Vanhemmillani on keskinäinen omistusoikeustestamentti, eikä perillisistä kukaan tahdo lakiosuuksia nyt, kun isämme kuoli.
Molemmilla on omat käyttötilit. Isän tilillä on tiettävästi reilusti katetta.
Voiko äitimme saada nimiinsä isän tilin tai oikeuden sen käyttöön ennen perunkirjoitusta?
Jos voi, niin millä tavalla asiassa tulee toimia?
Molemmilla on omat käyttötilit. Isän tilillä on tiettävästi reilusti katetta.
Voiko äitimme saada nimiinsä isän tilin tai oikeuden sen käyttöön ennen perunkirjoitusta?
Jos voi, niin millä tavalla asiassa tulee toimia?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Vasta kun perunkirjoitus on tehty, on selvää, kuka on oikeutettu määräämään kuolinpesän varoista. Vasta sen jälkeen päästään esim. käsiksi tilivaroihin.
Jos tahtotila on se, että äiti saa rahat käyttöönsä, niin miksi ette tee ositusta niin, että rahat tulevat äidille ja teille vastaavasti muuta puolisoiden omaisuutta? Tämä olisi todennäköisesti verotuksellisesti huomattavasti edullisempi ratkaisu. Jos äiti vetoaa omistusoikeustestamenttiin, hän maksaa perintöverot isän omaisuudesta. Ja äidin jälkeen te lapset maksatte verot kaikesta omaisuudesta, myös tuosta jo kertaalleen verotetusta.
Joku täällä varmaan laskeskelee sinulle eri vaihtoehtojen veroseuraamuksia, jos kerrot mitä varoja vanhemmillasi on. Tietysti jos varoja on niin vähän, ettei veroja mene lainkaan, niin se on sitten eri asia. Mutta jos vanhemmillasi on kuitenkin asunto, niin kannattaa varmasti hieman suunnitella ennen kuin teette päätöksiä.
Vanhemmilla on noin 100.000 euron arvoinen omakotitalo ja käyttötavarat, ei autoa.
Isän tilillä lienee noin 20.000 euroa, äidillä pari tonnia ja kotiäidin mitätön eläke. Henkivakuutuksia ei ole.
Voi olla vaikea saada äitiä sille kannalle, että me lapset saisimme esim. osan talosta ja äidillä olisi käyttöoikeus siihen. Ja me kaikki elelemme "kädestä suuhun", joten ketään ei kai haluttaisi maksaa veroja tässä tilanteessa, joten voimme mainiosti jättää nyt ottamatta perintöä.
Pitänee koettaa saada jostain lainaa ainakin hautajaiskuluihin, jos on niin, ettei isän rahoihin päästä käsiksi ennen perunkirjoitusta. Pitääköhän siinäkin vielä odottaa jotain viranomaisten käsittelyä kuukausitolkulla?
"Pitänee koettaa saada jostain lainaa ainakin hautajaiskuluihin, jos on niin, ettei sän rahoihin päästä käsiksi ennen perunkirjoitusta."
Ei ole niin. Isän tililtä voidaan maksaa kaikki kuolemaan liittyvät menot jo ennen perunkirjoitusta, siis hautauksesta, perunkirjoituksesta jne. koituvat menot. Maksaja voi olla kuka tahansa, joka osoittaa virkatodistuksella, että tilinhaltija on kuollut ja lasku liittyy hänen kuolemaansa.
Äidin perinnön arvo jää alle 80.000 euron (ainakin edellyttäen, ettei puolisoilla ollut avioehtoa), joten hänelle ei perinnöstä tule veroseuraamusta.
Eikö ole nettiä ? Maksuthan voi tehdä kuka tahansa, kun on vain tunnukset.
Aivan mahtavaa! Kiitos kovasti tiedosta! Pitääkin kysyä pankista tarkemmin.
Ja loistava juttu tuo verovapauskin. Kiitos vielä!
Isän tilille ei ole käyttöoikeuksia muilla kuin isällä.
Ainakin tuntemissani tapauksissa pankin saatua tiedon kuolemasta vainajan tililtä ei voinut sähköisesti (eli netin kautta) maksaa tai siirtää mitään. Eri asia on esim. e-laskut ja suoramaksut jatkuvasti juoksevista kuluista, jotka tilillä oli ennen kuolemaa.
Väärää tietoa tosiaan annettu monessakin kohtaa. Ensinnäkin nettimaksamisen osalta eli ne laskut pitää kyllä mennä maksamaan pankin tiskille. Ainakin isoimpien eli esim. hautaustoimiston laskun kanssa kannattaa toimia näin. Pienempiä kuten virkatodistuslaskuja voi varmaan maksaa omistaankin ja siirtää sitten rahat maksajalle kun käyttöoikeudet kuolinpesän tileihin on perunkirjoituksen jälkeen saatu.
