?Kissa?

Olemme ottamassa perheeseen kissan mutta ei tiedetä kumpi otettaisiin....kolli va narttu?
kumpi olisi parempi vaihtoehto perheeseen jossa ei ole ollut ikinä kissaa??
Ja jos jollain on antaa Kemissä kissanpentuja niin ilmoitelkaa tänne palstalle niin voin antaa s-posti osotteeni!?
11641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ensimmäiseksi kissaksi uroksen. :) Valintaa en tullut ikinä katumaan, sillä kissa oli todella hyväluonteinen. Ainoa mikä kissaa vaivasi oli melkoinen eroahdistus, sillä otimme kissan kun se olisi vielä tarvinnut emän ja sisarusten kanssaoloa noin kuukauden. Muistathan siis, että kissanpentujen luovutusikä on 12 viikkoa.

Nykyiset kissatkin on uroksia, ja voin todeta pitäväni enemmän kolleista kuin naaraista. ;) Yksi naaraskissakin oli, mutta sekin valitettavasti tuli minulle alaikäisenä, eikä oppinut toisten kissojen kieltä.

Perheeseen, jossa ei ikinä ole ollut kissaa suosittelen ehdottomasti reipasta ja ihmisrakasta yksilöä joka ón saanut tarvittavat eväät elämään ennen uuteen paikkaan muuttamista. Sukupuolella ei juurikaan ole väliä, sillä kissat ovat yksilöjä, ja tällöin luonne ratkaisee. =) Sekä uros- että naaraskissa tulisi leikkauttaa noin 6-8kk iässä; naaraskissan leikkaus on hieman isompi ja kalliimpi operaatio, mutta paraminen nuorelta kissalta käy äkkiä.

Äänestä
  • Kissaa ei pitäisi leikkauttaa noin nuorena! Varsinkin naaraita kannattaa leikata aikasintaan 8 kk ikäisinä. Myös urosten kanssa kannattaa odottaa!

    Mutta toi 12 viikkoa on tosiaan hyvä luovutusikä, ja on todella vaikea sanoa kumpaa sukupuolta kannattaa hankkia ensimmäisenä. Me otettiin uros ja myöhemmin naaras ja sanoisin että meidän naaras on paljon sosiaalisempi kun uros.

    Mutta ainakin leikkauksen suhteen uros on parempi vaihtoehto, koska operaatio on paljon pienempi kun naarailla.

    Kannattaa kuitenkin käydä katsomassa pentuja ja valita sen perusteella että mikä niistä vaikuttaa "mukavimmalta"

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Kissaa ei pitäisi leikkauttaa noin nuorena! Varsinkin naaraita kannattaa leikata aikasintaan 8 kk ikäisinä. Myös urosten kanssa kannattaa odottaa!

    Kissoista naaraat tulevat sukukypsiksi keskimäärin 7-10 kuukauden iässä, joten kyllä etenkin vapaasti ulkoileva kissa olisi parasta leikkauttaa puolivuotiaana; suurempi vahinko on kuitenkin satsi kissanpentuja. :) Itse olen leikkauttanut kissat 5kk, 6kk, 8kk ja 11kk iässä eikä ole mitenkään harvinaista tuo puolivuotiaiden leikkauttaminen. Ihan pienten pentujen leikkauttaminen on harvinaisempaa, mutta sitäkin mm. jotkut kasvattajat tekevät (sitä en hyväksy). Nuori kissa paranee nopeammin ja kasvuhormoonit saavat tilaa sukupuolihormoneilta. Naaraskissan on parempi ilman yhtäkään kiimaa, sillä kiimat rasittavat kissan elimistöä ja alentavat vastustuskykyä. Urokselle taas on parempi olla oppimatta kollimaista käyttäytymistä, varsinkin vanhemmat urokset eivät ehkä lakkaa merkkailemasta jos leikkausta kovin viivästytetään.

    Ennen on ollut kaikenlaisia uskomuksia, jopa yhtä pentuetta on odotettu joka naaraalta ennen kuin sen saa leikkauttaa. Nykyään kissat pyritään leikkauttamaan ajoissa juuri haittavaikutusten vuoksi; ja silti missään ei ole todisteita varhaista leikkauttamista vastaan. Pennutkin selviävät leikkauksesta, jos unilääke annostellaan oikein, mutta suosituspaino leikkaukseen on 2,5kg. Jos kissa on poikkeuksellisen pieni, silloin kannattaa leikkauksen kanssa odottaa, odottaa että painoa ja kokoa tulee lisää.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Kissaa ei pitäisi leikkauttaa noin nuorena! Varsinkin naaraita kannattaa leikata aikasintaan 8 kk ikäisinä. Myös urosten kanssa kannattaa odottaa!

