kettu tai vastaava. Piirsin jatkuvasti eläimiä jonka vuoksi olenkin taitava piirtämään niitä. Pienempänä yksi kavereistani leikki usein kanssani eläintä ja osasi hänkin josta kuin eläin, mutta nyttemmin kun ollaan kasvettu isommaksi hän on lopettanut sen. Kai hän tajuaa että on jo liian iso sellaiseen, minä vaan en. Nykyään kotona kuljen eläin tyyliin esim keittiöön syömään tai muihin huoneisiin ja mökillä sinne tänne huvikseni, enään en ajattele olevani jokin eläin vaan se nyt vaan on hauskaa. Äidistä se on hieman kummallista mutta isä ei kommentoi asiaa muuten kuin kutsumalla minua välillä jänöksi kun teen niin (vihaan kun minua kutsutaan jänöksi) Olen miettinyt onko Suomessa ketään muuta suunnilleen ikäistäni joka tykkää juosta niin kuin eläin. Suomeksi en netistä löydä oikeastaan mitään asiaan liittyvää:( you tubesta löytyy joitain videoita missä ihminen juoksee kuin eläin mutta nekin otettu joskus 2006. Olisi kivaa jos voisitte kertoa mielipiteenne tai jos itsellänne on tai on ollut tämän tapaisia harrastuksia:D
Eläimellinen ihminen
EläimellinenLapsi
1
124
Vastaukset
- Huskytherian
Ota selvää therianeista, vaikutat vähän sen tyyppiseltä jos se eläinpuoli vieläkin löytyy. Ite oon huskytherian ja kuljen neljällä jalalla kotona joka paikkaan ja voitan aina koulussa neljän jalan juoksukilpailut👍
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045241Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325996SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32515677Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011203Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17110805Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369681Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858478Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426824Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236491