Werel siirtää sopimuksia Kotimaan Energialle???

Mitä Werelille on tapahtunut? Yritin vaihtaa sähkönmyyjää eikä millään meinannut onnistua, väittivät että olen 1.7. tehnyt sopimuksen johonkin toiseen yhtiöön enkä todellakaan ole sellaista tehnyt. Uusi myyjä ei saanut tietoa urkittua ilman valtuutusta, joten katsoin parhaaksi soitella itse siirtoyhtiöön ja sieltä ilmoitettiin, että sopimukset on menossa Kotimaan Energialle. En kyllä ole saanut mitään tällaista ilmoitusta??? Werelin kotisivuja ei enää löydy mistään eikä Kotimaan Energian aspaan pääse läpi. Mitä tapahtuu? Jos en saa sähkösopimusta siirrettyä uudelle myyjälle, raastuvassa tavataan. Älkää ikinä haksahtako näihin huijausfirmoihin.
92374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä siitä mulle ainakin ilmoitus kotiin tuli, tosin oli sellainen taiteltu mainosmainen lappunen. Asiakkaan kannalta tosin hyvin epätietoisuutta luovaa kun mainittua Kotimaan energian Takuu Diili -sopimusta, jollaiseksi sähkösopimukseni piti muuttuman ei heidän nettisivuiltaan ollenkaan löytynyt. Muut vaihtoehdot olivat kuitenkin jopa 1 c/kWh kalliimpia. Nyt olen vaihtanut energianmyyjäni jo toiseen vaikkakin jouduin muutan kymmenyksen tinkimään vanhasta hinnasta.

Äänestä

Werelistä löytyy tietoa googlaamalla
https://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/werel oy/27043043
Sieltä näkyy, että firmassa on 9 työntekijää, liikevaihto 22 miljoonaa euroa ja
osakepääoma peräti 2500 euroa! Kaupparekisterin mukaan yrityksen kieli on ruotsi ja toimiala "Bolagets verksamhetsområde är all laglig verksamhet." eli toimialana on kaikki laillinen toiminta.

Meilläkin oli Werelin kanssa sopimus, mutta ne ovat myyneet sopimuksen Fi-Nergy Ou:lle,
jonka osoite on Narvamaantie 5 Tallinnassa. On niillä kyllä Helsingissäkin Urho Kekkosenkadulla jokin toimisto. Silläkin on 2500 euron osakepääoma ja firma on perustettu maaliskuussa 2017 virolaisen sivuston mukaan
https://www.e-krediidiinfo.ee/14220604-FI-NERGY VOIMA OÜ?lang=en

Onneksi entisen sopimukset ovat voimassa helmikuun loppuun 2018. Jos firma vakiintuu siihen mennessä tai sitten katoaa kokonaan.

Äänestä
  • Mikä tässä on ongelma? Siivousfirmatkin ostavat toisen yhtiön sopparit.

    Mutta 9 työntekijää ja 22 millin vaihto.. aika kova saavutus noin pienellä osakepääomalla. Kertoo vaan myös senkin, että jotain on tehty oikein. Firma supisti / lopetti toimintansa?

    Toinen ex-asiakas: Nimimerkistä päätellen olet tuleva ex asiakas mutta tekstissä mainostat yrityksen saavutuksia. Mitä niinku haet?

    Äänestä

EI tunnu Werelin asiakaspalvelu s-posteihin vastaamaan.. eli onko tää firma "kaput" ?

Äänestä

Eikö te voi ostaa sähköä aidosta sähköyhtiöstä?

Äänestä

Ostin joskus Wereliltä sähkön. Vai oliko se Wereliä edeltävä..ovat jo useampaan otteeseen siirtäneet asiakkaat uuteen firmaan (nyt ilmeisesti Fi-Nergy?), edellisellä kerralla maksut piti suorittaa johonkin kolmanteen (perintä?)yhtiöön (joka myös jollain tavalla heidän), eli herättää kysymyksen, tehdäänkö tuossa vain verojen kiertoa yrityksiä kierrättämällä.

Myös minulla oli vaikeuksia vaihtaa toiseen - Wereliltä olivat uudelle sähköyhtiölle ilmoittaneet, että sopimustani ei voida päättää (olisi voitu, mutta kieltäytyivät). Silloin se jäi vaihtamatta, mutta olen tyytyväinen, että myöhemmin vaihdoin ja se vääntöjen jälkeen myös onnistui.

Aina oli vaikea saada asiakaspalvelusta ketään kiinni tai vastausta kysymykseen. Sopimuksen koko luonteen yrittivät muuttaa pelkällä sposti-ilmoituksella, jossa kk-hintainen sopimukseni olisi muuttunut automaattisesti kalliiksi käyttöperusteiseksi, ellen huomaisi erikseen kieltää sitä. Vastaamattomuus olisi heidän mukaansa tarkoittanut tämän uuden sopimuksen tekemistä, ja siinä oli tooodella suolainen hinta ja pitkä irtisanomisaika sanktioineen. Koko homma kärysi niin pahasti, että vaihdoin normaaliin, lailliseen sähkönmyyjään.

Äänestä

Nyt on tulossa uusi firma ELECTRAFIN OU tarojaa kohtuu hintaista sähkö kiinteään kuukausihintaan 5vuoden märääaikaisena sopimuksena. Osotoite Narvamaa torutee 1

Äänestä

Werel Oy on yksipuolisesti 'muuttanut' sähkövertailu.fi-palvelussa tekemäni kiinteähintaisen sähkösopimuksen muuttuvahintaiseksi. Mitään vahvistusta eivät lähettäneet ennen puolen vuoden kuluttua tekemääni reklamaatiota. Homma toki selvitetään vaikka käräjäoikeudessa, mutta kehotan kaikkia välttämään sopimusten teon ko. yrityksen kanssa! Toiminta on todella törkeää ja vastuuhenkilöt pitää saada vastuuseen petoksesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Epätietoinen_ex-asiakas kirjoitti:

Mitä Werelille on tapahtunut? Yritin vaihtaa sähkönmyyjää eikä millään meinannut onnistua, väittivät että olen 1.7. tehnyt sopimuksen johonkin toiseen yhtiöön enkä todellakaan ole sellaista tehnyt. Uusi myyjä ei saanut tietoa urkittua ilman valtuutusta, joten katsoin parhaaksi soitella itse siirtoyhtiöön ja sieltä ilmoitettiin, että sopimukset on menossa Kotimaan Energialle. En kyllä ole saanut mitään tällaista ilmoitusta??? Werelin kotisivuja ei enää löydy mistään eikä Kotimaan Energian aspaan pääse läpi. Mitä tapahtuu? Jos en saa sähkösopimusta siirrettyä uudelle myyjälle, raastuvassa tavataan. Älkää ikinä haksahtako näihin huijausfirmoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu