miten tilkitä rivitalo ulkoa tulevalta tupakan sav

Te, joilla tupakoivia naapureita rivarissa, miten olette tilkinneet ? Vaikka naapurit ovat eilen luvanneet siirtyä kauemma ja polttaa pihansa ulkopuolella noin 7m päässä asuntoni ikkunoista ja korvausilmaventtiileistä, niin savu tulee sisälle. Venttiili on kiinni ja ikkuna on kiinni, iso ikkuna on kiinteä. Mitä minä voin oikein tehdä? En keksi, minkä aukon vielä suljen. Silmät kirvelee heti aamusta. Samoin nenä. Ääni on lähtenyt yskiessä jo aiemmin. Rohisee kunnolla hengittäessä. Talossa yhdet tupakoijat. Meidän asunnossa ainoat kärsijät. Pinna kireällä. Valittajaksi olen varmaan leimattu. Olen kärsinyt vajaa 1/2v, asunut pikkusen pidempään. Lähtisin ja myisin meidän täysin remontoidun asunnon, mutta kukaan ei maksa sitä, mitä siihen olen satsannut. En voi ottaa takkiin montaa kymppitonnia.
Te, joilla jotenkin ratkennut niin miten? Kaukanako teillä tupakoidaan? Oletteko teipnneet ikkunat ja venttiilit vai mitä?
092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Rohinaa kirjoitti:

Te, joilla tupakoivia naapureita rivarissa, miten olette tilkinneet ? Vaikka naapurit ovat eilen luvanneet siirtyä kauemma ja polttaa pihansa ulkopuolella noin 7m päässä asuntoni ikkunoista ja korvausilmaventtiileistä, niin savu tulee sisälle. Venttiili on kiinni ja ikkuna on kiinni, iso ikkuna on kiinteä. Mitä minä voin oikein tehdä? En keksi, minkä aukon vielä suljen. Silmät kirvelee heti aamusta. Samoin nenä. Ääni on lähtenyt yskiessä jo aiemmin. Rohisee kunnolla hengittäessä. Talossa yhdet tupakoijat. Meidän asunnossa ainoat kärsijät. Pinna kireällä. Valittajaksi olen varmaan leimattu. Olen kärsinyt vajaa 1/2v, asunut pikkusen pidempään. Lähtisin ja myisin meidän täysin remontoidun asunnon, mutta kukaan ei maksa sitä, mitä siihen olen satsannut. En voi ottaa takkiin montaa kymppitonnia.
Te, joilla jotenkin ratkennut niin miten? Kaukanako teillä tupakoidaan? Oletteko teipnneet ikkunat ja venttiilit vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu