Jokaisella on oikeus tulla tanssilavoille, mutta jotain tilannetajua kuitenkin odottaisi jos ei osaa tanssia. Tanssitaidottoman miehen ja tietysti naisenkin pitäisi ymmärtää jättää hakematta tanssitaitosia "tanssimaan". Ihmetyttää mitä varten sinne tullaan "tanssimaan" jos ei yhtään tanssiaskelta hallita. On kauheaa "kidutusta" jos tanssitaitoinen joutuu kävelemään tuon kappaleparin. Katsoisitte ne kävelijät haettaviksenne, rupattelisitte ja kävelisitte ihan keskenänne🙄 jos tuota läheisyyttä ja sosiaalista kanssakäymistä kaipaatte. Tällainen kävelijä tapaus oli taas lauantaina ja edellisenä ja sitä edellisenä jne. eräällä Kuopion lähialueen lavalla (varmasti näitä on joka lavalla) ja yritti hakea erittäin tanssitaitoisia naisia tanssimaan. Yksi kerran erehtyi lähtemään ja sen jälkeen varoittava sana kiersi. Opelkaa tanssimaan tai hakekaa kaltaisianne, sovitaanko niin?
Tanssitaidottomuus
HidasHidasNopeaNopea
431393
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Yksi vanhempi pitkä mies on jo vuosia ahkerasti kiertänyt , omien puheittensa mukaan on kurssejakin käynyt, mutta edelleenkään ei edes vaihtoaskelta osaa ja kävelyttäessään daamia puhua pajatti niin että sylki roiskui.......viimeksi näin Hangalla alkukesästä.......
" jos tanssitaitoinen joutuu kävelemään tuon kappaleparin "
- Ei minua ainakaan ole haitannut !
Nämä miehet ovat yleensä olleet 30 - 45 v. , joten aika imarreltua on olla se pienikin hetki heidän
sylissä ;)
- Jos sen tanssikipinän saa vaikka siitä hetkestä luotua tanssitaidottomalle niin silloin se tanssi
EI mennyt hukkaan. Aina olen kertonut mistä sen tanssitaidon voin hankkija ;)
https://www.youtube.com/watch?v=5lyu5lX3DhM
No hyvä, että tykkäät niin on heilläkin ketä tanssittaa 😊. Minä eikä ystäväni ei kaivata sitä kävelyä tansseissa oli sitten kuinka komea tai komea ja nuori. Lenkkipolut on sitä varten jos sinne haluavat mukaan tulla ja vielä samassa vauhdissa pysyä. Olen kyllä joskus pyynnöstä noita vahtoaskeleita opettanut, mutta en halua "tuhlata" tanssi-iltoja opettamiseen.
No vitsi hei .... pientä rajaa.
Minua haki komea oman poikani ikäinen (arvio) nuori mies tanssimaan. Todella kiva tyyppi ja omasi kyllä hyvän "kävelyrytmitajun".
Oli joutunut paikkaan kaverinsa seuraksi. Lähisuvussa oli tanssinopekin mutta "kurssit" jääneet häneltä käymättä.
Yritin antaa positiivisen kuvan tanssista koska ajattelin niitä nuoria naisia jotka joutuvat vanhojen ukkojen kanssa tanssimaan.
Nuori mies oli niin fiksu, söde ja hyväkroppainen, joten saa kyllä naisia varmaan ilman tanssiakin, ellei sitten kiinnostu erityisesti tanssista. Toivon niin.
Kyllä tuollaiselle nuorelle sen suo, mutta nyt oli kyse ihan aikuiselta miehestä joka pyörii jatkuvasti lavoilla. On minuakin nuoret miehet hakeneet jotka vasta aloittelevat ja hakeneet siksi että oppisivat kun tansittavat niitä jotka osaa. Heille en anna pakkeja koska on innostuneet tanssista ja haluavat oppia. Nämä aikuiset kävelijät jotka ei edes yritä pakitetaan, ovat vaan etsimässä juttu seuraa, tanssin aikana ei yleensä puhuta , välitauoilla sitten voi ne juttunsa kertoa. Näin tykään ja niin suurinosa tanssimiehistäkin jotka haluaa siitä tanssista nauttia.
No ehkä noi "kävelevät filmitähdet" eivät edes lue tätä palstaa.
On mullakin yks tuollanen pelkona aina välillä että hakee. Pakitan aina vaikka noloa onkin. Ei edes muista ketkä pakittaa ja ketkä ei. Vetää tiukasti kiinni ja yritää kävellä. Vanha kuin taivas.
Ken leikkiin lähtee, se leikin kestäköön.
Mistä sen tietää että onko tanssitaidoton?
Itse tykkään käydä lavoilla, mutta en koskaan ole ketään hakenut tanssimaan koska pelko on että haettava pettyy. Sen vuoksi en myöskään asetu riviin haettavaksi. Onneksi kuitenkin penkiltäkin pääsee hyvin tanssimaan niin tutussa kuin vieraissa paikoissakin.
Kun käy jokaviikko tanssimassa niin kyllä ne kävelijät tietää.
Yksi tukeva nainen on hakenut mua muutaman kerran tanssimaan, joka ei osaa edes foxin ja valssin askelia. Ei myöskään minkäänlaista rytmitajua, joten en ihmettele yhtään, jos ei ole hoksannut käydä kursseilla. Jopa foxin ja valssin tanssit tuntuu sen kanssa tanssiessa kidutukselta jaloille. Usein en anna pakkeja, mutta sille on mielessä antaa pakit, kun sen kanssa mitä tahansa lajia tanssiessa tuntuu että olisin mielummin odottanut naistenhaulla jonkun muun naisen hakevan tai sitten mielummin ei olis hakenut mua kukaan. En tiedä tulkitsenko oikein vai väärin, mutta parissa tanssitapahtumassa, jossa on sekahaku, on ahdistanut, kun nainen tuntuu ottavan muhun liikaa katsekontakteja ja melkein koko aika kävelee mua kohti ja mä joudun koko aika kävelee muualle, kun en tykkää tanssii sen kanssa yhtään. Se on mua jopa noin 20vuotta vanhempi ja tanssin mielummin oman ikäpolven kanssa. Mä en ole edes kertaakaan itse hakenut sitä tanssimaan.
Anna pakit niin loppuu ne haut. Itse en kannata näitä pakkeja mutta tietyissä tilanteissa niin on vaan tehtävä. Liian humalassa (lavoilla harvoin tällaisia) sitten tuo tanssitaidottomuus joka on itse koettu tai nähty. Tansseissa pitää olla mukavaa.
Katsekontaktilla hakemaan kutsuminen ei minusta tunnu kivalta, koska useinkaan nämä eivät ole niitä, joita haen. Erityisen ei-toivottuja ovat toistuvat haut, jos en itse kyseisiä koskaan hae. Muutaman kerran olen turvautunut pakkeihin ja se on osoittautunut toimivaksi. Syy välttelyyn on jokin huomattava ero jossakin ominaisuudessa, läheskään aina se ei ole tanssitaidon puute. Oikeastaan aika yllättävää miksi monet naiset eivät tunnu hakiessaan välittävän suuristakaan päällepäinnäkyvistä eroavaisuuksista.
Tanssitaitoa kuvaavat värimerkit lienee aika toivoton ajatus, koska noita värejä tarvittaisiin ainakin 20 eri lajille ja lisäksi niiden eri tasoille. Kohtalaisen nopeasti oppii tutuilla lavoilla tunnistamaan enemmistön tanssitaidon, jopa lajeittain. Ja ainakin itse olen onnistunut hakemaan tietyistä tuntomerkeistä tuntemattomia, eikä ole yleensä tarvinnut pettyä tanssitaitoon. Jostain syystä naistenhauilla on osunut kohdalle melko paljon naisia, joiden kanssa tanssi ei ole ollut erityisen yhteensopivaa, foksissakaan.
Olet oikeassa, että parempi antaa pakit, jonka kanssa ei halu tanssii ja jonka jatkuvat katsekontaktit häiritsee. Toivottavasti kovin moni kiva tuttu daami ei ajattele sitten liikaa nirppikseksi, mutta en mä silti usko että sen tukevan rytmitajuttoman kanssa haluis tanssii kukaan muukaan tuttu mies. Itse en hae edes kohtelijaisuuksissa takas sellaista, jonka kanssa ei huvita tanssii yhtään.
Tuota noin. Näyttäisi olevan ongelmana tietää hakijan tai haettavan tanssitaito, varsinkin uudessa paikassa. Täällä joku ehdotti taannoin jonkinlaista merkkiä, oliko se nyt jokin hihanauha, en muista. Ja näitä olisi eri värisiä tanssitaidon mukaan ja nauha otettaisiin narikasta tai jostain mentäessä tanssilattialle. Ainakin tässä tilanteessa vaikuttaisi hyvältä idealta.
Maan kuulu BINSSI Bissiksen rintaan
Joka tapauksessa siellä olisi tansseissa aina henkilöitä, jotka olisivat häpeäksi kantamalleen tanssitaitotasomerkille ja leimaisi joko taidoillaan tai käytöksellään muut vastaavaa tanssitaitotasomerkkiä kantavat.
