Ministeri Leppäpä se vasta humanteri onkin.

Olin kuvitellut, että Keskusta -niminen puolue ei voi enää alemmaksi mennä nimitettyään mutruturpa Juha Rehulan ministeriksi. Olin väärässä. Kyllä tämä ministeri Jari Leppä on jopa vain Rehulaankin naurettavampi tapaus. Rehula käytti tekemisiensä aikarajoja määrittäessään tragikoomisesti täsmällisten päivämäärien asemesta ilmauksia kuten "kun lehti on puussa" ennustaessaan milloin häneltä on valmista odotettavissa. Mutta eihän siitä ole valmista tullut vieläkään, vaikka jo toisen kerran on lehti puussa Rukallakin. Eikä taida tullakaan kuni kuunan valkeana. Ei ainakaan mutruturvan toimesta.

Entäpä tämä surullisen hahmon ritari Jari Leppä sitten. Meni rehjake lupaamaan, että syksyllä on odotettavissa rankkoja toimenpiteitä joilla elintarvikkeiden vähittäiskauppa saadaan kuriin ja rahhoo enemmän tukijulleille. Voin jo edeltäkäsin ennustaa, että ministerin toimenpiteet tulevat koostumaan pelkästään ja vain ja ainoastaan sormen heiluttelusta: Soo, soo, soo. Jos nyt siitäkään. Onhan tällä reppanalla pystykorvalla aivan väärä puu haukuttavanaan.

Ei haukku haavaa tee. Ja maatilojen määrä putoaa nopeassa tahdissa viidestäkymmenestä-tuhannesta alle kymmenentuhannen, kuten tuore Ilkka Mäkelän tutkimus kertoo. Tosin olen saman asian täällä todennut jo kaksi vuotta sitten, joten eipä tuon tutkimuksen tulos tullut yllätyksenä.

14

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oohTDMlempee

      OOh, Jopa vähärähän ihaastrunuhun kepuhun ykkös nyrkkihin,

    • hhähähähähähääh

      Jopalla pelkotiloja viljelijöistä ja ministereistä,hähhäähäääähhä

    • näinseoikeesti

      Ministeri Leppä viitannee EU:ssa käynnissä oleviin toimiin joilla pyritään parantamaan tuottajien asemaa tuotantoketjussa. Ongelma koskee koko EU:ta ei pelkästään Suomea ja sen takia EU:ssa on havahduttu tilanteeseen.
      EU:n maatalouskomissaari Phil Hogan on ajamassa ihan samansuuntaisia toimia kuin mihin yllä viitatataan ministeri lepän osalta.
      Euroopan komissio on tekemässä esitystä ruokaketjun lainsäädännöstä vuoden loppuun mennessä.
      Myös Euroopan parlamentti vaatii komissiolta tuottajien tilannetta parantavaa lakialoitetta.

      • Ei taida olla ministeri Leppä tekemässä tuohesta takkia.
        Elintarvikkeiden vähittäiskauppaan puuttumisenkaan hänellä ei ole munaa, vaikka
        sellaista uhoaakin.

        Sen sijaan maataloustukiaisten vähentämisessä hänellä on sananvaltaa.
        Näin kertoo YLEn teksti-tv:

        "Britannian eroaminen Euroopan unionista
        voi leikata suomalaisten viljelijöiden
        EU:lta saamia maataloustukia.

        Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä
        (kesk.) arvioi, että vuotuiset tuet
        voivat vähentyä jopa 100 miljoonaa.

        Leppä painottaa, että kyseessä on vasta
        alustava arvio. Hinta selviää kun
        Britannian eroneuvottelut ovat ohi."

        Todellisuudessa, alustavan arvion asemesta, leikkaus voi hyvinkin olla 400 - 500 miljoonaa euroa. Ja lapussa allekirjoituksena "Jari Leppä", koska hänellä on ministerinä valta näin toimia.


      • katotasko

        Eihän tuo tietenkin mikään yllätys ole, että Euroopan epärehellisimmät lantasaappaat entisestäItäblokista Välimerelle ja Irlannista aakkeeseen laakkeeseen vinkuvat 'parannuksia'.


      • rulletuoli
        katotasko kirjoitti:

        Eihän tuo tietenkin mikään yllätys ole, että Euroopan epärehellisimmät lantasaappaat entisestäItäblokista Välimerelle ja Irlannista aakkeeseen laakkeeseen vinkuvat 'parannuksia'.

        Katso niitä myyntitietoja kuinka paljon Deeren tehtailta menee Suomeen verrattuna edes Kreikkaan. Kreikkalainenkin tukijussi ajaa jopa samalla masikilla 20 vuotta.


      • eikävalvontaa

        Kreikkalaisella ei vuoren rinteellä kasva mitään, joku hullu lammas syö kuivaneen heinän korren ja 700e/ha tuet.


