Taikauskohöperehtiminen kuolee 1000 vuoden sisällä

kummituspukeutuupradaan

Mistä kummittelussa on kyse? Pienistä triggereistä ja suuresta mielikuvituksesta. Mielikuvitus on niin vahva, että jos et kykene selittämään asiaa tai ilmiötä, mielikuvitus paikkaa puuttuvat tietoaukot taikauskoisilla uskomuksilla. Varsinkin yöaikaan. Niitä vahvistaa aiemmin kuullut tarinat ja kaikenlainen kauhuelokuvien, videoiden ja kuvien ahmiminen. Sille on looginen selitys, miksi yleensä kummitustarinoiden tapahtumat on tapahtuneet yöllä... ja miksi myös kauhuelokuvien "pelottavat" kohdat tapahtuu yöllä tai muuten pimeässä.

Kummitustarinat on vanhaa kansanperinnettä, ja viihdettäkin, jonka juuret on jopa yli 30000 vuoden päässä, jolloin (tieteellisten tietojen perusteella) luotiin henkimaailman konsepti. Loogista, että tuona aikana kaikkeutta "selittävät" konseptit syntyi mielikuvituksen voimalla, koska tietoa ei ollut. Taikauskosta tuli osa ihmistä ja vasta tieteen myötä on alkanut menettämään jalansijaansa. 500-1000 vuotta tästä eteen päin uskomuksien, uskontojen ja taikauskon aika alkaa olla ohi. Tosin nyt jo ymmärretään kyseenalaistaa tämä kansanidiotismi.

Katso seuraava kuuluisa kummituskuva: http://www.theparanormalguide.com/uploads/1/7/3/8/17382059/3584589.jpg?462

ja perustele, miksi
- ko. kummitus pukeutuu tummaan kliseiseen papinkaapuun
- miksi se on peittänyt kasvonsa lakanalla
- millä se on leikannut reijät silmien kohdalle

0

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

        https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
        Kuhmo
        35
        1759
      2. Nyt se syksy on sitten alkanut

        Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
        Maailman menoa
        79
        1321
      3. Olet nainen ollut vaikein rasti

        Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
        Ikävä
        84
        1271
      4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

        Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
        Tv-sarjat
        13
        1156
      5. Anteeksi J-mies

        Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
        Ikävä
        129
        1065
      6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

        LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
        Ähtäri
        93
        970
      7. Riittääkö mahkut

        Kaivattuusi 🤭.
        Ikävä
        74
        969
      8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

        Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
        Sinkut
        147
        781
      9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

        Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
        Ähtäri
        52
        742
      10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

        Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
        Ikävä
        86
        717
      11. Moottoripyöräonnettomuus

        Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
        Alajärvi
        55
        663
      12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

        Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
        Suomalaiset julkkikset
        13
        659
      13. Uusi ruokapaikka

        Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
        Haapavesi
        27
        648
      14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

        Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
        Ikävä
        43
        635
      15. haluatko lopettaa

        ihan lopullisesti
        Ikävä
        146
        634
      16. Kerro kolme hyvää asiaa

        Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
        Ikävä
        28
        618
      17. Tilanteenne

        Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
        Ikävä
        50
        599
      18. Miten sinä voit?

        Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
        Ikävä
        91
        597
      19. Jos oikeasti haluat mies

        Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
        Ikävä
        94
        596
      20. 46
        573
      Aihe