Olen harkinnut koiranottoa Tallinnasta, nyt kuitenkin huomasin että täällä on käyty keskustelua Pelastakaa koirat Ry:n luotettavuudesta.. Onko siis jotain sellaista mitä olisi näistä hyvä tietää kun koiraa harkitsee, jos ette halua suoraan puhua omalla nimimerkillänne käyttäkää jotain muuta mutta tämä olisi tärkeää. Sanotut asiat ei välttämättä vaikuta päätökseeni mutta etten sitten mahdollisten ongelmien tullessa voi vedota itseeni etten muka asioista tiennyt. Siis jos ongelmia on ollut, minkälaisia? onko jotain jätetty kertomatta? Vai ihan suorastaan huijattu? Onko ongelmat liittynyt koiriin (joita näillä koirilla saattaa olla, siihen pitää varautua) vai onko kyse ollut vain ihmisten käytöksestä..Kiitän kaikkia jotka kertovat täällä omista kokemuksistaan (Hyvistä ja huonoista), koiran ottaminen on aina iso päätös ja varsinkin tässä tapauksessa.
Varjupaikista..
lisätietoa
706752
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Pelastetaan Koirat ry:stä en osaa sanoa mitään, mutta Petsin kautta saa koiran Suomeen turvallisesti ja luotettavasti. Kaikki "varusteet" on mitä luvataankin ja homma sujuu joustavasti. Koiria voi käydä katsomassa nettisivuilta osoitteessa www.pets.ee ja kun olet valinnut sinua kiinnostavan koiran, voit lähettää sähköpostia yhdistyksen suomalaisille jäsenille (mm. Riikka Alvik), jotka kertovat kaiken mitä koirasta tietävät, myös ne mahdolliset huonot puolet. Nettisivuilla on myös aktiivinen chatti, josta voi käydä kysymässä kaikkea, mikä on epäselvää. Koiran tuonti maksaa 100e matkat ja hintaan kuuluu mm. lemmikkipassi, mikrosiru, rokotukset, madotukset ja terveystodistus. Eipä ole mitään ongelmia ollut. :)
... PETS!! Minulla on 2 koiraa petsin kautta, kaikki sujui loistavasti alusta loppuun asti, vaikka sitä loppua ei ole vielä tullut, ainakaan mitä tulee yhteistyöhön Petsin kanssa, se jatkuu yhä ;)
Sieltä ollaan kiinnostuttu miten pärjäillään jne.
Ja silloin kun vielä "odottelin" koiriani, sähköpostin kautta kuulin niiden kuulumisia - se helpotti kummasti! SIIS PETS!!
Jos haluat pelastaa koiran, ensikertalaisena (?) kannattaisi kuitenkin harkita suomalaista "löytökoiraa"..? Nimittäin suomen sisällä kuitenkin voi olla varma että kaikki toimii suht hyvin ja tiedetään yleensä aika hyvin, millaisista oloista koirat ovat lähtöisin..
???
Mitä esim..?
koirat löydetään harhailemasta lappu kaulassa jossa niitten historia rehellisesti! heh heh!
Hyvä että näitä tietämättömiä joka paikan höyliä on palstoilla, tylsää tää muuten olisi.
Kyllä sinä virosta voit koiran hakea. Haet PETSin kautta niin varmasti saat KAIKEN olemassa olevan tiedon koirasta.
Ja jos sitten ilmenee ongelmia niin haet apua ajoissa. Kodin vaihtaja koirat on aina hiukan eri asia kuin pennusta ast olleet, mutta ihan hyviä koiria niistä saa kun viitsii nähdä vaivaa!
Olen etsinyt suomalaista löytökoiraa, mutta ainakaan pääkaupunkiseudulta sellaista ei löytynyt. Siis olen etsinyt pentua. Petsin kautta löysin oman karvakorvani ja olen onnellinen. Sain juuri sitä mitä halusinkin. Itepäisen terrierimäisen pienen sekarotuisen koiranpennun.
Meillä on hauva varjupaikista v 2003 lokakuussa. Oli pentu silloin nyt jo iso tyttö. Ei mitään pahaa sanomista, ainut oli et olot oli kauheat, ja vaikka munkin koira oli ollut siellä kotihoidossa niin nälkää oli nähnyt. Mutta olen onnellinen että otin sieltä, ei voi verrata suomen oloihin.
Siellä koiria oli n 100-200kpl kopeissa kiinni pienissä naruissa, pentuja ja tosi lauhkeita rotikoita ym, hylätty kiltteyden takia.
Suosittelen.
Sellaista olen kyllä kuullut että jos on ottanut vanhemman koiran niin se on saattanut kuolla, mutta pennuista en ole kuullut mitään pahaa, tai nuoremmista koirista.
Olen kuullut, että myös vanhat ihmiset saattavat kuolla ja pentuna otetut koiratkin sitten kun tulevat vanhaksi :)
Ne kuvaukset ei oikein pidä paikkaansa tai ainakin osa jätetään sanomatta. Lahjoitusrahojen kohtalosta ei ole missään tietoja yms.
PETSistä olen kuullut vain hyvää sanottavaa, ota vaikka yhteyttä niihin suomalaisiin yhteyshenkilöihin. Kysy PETSiltä ja PK:lta koiran luonnekuvausta ja katso täsmääkö.
Varjupaikin koirat eivät ole PK:n yksityisomaisuutta vaikka siltä näyttäisi.
www.koirapakolaiset.fi välittää myös koiria. Niiden kautta haimme pennun kk sitten ja olemme erittäin tyytyväisiä edelleen.
ettei kissa vaani oven takana.
http://www.voimahali.fi/vh/viewtopic.php?t=38891&view=next
... että heidän kauttaan otetut koirat / asioiden hoito ovat olleet suht ok, mutta sen kautta tulee vähemmän koiria suomeen kuin PK:n, RR:n tai Petsin. Nyt en tiedä miten siellä homma jatkuu kun Elisa perusti oman yhdistyksen, onnea sille! :)
...sen E:n yrityksen nimi on? Jos saan kysyä. Olen vaan kyseisestä immeisestä lukenut hyvin negatiivista palautetta, niin täytyy varoa ettei sotkeudu sinne päin mitenkään... Vai onko näin?
http://www.sobatska.com
:)
No onneksi heti pääsivulta näkyi, että jeesustelija on kyseessä. Ei tulisi mieleenkään ottaa yhteyttä kun sivuillekin laitettu jeesus. Voi tsiisus sentään...
Eihän se noitten koirien vika ole että jeesus on sivuilla ja onhan useat ihmiset uskovaista sakkia, ortodoksisessa viipurissa varmaan todella moni...
En hyväksy minkäänlaisia uskonnollisia ilmauksia mistään uskonnoista... Johtuen ehkä siitäkin, että noita käännyttäjiä riittää. Ja nyt en tarkoita yhdistyksen perustajaa...
No, ehkä jeesus hänen sivuillaan saa sitten 'jeesustelijat' auttamaan herkemmin, tai se sopii hänen tarkoituksiinsa/mieleensä.
Jeessustelijoilla tarkoitan nyt sellaisia jotka kyseiseen heppuun uskovat, en tarkoita loukata niitä ketkä uskonosta saavat voimaa, mutta...
no menee aika hyvin koirapalstan aiheen vierestä taas ;))
Lähinnä kiinnostaa se, että onko kyseinen henkilö häirikkö, kun sellaista olen lukenut netistä... Tietääkö joku?
Joskus vaan on pakko yrittää olla korrekti ja puolueeton.... ;)
kertoo sinusta aika paljon. Ehkä aikuisena opit että jos ei sinulla ole mitään positiivista sanottavaa niin ole hiljaa. Onko joku "Jeesustelija" joskus syöny sun karkit? Vai onko Jeesus itse ollut sulle ilkeä? Saatat sinäkin yllättyä että se on taivaan tosi että mitä kylvät niin sitä niität. Älä turhaan tuhlaa minuun ruutia, i`m gone! Hope to see you in heaven.
eikö kerrokin. Miten jeesus voi olla ilkeä, kun sitä ei ole ollut olemassa? Ja kuule, olisin vaan onnellinen jos maailmassa olis enemmän 'pakanoita'. ;D Semmosta se on. Annan sinun uskoa jeesukseen, vaikka itse pidän koko uskonto juttua ihan naurettavana. Anna sinäkin siis minun olla uskomatta... Tarvittaessa voidaan jatkaa keskustelua ateismi palstalla.
Ateismi palsta kuulostaa yhtä houkuttelevalta paikalta kuin kallion Stella Star. Emme jatka väittelyä. Jokainen tyylillään. Raamattu on historiallinen kirja eikä mikään satukirja, mutta jokainen uskokoon mihin sydämessään kokee halua. Anyway, toivon sulle tsemppiä koirien kanssa ja toivottavasti saat Elsa-Jumbon asiat kuntoon!!! Kurjaa että kävi noin :( Itse lähden hakemaan Virosta yhtä pikkuistä tärisevää surusilmää kuukauden päästä. Toivottavasti meidän käy hyvin ja poika oppii luottamaan taas ihmiseen.
Kun on kyse E. Kissan mollaamisesta, PETSin Laralle näytti tulevan kiire ilmoittaa osoite, jossa ei kannata käydä. Muita viestejä en ole Laralta täällä huomannutkaan. Myös ainakin yksi PKn haukkuja on suomalainen PETSin jäsen. Oudon kuvan annatte yhdistyksestänne. Mutta hyvä tietää, minkä yhdistyksen puoleen EMME käänny koira-asioissa- siis PETSin.
Nettisivuilta en löytänyt mitään ja sähköpostiin ei vastattu heti, mutta petsin sivuilta löysin paljon koiria eri koiratarhoista ja pentuja, sähköpostiin vastattiin seuraavana päivänä, sen jälkeen ollaan kirjoiteltu paljon ja olen lähetellyt paljon kuvia pienestä karvakorvastani ja ne kuvat ovan niiden nettisivuilla.
Yrittäkää ymmärtää toisianne, uskonnot tai ateismi on maailman rikkaus. Ilman uskontojen ja ihmisten erilaisuutta maailma olisi tosi tylsä paikka. Mä en oikein tiedä uskoako vai eikö uskoa, mutta ainakin uskon tieteeseen ja se on vissiin selvä ja oikeastaan jos en saa mitään kongreettista todistusta jumalan olemassaolosta en mä siihen usko.
käyppä vaikka http://www.rekkurescue.com sivuilla. ne on mun tietääkseni suomalaiset...
ja muita kotia etsiviä seropeja löydät: http://www.lemmikkipalstat.net/apula/
Olen käynyt myös kyseisillä sivuilla, enkä löytänut itselleni karvaturria, mutta Petsistä löysin ja aion olla heihin yhteydessä jatkossakin.
Lara auttaa kaikessa! On oikeasti kiinnostunut siitä millaiseksi koiran luonne kotona muodostuu. Lara vastaa avoimesti kaikkiin kysymyksiin.
Rehellisyys on periaate ei pakko!!!!!
Suosittelen lämpimästi, haen toisen koiran loppu kuussa varjupaikasta ja Lara auttaa minua siinä! Suosittelen lämpimästi! Petsin chatissa Lara on iltaisin, tule juttelemaan!!!
Pelastetaan koirat huijasivat todella törkeästi enkä saanut mitään korvausta! Koiraltani puuttui lain vaatima siru!!
Eilen hain oman varjulaiseni (Pestin kautta) vihdoin kotiin ja kaikki on sujunut loistavasti. Ei siis MitääN ongelmia. Koiran kotiutuminenkin on sujunut paremmin kun osasin ikinä kuvitella, se on juuri sellainen kuin mm. Lara kertoikin ja vielä enemmän! Jos siis haluat varjupaikista koiran turvallisesti ja luotettavasti, suosittelen Petsiä edelleen lämpimästi!
Ollaankohan nyt samassa aivan upeassa nartussa? Uskomattoman kaunis koira jolla hetki sitten oli pennut? Lara on tosiaan mukava ja tuntuu välittävän oikeasti ja koko sydämestään koirista!
PK on valitettavasti saanut liian ison jalan sijan ja PETS taas suht tuntematon.
PK:lla tuntuu olevan mukavasti tuottava bisnes kun taas PETS haluaa auttaa koiria, REHELLISESTI!!!
... Kuten jo tossa aikaisemmin kävi ilmi. :)
Minulla on kokemusta sekä PK:sta (n. 2v ajalta) sekä PETS'istä. En jaksa millään uskoa, että kumpikaan yhdistys jättäisi asioita kertomatta tahallaan (puhumattakaan bisneksestä). Kuinka paljon! nämä ihmiset uhraavat eläinten puolesta jättäen itsensä ja jopa oman hyvinvointinsa kakkossijalle.
Tämäkin aihe on tunteita kuumentava = niin paljon kuin on ihmisiä on mielipiteitäkin. Kaikki kun ollaan erilaisia ei jokaisen kanssa kemiat voi toimia joten väärinkäsityksiä/sekaannuksia tulee väistämättäkin. Eikä erehdyksiltäkään kukaan inhimillinen voi välttyä = mitä enemmän työtä, sitä enemmän erehdyksiä tulee esim. väsymyksen takia :(
Kaikkeahan toki en tiedä yhdistysten sisäisistä asoista, mutta yhdistysten haukkuminen tuntuu silti pahalta, kun kaikki pyrkivät samaan - Eläinten hyvinvointiin.
Esim. minulta on lähtenyt useampia PK:n hoitoeläimiä uusiin koteihin. Osalle näistä eläimistä on koitunut huimasti lähinnä eläinlääkärikustannuksia ja silti niistä on pyydetty vain normaali luovutusmaksu. Oma valintani on ollut ottaa eläimiä (4 omaa) jotka eivät olleet niitä terveimpiä. Viimeisimmälle tulokkaalleni, vanhalle koiramummolle, haluttiin antaa mahdollisuus omaan kotiin ja PK ei saanut siitäkään edes omiaan pois luovutusmaksuna. Viimeisin hoitokoira oli Nessi http://www.pelastetaankoirat.com/nessi_jou04.html , jonka sivun lukiessa jokainen ymmärtää, ettei sen kustannuksista luovutusmaksulla, joka siitä maksettiin, selvitty . Nessi-tyttö sai ihanan kodin ja sen jokainen "vika" on varmasti tiedossa :)
Toivottavasti joku ei keksi kirjoituksestani jotain pahaa ;)
Ei kukaan mitään keksi, edes pahaa sinun kirjoituksestasi. Totuus on kummallinen asia, ennen pitkää se tulee julki.
Siitä täällä kai keskustelua käydään, kenen totuus sitten on se oikea jää nähtäväksi....
Kukin muodostakoon sitten oman mielipiteensä.
Sitä ennen lienee turhaa kiistellä aiheesta enempää. Täällä on jo ollut niin asiatonta tekstiä että viestejä on poistettu joten kuumentaa tunteita tosiaan...
Myöskään marttyyreja ei kukaan täällä hae, jos joku sellaisia nyt kuitenkin välttämättä kaipaa niin eiköhän ne eläimet sitten niitä ole??? Uhraavat itsestään niin paljon kun vielä antavat ihmiselle mahdollisuuden???
Myös eläimiä MINUN MIELESTÄNI on suorastaan hävytöntä markkinoida sydäntä särkevillä tarinoilla koska se tosiaan pistää miettimään että kenen etua siinä ajetaan, mutta minä jään nyt itsekseni pohtimaan tätä kysymystä ja lopetan osaltani keskustelun aiheesta täällä....
Tämä koirien pelastustoiminta on suurelta osin naisvoittoisten järjestöjen hallinnassa. Tästä johtuen on varsin ymmärrettävää, että monta naista ei voi olla keskenään samaa mieltä. Moni järjestö ajaa omaa etuaan ja tässä "sodassa" koirien kohtalo jää valitettavan usein toissijaiseksi.
Tiedän tapauksia, joissa suomalaiselta järjestöltä ei ole saanut apua, kun on tiedossa, että avun tarvitsija on jonkin muunkin järjestön kanssa tekemisissä tai toimii oma-aloitteisesti. Järjestöihmisen kommentti apua pyydettäessä: "hoida itse koirasi Suomeen, emme pysty enää auttamaan, koska olet itse jo ottanyt tarhaan yhteyttä". Se siitä auttamisesta!
Eräälle suomalaisen rescuejärjestön keskustelupalstalle kannattaa laittaa kysymyksiä,apua yleensä löytyy :)
Olen tuonut 3koiraa ja 2 kissaa ja muut paitsi yhen kissan niin pelastetaankoirat ry kautta. Kerran toin petsisin kautta ja sen jälkeen en mielelläni tuo enää sen kautta yhtikäs mitään. Petsin kautta kaikki ei mene niin kuin papereissa on kirjotettu eli varaudu siihen että kaikkea kirjotettua ei ole todellisuudessa tehty ;/ Eli Pk kautta suosittelen kaikille ketkä minulta kysyvät :)
...
Mini, Siis mitä oikein tapahtui...? Olen ajatellut ottaa koiran Petsin kautta...mitä tältä koiralta/kissalta puuttui (kumpi se muuten oli)...Onko siitä kauankin aikaa kun tämä tapahtui...? Olisin kiitollinen kaikesta tiedosta :)
Miten olet Mini voinut saada kissan PETSin kautta, sillä PETSin kautta on tullut vasta yksi kissa Suomeen??? PETS ei etsinyt kissoille aikaisemmin koteja ulkomailta, vaan aloitti kissojen kodinetsinnän vasta tammikuussa.
Aika hyvä provo, mutta seuraavalla kerralla tarkasta faktat ensin, ennen kuin puhut itsesi pussiin.
Minä toin koirani laittomasti yli 1.1.05 kiitos PK:n. Koiraltani puuttui lain vaatima siru, kaihia ei oltu "huomattu" ja koira oli paljon vanhempi kuin minulle sanottiin. Väitettiin myös että koko 100 euroa menee koiran kuluihin. Fakta on ettei mene! PK rikastuu 60 euroa per koira!
Sitä siellä tapahtuu!
Suomessa poliisi on tästä tietoinen ja kiinnostunut. PK ei suostunut korvaamaan vaan pyysivät että maksan sirutuksen suomessa itse ja sitten he antavat sen hinnan minulle... MINÄHÄN OLIN JO MAKSANUT SEN SIRUN JA MUUT KULUT JA REILUSTI YLIMÄÄRÄSTÄ!!!
nyt kun asioin PETSin kanssa sain rehellisen vastauksen kaikkiin kysymyksiini! Haen koiran heidän kauttaan turvallisin mielin eikä tarvitse tullissa pelätä että jään kiinni jostain mitä en ole tiennyt ja että jo kovia kokenut koira joutuu takaisin tarhalle tai mikä pahinta lopetetaan rajalla!
Petsien kautta tuli yksi kissa Suomeen tammikuussa
eli Freija.Onko se Mini sinun kissasi?
Asia ei´ole noin yksiselitteinen. Sieltä on tuotu kyllä enemmänkin, mutta ehkä olen vain ihan hiljaa enkä tästä tuomisestani kerro mitään.. En halua aiheuttaa turhaa spekulointia ja arvailua, mutta sanon vaan että itse sieltä en hankkisi mitään petsin kautta..
Käytin pentuni Hesyn eläinlääkärissä ja hän vahvisti, että koiralla on todella siru ja paperit on kunnossa, siis terve kun pukki pari arpea oli, mutta karvat on kasvanut päälle, hampaat vaihtuvat normaalisti ja kaikki joiden kanssa olen keskustellut hakisivat koiran Petsin kautta, koska ovat hankkineet edellisetkin saman yhdistyksen kautta ja koiran pelkkä sirutus suomessa maksaa jo 100€ ja Petsin kautta siihen kuuluu eläinlääkärin tarkistus, rokotukset yms.
Nyt on pakko puuttua keskusteluun, vaikka päätin jo aikaa sitten olla hiljaa ja seurata vaan muiden kommenttia.
Itsellä 2 koiraa PK:n kautta, ensimmäisen kanssa kaikki meni hyvin, toisen kanssa ei. Jätettiin asioita kertomatta, ja nyt on 'tarhaluonne'- kuvauskin jo muuttunut, kun sähköpostia laiteltiin. Sirua ei ole vielä tarkistettu... Menossa ollaan.
Olen pettynyt PK:n toimintaan ongelmatilanteessa, vaikka koiran otin ja sille lupasin taata ylläpidon ja hyvän hoidon, niin kaipailin enemmän apua yhdistyksen suunnalta. Tuntuu että he ehkä ovat laajentaneet toimintaansa liikaa jotta ehtisivät sitten auttaa jo Suomessa olevia ongelmien kanssa...
No, katsotaan nyt.
Vastasin asiasta aikaisemmin että minulla on hyvät kokemukset, mutta enkö tiedä kaikkea?
Onko se siru jotenkin pakollinen? milloin, ja missä tapauksissa?
Siru tuli pakolliseksi vasta tänä vuonna. Aikaisemmin sitä ei vaadittu.
Jos nyt ihan oikein muistan, niin siru tuli pakolliseksi viimevuoden loppupuolella, heinäkuun jälkeen.
Eli ennen sitä tuotuja koiria ei ole sirutettu
helmikuussa tuli taas jokin muutos, muistelin että se koski juuri sirua. Olin väärässä, sorry :-)
Se helmikuinen muutos koski rokotuksia :)
Tämä viesti siis henkilökohtaisesti sinulle. Oletko ystävällinen ja soitat mahdollisimman pian, kyse on koirastasi, enkä tavoita sinua puhelimitse, koska puhelimesi on kiinni. Voit siis soittaa myös nyt viikonloppuna.
Ystävällisin terveisin:
Minna Tauriainen
Pelastetaan Koirat ry
p. 040-838 5606
Asia on hoidossa, saitkin varmaan jo viestini.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=628&posting=22000000006741765
Voiko siru joutua itse kainalokuoppaan muiden koirien kanssa leikkimisen seurauksena, kun minusta tuntuu, että Jarekilla on jokin pieni kiinteä pala oikeassa kainalossa.
Melko arka aihe jostain syystä...
Ihmiset tuntuvat jakaantuvan kahtia ja sitten meillä on vielä nämä suunsoittajat joitten on pekko kommentoida vaikka heillä ei varsinaista kokemusta olisikaan.
Itselläni on kokemusta kahdesta yhdistyksestä ja ne tekevät asiat täysin eri tavalla. Toisesta sain hätäisiä vastauksia puhelimitse ja toisesta kärsivällisiä vastauksia joka ikiseen tyhmäänkin kysymykseeni :)... Toisen kanssa on nämä siru ongelmat ja epäluottamus yhdistystä kohtaan ja toiseen luotan juuri tuon avoimuuden tähden. Ensimmäinen tuli PK:n kautta ja nyt minulla näitä ongelmia ja toisen haen PETSin kautta, ei mitään ongelmia. Tietoa olen saanut asiasta ja sen vierestä...
Kukin miettii itse mitkä toiminta tavat miellyttävät.. Minusta on mukava tietää että yhdistys on jatkossakin mukana koiran elämässä, neuvoen ja tukien mahdollisissa ongelmissa kun taas toista ei ole kiinnostanut tipan hiukkaa koiran kotiutuminen... Tärkeässä asiassakin jouduin kommunikoimaan teksti viestein kun puheluihini ei vastattu ja sitten kun sain jonkun puhe yhteyteen ei tuo ollut edes se jonka kanssa olin asioinut. Tosi kurjaa!!!
Sinulle ketjun aloittaja voin sanoa vain että harkitse tarkkaan mitä kautta otat. Jos otat.
Itse suosittelen omien kokemusteni perusteella PETSiä, jos joku on eri mieltä on hänellä siihen oikeus. Mutta onnea ystävän etsintään, toivottavasti sinulle on ollut jotain hyötyä tästä ketjusta ja olet saanut tietoa ja mielipiteitä jotta osaat päättää mitä yhdistystä tuet ja kenen kanssa haluat asioida niinkin tärkeässä asiassa kuin kuin koiran ottamisessa perheeseen!!!!
Minulla taas on petseistä vain huonoja kokemuksia mutta jokainen voi päättää itse...
Olisin oikeasti kiinnostunut ottamaan koiran tuolta virosta. Voisiko joku nyt suositella minkä yhdistyksen kautta sen ottaisin kun näitten riitelyiden lomasta en oikein nyt osaa sanoa mikä yhdistys olisi kaikista luotettavin... Minkälaisia ongelmia sinulla esim Sari on ollut petsien kanssa ja mitä ongelmia muilla on ollut muiden yhdistysten kanssa...? Ja jos ette halua vastata minulle täällä keskustelussa niin voitte myös lähettää e-mailia minulle....en tosiaan haluaisi ottaa koiraa "väärän" yhdistyksen kautta... :( Kiitos jo etukäteen :)
[email protected]äkää infoa tulemaan :)
...on löytää se sinulle sopiva koira ja jollekin kotia tarvitsevalle hyvä koti. En usko, että mitään "väärää" yhdistystä onkaan. Asiallisia neuvoja ja apua saa kaikilta yhdistyksiltä. Itse kannattaa olla melko aktiivinen ja jos mahdollista lähteä paikan päälle koiraa katsomaan ennen lopullista päätöstä. Tarhalla useammin käyvien seuraan kannattaa vaan liittyä rohkeasti. Jos koira on joltakin muulta tarhalta kuin Tallinnasta, niin minä ainakin sain Petsien kautta kaiken tarvitsemani avun ja neuvot. Omakohtainen kokemus löytyy siis sekä PK:sta että Petseistä. Esim. Petsien sivuilla on kotia etsiviä niin Pärnussa kuin Kohtla Järvelläkin. Ja tietysti Tallinnassa. Älä näistä ihmisten kähinöistä välitä vaan etsi omaa koiraasi, jos olet tosissasi liikkeellä.
Tiedän tapauksen jossa sieltä tuotu koira luovutettiin täysin väärällä hetkellä, pariskunnalla oli hirvittävä riita, ollut jo jonkin aikaan ja koira jätettiin tälläiseen tilanteeseen, koira voi tällä hetkellä hyvin ja on edelleen samassa perheessä, mutta pariskunta on eronnut, mielestäni koiraa ei olisi saanut luovuttaa tuohon tilanteeseen, henkilö kenellä se oli toi silloin paljon sieltä koiria eikä kyllä paljon katsonut minne ne antoi, kuhan sai rahat koirista. Ei myöskään pitänyt yhteyttä myöhemmin ihmisiin keille koirat myi. Ei kovin vastuullista mielestäni. Tuskin on enää samanlaista rahastusta.
Siis sori, mutta täällä on mollattu kaikkia yhdistyksiä tasapuolisesti, niin voisitko tähdentää mistä niistä on luovutettu koira keskelle riitaa? Kun nyt aloin seuraamaan tätä "keskustelua" niin ikäänkuin kiinnostaa tietää. Tässä tulee kuulkaa epävarma olo kun lukee noita juttuja... Olin ajatellut tarjota kodittomalle kodin, mutta nyt en enää tiedä!
Ihan rauhassa tarjoa koti, ei se koirien vika ole jos joku yhdistys ei toimi lain vaatimissa puitteissa, ota vaan ensin yhdistyksistä selvää keskutelemalla niitten edustajien kanssa. Sitten muodostat oman mielipiteesi...
Tais olla just ton pelastetaan koirat kautta, mut siitä on aikaa enkä usko kyseisen henkilön enää tuovan koiria sieltä, olen samaa mieltä kuin edellinenkin, ota vain koira, sinähän sen kodin sille annat ja tulevaisuuden,
Oma koirani on PK:n kautta ja hain sen itse sieltä viime keväänä. Mitään ongelmia ei ole ollut. Tiedän aika montakin muuta koiraa jotka ovat tulleet sitä kautta. Myöskin Rescue on tuttu.
Ihmettelen tätä riitelyä. Jokainen joka on käynyt paikan päällä tietää varmaan kuinka kiire näillä pk:n tyypeillä on siellä. Suurin osa kun tekee sitä vapaaehtoistyönä oman työnsä/koulunsa lisäksi. Hoidettavaa on siellä tosi paljon ja aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen.
Menkää käymään itse paikan päällä niin tiedätte sitten. Ette ainakaan ota sikaa säkissä ja omalta osaltanne voitte yhden päivän elämästänne uhrata auttaaksennne näitä löytöeläimiä, joilla on monella tosi kurja elämä takana. Samalla myöskin näkisitte paikan jossa nämä eläimet joutuvat asumaan. Kyllä siinä itku meinasi päästä...
Huvittavaa väitteet siitä, että Pk muka rikastuisi näillä koirista saaduilla rahoilla. Tuskinpa. Siellä on koko ajan puute jostakin ja sairaita eläimiä paljon. Eläinlääkäri ei ole ilmaista sielläkään ja koirien kotihoito.
Varmaan ihan sama minkä järjestön kautta sen eläimen otat, jokainen varmaan tekee parhaansa ja yrittää löytää madollisimman monelle eläimelle uuden kodin.
Suosittelen kyllä lämpimästi löytöeläimen ottamista Varjupaikista.
Ei varmaan kukaan halua niilä rikastua, mutta kova kiire oli tällä nuorella naisella saada rahaa koirasta, mennyt kuulemaa tuontiin rahaa ja ruokaan etc. Ainakin kolme koiraa myi sinä kesänä lyhyen ajan sisällä. Heti myi sille joka oli valmis ostamaan, ei pahemmin kysellyt muun kuin rahan perään, mutta olkoon nyt koko asia. Kuten sanoin on tästä jo aikaa muutama vuosi.
Meidän kaksi koiraamme on otettu PK:n kautta. Mitään ongelmia ei yhdistyksen kanssa ole ollut. Kaikki jäsenet, joille olen koiria koskevissa asioissa soitellut, ovat asiallisesti ja kärsivällisesti neuvoneet ja vastailleet tyhmiinkin kysymyksiini. Kun toisen koiran kanssa tuli ongelmia, sain heti apua ja hyviä neuvoja, joilla niistä selvittiin. Tosi tärkeää oli tuntea, että sai tukea ja tietoja, kun niitä tarvittiin. Näyttä vähän siltä, että tämä PK:n mollaaminen ja PETSin nostaminen tapahtuu PETSin jäsenten toimesta. Jos näin on, se ei anna kovin hyvää kuvaa ko. yhdistyksestä...
Itseasiassa alunperin ei ketään mollattu eikä ketään yritetty nostaa millään tavalla. Faktat on faktoja joita ei voi kiistää.
Hain viikonloppuna koiran virosta, PETSin kautta. Kaikki paperit oli enemmän kuin kunnossa, passi oli täytetty kokonaan ja asiallisesti, mukana oli myös eläinlääkärin todistus. Sain kuitin jossa oli yhdistyksen leima ja sirun olemassa olo näytettiin pyytämättä.
Koira minulle näytettiin henkilökohtaisesti... Koira on juuri sellainen kuin Lara kertoi ja ehkä vielä kiltimpi!
Tuhannet kiitokset Laralle!!!
Tässä teille kokemus PETSistä!
Suosittelen lämpimästi kaikille koiraa harkitseville PETSiä, asiat hoidettiin kunnolla ja paperit tosiaan oli esimerkillisesti hoidettu, ei kerrassaan mitään moittimista!
En ole Petsin jäsen vaan otin elämäni ensimmäisen koiranpennun sieltä ja en tiennyt mitään pennun hoidosta ja ruokinnasta ja olin alussa melkein koko ajan luurissa kiinni tai lähettelin viestejä Petsin Essi Virtasalolle ja sain paljon apua ja tukea hankalina hetkinä.