Väärä tieto oli myös se, että kuka tahansa saisi maksella laskuja. Vain kuolinpesän osakkailla on tämä oikeus.
Tuo 80.000 ei myöskään ole mikään raja. Lesken saama perintö on perintöverosta vapaa, jos se jää alle 110.000 euron.
Se ohje oli hyvä, että lesken kannattaisi luopua testamentista ja että tekisitte osituksen niin, että leski kuitenkin saa rahat. Tällöin saattaa koko omaisuus tulla teille lapsillekin verovapaasti. Montako lasta teitä on?
Tietysti jos leskeä ei sureta teidän veronne ja hän haluaa myydä asunnon ja käyttää rahat niin tilanne on toinen.
@Korjauksia
Meitä lapsia on kolme.
Näkyypä puolisovähennys tosiaan tämän vuoden alusta nousseen 60.000 eurosta 90.000 euroon, joten nykyään veroa puolisolta ei mene alle 110.000 euron perinnöstä.
Maksajan osalta käytäntö voi vaihdella. Aikanaan perunkirjoituksia
toimittaessani maksoin pesän hautaus- ym. vastaavat laskut ilman pesän osakkaan valtakirjaa. Osakkuuden osoittaminen vaatii sukuselvityksen esittämistä, ja sen hankkiminen voi hankalassa tapauksessa kestää muutaman viikon. Ap:n tapauksessa, kun on rintaperillisestä kysymys, selvityksestä käy todennäköisesti yksi virkatodistus, jonka saa odottaessa.
En tiedä missä ja miten olet kuolinpesäasioissa huseerannut, mutta ainakin pankit toimivat Finanssivalvonnan ohjeiden mukaisesti:
http://www.finanssivalvonta.fi/fi/Finanssiasiakas/Asiointi/Kuolinpesa/Pages/Default.aspx
Osakkuuden osoittaminen EI vaadi sukuselvityksen esittämistä. Riittää, että esim. kuolinpesän osakkaana oleva leski esittää virkatodistuksen, josta näkyy avioliittotieto. Samoin riittää yksi virkatodistus, josta näkyy että henkilö on perittävän lapsi.
Ja perintö- ja lahjaverotukseen tuli tosiaan vuoden alusta muutoksia, joita on moneen kertaan tälläkin palstalla käsitelty. Kannattaisi lukea ensin mitä täällä on kirjoitettu ennen kuin alkaa jaella vanhentunutta tietoa.
Huseeraat asiassa, jossa tietosi ovat hatarat.
"Osakkuuden osoittaminen EI vaadi sukuselvityksen esittämistä. Riittää, että esim. kuolinpesän osakkaana oleva leski esittää virkatodistuksen, josta näkyy avioliittotieto. Samoin riittää yksi virkatodistus, josta näkyy että henkilö on perittävän lapsi."
Sukuselvitystä ei tietenkään vaadita koko suvun osalta, vaan asioijan osalta. Ja kuten jo sanoin "kun on rintaperillisestä kysymys, selvityksestä käy todennäköisesti yksi virkatodistus, jonka saa odottaessa". Mutta jos kysymys on muusta sukulaisesta, todennäköistä on, että asia ei selviä yhdellä, vaan useammalla virkatodistuksella (eli sukuselvityksellä).
Jokohan asia tuli sinullekin selväksi? Jos ei, niin vänkää niin kauan kuin haluat.
Vanhentunut tieto ei tässä tapauksessa vaikuttanut asiaan lainkaan. Ap:n äidin perintö on joka tapauksessa verosta vapaa. Mutta olihan sen hienoa, että joku harrastelija sai päästä pätemään.
Sukuselvitys tarkoittaa sitä virkatodistusten kokonaisuutta, joka hankitaan sen selvittämiseksi, ketkä kaikki ovat perillisinä kuolinpesän osakkaita. Se, mitä laskujen maksamiseksi tarvitaan, ei ole sukuselvitys, vaan yksi yksittäinen virkatodistus, josta käy ilmi kuolinpesän osakkuus. Ei tässä tapauksessa ollut kyse mistään muista sukulaisista vaan perinnönjättäjällä on leski ja lapsia.
Ja tiivistyksenä vielä: sukuselvitys on koko se virkatodistusnivaska, joka perukirjan liitteenä on. Tosin voi niitä olla vain yksikin, jos perinnönjättäjä on asunut vain yhdessä paikassa ja hänellä on lapsia, jotka ovat elossa ja kirjoilla samassa paikassa.
Syyllistyt Varkauteen!
Jos menee koskemaan vainajan tiliin ennen perunkirjoituksen julkaisemista.
Totta!
Perunkirjoitus on aina se viimeinen.
Jossa aina paljastuu aviottomat lapset esille. Jos vainajalla on sellainen muitten tietämättä.