Minulla on jostain syystä sellainen käsitys, että kun menee tansseihin pomarfinnit jalassa, ei pidetä kovin taitavana.
"Nirppamerkki" olis hyvä.
Joka kehtaa käyttäytyä nirpasti, varmasti kehtaa myös esitellä "nirppismerkkiä."
Nyt vaan porukalla keksitään oiva merkki nirpoille.
Vois olla kohtuu edullinen. Vois pitää taskussa ja raaskis lahjoittaa sen pois sitä tarvitsevalle.
Oudoilla lavoilla paljon tanssiessani, ei tunnista kaikkia nirppoja.
Olis hyvä kun edellinen hakija olis jo antanut tunnistettavan merkin.
No en tie mitä "nirppa" tykkää, kun menee koko ilta eikä pääse kenellekkään nirppaileen.
Meneekö siinä nirpan ilta pilalle?
Ei se ole nirppamaisuutta jos ei halua tanssia tanssitaidottoman kanssa ja varsinkin niiden kävelyttäjien. Tansseissa pitää olla mukavaa. Tietenkin niitä huonompiakin tanssikohtaamisia sattuu, mutta tiedossa olevat hienovaraisesti pakitan. Ylimieliset on taas asia erikseen, tutkailevat, tarkkailevat ja ovat kuin kukot tunkiolla. Yhden tälläisen näin kun tepasteli pitkin iltaa ja oli lähes kokoillan tarkkailian "roolissa", mahtoi olla tylsää kun ei tarpeeksi laadukkaita daameja näkynyt. Naisten haullakaan ei lattialla näkynyt, osataan mekin😉.
Luulisi, että tanssipaikalle tulee tanssitaitoisia ja tanssihaluisia. Näin ei läheskään aina ole. Miehet iskuu kuin ihmettä odottaen ja "vakiporukka" hakee niitä "vakidaameja". Että tanssitaitoinen, harvoin tansseissa käyvä saa oudon käsityksen moisesta harrastuksesta. Harvoin käyvä ei ole mikään kummajainen, esim työ voi rajoittaa paljon vapaa-ajan harrasteita ja jos ja kun joskus pääsee mieleisen harrastuksen pariin, niin saapa ihan yksikseen katsella seinille. Uskaltaisko mies ottaa sen "riskin" ja hakea ihan uutta naamaa, vai onko niin iso riski, että seurauksena on katastrofi. Ja naisille sanoisin, ettei tarvitse ihan itseään tyrkyttää sikana, jotain rajaa.
Myönnän, että taidoista riippumatta en heti ryntää pokkaamaan naista, jonka ilmeestä voi lukea double troublen tai enemmän, vaan saatan tarkkailla tilannetta hyvinkin hartaasti ja pitkään.
Niinpä näkkyy. Sinne lavalle kelpaa sitten vierestä vierä ihan vaikka miun äitinikin - D.
Ihaanaa tuumasi äitee , kun huomasi et tytär jäi kakko'seksi siis penkille itikoita syöttelee ;)
https://www.youtube.com/watch?v=etZ8xguIuZk
Ai. Ollaan osuttu samoihin tansseihin...ja ollen hakenut vierestä.
No se on tyypillistä.
Minä haen lähes poikkeuksetta vierestä. Aina en osaa tunnistaa onko äiti vai tytär nuorempi tai siis kumpi on kumpi, mutta jompikumpi on lähes aina kiinnostavampi haettavaksi.
En tiedä, kuinka uskottavalta tämä näyttää luettuna, koska kerrottuna se kuulostaa omastakin mielestäni aivan uskomattomalta, mutta todellakin erään tyttären seurueessa esiliinana ilmeisesti toiminut äiti totesi minulle aika sanatarkasti tansseissa näin, että: Älä puhu paskaa! Tuon näköinen mies ei millään voi olla sinkku!
Meitä on moneksi. Joskus voi olla myös fyysisiä esteitä ( esimerkiksi polvi kipeä ). Jotkut käyvät paljonkin kursseja muuttumatta paremmiksi tanssijoiksi. Miehillä lisäongelmana on että vienti on miehen tehtävä eikä se tahdo onnistua vierassa lajissa.
Kärsivällisyyttä pitää olla. Kestää vuosia opetella ne 25 eri lajia edes kohtalaiselle tasolle. Koskee viejää ja seuraajaa. Ketään ei pitäisi kiusata hakemalla selvästi paremmin osaavia lajeihin, joita ei itse osaa ko. lajin vaatimalla tavalla. Eikä "pakottaa" tanssimaan tyylillä, josta toinen ei tykkää. No, tällaistahan tapahtuu, mutta vastahakuja ei ehkä tule.
Enemmän ymmärrystä löytyy aloittelijoita kohtaan, joiden taidoissa havaitsee kehittymistä. Jotkut vaan junnaavat aina samalla tavalla kuin vuosikymmeniä sitten, eivätkä halua kehittyä tai oppia uusia lajeja.
No joo, eipä tuolta kovin montaa tanssijaa löydy, jotka tanssivat edes kymmentä tanssilajia "lajinomaisesti" ja hyvin. Löytyy paljon näitä kursseilla enemmän tai vähemmän kävijöitä, jotka tanssivat käytännössä samat kuviovalikoimat tanssilajin "virallisen" askelikon mukaan, mutta aika kaukana lajinomaisuudesta tai musiikin mukaisesta tulkinnasta.
Mutta ei minusta ole mitään vaatimustarvetta tuolle lajityypilliselle liikkumiselle, kyllä nämä aktiivit luulisi saavan illan chachaa tai humppa kiintiön täyteen niiden samojen tuttujen tanssitettavien tai tansittajien kanssa pörrätessä, joiden kanssa muutoinkin pyörivät illasta toiseen. Ja koska otaksun, että aika moni heistä lienee tyytyväinen tuohon "tuttujen kanssa" puuhasteluun, niin jätän suosiolla hakematta, koska en ole keräillyt tarpeellisia diplomeja.
Hyvään ja mukavaan tanssiin ei ole tarvetta osata jotain tiettyä askelikkoa tai kuviovalikoimaa, mutta rytmitaju ja vartalon käyttö, rentous ja rauhallisuus sekä rohkeus, asenne, yhteistyö ja täysillä mukana oleminen, siinä on eväät. Ei todellakaan mikään kevyt listaus, mutta nuo saattavat puuttua monelta kurssikonkariltakin.
"Hyvään ja mukavaan tanssiin ei ole tarvetta osata jotain tiettyä askelikkoa tai kuviovalikoimaa, mutta rytmitaju ja vartalon käyttö, rentous ja rauhallisuus sekä rohkeus, asenne, yhteistyö ja täysillä mukana oleminen, siinä on eväät. Ei todellakaan mikään kevyt listaus, mutta nuo saattavat puuttua monelta kurssikonkariltakin."
Jos ja kun nämä puuttuu ja tanssi kiinostaa.
On pakko vain kursseilta hakea "oppia" vuosikymmeniä.
Eikä tanssi suju kuin "samalta kursseilta" opin saaneilta.
Tahkotkoot vain keskenään.
"Eikä tanssi suju kuin "samalta kursseilta" opin saaneilta.
Tahkotkoot vain keskenään."
Ei toimi noin minulla, taitaa olla puhdasta kateutta ja asenneongelmaa. Tanssi ei suju hyvin läheskään kaikkien samoilla kursseilla käyneiden kanssa. Tanssi sujuu monesti paremmin täysin tuntemattomien kanssa lajeissa, joita olen kursseilla opetellut. Kurssitutuista vain pieni osa kuuluu tanssipiiriini.
Miksi ei kaikki tanssi kaikkien kanssa. Kohta loppuu tanssit. Pieni porukka hakee vaan toisiaan.
Sellainen solidaarisuus edellyttäisi vähintäänkin Kristuksen jälleensaapumista näille seuduille.
Tanssit loppuisi heti siihen jos ei saisi itse valita tanssikamujaan.
Kaikki vaan tanssimaan kaikkien kanssa
Tämän keskustelun luettuani harkitsen vakavasti uskaltaudunko enää toiste lavatansseihin. Ensimmäinen kerta tänä kesänä (Itä-Suomessa) oli mukava kokemus, mutta nyt tuntuu että ei mulla taidakaan olla asiaa lavoille. Tein varmasti kaikki mahdolliset virheet.
Nyt kiinnostaisi tietää missä tämän ketjun kirjoittajien kaltaisia tanssijoita käy, niin osaan välttää näitä paikkoja.
Älä huoli, jokainen on ollut joskus noviisi ja tehnyt omat virheensä. Sen takia minäkin olen kärsivällinen ja autan noviiseja vastavuoroisesti. Kiitos kaikille ihanille naisille jotka ovat minua aikoinaan malttaneet kärsiä ja opettaa, kursseilta kun ei opi kaikkea.
Keskustelu ketjua lukiessa tulee mieleen kärjistetysti että tietty porukka haluaa omia tanssilavat itselleen tanssikoulujen avustamina!Tietääkseni ainakin joskus tähdennettiin osaaville tanssijoille lavaetikettiänä että ne väistävät jotka osaavat!Myöskin eräs suomen tanssi guru on todennut että tärkeintä ei ole oikeat askeleet vaan se että on mukavaa.Aikanaan Tanssilehdessä erään tunnetun orkesterin jäsen kertoi katselevansa ihmeissään kuinka tämä "osaava"porukka osoitti tavallaan mieltään näille vaihtoaskel menijöille!Tanssilavalle jokainen lipunostaja merkitsee sitä että sinne saadaan jatkossakin orkesteri.Nämä tanssilla diivailevat ylimieliset tanssijat eivät lavoilla kauaa keikistele jos keskenään siellä pyörivät.Itsekään en henk.koht.pidä kun lavan eteen kerääntyy väkimassa seisoskelemaan mutta otan sen asenteella että heillä on siihen oikeus.
Mukavaa kesän jatkoa kaikille..
Ehdotan, että kaikki tanssinharrastajat kurssittautumisesta tai kurssittautumattomuudesta riippumatta ottavat tavoitteekseen tehdä jo tänä iltana yhden väistön vapaasti valitsemassaan tanssipaikassa ja tanssilajissa. Ylihuomenna yritettäisiin porukalla kaksi väistöä vapaasti valitussa tanssipaikassa ja itse kunkin taitojen rajoissa jopa kahdessa vapaasti valitussa tanssilajissa. Jne, jne, ..., jne.
Vastaavalla menetelmällä saavutin aikoinaan itseänikin ällistyttäviä tuloksia leuanvedossa: jo yhden leuanvedon suorittaminen tuntui sitä ennen täysin mahdottomalta ajatukselta, mutta kun aloin reenata leuanvetoa sillä periaatteella, että tänään teen yhden ja huomenna yhden enemmän kuin tänään, niin lopputuloksena oli valtaisa määrä leuanvetoja!
Ehdottamani menetelmä väistöjen lisäämiseksi tanssiharrastuksessa saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, koska se on erittäin yksinkertainen. Tästä huoimatta kaikki, ketkä joko uteliaisuuttaan tai muutoin vain päättävät kokeilla yksinkertaista menetelmääni omien väistöjensä lisäämiseen tanssiharrastuksessa, on varauduttava siihen, että tanssiharrastuselämän ensimmäisen väistön tekeminen on yhtä vaikea ja yhtä mahdoton ajatuksena kuin viimeinen. Ensimmäisen ja viimeisen nimittäin välissä tässä väistötreenimenetelmässä olevat väistöt tuntuvat joka ilta jotenkin helpommilta ja mahdollisemmilta. Kokeilkaapa itse, jos ette muuten usko?
Vaaikea arvata mitä kenellekin tulee lukemisista mieleen. Minulle ei tule juuri yhtään kirjoitusta mieleen, missä ns. taviksia ei haluttaisi lavoille, tai jopa kiellettäisiin. Minulle tulee taas mieleen, että päinvastaista on sanottu monestikin, vähintään epäsuorasti. Lavat kuuluvat kaikille, samoin valinnanvapaus paikanpäällä.
Väistäminen kuulosta hiukan oudolta termiltä tansseissa. Takaatulevaa on melko vaikea väistää. Mielestäni vastuu olla ajamatta kenenkään päälle, tarvittaessa ohittaminen tai pysähtyminen. Omalla kohdalla suurin osa kontakteista on ollut takaatulijoiden päälleajoja, vaikka teen runsaasti ohituksia.
Diivailu ja ylimielisyys ovat lähes täydellisesti katsojan aivojen omaa tuotetta. Jokainen tanssii ja nauttii luontaisella tavallaan, johan tanssihistoria on johtanut.
Ei ole ihme jos tavalliset ihmiset ei halua lavoille tanssimaan, kun siellä on nämä kurssit käyneet besserwisserit arvosarvostelemassa ja pätemässä. Mitä menette jos ei kaikkien kanssa huvita tanssia. Saatte pitää lavanne ja kurssinne. Tanssikaa keskenänne, kun on kerran niin vaikeaa😤 Minä en ainakaan tule pilaamaan elämäänne🎼🎺🎷🎤
Miltä lavoilta noita Tanssimies_50:n kaltaisia kärsivällisiä ja huumorilla osaamattomuuteen suhtautuvia tanssittajia mahtaa sitten löytyä?
En olekaan tätä ennen kuullut naisesta, joka pitäisi miestenhuumorista, mutta sanoisin, että: kysymyksessä ovat todennäköisesti jonkinlaiset tanssitaruolennot.