    • väärävoitto

      Jokainen voi kierrellä toreilla katsomassa mitä se leppien, seipäiden ja muiden työkalujen vaatima 'suoramyynti' käytännössä tarkoittaa. Onkin niin huvittavia tapauksia, että Kannuksen torilta saa kalaa halvemmalla kuin Lestijärven puljusta. Kysynän ja tarjonnan mukaan elätit eivät suinkaan hinnoittele paskoo pöytää.

    • Jopallakin--

      Näköjään lamppu syttyy joskus :)

      Nyt hän viimenään on huomannut että maatilat vähenee, sitähän ne on tehneet koko EUssa olon ajan muutaman tuhannen kappaleen vuosivauhdilla.
      Tuista huolimatta :)

    • HumanteriHuu

      Hieno homma. EU-tukien aleneminen on yksi parhaiten suomalaista talonpoikaa hyödyttävistä asioista. Euroopan markkinat alkavat toimia paremmin. Lisäksi rakennemuutos ja tuotantomäärien pieneneminen Suomessa parantavat tuottajan asemaa. Kuluttajalle hinta hiukan nousee Euroopan hintatason kohotessa ja merirahtikustannuksen lisätessä Suomessa elintarvikkeiden raaka-aineiden hintaa mennen tullen. Kaiken päälle vielä tullee poliittiset toimet kilpailulainsäädännön parantamiseksi. Hyvä jopa_!

    • kysynpävaan

      Miten tuottajan asema pararee kun tulot putoavat vähintäänkin reaalisesti vuodesta toiseen.

      • HumanteriHuu

        Ei ne tulot aina voi pudota. Jotkut vähä-älyiset luulevat, että EU-tuki on rahasumma, joka maksetaan kaiken muun tulon päälle. Todellisuudessa se on koko markkina alueella maksettava perusmaksu, joka vie normaalilta hinnoittelulta pohjan. Suomen kaltaisessa tehokkaan maatalouden ja syrjäisen sijainnin kolkassa ei kukaan ulkopuolinen todella pysty kilpailemaan paikallisen tuotannon kanssa.


      • HumanteriHuu kirjoitti:

        Ei ne tulot aina voi pudota. Jotkut vähä-älyiset luulevat, että EU-tuki on rahasumma, joka maksetaan kaiken muun tulon päälle. Todellisuudessa se on koko markkina alueella maksettava perusmaksu, joka vie normaalilta hinnoittelulta pohjan. Suomen kaltaisessa tehokkaan maatalouden ja syrjäisen sijainnin kolkassa ei kukaan ulkopuolinen todella pysty kilpailemaan paikallisen tuotannon kanssa.

        Kun vertailee ruokakaupassa ulkoatuotujen elintarvikkeiden hintoja vastaaviin kotimaisiin,
        huomaa, että usein tuo ulkoatuotu on edullisempaa kuin kotimainen, joten ei oikein pidä
        paikkaansa tuo väittämä, että "Suomen kaltaisessa tehokkaan maatalouden ja syrjäisen sijainnin kolkassa ei kukaan ulkopuolinen todella pysty kilpailemaan paikallisen tuotannon kanssa."

        Hyvin näyttävät kilpailussa pärjäävän.


      • niinpäniinn
        jopa_vain kirjoitti:

        Kun vertailee ruokakaupassa ulkoatuotujen elintarvikkeiden hintoja vastaaviin kotimaisiin,
        huomaa, että usein tuo ulkoatuotu on edullisempaa kuin kotimainen, joten ei oikein pidä
        paikkaansa tuo väittämä, että "Suomen kaltaisessa tehokkaan maatalouden ja syrjäisen sijainnin kolkassa ei kukaan ulkopuolinen todella pysty kilpailemaan paikallisen tuotannon kanssa."

        Hyvin näyttävät kilpailussa pärjäävän.

        Lapsikin ymmärtää, että jos vertaillaan maataloustuotannon kannattavuuttaa pitää vertailla maataloustuotteiden tuottajahintoja eikä kauppaliikkeiden hyllyhintoja. Ainakin pellontuotteiden osalta Suomessa tuottajahinnat ovat pääsääntöisesti Keski-Europpaa alempia. Jos tuet tippuvat tuo hintasuhde kääntynee toisinpäin.

        Se että jotkut ulkomaiset tuotteet ovat kaupan hyllyllä edullisemopia johtuu kahdesta seikasta: ne ovat asiakkaiden silmissä vähemmän haluttuja ja kaupan pitää sen vuoksi hinnoitella ne halvemmiksi, sekä se, että suurilla eurooppalaisilla elintarvikefirmoilla jalostuksen kustannukset ovat pienempiä kuin kotimaisilla, johtuen esimerkiksi mittakaavaedusta ja halpatyövoiman käytöstä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      141
      3183
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      3002
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      110
      1443
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      145
      1187
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1087
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1057
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      1007
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      979
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      817
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      793
    Aihe