    Mutta toi 12 viikkoa on tosiaan hyvä luovutusikä, ja on todella vaikea sanoa kumpaa sukupuolta kannattaa hankkia ensimmäisenä. Me otettiin uros ja myöhemmin naaras ja sanoisin että meidän naaras on paljon sosiaalisempi kun uros.

    Mutta ainakin leikkauksen suhteen uros on parempi vaihtoehto, koska operaatio on paljon pienempi kun naarailla.

    Kannattaa kuitenkin käydä katsomassa pentuja ja valita sen perusteella että mikä niistä vaikuttaa "mukavimmalta"

    Kollin pää ei jää pieneksi, eikä naaraan kanssa tarvitse odottaa sitä ensimmäistä kiimaa. Kannattaa päivittää tiedot.

    Kissan voi aivan hyvin leikkauttaa vaikka 5-kk ikäisenä.

    Äänestä

  • odottaa kirjoitti:

    mistäköhän syystä eläinlääkärit eivät suostu leikkaamaan naaraita jotka ovat alle 8 kk!? ehkä siihen on jonkinlainen syy!?

    jos on sisäkissa niin odottaisin ainakin yli 6 kk ennen leikkauttamista!

    Okei...kiitos vastanneille :D tTuossa oli vaikka mitä hyvää tietoa :P
    Olen kuullut että uros on parempi vaihtoehto, mutta olen myös kuullut että jos uroksen leikkaa niin se alkaa "merkkailemaan" reviiriänsä ympäri kämppää? (totta vai tarua?)

    Äänestä

  • hmmm kirjoitti:

    Jos ovat ajan tasalla. Ongelma on siinä, että monikaan eläinlääkäri ei tiedä kissoista paljonkaan, eikä varsinkaa seuraa aikaansa kissojen hoidossa, valitettava tosiasia.

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Okei...kiitos vastanneille :D tTuossa oli vaikka mitä hyvää tietoa :P
    Olen kuullut että uros on parempi vaihtoehto, mutta olen myös kuullut että jos uroksen leikkaa niin se alkaa "merkkailemaan" reviiriänsä ympäri kämppää? (totta vai tarua?)

    Kun kollikissa tulee sukukypsäksi, se alkaa (ei kaikki) merkkailla reviiriä. Leikkaamalla käytös häviää (tosin jos on ehtinyt alkaa merkkailemaan, jotkut eivät luovu siitä tavasta), tai jos leikkaa ennen merkkailun alkamista, ei alakaan. Eli itseasiassa ihan päinvastoin: leikkaamaton kolli merkkailee.

    Äänestä

  • Tarua, tarua kirjoitti:

    Tuo oli hyvä tietää :D

    Tulen varmaan kyselemään lisää jos tarvitsen tietoa kissoista :D

    Kiitos.

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Tuo oli hyvä tietää :D

    Tulen varmaan kyselemään lisää jos tarvitsen tietoa kissoista :D

    Kiitos.

    Lainaa tai osta Helena Telkänrannan kirja Matka kissan mieleen, kannattaa ehdottomasti, jos aiot hankkia kissan.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Kissaa ei pitäisi leikkauttaa noin nuorena! Varsinkin naaraita kannattaa leikata aikasintaan 8 kk ikäisinä. Myös urosten kanssa kannattaa odottaa!

    Mutta toi 12 viikkoa on tosiaan hyvä luovutusikä, ja on todella vaikea sanoa kumpaa sukupuolta kannattaa hankkia ensimmäisenä. Me otettiin uros ja myöhemmin naaras ja sanoisin että meidän naaras on paljon sosiaalisempi kun uros.

    Mutta ainakin leikkauksen suhteen uros on parempi vaihtoehto, koska operaatio on paljon pienempi kun naarailla.

    Kannattaa kuitenkin käydä katsomassa pentuja ja valita sen perusteella että mikä niistä vaikuttaa "mukavimmalta"

    Väite:
    Kissaa ei pitäisi leikkauttaa noin nuorena! Varsinkin naaraita kannattaa leikata aikasintaan 8 kk ikäisinä. Myös urosten kanssa kannattaa odottaa!

    Perustelu:

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minä kirjoitti:

Olemme ottamassa perheeseen kissan mutta ei tiedetä kumpi otettaisiin....kolli va narttu?
kumpi olisi parempi vaihtoehto perheeseen jossa ei ole ollut ikinä kissaa??
Ja jos jollain on antaa Kemissä kissanpentuja niin ilmoitelkaa tänne palstalle niin voin antaa s-posti osotteeni!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu