Suomessa alkanut lapsen ihmisoikeudellinen sissisota jonka tarkoituksena on kukistaa vallasta kieroutunut sossuarmeija ja puolustaa lasten ihmisoikeuksia on toki hieno asia, mutta miten niiden lasten kanssa jotka eivät vielä tiedä että ovat vieraannutettu toisesta vanhemmasta? Asiahan voi tulla järkytyksenä kun nuori ymmärtää että toinen vanhempi onkin aina vain valehdellut toisesta vanhemmasta lapsesta saakka..
Sissiliikkeen strategia on hyökkäävä puolustu, kaikenlainen häirintä ja turvattomuuden lisääminen lastenvalvojissa on isku heikoimpaan kohtaan johon tähdätään kansakuntana. Lastensuojelu ei toimi kun lapsia siepataan yksinhuoltajuudesta palkitsemisen perusteella. Lastensuojelu on juuresta alkaen täysi mätäpaise koko yhteiskunnassa joten on aikakin jo kukistaa se lopullisesti vallastaan. Hienoa että suomi puhaltaa kansakuntana yhteen hiileen ja poistaa ongelman yhdessä, jokainen kantaa kortensa kekoon ja ympäri suomen yhä useampi ja useampi lastenvalvoja menettää turvallisuuden tunteen joka lopulta ajaa heidät ajamaan itse asiaa että koko lastensuojelu pitää uusia, lakeja ei pidä uusia vaan niitä kuuluu lastensuojelun vain noudattaa, etenkin yk:n lastenoikeuksien julistusta. Onko se liikaa pyydetty että lapset suomessa sen satavuotisen juhlavuoteen mennessä saisi ne ihmisoikeudet lopulta jotka heille kuuluvat? Onneksi suomi hyvin varautuneena maana on varautunut sotaan ja nimenomaan sissisotaan.
kaikille vanhemmille
SannaLiisa6
3
220
Vastaukset 3
- edellämainittu
TIEDOKSI RAISION KAYUPUNGILLE;
SOSIAALITOIMELLE JA SEN PERHEPALVELUILLE; LASTENUOJELULLE, LASTENVALVOJALLE YM.
KO. KAUPUNGIN VALEHTELEVILLE "VIRANOMAISILLE" !!!
OIKAISKAA OMA PERÄTÖN MENETTELYNNE LAPSEN
OIKEUKSIEN NIMISSÄ !!!- saatanansaatana
perkele minäkin tiedän muutaman lastenvalvojan jonka kanssa kana vielä kynimättä!
- Teppoo
Omat lapseni jo aikuisia jotka lapsena siepattiin insestiväitteellä ja muilla likaisilla keinoilla. Mutta jotta jatkossa lapset saisivat ihmisoikeudet niin olen mukana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7082045Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss3491111- 69936
Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö151855Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E65626- 46614
- 31609
- 88577
- 32570
- 37530