Rehtorikin sitten sai tarpeekseen. Eikö valtakunnan johtajakaksikko nyt pikkuhiljaa ymmärrä ettei Sysmällä ole varaa menettää näin hyviä tyyppejä. Konsultteja palkataan jonoksi asti, mutta omalla henkilöstöllä ei ole paskan arvoa!
Lopun alku.
29
2333
Vastaukset
- Guuggelikotietää
Onko sinulla jotakin sellaista tietoa asiasta jota meillä muilla ei ole, vai mihin perustat esittämäsi? Jos reksi itse ei ole esittänyt muuta syytä kuin ympäripyöreän selityksen niin olisiko tarpeen hieman odotella jollet tosiaankin tiedä asiasta jotakin.
- sysmäsoppaa
Sysmän Yhtenäiskoulusta ja lukiosta on irtisanoutunut kaksi rehtoria muutaman vuoden sisään, sivistystoimenjohtajan virka on lopetettu. Lisäksi on eläköitynyt muutamia opettajia ja irtisanoutunut yksi opettaja. Myös kunnan teknisessä toimessa tapahtunut irtisanoutuminen voidaan liittää tähän samaan soppaan, vaikka kyse onkin eri hallintokunnasta. Tätä henkilöä hiostettiin jo vuosikausia. On suoranainen ihme, että hän kesti työssään niinkin pitkään.
Kun koulusihteerikin menehtyi kuluvan kesän aikana vakavaan sairauteen, ollaan tilanteessa, että koulun hallinnosta puuttuvat nyt keskeiset toimijat. Tilanne on huolestuttava kaikkien kannalta, niin oppilaiden/opiskelijoiden kuin henkilöstönkin osalta.
Vie taas pitkään, ennen kuin saadaan koulun johtamistyö ja hallinnon rutiinit pyörimään kiireisessä koulun arjessa niin, että kokonaisuus hallitaan ilman, että oppilaiden koulutyö kärsii. Herkästi ilmapiiri tällaisissa tapauksissa kiristyy ja vaikuttaa heikentävästi yhteisöllisyyden kehittymiseen ja yleiseen toimintakulttuuriin. Ihmiset stressaantuvat ja alkavat voida entistä huonommin. Kierre on valitettavasti valmis. Jälleen kerran!
Kuka sitten mahtaa olla se seuraava, joka tulee antamaan työpanoksensa ja joutuu pian toteamaan, että ylimitoitettu työ on mahdoton yhtälö ja että mitään tukea on turha ylimmältä johdolta odottaa.? Kuka tulee katkaisemaan kierteen ja millä tavoin? Se jäänee nyt nähtäväksi.
Miksi näin on ylipäätään käynyt? Liekö vikaa kunnan huonossa johtamiskulttuurissa ja/tai äärimmilleen viedyssä rehtorin ja koulusihteerin työtaakassa sekä heikossa yhteistyössä eri tahojen kanssa. Liekö vika siinä, että Sysmässä kunnan työntekijät työskentelevät pelon ilmapiirissä vai onko kyse enemmänkin kunnan ylimmän johdon vallanhalusta ja kunnanjohtajan narsismista alasajaa virkamiehiä tehtävistään, kun he eivät jostain kumman syystä saavuta riittävää luottamusta?
On todella kummallista, että kaikissa on aina jotain vikaa. Onko kunnanjohtaja, ovatko muut ylimmät virkamiehet aina toimissaan virheettömiä? Noudattavatko he sinabhyvää hallintotapaa? Tiedän vastauksen: Eivät varmasti!
Kun ei tässä tapahtumien ketjussa selvästikään ole kysymys yksittäisestä tapahtumasta, tulee väkisinkin miettineeksi, mistä loppujen lopuksi sitten on kyse. Onko kyse jostakin hyvin sairaasta ilmiöstä, joka on pesiytynyt Sysmän kunnan organisaatioon ja jonka seuraukset yksilön loppuelämään voivat sitten olla katastrofaaliset?
Sama meininki Sysmässä tulee jatkumaan niin kauan, kun vallan kahvassa roikkuvat samat vallanhimoiset, itseään täynnä olevat paskiaiset. Emmekö me sysmäläiset ymmärrä, että kunnanjohtaja hännystelijöineen vie meitä kuin pässejä narussa? Tämä sysmäläisten kohtelu on ala-arvoista eikä sitä tulisi kenenkään hyväksyä. Miksi me emme pysty vaikuttamaan yhteisiinvasioihimme, vaan annamme pahan jatkua ja ottaa meistä lopulta vallan? Valta tulisi olla kunnan asukkailla heidän valitsemiensa luottamushenkilöiden kautta toteutettuna. - kukaliet
sysmäsoppaa kirjoitti:
Sysmän Yhtenäiskoulusta ja lukiosta on irtisanoutunut kaksi rehtoria muutaman vuoden sisään, sivistystoimenjohtajan virka on lopetettu. Lisäksi on eläköitynyt muutamia opettajia ja irtisanoutunut yksi opettaja. Myös kunnan teknisessä toimessa tapahtunut irtisanoutuminen voidaan liittää tähän samaan soppaan, vaikka kyse onkin eri hallintokunnasta. Tätä henkilöä hiostettiin jo vuosikausia. On suoranainen ihme, että hän kesti työssään niinkin pitkään.
Kun koulusihteerikin menehtyi kuluvan kesän aikana vakavaan sairauteen, ollaan tilanteessa, että koulun hallinnosta puuttuvat nyt keskeiset toimijat. Tilanne on huolestuttava kaikkien kannalta, niin oppilaiden/opiskelijoiden kuin henkilöstönkin osalta.
Vie taas pitkään, ennen kuin saadaan koulun johtamistyö ja hallinnon rutiinit pyörimään kiireisessä koulun arjessa niin, että kokonaisuus hallitaan ilman, että oppilaiden koulutyö kärsii. Herkästi ilmapiiri tällaisissa tapauksissa kiristyy ja vaikuttaa heikentävästi yhteisöllisyyden kehittymiseen ja yleiseen toimintakulttuuriin. Ihmiset stressaantuvat ja alkavat voida entistä huonommin. Kierre on valitettavasti valmis. Jälleen kerran!
Kuka sitten mahtaa olla se seuraava, joka tulee antamaan työpanoksensa ja joutuu pian toteamaan, että ylimitoitettu työ on mahdoton yhtälö ja että mitään tukea on turha ylimmältä johdolta odottaa.? Kuka tulee katkaisemaan kierteen ja millä tavoin? Se jäänee nyt nähtäväksi.
Miksi näin on ylipäätään käynyt? Liekö vikaa kunnan huonossa johtamiskulttuurissa ja/tai äärimmilleen viedyssä rehtorin ja koulusihteerin työtaakassa sekä heikossa yhteistyössä eri tahojen kanssa. Liekö vika siinä, että Sysmässä kunnan työntekijät työskentelevät pelon ilmapiirissä vai onko kyse enemmänkin kunnan ylimmän johdon vallanhalusta ja kunnanjohtajan narsismista alasajaa virkamiehiä tehtävistään, kun he eivät jostain kumman syystä saavuta riittävää luottamusta?
On todella kummallista, että kaikissa on aina jotain vikaa. Onko kunnanjohtaja, ovatko muut ylimmät virkamiehet aina toimissaan virheettömiä? Noudattavatko he sinabhyvää hallintotapaa? Tiedän vastauksen: Eivät varmasti!
Kun ei tässä tapahtumien ketjussa selvästikään ole kysymys yksittäisestä tapahtumasta, tulee väkisinkin miettineeksi, mistä loppujen lopuksi sitten on kyse. Onko kyse jostakin hyvin sairaasta ilmiöstä, joka on pesiytynyt Sysmän kunnan organisaatioon ja jonka seuraukset yksilön loppuelämään voivat sitten olla katastrofaaliset?
Sama meininki Sysmässä tulee jatkumaan niin kauan, kun vallan kahvassa roikkuvat samat vallanhimoiset, itseään täynnä olevat paskiaiset. Emmekö me sysmäläiset ymmärrä, että kunnanjohtaja hännystelijöineen vie meitä kuin pässejä narussa? Tämä sysmäläisten kohtelu on ala-arvoista eikä sitä tulisi kenenkään hyväksyä. Miksi me emme pysty vaikuttamaan yhteisiinvasioihimme, vaan annamme pahan jatkua ja ottaa meistä lopulta vallan? Valta tulisi olla kunnan asukkailla heidän valitsemiensa luottamushenkilöiden kautta toteutettuna.Se on siinä, kuten toimittaja Antero Mertaranta taannoin totesi. Ei kuukautta kestänyt tuo asiallinen toiminta kepulaisilta. Voimmekin todeta että sanonta "kepu pettää aina" todistettiin taas oikeaksi. Turhaksi kävi myös toivo siitä että Kotolahti toisi persoonallaan jotakin toimivaa järkeä kepun riveihin. Taisi Veikkonen joutua nautojen tallomaksi kuten edellisellä kaudella kävi Kari Niittymäelle. Tuon voi todeta kukin itsenäisesti ajatteleva lukija ylläolevasta. Kuntalaisena suorastaan hirvittää katsoa miten alkeellisin keinoin poliittinen pyrkyri kokoaa yksinkertaiset ympärilleen ja näin toimien aloittaa tuon edelliselläkin valtuustokaudella harrastetun, tosiasioita vääristävän, tietylle taholle suunnatun manipuloinnin. Suurella mielenkiinnolla seuraan, kuten varmasti moni muukin, mikä on tämän koiralauman tulevaisuus. Nyt tässä on kuitenkin unohdettu kunnan, kuntalaisten sekä ennen kaikkea koulun ja sitä käyvien etu, nostettu päällimmäiseksi oma, ja vähän kaverienkin, poliittinen eduntavoittelu tosiasioita vääristellen siinä samalla toisia perusteettomasti mollien ja jopa suorastaan loukaten. Ei hyvä!
- josvaikkapa
Kuuden kuukauden koeaika päättyi?
- MummiVääksyntieltä
Ei ollut kaikkien valiokuntien puheenjohtajaneuvoksen, eikä "Tarjan ja Pentin" suosikkiehdokas rehtoriksi. Oli oma tahto, oma näkemys kehittämiseen, asiantuntemusta ja osaamista paljon enemmän kuin kunnantalolla yhteensä. Ei suostunut sätkynukeksi, sekös harmaapartapariskuntaa pelotti.
Kovaa painostusta monella tapaa muutaman vallankipeän toimesta alusta asti, vaikka kuulemma hyvin pidetty opiskelijoitten ja työtovereitten keskuudessa. Hoiti myös toimensa erinomaisesti.
Oli myös oman (hirsi)koulun kannalla homeparakkiryhmää vastaan.
Kyllä nyt koululaisten mummia harmittaa. - oppilaidenvanhempi
Kyllä kai rehtorin selitys päättäville ihmisille oli kaikkea muuta kuin ympäripyöreä. Tiettyjen johtajien toimesta saatiin savustettua kunnasta taas yksi pätevä työntekijä pois. Tämä oli todella iso harmi sillä monen vuoden jälkeen saatiin rehtori, joka teki omat työnsä ja vielä hyvin, oli pidetty sekä oppilaiden että opettajien joukossa. Mutta ei saanut minkäänlaista tukea ylemmiltä esimiehiltään. No tällä tavallahan päästään nopeammin johtokaksikon lopulliseen päämäärään eli ei koulua Sysmässä.
- LyyliAlatyyli
Näin agitaattori Kepun sisäpiiristä, levittää muka-tietoa suoraan koulumaailman ytimestä. Tämänkö aikaa kesti tuo sopuisuus kunnassa. Kylällä jo tiedetään mistä ja kenen toimesta ja millä tarkoituksella tätäkin asiaa paisutellaan ja vääristellään. Vanha sanontahan kuuluu ettei ole mies eikä mikään joka ei housuun uskalla paskantaa. Tälläkin kertaa omiinsa.
- Parhaat
voimat kehiin. Meillähän olisi omasta takaa hyvä rehtori. Kyllä EK:lla riittää pätevyyttä. EK rehtoriksi.
- JopasJotakin_
Ettei totuus unohtuisi. -Valtava työtaakka ja tuen puute niiltä ihmisiltä joilta sitä kuuluisi tulla..., jotenkin noinhan oli rehtori perustellut lähtöään. Henkilökunta lienee oli vahvasti uuden rehtorin tukena. Joten nyt voidaan miettiä mistä sitä tukea ei siis tullut. Näin jälleen. LyyliAlatyyli voi vetää v...reuhkan päähänsä ja paeta vuorille.
- vesitorniltamoro
No mitähän tukea se reksi tarvii sit tarvii kunnan "johdolta"? lisää palkkaa vai?
- LyyliAlatyyli
Tuota suosittamaasi v...reuhkaa päähän sovittaessani ajattelin kysyä että tiedätkö ihan oikeasti asiasta mistä puhut. Milloin puolen vuoden harjoittelulla ja asioiden opettelulla opettajasta vailla koulunjohtajan tai rehtorin kokemusta on tullut koulunjohtamisen ammattilainen? Katsopa sivistyslautakunnan päätökset 28.6.2016 §61 ja 4.10.2016 §71, sieltä löydät todelliset syyt rekrytoinnin epäonnistumiseen. Ja vieläpä toistamiseen, ensin valittiin tarjoilija ja seuraavaksi tanssinopetuksen ammattilainen.
Haastatteluryhmä muodosti haastattelun ja soveltuvuustestin perusteella yksimielisen kantansa jossa totesi että nyt tehtävään hakeneista ei valita ketään ja virka laitetaan uudelleen hakuun keväällä 2017. Samaa esitti esittelijänä toiminut hallinto- ja sivistysjohtaja päätösehdotuksessaan sivistyslautakunnalle, huomioiden testien tulokset. Mutta mitä tekikään lautakunta kaikkivoipaisessa viisaudessaan? Mainittakoon että lautakunnan jäsenistä haastatteluryhmään kuului M Kuusimo-Rinne (lautakunnan puheenjohtaja), H Sarmala (varapuheenjohtaja), T Nieminen (jäsen), T Jokinen (jäsen). Huolimatta siitä tosiasiasta että haastatteluryhmä haastattelujen, työkokemuksen ja testitulosten perusteella teki päätöksensä yksimielisesti ja esittelijä esitti samaa niin lautakunnan kokoonnuttua se vastoin aiempaa neljän jäsenensä kantaa käänsi nuttunsa ja valitsi, taaskin yksimielisesti, Kosken tehtävään. Merkillepantavaa yksimielisyyttä näin kaksimielisesti ajatellen. Suurimpana syynä tuohon haastatteluryhmän päätökseen valinnasta oli täydellinen kokemuksen puute koulunjohtajana tai rehtorina toimimisesta. Ja nyt te korostatte mikä ammattilainen meillä kunnassa olikaan. Menkää kunnantalolle ja vaatikaa asiakirjat nähtäväksenne, ne ovat julkisia testituloksia lukuunottamatta. Puhukaa sen jälkeen asioista kun olette niistä perillä, nyt ette ole.
Näyttää vahvasti siltä että asian todelliset tarkoitusperät ovat ihan jossain muualla kuin itse asiassa.
ps mielenkiinnolla odotan että pääsen näkemään kuka tuon v...reuhkan päähänsä lopulta sijoittaa, ja vieläpä hörönaurun saattelemana. - vesitornimiesedelleen
kiitos, tätä kommenttia kaivattiin!
- juolahtipamieleenkysyä
miten näin pienessä koulussa voi olla niiiin valtava työtaakka? onko vika siinä ettei osaa organisoida töitään? pitäisikö käydä hakemassa oppia pari-kolme kertaa suuremmista kouluista siitä miten siellä hommat hoidetaan?
- tässäihmettelen
juolahtipamieleenkysyä kirjoitti:
miten näin pienessä koulussa voi olla niiiin valtava työtaakka? onko vika siinä ettei osaa organisoida töitään? pitäisikö käydä hakemassa oppia pari-kolme kertaa suuremmista kouluista siitä miten siellä hommat hoidetaan?
Samaa tässä ihmettelen minäkin, vähäpätöinen eläköityvä apulaisrehtori Jyväskylästä. Ihmettelen myös niitä henkilöitä jotka asiassa ovat valittajan roolin ottaneet, äänekkään sellaisen, hehän eivät ole noita tehtäviä hoitavia tai hoitaneita henkilöitä, näin olen ymmärtänyt. Onko teillä niin että henkilöstö itse ei ole kykenevä tuomaan julki näkemyksiään johdolle vai onko tämä asia tosiaankin vain politiikan teon väline?
Jos näinkin tärkeällä asialla kuin perusopetus tehdään politiikkaa ja luodaan harhoja todellisuudesta niin teillä on kyllä asiat huonosti, erittäin huonosti.
- Ihanodotettuahantämäoli
Kuinkahan mones rehtori lähti nykyisen kunnanjohtajan tulon jälkeen? Johtokaksikolla on kummallakin erittäin kielteinen suhtautuminen koulutoimeen, on ollut jo monta vuotta. Pakkohan sen on jossain näkyä. Sääliksi käy sysmäläisiä.
- Eimukamitäänongelmaa
Mihin olisi tukea tarvinnut. Ehkäpä siihen, että koulun kanslistiksi olisi heti saatu pätevä sijainen ettei rehtorin olisi tarvinnut tehdä kanslistinkin töitä. Tai siihen, että Sysmän koulussakin saataisiin tehtyä lain vaatimat suunnitelmat.
Yleisestikin nyt tulee ongelmaksi saada päteviä ihmisiä kunnalle töihin kun kunnanjohtaja puuttuu kaikkeen ja rahaa ei heru kunnalle kuuluviin toimintoihin. Rahaa riittää vain kaiken maailman joutaviin hankkeisiin ja konsultteihin. - oppilaidenvanhempi
Niin tämä "tanssinopettajahan" on valittu vain vuoden parhaaksi terveystiedon opettajaksi, tehnyt oppikirjoja yms. Täysin epäpätevä Sysmään.
- mätiiän
Tiäkkö mitä eroa on räätälillä ja suutarilla?
- voivoisentään
Ja tiiäkkö että se huippusuutarikin oli aikanaan ekassa työpaikassaan ja varmasti suutarin hommat sujui jo silloin.
- mätiiän
voivoisentään kirjoitti:
Ja tiiäkkö että se huippusuutarikin oli aikanaan ekassa työpaikassaan ja varmasti suutarin hommat sujui jo silloin.
Entäs ne räätälinhommat, sujuiko ne huippusuutariltasi?
- voivoisentään
Mitä oikein änkytät? Tarkoittaako aivopiereskelysi sitä että R. Koskella ei olleet rehtorin tehtävät halluss? Satun tietämään. Aivan varmasti paremmin kuin sinä. Olivat hallussa. Kokemusta oli vahvasti koulupuolelta, muttei kuitenkaan rehtorin tehtävistä. Silti oli hallussa heti kohta kun hommat aloitti. Lukujärjestykset teki muutaman kuukauden jälkeen paljon pparemmin kuin edeltäjä joka ei oppinut kolmessa vuodessa vaikka kuinka opastettiin. R.K. tekee vielä kovan uran jonkun ison koulun rehtorina niin halutessaan. Ja eihän poislähtöön ollut syy se etteikö olisi osannut. Vaan asia joka sinulle tuntuu olevan kovinkin epämiellyttävä keskustelunaihe.
- sallimunnauraa

No ny sieltä rupes tuleen jo ennustaja-eukonkin kyvyt esiin. Sie se sit pätevä sälli vast oletkii!
voivoisentään kirjoitti:
Mitä oikein änkytät? Tarkoittaako aivopiereskelysi sitä että R. Koskella ei olleet rehtorin tehtävät halluss? Satun tietämään. Aivan varmasti paremmin kuin sinä. Olivat hallussa. Kokemusta oli vahvasti koulupuolelta, muttei kuitenkaan rehtorin tehtävistä. Silti oli hallussa heti kohta kun hommat aloitti. Lukujärjestykset teki muutaman kuukauden jälkeen paljon pparemmin kuin edeltäjä joka ei oppinut kolmessa vuodessa vaikka kuinka opastettiin. R.K. tekee vielä kovan uran jonkun ison koulun rehtorina niin halutessaan. Ja eihän poislähtöön ollut syy se etteikö olisi osannut. Vaan asia joka sinulle tuntuu olevan kovinkin epämiellyttävä keskustelunaihe.
Samaa mieltä.
- voivoisentään
Vai papereista ne asiat selviää. Ei voi kun nauraa. Kyllä niitä "kokeneita" rehtoritarjokkaita saattoi olla tarjolla ja varmaan vastakin on. Niitä jotka sujuvasti toisella kädellä hoitelevat hommia vanhan viinan haistessa kauas. Nyt meillä vaan sattui olemaan huippuammattilainen, joka ilman rehtorikokemustakin nopeasti otti ohjat käteensä. Ei ketään puuhastelijoita valita vuoden terveystiedon opettajaksi Suomessa.
- politrukkiko
Hohhoijaa mitä paskanjauhantaa. Tuon ketjun luettuaan ymmärtää ehkä asiayhteydet.
https://murobbs.muropaketti.com/threads/korruptio-nuorisosaeaetioessae-ja-ehyt-ry-ssae.986910/ - Anonyymi
Narsistin tunnistaa siitä, että minne hän meneekin voi läheiset ihmiset huonosti. Pitäiskö herätä, jos ihmisiä irtisanoutuu vasemmalta ja oikealta.
Silloin kunnanjohtajan täytyy olla täysiverinen narsisti. Tämä saaga täyttää klassisesti narsistisen persoonallisuushäiriön omaavan henkilön toiminta mallin. Muut ihmiset ovat aina parempia, kuin omat alaiset. Näin murskataan ihmisen itsetunto, jotta narsisti voi hallita mielivaltaisesti muita ihmisiä.
Joka nousee narsistia vastaan tekee narsisti ihmisen elämästä helvetin ja viisas nostaa kytkintä ennenkuin oma mielenterveys järkkyy. - Anonyymi
Jaa että onko se erään mielestä luottamuksen menettämistä ja syy erottamiseen.Kun kelluvat meni mönkään .Eikä niitä suuria korvaus rahoja tullutkaan.Niin millainen se toisenlainen luottamus on .Kun totetaan että mitään virkavirhetä ei ole tehty ja kaikki työ oli hoidettu niin hyvin ja luotettavasti kuin asiat vaatii.Eikä mitään huomauttamista ole ollut.Että nyt vaan esille se toinen luottamus kohta kaikille kuntalaisillekkin tietoksi.Kun meille ei riitä syyksi että ei tykätä.Marketasta ja Mikasta.
- Anonyymi
Tietäjät tietää. Sinä et näköjään. Mutta kaikki tulee kun on aika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietäjät tietää. Sinä et näköjään. Mutta kaikki tulee kun on aika.
Sysmän Kokoomus on nykyään pelleryhmä, populistien ja trollaajien kehto.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1294086Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232096Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481831Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21790- 1061750
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391691Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4531544MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531302Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4521256