Luvian Oolanterit?

Luvia kuuluu nyt taas entiseen emäpitäjäänsä Eurajokeen, mutta ei anneta sen häiritä. Minua kiinnostaisi tietää, onko kukaan selvitellyt aikanaan Ahvenanmaan saaristosta Luvialle muuttaneiden tapauksia? Sellaiset sukunimet kuin Fagerström, Nordberg, Nordlund jne. yhdistetään käsittääkseni näihin muuttajiin.
4471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Muistelen nähneeni kirjastossa Olanderien (Ålander?) sukukirjan. En tiedä liittyykö kysymykseesi mitenkään. Varmaan saat halutessasi kaukolainaksi.

Äänestä
  • Saattaa liittyä ja saattaa olla liittymättä. Oolanteri- nimitys oli kuitenkin väännetty Ahvenanmaan Ruotsinkielisestä nimiasusta, ja sillä tarkoitettiin kaikkia juuri Ahvenanmaan vaiheilta joskus esim. Luvian saaristoon asumaan muuttaneita. Tietysti Olanderitkin ovat saattaneet lukeutua heihin, mutta kyse ei siis ole yhdestä tietystä suvusta!
    Joistakin suvuista hieman tiedetäänkin, esim. muistaakseni Fageströmejä tuli Luvialle eräässä vaiheessa niin, että tulijat muuttivat jostain syystä välillä muutamaksi vuodeksi takaisin lähtöpaikoilleen ja sitten taas Luvialle jääden silloin pysyvästi.
    Mistä kirjastosta mainitsemasi kirja voisi löytyä?
    Kiitos!

    Äänestä

  • Oolanteriko kirjoitti:

    Saattaa liittyä ja saattaa olla liittymättä. Oolanteri- nimitys oli kuitenkin väännetty Ahvenanmaan Ruotsinkielisestä nimiasusta, ja sillä tarkoitettiin kaikkia juuri Ahvenanmaan vaiheilta joskus esim. Luvian saaristoon asumaan muuttaneita. Tietysti Olanderitkin ovat saattaneet lukeutua heihin, mutta kyse ei siis ole yhdestä tietystä suvusta!
    Joistakin suvuista hieman tiedetäänkin, esim. muistaakseni Fageströmejä tuli Luvialle eräässä vaiheessa niin, että tulijat muuttivat jostain syystä välillä muutamaksi vuodeksi takaisin lähtöpaikoilleen ja sitten taas Luvialle jääden silloin pysyvästi.
    Mistä kirjastosta mainitsemasi kirja voisi löytyä?
    Kiitos!

    Mistä tahansa kirjastosta voi kirjastotäti katsoa tietokoneelta, löytyykö jostakin ja jos, niin mistä. Siitä vain rohkeasti kysymään!
    En siis väitä, että varmasti löytyy, vaan että muistelen joskus nähneeni. Voin muistaa väärinkin!

    Äänestä

  • Sukuhutkija kirjoitti:

    Mistä tahansa kirjastosta voi kirjastotäti katsoa tietokoneelta, löytyykö jostakin ja jos, niin mistä. Siitä vain rohkeasti kysymään!
    En siis väitä, että varmasti löytyy, vaan että muistelen joskus nähneeni. Voin muistaa väärinkin!

    Selvä, katsellaan ja ehkä kyselläänkin. Olen kirjaston suurkuluttaja eikä tämä ihan ensimmäinen uteluni olisi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oolanteriko kirjoitti:

Luvia kuuluu nyt taas entiseen emäpitäjäänsä Eurajokeen, mutta ei anneta sen häiritä. Minua kiinnostaisi tietää, onko kukaan selvitellyt aikanaan Ahvenanmaan saaristosta Luvialle muuttaneiden tapauksia? Sellaiset sukunimet kuin Fagerström, Nordberg, Nordlund jne. yhdistetään käsittääkseni näihin muuttajiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu