Minulle ja avovaimolleni on tulossa ero. Olemme olleet yhdessä kohta viisi vuotta ja meillä on kolmevuotias tyttö. avovaimoni on se joka haluaa erota. Perusteluiksi hän sanoo että ei tunne minua kohtaan siten kuin haluaisi, jotta voisi jatkaa yhdessä. Eli hän ei halua pieniä hellyydenosoituksia, ei mitään.
Minä olin se jonka vuoksi suhteemme alunperin ajautui kriiseihin. Olin henkisesti sairas, kykenemätön ymmärtämään toisen tarpeita, osoittamaan tunteitani. Samalla kärsin Äitinin lapsuudenaikaisista mielisairaudesta, koska en ollut asioita suhteemme alussa vielä käsitellyt. Valehtelin, varastin, suojelin itseäni siten.
avvaimoni huomasi, että minulla on ongelmia ja yritti auttaa. Ja auttoikin todella paljon ja ohjasi oikeaan suuntaan. Kielsin tavallaan kaikkien ongelmien olemassaolon pitkään aj jotenkin taistelin tasapainottomana henkilönä itseni kanssa. Samalla kuitenkin parantuen hitaasti mutta varmasti. Avovaimoni väsyi ainaisiin riitoihin pikkuhiljaa ja alkoi epäillä minua uskottomuudesta. En ollut koskaan häntä pettänyt toisen naisen kanssa. Valehtelu ja kieroilu sen sijaan on myös pettämistä omalla tavallaan. Omassa hajalla olevassa ja väsyneessä mielessä, sillä kaikki voimat menivät itsensä' koossa pitämiseen, puolustauduin pettämissyytösksiä vastaan. Miten sellaista vastaan puolustaudutaan. Ei voi todistaa olevansa syytön, ei mitenkään. Sitten murruin ja turvauduin väkivaltaan. Ei en minä hakannut häntä sairaalakuntoon. Mutta en silti myöskään itseäni mitenkään puolustele.
Sidoin hänet käsilläni ja jaloillani, pidin käsistä kiinni ja paiskoin vuoteelle, seinään hurjimpien riitojen aikana. Kun puolustauduin syytöksiä vastaan joita en ollut tehnyt, sillä en taajunnut mielenterveysongelmien keskellä, että ne olivat vain oire minun sairaudesta ja sen tuomasta epäterveistä käytösmalleistani. Sitten kun se tie oli kayty loppuun, niin uhkasin tappaa itseni. Eikä se olluyt vain uhkailuja. Halusin todella kuolla, oikeasti. Mutta kuten useimmiten rohkeus siihen ei riitä.
Samalla olin epäsiisti, enkä pitänyt itsestäni huolta. En ottanut vastuuta teoistani ja niin edellen.
Lopulta noin kaksi ja puolivuotta sitten tajusin vihdoin itsekkin että minun on aika auttaa itseäni oikeasti. Aloin parantumaan, mutta parisuhteessen aiheuttamani ongelmat hidastivat sitä tietysti koska arkikin vei voimia. Minulla oli kausi, jolloin halusin erota, mtaa päätin, että kaivan esille itsestäni ne tunteet joita minulla on häntä kohtaan ollut. Ja ne löysin kovalla työllä puolentoista vuoden aikana.
Sitten melkein heti kun huomasin uudellen rakastavani häntä, ja aloin olla sinut itseni kanssa, huolehdin siisteydestäni, en valehdellut, otin vastuuta arkisita asioista, olin oikeastaan kaikkea mitä hän on minun halunnut paranemisen jälkeen olevan. Sitten hän pettää minua toisen miehen kanssa. Hän on väsynyt meidän ongelmiin, ja haluaa erota. Ensimmäinen ihastuminen oli vuosi sitten keväällä ja nyt vakavampi tammikuun lopussa. He olivat kerran silleen, ja yhteydenpito jatkui tiiviinä nelisen viikkoa. Erohaluista hän kertoi tuon tammikuun tapauksen jälkeen. Sain selville urkkimalla hänen sähköpostinsa, että kuka on tuo mies ja kuinka tunteet lentävät molempiin suuntiin heillä.
