Itsensä viiltely

Googlettamalla tuli esiin keskustelu yli 10 vuoden takaa viiltelystä.

Hain ketjua, koska jälleen oli tarina nuoren itsemurhasta, johon liittyi viiltely.

On turhauttavaa lukea, että se viestittää pahasta olosta. Aivan käsittämättömän nerokas johtopäätös ammatti-ihmisiltä!

Ja kun googlasin lisää, ei tullut oikeaa vastausta mistään.

Psykiatrian tila on surkea, eikä psykologit tänä päivänä pääse parempaan: määrätään lääkkeitä, joiden sivuvaikutuksena on masennus ja itsemurha-ajatukset.

Apua oli lukemani tarinan tyttökin saanut, ja terapiaa. Mitä tällainen hoito on ja mistä kotoisin, jos se johtaa itsemurhaan?

Mutta viiltelystä. Kognitiivisen psykologian mukaan kyse on aivojen epävarmuuden sietokyvyn alentumisesta, ja hoito on tietysti kognitiivinen terapia, jossa keskitytään ajattelun organisointiin, pääasioiden havainnointiin ja omien ajatusten tiivistämiseen loogisiin ketjuihin analysoinnin kautta.

Minulle, vanhan koulukunnan psyklogille on raskasta lukea lääkityksen aivokemiahössöntössöstä, jolla aiheutetaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä.

Luin juuri, että täysin terveetkin verrokit ovat päätyneet itsemurhiin osallistuttuaan lääketehtaiden koejärjestelyihin.

Mutta sinä nuori, muista, että kun ihminen - nuori tai vanha - oppii kantamaan vaikeutensakin kuin seppeleen päänsä päällä, hän on todella fiksu! - Kokeile, niin huomaat jujun!

Ei siihen moni aikuinenkaan kykene, mutta sinulla on vielä mahdollisuus se jopa oppia!
4442
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

viiltelyn ehdäisy hoitoa vatipäille. pöntöstä kiinni ja 8 kertaa nuppia tiiliseinään. 3kk pimeään bunkkeriin. jos ei auta niin lobotomia seuraavaksi. loppuu ne pahat olot siihen.

Äänestä

mä laittaisin vielä metalliputkella avo-hoitoa,muutamat kymmenent napakat iskut hermostoon ja maiharia kylkeen sen verran kipeästi että unohtaa...tyyliin pohjois-korea :) loppuu itsemurhan ajattelu

Äänestä

Yep yep

Äänestä
  • Tuo yep yep ei kyllä tarkoittanut siihen edelliseen kommenttiin vaan aloitukseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


menneessämaailmassa kirjoitti:

Googlettamalla tuli esiin keskustelu yli 10 vuoden takaa viiltelystä.

Hain ketjua, koska jälleen oli tarina nuoren itsemurhasta, johon liittyi viiltely.

On turhauttavaa lukea, että se viestittää pahasta olosta. Aivan käsittämättömän nerokas johtopäätös ammatti-ihmisiltä!

Ja kun googlasin lisää, ei tullut oikeaa vastausta mistään.

Psykiatrian tila on surkea, eikä psykologit tänä päivänä pääse parempaan: määrätään lääkkeitä, joiden sivuvaikutuksena on masennus ja itsemurha-ajatukset.

Apua oli lukemani tarinan tyttökin saanut, ja terapiaa. Mitä tällainen hoito on ja mistä kotoisin, jos se johtaa itsemurhaan?

Mutta viiltelystä. Kognitiivisen psykologian mukaan kyse on aivojen epävarmuuden sietokyvyn alentumisesta, ja hoito on tietysti kognitiivinen terapia, jossa keskitytään ajattelun organisointiin, pääasioiden havainnointiin ja omien ajatusten tiivistämiseen loogisiin ketjuihin analysoinnin kautta.

Minulle, vanhan koulukunnan psyklogille on raskasta lukea lääkityksen aivokemiahössöntössöstä, jolla aiheutetaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä.

Luin juuri, että täysin terveetkin verrokit ovat päätyneet itsemurhiin osallistuttuaan lääketehtaiden koejärjestelyihin.

Mutta sinä nuori, muista, että kun ihminen - nuori tai vanha - oppii kantamaan vaikeutensakin kuin seppeleen päänsä päällä, hän on todella fiksu! - Kokeile, niin huomaat jujun!

Ei siihen moni aikuinenkaan kykene, mutta sinulla on vielä mahdollisuus se jopa oppia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu