Ensimmäiset kotimaiset mansikat ovat myynnissä....

mansikkakakkua

Ensimmäiset kotimaiset avomaan mansikat ovat olleet juhannuksesta asti myynnissä, joko olet maistanut niitä? Minä söin varmaan ½-litraa niitä peratessani ja nyt posket kihelmöi... pientä allergiaa aina ollut kauden ensimmäisille mansikoille.
Mukulana sain joskus jopa kuumetta niistä ja vatsan ruikulille jos liikaa sain syödä raakaa mansikkaa ensimmäisillä kerroilla... keitettynä mansikkasopassa tai hillona ei mitään reaktiota!
Kesän mittaan minulla ainakin elimmistö tottuu mansikkaan siten ett elokuun alussa vaikka kokonaisen litran napostelisin, ilman minkään kaltaisia jälkiseuraamuksia hommasta ei olisi.

Ostin tänään muutaman litran mansikoita itselleni... herkutteluun ja mansikkatäytekakkuun.
Kakkupohja on nyt jäähtymässä ja vaniljagreemi jääkaapissa tekeytymässä... tunnin sisällä täytekakku on tehtynä... ja saa tekeytyä rauhassa kylmässä iltaa varten.
Vanhemmat saavat makeahkon yllätyksen ilta teen/kahvin aikaan, kyllä mä lohkasen itsellenikin aika ison palasen. =)

Keittiö alakerrassa rakentaa samantapaisen yllärin, mutt mansikkaisen kääretortun muodossa, huomen aamun aamiaisen yhteydessä, menee siivu mansikkakääretorttua aamun kohokohdaksi!
Yllärit on ihania... siis, jos ne ovat positiivisia!

24

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei minulla ole varaa mansikoihin

      • mansikkakakkua

        4,5€ litra tai 40€/5kg... onhan ne hieman hinnakkaita vielä, vaan on niistä ollut viljelijälle työtäkin. Satokauden ensimmäiset marjat, juurekset ja hedelmät ovat aina kalliinpia, halpenevat sitten kun pääsato tulee markkinoille. Kaksi litraa minäkin raskin vain itselleni ostaa,
        Keittiölle ostin 5kg... tekevät siitä nyt kääretortun huomiseksi ja pakaste mustikoiden kanssa marjakeiton riisipuurolle sunnuntai aamuksi.

        (Ainakin puhetta siitä oli, ett tuoremarjoina laitetaan käyttöön. Muutenhan ei siinä olis mitään järkeä... koska pakastemarjat ovat paljon edullisempia!)

      • mansikkakakkua kirjoitti:

        Noh jos aion lapset vielä mökille jää mansikat ostamatta. Ei ole varaa ostaa mitään. Kela otti rahasto-osuuden huomioon ja aikoo ottaa uudestaan lapsen 164euroa rahasto osuuden huomioon. sekin että ovat sen kerran jo ottaneet ja se että vielä jos nostetaan vanhemmat johon lyötiin semmoset ehdot ettei sitä nosteta omarahavaikeuden vuoksi.

        Molemmat vanhemmat mukana ja lisäksi maksaa meille 50€ ja se tili oli ainut jossa sai valita että aikuisena vasta saa käyttää rahat. En muita ikää.

        http://aijaa.com/aIYgHW

      • valtakunta kirjoitti:

        http://aijaa.com/rbHzjV

        Tossa näkyy kuinka se otetaan vielä realisoituna huomioon tulona vaikka aiemmin on jo otettu huomion maaliskuussa

      • mansikkakakkua kirjoitti:

        4,5€ litra tai 40€/5kg... onhan ne hieman hinnakkaita vielä, vaan on niistä ollut viljelijälle työtäkin. Satokauden ensimmäiset marjat, juurekset ja hedelmät ovat aina kalliinpia, halpenevat sitten kun pääsato tulee markkinoille. Kaksi litraa minäkin raskin vain itselleni ostaa,
        Keittiölle ostin 5kg... tekevät siitä nyt kääretortun huomiseksi ja pakaste mustikoiden kanssa marjakeiton riisipuurolle sunnuntai aamuksi.

        (Ainakin puhetta siitä oli, ett tuoremarjoina laitetaan käyttöön. Muutenhan ei siinä olis mitään järkeä... koska pakastemarjat ovat paljon edullisempia!)

        Minä kirjoitin sipilälle ja pistin sille loppuun kun se lentelee omalla suihkurillaan. minä voin vaan antaa antaa itkuisen äidin lapsilleni.

        Se että ne ei ymmärrä että se on lapsen tulevaisuutta varten. Eikä olla kyetty edes rahaa keräämään, tänä aikana lapsen tilille. Mitä olemme olleet toimeentulossa

        Eikä siihen vielä mitään en saa kuntoutusta opiskeluun koska en ole vammaan saanut kolarissa tai vastaavassa.

      • valtakunta kirjoitti:

        Eikä siihen vielä mitään en saa kuntoutusta opiskeluun koska en ole vammaan saanut kolarissa tai vastaavassa.

        Ja aikuisten koulutusta vaikeudetaan

      • valtakunta kirjoitti:

        Minä kirjoitin sipilälle ja pistin sille loppuun kun se lentelee omalla suihkurillaan. minä voin vaan antaa antaa itkuisen äidin lapsilleni.

        Se että ne ei ymmärrä että se on lapsen tulevaisuutta varten. Eikä olla kyetty edes rahaa keräämään, tänä aikana lapsen tilille. Mitä olemme olleet toimeentulossa

        Kyllä kaikki varmaan ymmärtää että rahat on lapsien tulevaisuutta varten. Mutta kun se nykyisyys pitäisi turvata ensin ja toimeentulotuen idea on olla vasta se viimeinen vaihtoehto. Sitä ennen on jo käsittääkseni työmarkkinatuki/opintotuki asumistuki lapsilisät.

        Sitä paitsi aika turhaa lapsille on kerätä rahaa aikuisuutta varten. Ne ehtii kerätä sitä ihan itse myöhemmin.

      • scrg kirjoitti:

        Me ollaan oltu seitsemän vuotta toimeentulossa se hiuomiotiin jo kerran toimeentulossa tässä maaliskuussa ja 14 euroa koko aikana kiertynyt n. 9-8 vuoden aikana kun avattu hänen kiertynyt.

        moneen kertaa.
        Joka vuosi säästetään s-boonuksista lasten joulurahat niitä ei huomioida.
        Vaikka erikseen nyt vielä varmistin.

        Ne rahat on lapsen ei meidän omaa muuttoa varten muille lapsille ei olla avattu koska arvaattekin kuinka pian paririitojen keskellä laski lapsensosiaali meidän ongelmaksi. Raha vaikeudet ja ne ovat olleetkin sen jälkeen .

        Mies oli alkujaan lehden jakaja ja siirtyi lukioon kun auto meni rikki sai 30päivän karenssin potkuista. Ei toimeentulo auta auton pidossa.

        Se haki yliopistoon ja pääsi toiselle kierrokselle mutta ei vielä sisälle mutta on avoimella puolella opiskelemassa. Mutta ei riitä vielä pisteet joten joutuu olemaan työtöntyöhakija.

        Se ei ole turhaa se apu, jos muuttaa tai ajokortin hankkii tai opiskelun tavarat kun nekin maksaa. Sitä varten on varalla.
        Lapselle se on ei meille.

      • scrg kirjoitti:

        Kyllä kaikki varmaan ymmärtää että rahat on lapsien tulevaisuutta varten. Mutta kun se nykyisyys pitäisi turvata ensin ja toimeentulotuen idea on olla vasta se viimeinen vaihtoehto. Sitä ennen on jo käsittääkseni työmarkkinatuki/opintotuki asumistuki lapsilisät.

        Sitä paitsi aika turhaa lapsille on kerätä rahaa aikuisuutta varten. Ne ehtii kerätä sitä ihan itse myöhemmin.

        eikä se ole 18vuoteen vaan oli joku 23v

      • scrg kirjoitti:

        Kyllä kaikki varmaan ymmärtää että rahat on lapsien tulevaisuutta varten. Mutta kun se nykyisyys pitäisi turvata ensin ja toimeentulotuen idea on olla vasta se viimeinen vaihtoehto. Sitä ennen on jo käsittääkseni työmarkkinatuki/opintotuki asumistuki lapsilisät.

        Sitä paitsi aika turhaa lapsille on kerätä rahaa aikuisuutta varten. Ne ehtii kerätä sitä ihan itse myöhemmin.

        joo se onkin viimeinen ehto kun me oltiin toimeentulossa kun mies oli lehdenjakaja.

      • scrg kirjoitti:

        Kyllä kaikki varmaan ymmärtää että rahat on lapsien tulevaisuutta varten. Mutta kun se nykyisyys pitäisi turvata ensin ja toimeentulotuen idea on olla vasta se viimeinen vaihtoehto. Sitä ennen on jo käsittääkseni työmarkkinatuki/opintotuki asumistuki lapsilisät.

        Sitä paitsi aika turhaa lapsille on kerätä rahaa aikuisuutta varten. Ne ehtii kerätä sitä ihan itse myöhemmin.

        Enkä takaa että päästää edes sinne mökille.

      • scrg kirjoitti:

        Kyllä kaikki varmaan ymmärtää että rahat on lapsien tulevaisuutta varten. Mutta kun se nykyisyys pitäisi turvata ensin ja toimeentulotuen idea on olla vasta se viimeinen vaihtoehto. Sitä ennen on jo käsittääkseni työmarkkinatuki/opintotuki asumistuki lapsilisät.

        Sitä paitsi aika turhaa lapsille on kerätä rahaa aikuisuutta varten. Ne ehtii kerätä sitä ihan itse myöhemmin.

        Haluan vielä varmistaa että tiedät jos varat mitkä noista tulee, eivät riitä kattamaan.niin silloin toimeentulo tuki. Meillä se näkyi olevan kuin tarkkaa katsot 500 euroa noin.

      • valtakunta kirjoitti:

        Me ollaan oltu seitsemän vuotta toimeentulossa se hiuomiotiin jo kerran toimeentulossa tässä maaliskuussa ja 14 euroa koko aikana kiertynyt n. 9-8 vuoden aikana kun avattu hänen kiertynyt.

        moneen kertaa.
        Joka vuosi säästetään s-boonuksista lasten joulurahat niitä ei huomioida.
        Vaikka erikseen nyt vielä varmistin.

        Ne rahat on lapsen ei meidän omaa muuttoa varten muille lapsille ei olla avattu koska arvaattekin kuinka pian paririitojen keskellä laski lapsensosiaali meidän ongelmaksi. Raha vaikeudet ja ne ovat olleetkin sen jälkeen .

        Mies oli alkujaan lehden jakaja ja siirtyi lukioon kun auto meni rikki sai 30päivän karenssin potkuista. Ei toimeentulo auta auton pidossa.

        Se haki yliopistoon ja pääsi toiselle kierrokselle mutta ei vielä sisälle mutta on avoimella puolella opiskelemassa. Mutta ei riitä vielä pisteet joten joutuu olemaan työtöntyöhakija.

        On kaunis ajatus kerätä rahaa nuorta varten, mutta jos tuotto on luokkaa 14 euroa, niin ei sillä oikeasti ole mitään merkitystä. Joku saa omilleen muuttaessaan enemmän taloudellista apua ja joku vähemmän. Voitte yrittää antaa muuten mahdollisimman hyvät eväät itsenäiseen elämään.

        Toimeentulotuen varassa eläessä ei oikein voi omistaa mitään isompaa. Olisi varmaan muutenkin helpompaa ja mukavampaa jos ei tarvitisisi eritellä tulojaan ja menojaan kenellekään ulkopuoliselle.

    • tulinjalähdin

      Oliko tämä se comeback?

    • Muutaman kypsän metsämansikan löysin

      • mansikkakakkua

        Ojanpientareelta vai? Sä olet ollut onnekas!

      • mansikkakakkua kirjoitti:

        Ojanpientareelta vai? Sä olet ollut onnekas!

        Peltotien vierestä

    • .. En ole maistanut.. Saa katsoa tuleeko maisteltuakaan kauheasti.. Onhan ne ihan hyviä, mutta en nyt niistä niin ihmeitä Fiboja saa.. Syystä jos toisesta.. ;P

      .. Noita Pujottelijan mainitsemia mansikoita tulee varpisti maisteltua, jos/kun kohdalle sattuu.. ;D.. Niissä on "SitäJotakin".. KaikilleAisteille.. Syystä jos toisesta.. =)

      Moni kuitenkin tykkää varpisti, joten varmasti on monelle mieluisa ylläri, kun saa Oikein TuoreistaMarjoista tehtyä MakuPalaa.. =)

      • Semmoista

        LuonnonEläimet ovat Käyneet Niihin Eritteitään laskemassa, joten Varmasti Maistuu.

      • mansikkakakkua

        Terve!
        Joku on nyt yöjunasta hivenen myöhässä, ei näköjään täälläkään ihan kaikkea bongata!
        "29.6.2017 klo17:21 tulinjalähdin....Oliko tämä se comeback?"
        Kerro nyt tuolle ihmettelijälle ettei tämä ole mun ensimmäinen pääsiäisaamuni!
        Teloin jalkani... nyt ei mennä lomailemaan vuonojen rinteille, luonnon niityille ei jalka kipsissä kiivetä... motskua ei ajeta. Ihan oikeesti ei edes keilailemaan voi mennä, keilahalliin kyllä mutt keilaamaan en pysty... niin turhautumaan sinne en lähde!
        Joten istun kotona... turhaudun lisää ja kiukuttelen teille. Olkaatte hyvät; minä tarjoan!

      • Semmoista kirjoitti:

        LuonnonEläimet ovat Käyneet Niihin Eritteitään laskemassa, joten Varmasti Maistuu.

        .. On Sulla jutut.. Ja Fetissit.. Ja mitähän vielä.. ;D

      • mansikkakakkua kirjoitti:

        Terve!
        Joku on nyt yöjunasta hivenen myöhässä, ei näköjään täälläkään ihan kaikkea bongata!
        "29.6.2017 klo17:21 tulinjalähdin....Oliko tämä se comeback?"
        Kerro nyt tuolle ihmettelijälle ettei tämä ole mun ensimmäinen pääsiäisaamuni!
        Teloin jalkani... nyt ei mennä lomailemaan vuonojen rinteille, luonnon niityille ei jalka kipsissä kiivetä... motskua ei ajeta. Ihan oikeesti ei edes keilailemaan voi mennä, keilahalliin kyllä mutt keilaamaan en pysty... niin turhautumaan sinne en lähde!
        Joten istun kotona... turhaudun lisää ja kiukuttelen teille. Olkaatte hyvät; minä tarjoan!

        .. Ei kannata ruokkia trollia ja/tai ilkeilijää tjms.. Ainakaan joka kerta.. Ole vain kuin sitä ei olisikaan ja Kuvittele sen Puhuvan Vaiks jotain outoa kieltä mitä et osaa.. ;D.. Et ole TiliVelvollinen tai mitään muutakaan jollekin Outoilijalle.. ;P

        .. Voi niille välillä kuittailla jotain ja/tai Vitsailla&Seurustella niiden kanssa, jos/kun sattuu olemaan fiilistä sellaiseen.. ;P

        Oot vain täällä niin kuin haluat ja koska haluat.. Ihan niin kuin kaikki muutkin.. Ihon alle nämä VekkulitVeliSiskoKullat syystä tai toisesta haluavat.. Jostain syystä kuitenkin.. Ja onhan ne jotkut välillä ihan hauskojakin.. Tarkoituksella ja/tai Tahattomasti.. ;D

        Yön jatkoja.. =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kylämme taas kartalla

      Kuka se tappaja on Suomussalmelta? Onkohan taas eroperheen vesa? Turvaton lapsuus jne? Näitä huonot kortit saaneita on n
      Suomussalmi
      30
      5109
    2. Ihan kauhistuin kun sain tietää

      ett joku atn kaipailee! 🤷🏻‍♂️🤣
      Ikävä
      35
      4594
    3. Arki on paljon tylsempää

      kun en voi enää ihaillen seurata työntekoasi. Hyvä puoli on se että saan nukuttua ja syötyä, ei ollut kivaa olla jatkuva
      Ikävä
      38
      3914
    4. Mikä tarve Kontulalla on paljastaa seksityötaustansa

      Anna Kontula on koettu totiseksi kansanedustajaksi. Joka tosin on puolustanut aina seksityöläisiä. Mutta nyt Kontula ava
      Maailman menoa
      559
      2818
    5. Sen pienen ohimenevän hetken tänään sain ihailla sua

      ehkä taas joskus. Taitaa aina vuosi mennä, kun eteen ilmaannut. Mieheltä naiselle.
      Ikävä
      19
      2423
    6. Kansanedustaja Anna Kontulan historia seksityöläisenä

      Siis mitä, mitä, mitä. Jo pitkään vasurissa istunut Anna Kontula on toiminut seksityöläisenä. Kenen äänillä tämä muija o
      Kotimaiset julkkisjuorut
      238
      1979
    7. Jännitätkö tai pelkäät

      Jännitätkö tai pelkäät ihastustasi? Jos, niin miksi?
      Ikävä
      143
      1727
    8. Varmaan olen odotellut ihan turhaan

      Kutsua luoksesi kylään Superman?
      Ikävä
      38
      1573
    9. Miten Pohjois-Savossa??

      Miten Pohjois-Savossa sanotaan minä? Koneman kun arvioi kommentoijia tai haukkuu heitä uudella videollaan niin itsestään
      Tuusniemi
      47
      1329
    10. Rajuja paljastuksia Anna Kotulasta

      Hesarissa: https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000011410909.html
      Maailman menoa
      73
      1218
    Aihe