Onkin vierähtänyt jo reilu vuosi, kun edellisen kerran kävin thaimaassa (kesäkuun -16), nyt onkin jo kaksi matkaa varattu (lokakuu -17 ja helmikuu-18), lokakuu menee Pattiksella, helmikuussa pari viikkoa changilla, pari viikkoa Pattiksella, reissuja on jo nyt pitkälti toistakymmentä ja aina tulee se kk oltua reissussa. Thaimaa ystävällisine ihmisineen ja rentoine fiiliksineen vaan kutsuu uudestaan ja uudestaan, suosittelisin tämänkin palstan haukkujia edes joskus vierailemaan thaimaassa, se tosin taitaa valtaosalle olla taloudellisesti mahdotonta. Thaimaan reissuja odotellessa lähden heinäkuuksi Turkin Alanyaan, yhden kerran olen siellä aiemmin käynyt ja paikka oli ennakkoasenteista huolimatta todella positiivinen yllätys.
Hyvää kesää matkailun ystäville, heitäkin täällä katkerien haukkujien joukossa muutama saattaa olla.
Hyvää kesää matkailun ystäville, heitäkin täällä katkerien haukkujien joukossa muutama saattaa olla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itsekin varasin jo aikaa sitten lennot niin että oon Thaimaassa joulun, uuden vuoden ja loppiaisen yli. Tapaa olla tuohon ruuhka-aikaan lennot niin buukattuja, että suunnittelin joululoman hyvissä ajoin.
Saatan kuitenkin käydä siellä jo ennemmin joko kesäloman lopulla tai syyslomalla, mutta sen aion tehdä ex-temporee, eli varata lennot päivää paria ennen kuin lähen reissuun, sitten kun selviää koska on sopiva sauma olla siellä pari viikkoa.