Hän väittää että tuolla miehellä ei ole mitään tekemistä erohalujen kanssa. Eikä tietenkään olekkaan, mutta kimmokken se antoi. He olivat yhteydessä maililla ja puhelimella. Hän kertoi viikko sitten, että hän on lopettanut yhteydenpidon tuohon mieheen. Siltä mieheltä tuli postia vielä viime sunnuntaina. Olimme avovaimoni kanssa silloin hetken oikein "lämpimissä" väleissä, mutta se kesti ehkä pari tuntia. Sitten, huono kun olen sanoja käyttämään, epäili että olen leimannut hänet sktisofreenikoksi ja että hänen pitäisi hakea apua. Minä yritin vain kertoa, että olen huolissani jaksaako hän.
Senkin hän sanoi sitten syyksi eroon, että eihän sekään ikinä muutu. Ja eilen hän sanoi ikävöivänsä sitä miestä. Heille ei voi koskaan tulla mitää, sillä moilemmilla on lapsia ja asuvat eri maissa ja se mies ei ole kertonut vaimolleen, vaikka haluaakin myös erota, suhteestaan mitään.
Minä en tietankään halua erota koska löysin kovalla työllä tunteeni vaimoani kohtaan uudelleen ja rakastan häntä enemmän kuin koskaan. Voin antaa pettämisen anteeksi, voin jopa kasvattaa lapsen, mikäli yhdestä kerrasta kävi niin, että hän on raskaan vieraalle miehelle.
Minä tekisin ja suostuisin kaikkeen. Pelko tietysti on, että hän alkaa käyttää minua hyväkseen koska voi niin tehdä. No ainoa lohtu on, että ehkä hänen ilmoituksensa halusta erota oli pikastuksissa sanottu, sillä kun pitäisi alkaa sanoista tekoihin käytännössä hän alkaa toppuuttelemaan, ja sanomaan, että anna minulle aikaa. Odotetaan vielä. Mutta älä painosta ja puhu rakkaudesta, sillä kaikki hellyydenosoitukset etc inhottaa ja ahdistaa.
Silti minun täytyisi vain odottaa kun hän ikävöi toista, ja antaa aikaa ja olla puhumatta siitä miltä minusta tuntuu, etten vain ahdistaisi häntä.
Tunnen olevani loukussa koska en saisi sanoa, että haluan että meillä on vielä yksi OIKEA mahdollisuus, sellainen missä minäkin voin olla mukana yrittämässä, nyt kun olen terapian ja itseni avulla tasapainon.
huh olipa tilitys. Jotain mainitsemisen arvoista jöi varmasti pois, mutta hyvä näin.
Minä olin se jonka vuoksi suhteemme alunperin ajautui kriiseihin. Olin henkisesti sairas, kykenemätön ymmärtämään toisen tarpeita, osoittamaan tunteitani. Samalla kärsin Äitinin lapsuudenaikaisista mielisairaudesta, koska en ollut asioita suhteemme alussa vielä käsitellyt. Valehtelin, varastin, suojelin itseäni siten.
avvaimoni huomasi, että minulla on ongelmia ja yritti auttaa. Ja auttoikin todella paljon ja ohjasi oikeaan suuntaan. Kielsin tavallaan kaikkien ongelmien olemassaolon pitkään aj jotenkin taistelin tasapainottomana henkilönä itseni kanssa. Samalla kuitenkin parantuen hitaasti mutta varmasti. Avovaimoni väsyi ainaisiin riitoihin pikkuhiljaa ja alkoi epäillä minua uskottomuudesta. En ollut koskaan häntä pettänyt toisen naisen kanssa. Valehtelu ja kieroilu sen sijaan on myös pettämistä omalla tavallaan. Omassa hajalla olevassa ja väsyneessä mielessä, sillä kaikki voimat menivät itsensä' koossa pitämiseen, puolustauduin pettämissyytösksiä vastaan. Miten sellaista vastaan puolustaudutaan. Ei voi todistaa olevansa syytön, ei mitenkään. Sitten murruin ja turvauduin väkivaltaan. Ei en minä hakannut häntä sairaalakuntoon. Mutta en silti myöskään itseäni mitenkään puolustele.
Sidoin hänet käsilläni ja jaloillani, pidin käsistä kiinni ja paiskoin vuoteelle, seinään hurjimpien riitojen aikana. Kun puolustauduin syytöksiä vastaan joita en ollut tehnyt, sillä en taajunnut mielenterveysongelmien keskellä, että ne olivat vain oire minun sairaudesta ja sen tuomasta epäterveistä käytösmalleistani. Sitten kun se tie oli kayty loppuun, niin uhkasin tappaa itseni. Eikä se olluyt vain uhkailuja. Halusin todella kuolla, oikeasti. Mutta kuten useimmiten rohkeus siihen ei riitä.
Samalla olin epäsiisti, enkä pitänyt itsestäni huolta. En ottanut vastuuta teoistani ja niin edellen.
Lopulta noin kaksi ja puolivuotta sitten tajusin vihdoin itsekkin että minun on aika auttaa itseäni oikeasti. Aloin parantumaan, mutta parisuhteessen aiheuttamani ongelmat hidastivat sitä tietysti koska arkikin vei voimia. Minulla oli kausi, jolloin halusin erota, mtaa päätin, että kaivan esille itsestäni ne tunteet joita minulla on häntä kohtaan ollut. Ja ne löysin kovalla työllä puolentoista vuoden aikana.
Sitten melkein heti kun huomasin uudellen rakastavani häntä, ja aloin olla sinut itseni kanssa, huolehdin siisteydestäni, en valehdellut, otin vastuuta arkisita asioista, olin oikeastaan kaikkea mitä hän on minun halunnut paranemisen jälkeen olevan. Sitten hän pettää minua toisen miehen kanssa. Hän on väsynyt meidän ongelmiin, ja haluaa erota. Ensimmäinen ihastuminen oli vuosi sitten keväällä ja nyt vakavampi tammikuun lopussa. He olivat kerran silleen, ja yhteydenpito jatkui tiiviinä nelisen viikkoa. Erohaluista hän kertoi tuon tammikuun tapauksen jälkeen. Sain selville urkkimalla hänen sähköpostinsa, että kuka on tuo mies ja kuinka tunteet lentävät molempiin suuntiin heillä.
Hän väittää että tuolla miehellä ei ole mitään tekemistä erohalujen kanssa. Eikä tietenkään olekkaan, mutta kimmokken se antoi. He olivat yhteydessä maililla ja puhelimella. Hän kertoi viikko sitten, että hän on lopettanut yhteydenpidon tuohon mieheen. Siltä mieheltä tuli postia vielä viime sunnuntaina. Olimme avovaimoni kanssa silloin hetken oikein "lämpimissä" väleissä, mutta se kesti ehkä pari tuntia. Sitten, huono kun olen sanoja käyttämään, epäili että olen leimannut hänet sktisofreenikoksi ja että hänen pitäisi hakea apua. Minä yritin vain kertoa, että olen huolissani jaksaako hän.
Senkin hän sanoi sitten syyksi eroon, että eihän sekään ikinä muutu. Ja eilen hän sanoi ikävöivänsä sitä miestä. Heille ei voi koskaan tulla mitää, sillä moilemmilla on lapsia ja asuvat eri maissa ja se mies ei ole kertonut vaimolleen, vaikka haluaakin myös erota, suhteestaan mitään.
Minä en tietankään halua erota koska löysin kovalla työllä tunteeni vaimoani kohtaan uudelleen ja rakastan häntä enemmän kuin koskaan. Voin antaa pettämisen anteeksi, voin jopa kasvattaa lapsen, mikäli yhdestä kerrasta kävi niin, että hän on raskaan vieraalle miehelle.
Minä tekisin ja suostuisin kaikkeen. Pelko tietysti on, että hän alkaa käyttää minua hyväkseen koska voi niin tehdä. No ainoa lohtu on, että ehkä hänen ilmoituksensa halusta erota oli pikastuksissa sanottu, sillä kun pitäisi alkaa sanoista tekoihin käytännössä hän alkaa toppuuttelemaan, ja sanomaan, että anna minulle aikaa. Odotetaan vielä. Mutta älä painosta ja puhu rakkaudesta, sillä kaikki hellyydenosoitukset etc inhottaa ja ahdistaa.
Silti minun täytyisi vain odottaa kun hän ikävöi toista, ja antaa aikaa ja olla puhumatta siitä miltä minusta tuntuu, etten vain ahdistaisi häntä.
Tunnen olevani loukussa koska en saisi sanoa, että haluan että meillä on vielä yksi OIKEA mahdollisuus, sellainen missä minäkin voin olla mukana yrittämässä, nyt kun olen terapian ja itseni avulla tasapainon.
huh olipa tilitys. Jotain mainitsemisen arvoista jöi varmasti pois, mutta hyvä näin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
jos nussuttelisit vielä sitä...? vois piristää
Jep. Sekin on tehty. Hetkellinen herkkä hetki molemmilta. Etenkin häneltä. Mutta se hetki hukkui.
Mut eipä hätää.
Suomessa riittää
naisia, jotka
haluaa hoivata
hulluja. Varsinkin
jos sulla on rahhaa.
Mutta jos olet vielä
persaukinen niin
homma on huonompi.
Sitten ei auta kuin
vetää ittensä hirteen
jos rahat riittää
narun ostoon.
Todella sekaisin. kommentistasi päättellen sinun elämäsi ja arvosi ovat itse asiassa vielä huonommalla tolalla kuin minulla.
Kaikkea hyvää sinulle.
Hei, en yksinkertaisesti malttanut olla kirjoittamatta..Tunnistan sinussa niin paljon samaa kuin itsessänikin oli ja on ehkä vähän vieläkin..Itse kävin psykologilla ja siellä ollessani tajusin, että en ole elämässäni voinut luotta yhteenkään ihmiseen, en edes vanhempiini..Ihmiset ovat aina pettäneet luottamúkseni tavalla tai toisella. Sitä pahemmin mitä läheisempiä ovat olleet..
Elin melkein 5 vuotta avohelvetissä jonka kielsin mielessäni.. Ajattelin aina kyllä se tästä vielä.. Loppu asetelmassa jopa omat mielipiteeni oli toisen mielestä sairaita ja tomittavia, kunnes mitta tuli täyteen tavattuani ihmisen joka yritti kertoa minulle mitä hellyys on..Tämän ihmisen kanssa ei ikinä ollut tai tullut suhdetta!!Mutta opin taas kunnioittamaan itseäni naisena.. En ikinä unohda kuinka tämä ihminen sanoi: huomaa kyllä, että kukaan ei ole ollut sinulle hyvä tai pitänyt sinua hyvänä..Siitä alkoi ylämäki, hitaasti, mutta varmasti kiipesin ylös päin, unohtamatta heikkoja hetkiä jolloin itkin menetettyä avoliittoani.
Vajaa vuosi meni. Niin lyhyt, mutta välillä liiankin pitkältä tuntuva 7kk.. Tapasin nykyisen avomieheni.Miten herkkä, suuri sydäminen ja maskuliininen mies..Tosin ehkä vähän rikkinäinen ja vääriä asioita painottanut henkilö silloin.. Aikaa meni .. Rakastuttiin, hyväksyttiin, raivostuttiin, riideltin , muokattiin rajoja suhteellee uudestaan ja uudestaan.. Ehkä todellakin väärillä tavoilla ja vääriä tekoja tehden..Se oli todella raastavaa aikaa meille molemmille, kunnes päätimme yhdessä, että nyt lähdetään katsomaan löytyykö niitä rakastumisen tunteita vielä..Tällöin huomasin taas jälleen itsessäni läheisriippuvuuden merkin.. Ajattelin ja sanoin tekeväni mitä vaan ettei toinen lähtisi.. En voinut ajtella mitään kamalampaa kun, että toinen haluaa lähteä..Olisin taas yksin..
Tämä aika koitui kuitenkin meille parisuhteemme eheytymisen ajaksi.. Rakastuimme tavallaan uudelleen. Puhuimme kaikki kipeimmätkin asiat selviksi ja kuulin paljon asioita toisen suusta mitä olin etsinyt ja toinen oli torjunut kysymykseni hyökkäyksellä takaisin.. Niin moni asia ei ole enää kipeä..Ja niin moni asia on nyt täydellistä..
Viimeksi tänään huomasin itsessäni noita vanhoja tuntoja ja kuvitelmia, että toinen haluaa mielummin jonkun toisen, kun minut..Tunsin mustasukkaisuutta, raivoa, pettymystä ja vihaa.. Onneksi kultainen mieheni tunnistaa sen nykyään ja ei raivoa, syyttele tms. Vaan sanoo hellästi: kulta, älä koskaan ajattele että haluaisin kenetkään muun kuin juuri sinut=)
Ehkäpä tässä myös jotain mikä saattaa auttaa sinua=)