Näin on käyny aina viimeistään silloin kun on tehty kaikki selvitykset tuomareiden johdosta.
Silloin testamenttikin joudutaan muuttamaan lain voimassa.
Jotta se vainajan piilo lapsi pääsee myös perinnön osalliseksi.
Jos on tavallasi kaavoihin kangistunut, tietysti hankkii sukuselvityksen koko suvusta. Sukuselvitys tässä tapauksessa kuitenkin = selvitys perittävän ja pankissa asioijan sukulaisuudesta.
"Se, mitä laskujen maksamiseksi tarvitaan, ei ole sukuselvitys, vaan yksi yksittäinen virkatodistus, josta käy ilmi kuolinpesän osakkuus. Ei tässä tapauksessa ollut kyse mistään muista sukulaisista vaan perinnönjättäjällä on leski ja lapsia."
Jankkaat edelleen "tästä tapauksesta", vaikka olen "tätä tapausta" kommentoinut lainaamalla viestiäni, jonka mukaan tässä tapauksessa riittää yksi virkatodistus, jos sukulaisuus siitä ilmenee. Tavallista kovempi kallo sinulla!
Yleisesti kuitenkaan ei voida sanoa, että yksi virkatodistus riittää. Jos ei ole kyse perittävän lapsesta, virkatodistuksia sukulaisuuden selvittämiseksi (sukuselvitys) yleensä tarvitaan yhtä useampia.
Aloittajalla on se tyypillinen tilanne että on alettu kikkailemaan testamenteilla joilla ei ole käytännössä mitään merkitystä, voi olla jopa haittaa.
kuten tuolla mainittiinkin niin lesken hallintaoikeus yhteiseen kotiin on muutenkin suojattu.
Jos muuta omaisuutta ei ole paljoa niin silloin testamenteilla ei ole mitään merkitystä jollei haluta rajat esim. perillisten puolisoiden oikeuksia.
Jos nyt mennään tuolla testamentilla niin leskenkin kuoltua perillisille tulee jonkin verran perintöveroa (jos ei tule muutoksia).
Jos testamentista luovutaan ja leski saa yhteisen kodin hallintaan niin veroja ei tule missään vaiheessa (olettaen että lesken omaisuus kasva esim. lottovoitolla).
Huomioitavaa on kuitenkin kummassakin tapauksessa se että onko leskellä varaa asua nykyisessä asunnossa?
Omakotitalossakin on yllättävän paljon menoja.
Jos tulot ovat minimaaliset ja hautajaisten jälkeen rahavarat reilussa kymppitonnissa niin ne eivät riitä kovin pitkälle.
Pari kodinkonetta rikki ja pikku remppa niin rahat ovat huvenneet.
Leskellä hallintaoikeus maatilaan ja metsään ja yhteiseen omakotitaloon. Jakamaton kuolinpesä. Leski sanoo että hän ei halua hallinatoikeutta ja testamentin suunnitelmaa ei siis huomioida, ei siis ole testamenttia, sitä ei siis vain huomioda perukirjoituksessa. Pesää ei silti jaettu. Mitä sanotte.
Testamenttia ei tosiaan ole pakko ottaa vastaan, mutta kyllä yleensä ainakin ositus kannattaisi tehdä, vaikka perilliset eivät jostain syystä haluaisi perinnönjakoa tehdä.
Jos leski haluaa hallintaoikeuden kuolinpesän omaisuuteen, niin ositus on ihan välttämätönkin, jotta pystytään selvittämään, mikä omaisuus tulee leskelle omistukseen ja käytettäväksi (esim rahat) ja mihin hän saa vain hallinnan (eli ei saa koskea pääomiin).
Puhut paskaa!
Että testamentista ei olisi mitään hyötyä.
No mitähän ne hyödyt tässä tapauksessa ovat?
Monessakin asiassa!
Esim: omaisuuden jakamisen estäminen vainajan sisaruksille. Jos ei ole omia lapsia vainajalla.
Myös leski joutuisi myös maksajan puolelle....
Niin no kun nyt kuitenkin puhuttiin aloittajan tilanteesta.
Aloittajan tilanteessa oli perillisiä ja oikeastaan ainoa omaisuus oli talo (sekä jonkin verran rahaa).
Tässä kyseisessä tapauksessa leski saa kuitenkin hallintaoikeuden yhteiseen kotiin sekä tasinkona vielä rahaa.
Eli tässä tapauksessa testamentista ei ole kuin haittaa ja voittaja on valtio.
Eli testamenttia ei joka tilanteessa kannata tehdä, testamenttia mietittäessä kannattaa pohtia mitä hyötyä siitä on, vai onko peräti haittaa.
Ei, kun leski sanoo että hänelle kuuluu ihan kaikki parin yhteinen omaisuus!!!!!!!!!!!