"Halpispumppu" olisi hakusessa metsästystouhuiluun.
Kanalintujen ja pupujussien houkutteljaksi pakastimeeni on työkalu tarkoitettu ja asetta on tarkoitus käyttää myös muulloinkin kuin niinä keleiltään pelkästään ihanteellisimpina metsästyspäivinä joten aseen tulee kestää myös vähän rajumpaa menoa(muovitukit jne.).
Ajattelin hakea siis täältäkin teiltä hienoilta ihmisiltä hieman näkökulmaa siihen kumpi noista kahdesta ajaisi asiansa paremmin. Kaliiperilla ei sinällään ole minulle hirveästi väliä, vaikka toki 12 se tulee luonnollisesti olemaan. Siitä en aio menettää yöuniani onko se sitten 70, 76 vai 89.
Ja ennenkuin aloitattekaan, en hae markettien "parasta asetta", enkä osta päällekkäispiippuista tai rinnakkaispiippuista jo pelkästään siitä syystä koska budjettini on rajallinen.
Haluan pumpun joka toimii huollettuna ja hoitaa hoimmansa riittävän hyvin ja kestää käytössä siihen asti kun taloudellinen tilanteeni vihdoin vuosien päästä antaa mahdollisuuden siihen alusta loppuun asti käsintehtyyn ja mittojeni mukaan räätälöityyn hopeasilatuilla koristekaiverruksilla varustettuun kanakoiramiehen haulikkoon(ajavaa tosin käytän). Mielellään pidempäänkin.
Tämän sanottuani lisäisin toki, että muitakin tykkejä saa tietysti ehdottaa. Nuo kaksi kuitenkin ovat rajautuneet todennäköisiksi vaihtoehdoiksi aseliikkeiden valikoimien perusteella.
Mossberg 500 Magnum vai Remington 870 express
Ghhhghghghh
2
280
Vastaukset
- Pumppumies
Itselläni on Winchesterin 1300 Black Shadow, ja olen jo kohta 20 vuotta ollut tyytyväinen siihen.
Sotaväki käyttää hommissaan Remingtonin 870 mallia, joten kyllä siinäkin potentiaalia on. Siellä ei osteta mitä tahansa.
Sanoisin, että se joka käy poskelle parhaiten kannattaa hommata. Minulla ne oli juuri Winsu, Remari ja FN. Viimeinen oli vaan h*******n kallis. remington
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949127Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki564809Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414501Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532823Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641222Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota411189Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681140