Saksanpaimenkoira

Olen aivan hulluna sakemanneihin. Tuntuu vain etten voi saada ikinä sellaista. Maksaa paljon, pitäisi harrastaa hirveesti.. Kuinka todellisuudessa on, onko niitä harrastuksia oltava niin mahdottomasti tuon koiran kanssa? Ja, että tuleeko helposti luonnevikaiseksi, jos ei kouluta tarpeeksi hyvin? Mitä sille on hyvä opettaa? Onko teistä kellään spk:ta ihan seurakoirana?
253157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

"Ja, että tuleeko helposti luonnevikaiseksi, jos ei kouluta tarpeeksi hyvin?"

Ei tule. Koira ei tule "luonnevikaiseksi" siitä, että sitä ei kouluteta tarpeeksi.

Mutta täysin normaalille, "hyväluonteiselle" koiralle voidaan aiheuttaa yhteiskunnan ja omistajan kannalta todella kiusallisia käytösongelmia sillä, että koiran koulutus jää omistajan osaamattomuuden tai piittaamattomuuden takia puutteelliseksi. Tavallisimpia ongelmia on esimerkiksi se, että koira rähisee muille koirille.

Sakemanni vaatii määrätietoisen otteen ja vahvan auktoriteetin, epävarman ja epäjohdonmukaisesti käyttäytyvän ihmisen koira tämä rotu ei ole.

Mitä tulee koiran kalleuteen, niin hankintahintaanhan kustannukset eivät koskaan rajoitu. Spk:lla on paljon ongelmia, ja pentu täytyy hankkia kunnolliselta, hyvämaineiselta kasvattajalta. Sakemannin kokoinen koira syö paljon, lisäksi tulevat normaalit koiraan menevät kulut (tarvikkeet, rokotukset, luustokuvaukset ym). Lisäksi sinun on varauduttava mahdollisiin rodulle yleisiin ongelmiin (esim. allergiat, jolloin koira saattaa tarvita paitsi lääkärihoitoa, myös erikoisruokavaliota, joka lisää kustannuksia).

Äänestä
  • ..sun mielestä sakemanni pitää hankkia "hyvämaineiselta" kasvattajalta??!! Tottakai sen kunnollinen pitää olla mutta että vielä ihan hyvä mAiNeiNeNkiN..*öhöm*
    En tajua toisekseen sitä että miksi annatte sellaisen kuvan sakemannista että se olisi hirmu hankala.. Nimim.kokemúksella sanon että ei se niin vaikea ole! Mutta omistajan täytyy olla määrätietoinen ja tietää mitä tekee, kouluttaa sakemanninsa huolella jne jne...

    Äänestä

  • tytteli kirjoitti:

    ..sun mielestä sakemanni pitää hankkia "hyvämaineiselta" kasvattajalta??!! Tottakai sen kunnollinen pitää olla mutta että vielä ihan hyvä mAiNeiNeNkiN..*öhöm*
    En tajua toisekseen sitä että miksi annatte sellaisen kuvan sakemannista että se olisi hirmu hankala.. Nimim.kokemúksella sanon että ei se niin vaikea ole! Mutta omistajan täytyy olla määrätietoinen ja tietää mitä tekee, kouluttaa sakemanninsa huolella jne jne...

    .. En muuta sano kun, että sinähän vaikutat oikein asiantuntijalta. Montas sakemannia sulla on ollut? Yksi? Ei minullakaan ole ollut kuin viisi sakua, voisin kuitenkin sen perusteella todeta niiden olevan yksilöitä. Kaksi on ollut pehmeämpiä ja kolme aikamoisen kovapäistä. Joten en menisi sakua heti ensikoiran ottajalle suosittelemaan. Riippuu tietysti myös ihmisestä ja siitä millaisen koiran saa.

    Niin ja kun noita kasvattajia on aika moneen junaan...

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    koira sake sinulle oli???

    asiantuntija itse olet! jokaisella on OmAt mielipiteensä joista on turha kiistellä. Yritätkö kenties tehdä oloni epämukavaksi tai nmoloksi kyselemällä mones saku mulla oli? kuule ei tuu onnistumaan! *miettii:huhhuh miten tyhmiä ihmiset osaa ollakaan*

    tmä "tytteli" pikkasen herkkä nahkainen? minusta tuo vastaus oli tohon edelliseen vastaukseen. Seuraa viivoja niin et saa herneitä nenään. Tulee vielä kipeäksi..

    Äänestä

Tuossahan noita kommentteja tuli jo puolesta ja vastaan.

Kaikki rotukoirat maksaa paljon ensinnäkin. Lääkärikäynnit ei tosiaan ole mitään ilmaisia, mutta mitä syömiseen tulee niin ei siitä nyt konkurssiin mene. Kyllä koiran luonnevikaiseksikin saa väärällä käsittelyllä. Tokoa nyt ainakin kannattaa harrastaa heti pennusta alkaen. Lenkillä nyt tietenkin pitää käydä. Eka sakemanni oli todella jääräpäinen mutta fiksu enkä tajunnut koiran koulutuksesta mitään mutta sitten koirakoulussa tekemäni virheet saatiin ajoissa korjattua, tämä koira täysin sohvaperuna, laiska ja mukavuuden haluinen kaikissa merkityksissä, edes metsäharrastuksia ei voinut jatkaa hänen kanssaan. Toinen taas tosi kiltti ja helppo koulutettava mutta todella toimelias, ikävä kyllä nivelrikon jälkeen se jäi sohvaperunaksi kun ei juuri edes lenkkeilyä kestänyt. Näillä eroa kuin yöllä ja päivällä.

Sitten tiedän pari täysin sekopäistä petoa mitkä kumpikin jo pennusta asti näytti todellisen luonteensa, toinen oli pakko lopettaa, toisesta en tiedä mutta ikänsä puolesta varmaan jo kuollut.
Kuitenkin tiedän vain nämä kaksi tapausta, monella rodulla väitetään olevan sekopäisyyttä mutta kun kymmenien tai satojen sakujen ja muiden rotujen kanssa kun on ollut tekemisissä niin aika pienestä prosentista puhutaan.

Mulla siis kaksi sakemannia ihan seurakoirina em. syistä. Kaikki koirat on yksilöitä.

Äänestä
  • Täällä tosiaankin saa ymmärtää, että on haaste ottaa saksanpaimenkoira. Ja että sitä ei saa ottaa missään nimessä seurakoiraksi. Tiedän monta ihmistä joilla on saku seurakoirana, eikä mitään ongelmaa näy olevan.

    Äänestä

  • saku kirjoitti:

    Täällä tosiaankin saa ymmärtää, että on haaste ottaa saksanpaimenkoira. Ja että sitä ei saa ottaa missään nimessä seurakoiraksi. Tiedän monta ihmistä joilla on saku seurakoirana, eikä mitään ongelmaa näy olevan.

    Täytyy sanoa, etten ole todellisuudessa koskaan tajunnut, miten paljon idiootteja tämän rodun parissa puuhastelee. Tämänkaltaisilla keskusteluilla on kuitenkin kummasti tajuntaa avartava vaikutus.

    Jossain keskustellaan kauhistellen siitä, miten valtaosa sakemanneista rähjää hihnassa ja käyttäytyy muuten aggressiivisesti. Rodun maine on huono, jokaisella on huonoja kokemuksia holtittomasti käyttäytyvistä sakemanneista. Silti joka paikasta kuitenkin löytyy pikkutyttöjä ja vähän vanhempiakin, kaksinumeroisella äo:lla varustettuja, jotka ovat romanttisesti vakuuttuneita siitä, että kyllä tämän rotuisen koiran voi ensimmäiseksi koiraksi ottaa, ja ihan seurakoiraksikin.

    Toivotaan, että jossain vaiheessa tullaan siihen pisteeseen, että sakemannin, dobberin, rotikan ym. tyyppiset koirat tulevat luvanvaraisiksi.

    Äänestä

  • Harrastelija kirjoitti:

    Olen erittäin kiinnostunut ko.rodusta ja koira tulisi olemaan ensimmäinen koirani.

    Toki on paljon muitakin rotuja mistä voisi sopivaa lähteä etsimään, mutta kun mikään muu ei tunnu sopivalta juuri minulle. Koira ei tulisi olemaan ainoastaan seurakoira (eikö kaikki koirat kuitenkin jonkin verran seurakoiria ole?Seuranahan ne lenkilläkin on.)vaan sen kanssa aion harrastaa myös pk-lajeja.

    Tarpeeksi en vielä saksanpaimenkoirista tiedä, mutta minulla ei ole mitään kiirettä koiran hankkimisessa. Mutta jos sinun mielestäsi ei SPK millään muotoa sovi ensimmäiseksi koiraksi, niin kai voit valottaa asiaa ja kertoa että miksi ei.

    En millään muotoa halua loukata tai väheksyä tietämystäsi,kysyn ihan puhtaasti vain lisätäkseni omaani.

    Äänestä

  • J.T. kirjoitti:

    ...kaltaistasi harkitsevaa ja asioista selvää ottavaa pennun ostajaa tarkoittaakaan,mutta kun 95% on sellaisia joilla ei pienintäkään hajua ole tulevasta tai mistään koulutuksesta sun muusta.Eli otetaan se jatke tai turvaksi iltalenkille.

    Saksanpaimenkoiran jalostusta on viety siiheen suuntaan että sen kyvyt palveluskoirana olisivat parhaat mahdolliset,niinkuin tekee metsästys koirienkin kasvattaja omassa rodussaan,ainakin osalla kasvattajia tämä on punaisena lankana.

    Kun sitten vuosia olet korostanut kasvateissasi palvelusalttiutta ja työkoiraominaisuuksia,niin voi vaan kuvitella mitä tämmöinen koira väärissä ja taitamattomissa käsissä saa aikaiseksi.

    Äänestä

  • kikka kirjoitti:

    Olin pitkään haaveillut spk:ta ensimmäsieksi koiraksi, mutta koska tiesin, että tulevaisuudessa haluan toisen koiran, ratkaisin asian niin, että ensimmäiseni oli sakemanni-seropi! Tiesin pennun ottaessani, että koiralla tulee olemaan spk:n jääräpäisyyttä, tosin hiukan lievennettynä toisen rodun luonteella. Koska onnistuin tämän jääräpäisen - saku-luonteisen - pennun kasvattamisessa, uskallan ottaa toiseksi koiraksi puhdasrotuisen spk:n. Enkä nyt halua mitään "kauhee, ottaa koiran koekoulutettavaksi"- kommentteja! Pointtini on, että sen lisäksi, että rakkaan lemmikin lisäksi, olen saanut sen kouluttamisesta tärkeää kokemusta puhtaan spk:n hankkimiseksi. Siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla :)! Heh, saikohan tästä taas kukaan mitään tolkkua :)?

    Äänestä

  • asian näin! kirjoitti:

    Mukavaa, että sinulla on mukava koira, ja homma on kohdallasi toiminut. Mutta...

    Ajatuksesi ominaisuuksien "lievenemisestä" sekoituksilla on ymmärrettävä ja yleinen, mutta valitettavasti sillä ei ole todellisuuspohjaa.

    Monesti ajatellaan, että periytymistä ajatellessa yhdistellään erittäin erityyppisiä koiria tai rotuja, ja saadaan sitten lopputulokseksi jotain mukavaa ja toivottua siltä väliltä. Näin ei kuitenkaan mene, kuin hyvin harvinaisissa tapauksissa.

    Erityyppisten koirien luonteet ovat hyvin erilaisia, ja niillä korostuvat käyttötarkoituksen mukaan ne piirteet, joita jalostuksella on haettu. Hyvin erityyppisten rotujen yhdistäminen saattaa tuoda todella hankalia ominaisuuksia omaavia koiria. Esimerkiksi erittäin tyypilliset risteytykset ovat sakemannia ja jotain metästyspystykorvaa, tai sakemannia ja ajokoiraa (rotujen yleisyys ja käyttötarkoitukset). Kuitenkin esim. todella "ärhäkän" pystykorvan risteyttäminen sakemanniin voi tuottaa tosi hankalasti hallittavia, vaikeita koiria. Ongelma on myös, että risteytysten luonteita ei pysty arvioimaan etukäteen mitenkään.

    Puhdasrotuisella koiralla taustat ovat tunnettuja pitkälle, ja luonteen puitteet on jossain määrin ennustettavissa vanhempien ja sukujen perusteella. Koiran hankinta on aina arpapeliä siinä mielessä, ettei koskaan tiedä, mitä siitä esiin tulee ja miten se kasvuympäristössään kehittyy.

    Sekarotuisen tai taustoiltaan tuntemattoman (rekisteröimätön "rotukoira") koiran hankinta on aina monin verroin rotukoiran hankintaa riskialttiimpaa.

    Äänestä

  • mun nartullani todettiin nivelrikko vuosi sitten 10-vuotiaana (vanhuuden oireita kuulemma, vaikka se vasta lopettelee pentu kohellukset). Kokeilin piikkejä, mutta en huomannut suurta vaikutusta.( no ehkä se nilkuttaa yhtä vähän koko ajan). Eli mitä teillä eläinlääkäri sano liikunnasta ja muusta hoidosta? Mitä olette kokeillut?
    Tää on vaan niin paukapää, että moottorikelkan perässä pitäs juosta ja kaikkee muutakin touhuta, vaikka jalka ei kestäs. Vetovaljaita emme ole enää esille ottaneet tänä talvena.

    Äänestä

  • Tuikki7 kirjoitti:

    mun nartullani todettiin nivelrikko vuosi sitten 10-vuotiaana (vanhuuden oireita kuulemma, vaikka se vasta lopettelee pentu kohellukset). Kokeilin piikkejä, mutta en huomannut suurta vaikutusta.( no ehkä se nilkuttaa yhtä vähän koko ajan). Eli mitä teillä eläinlääkäri sano liikunnasta ja muusta hoidosta? Mitä olette kokeillut?
    Tää on vaan niin paukapää, että moottorikelkan perässä pitäs juosta ja kaikkee muutakin touhuta, vaikka jalka ei kestäs. Vetovaljaita emme ole enää esille ottaneet tänä talvena.

    No meille sanottiin että koiran voimien mukaan...
    Mikä tarkoittaa kokoajan ja kovaa =)
    Silloin kun jalat oli pahimmillaan niin mentiin kolmella jalalla.
    Kesällä käitiin hirveesti uimassa ja nyt koira on niinkuin ei mitään.
    Sama vanha pennunhuima harmaahapsiainen!
    ...niin ihan alussa piti vain levätä ja syöttää lääkettä...mutta vaikeetahan se oli kun toisen koiran kanssa lähettiin kentälle niin toinen jäi hölmönä paikalleen, kysyen et "enkö minä enää pääsekkään?"

    Äänestä

  • J.T. kirjoitti:

    Olen erittäin kiinnostunut ko.rodusta ja koira tulisi olemaan ensimmäinen koirani.

    Toki on paljon muitakin rotuja mistä voisi sopivaa lähteä etsimään, mutta kun mikään muu ei tunnu sopivalta juuri minulle. Koira ei tulisi olemaan ainoastaan seurakoira (eikö kaikki koirat kuitenkin jonkin verran seurakoiria ole?Seuranahan ne lenkilläkin on.)vaan sen kanssa aion harrastaa myös pk-lajeja.

    Tarpeeksi en vielä saksanpaimenkoirista tiedä, mutta minulla ei ole mitään kiirettä koiran hankkimisessa. Mutta jos sinun mielestäsi ei SPK millään muotoa sovi ensimmäiseksi koiraksi, niin kai voit valottaa asiaa ja kertoa että miksi ei.

    En millään muotoa halua loukata tai väheksyä tietämystäsi,kysyn ihan puhtaasti vain lisätäkseni omaani.

    jokaisella meillä on se ensimmäinen sakemanni ollut se ensimmäinen.... itselläni ensimmäinen oma sakemanni oli 1975 ja olin silloin vielä lapsi joten isäni oli touhussa tiiviisti mukana mutta mistä ihmeestä aloittaa sakemannien kanssa jossei joskus ota sitä ensimmäistä omaa sakemannia?

    Tämähän on nyt samanlainen kumma juttu kuin sekin että kun haet nuorena töitä sinulla pitää olla työkokemusta mutta mistä sitä otat jos haet elämäsi ensimmäiseen työpaikkaan?

    Se että ei aikaisemmin ole ollut sakemannia ei tee sinusta huonoa koiran omistajaa on pilvin ja pimein apuja joihin tukeutuen voit huoletta ottaa sen koirasi sanokoon täällä muut "asiantuntijat" ihan mitä haluavat!

    Äänestä

  • sakuli kirjoitti:

    lukea etten ole ainoa jolla on joskus ollut se kuuluisa ensimmäinen sake!!!

    Äänestä

Spk on pääasiallilesti työkoira ,eli koulutettu ,toko ,viesti ,jälki ,raunio ,suojelu,ynm.niissä tämä rotu pääsee toteuttaa itseään oikealla tavalla ,ja lisäksi reipasta arkiliikuntaa ,tämä kaikki vie muutaman tunnin jokaisesta päivästä,elikkä kaiken vapaa ajan ,jos omistaja haluaa pitää koirastaa todella huolta .En suosittele missään tapauksessa kerrostaloon kun nää haluu touhuta aina ,tai sitten koira tuskaantuu ja pureskelee kaikki irtaimiston kappaleiksi .Koskapa niiltä silloin on estetty normaali energian purkamisen tarve.Vähintään okt ,tai rivitalossa ,joissa on suuri ulkotarha ja niissä virikkeitä leluja ynm.ja ehdottomasti ihminen lauman jatkeena leikkimässä ,palloa ,keppiä heittämässä,ja touhuamassa sen kanssa.Kokemusta neljästä sakusta
ja kaikki kouluttettuja suojeluun asti ,tuloksena iloisia tottelevia ,onnellisia koiria ,Hintana tälle kaikelle oli työn jälkeen ei mitään muuta kuin koirat.ja se palkinto olikin mitä haastavin ja antoisin elämäni parhaat vuodet...

Äänestä
  • No se on kyllä ihan puppua, ettei sakemannia voi ottaa kerrostaloon ja että se haluaa touhuta _koko_ ajan. Sakemanni nimenomaan on koira, jolta löytyy ns. puolivaihde, eli se osaa rauhoittua, säästää virtojaan ja seurailla tilannetta höseltämättä. Ja tarpeen tullen toimia silmänräpäyksessä. Omassa pesässä sen nimenomaan tulee osata olla rauhassa. Koira, joka pääsee hommiin kotinsa ulkopuolella ja saa riittävästi virikettä(juuri työnomaisten harrastusten muodossa), on ja sen tulee olla kotona lähinnä "talja lattialla". Toki vietikkäillä yksilöillä on ennen aikuistumista a) vielä puutteellinen kärsivällisyys b) uteliaisuutta ja leikkisyyttä niin paljon, että sitä saattaa huonekaluihinkin purkaa, mutta riittävän hermorakenteen omaavilta, riittävästi toimintaa saavilta yksilöiltä se kyllä menee ohi. Jos koira on niin kierteellä koko ajan, että sen täytyy vuorokaudet ympäri touhuta sitä pois jossain ulkotarhassa leluineen, niin sanoisimpa, että ei ole sattunut rodun paras yksilö kohdalle. Tasapainoinen saku osaa myös rauhoittua. Jatkuva hösellys ja touhu lisää stressihormonin eritystä ja se puolestaan ei tee koiran elimistölle ollenkaan hyvää.

    Äänestä

  • Puupää kirjoitti:

    No se on kyllä ihan puppua, ettei sakemannia voi ottaa kerrostaloon ja että se haluaa touhuta _koko_ ajan. Sakemanni nimenomaan on koira, jolta löytyy ns. puolivaihde, eli se osaa rauhoittua, säästää virtojaan ja seurailla tilannetta höseltämättä. Ja tarpeen tullen toimia silmänräpäyksessä. Omassa pesässä sen nimenomaan tulee osata olla rauhassa. Koira, joka pääsee hommiin kotinsa ulkopuolella ja saa riittävästi virikettä(juuri työnomaisten harrastusten muodossa), on ja sen tulee olla kotona lähinnä "talja lattialla". Toki vietikkäillä yksilöillä on ennen aikuistumista a) vielä puutteellinen kärsivällisyys b) uteliaisuutta ja leikkisyyttä niin paljon, että sitä saattaa huonekaluihinkin purkaa, mutta riittävän hermorakenteen omaavilta, riittävästi toimintaa saavilta yksilöiltä se kyllä menee ohi. Jos koira on niin kierteellä koko ajan, että sen täytyy vuorokaudet ympäri touhuta sitä pois jossain ulkotarhassa leluineen, niin sanoisimpa, että ei ole sattunut rodun paras yksilö kohdalle. Tasapainoinen saku osaa myös rauhoittua. Jatkuva hösellys ja touhu lisää stressihormonin eritystä ja se puolestaan ei tee koiran elimistölle ollenkaan hyvää.

    Aivan totta,ei koira "ulkoile" sisällä.Ulkona riehutaan ja sisällä rauhoitutaan.Pennun kanssa on tietty oma vaihe,se riehuu aina,mut sitä kestää vain siihen 1-1,5 v.
    Onko saksanpaimenkoira seurakoira,no onhan se,mutta vaativa seurakoira.Sehän on totta, että vain murto-osa pennuista pääsee aktiivi perheeseen,jossa kilpaillaan.Mutta loput pitäisi päästä "sunnuntai kouluttajille".
    Saksanpaimenkoira sopii eka koiraksi,koska olisihan ihan hullua,että ensin pitäisi ottaa jokin muu rotu ja odottaa ehkä 10-15 vuotta että ottaa sit sakemannin.Jos haluaa vain yhden koiran kerrallaan.
    Mutta kaikista ei ole palveluskoiran omistajiksi,koska näillä koirilla on jalostettu viettejä,joita ei puhtaasti seurakoirilla ole.
    Kunnon, rotumääritelmän mukainen, saksanpaimenkoira on vaativa koira.Se ei sovi,ehkä minä pärjään-ihmiselle.

    Se mistä löytää hyvän,terveen, pitkäikäisen saksanpaimenkoira,on sitten jo ihan toinen juttu.

    Äänestä

Olen myös aina halunnut sakemannin,siis ihan pienestä asti.Joskus se toivottavasti käy päinsä.Mutta kuitenkin minua eniten hirvittää se,sopisiko rotu miten hyvin kerrostaloon? Pelkään saavani myös ongelmakoiran,vaikka luultavasti hankkisin koiran kasvattajalta,se on kait järkevintä?
Lisäksi minulla ei ole aiempaa kokemusta koirista,itsellä ei ole koskaan ollut koiraa,mut olen kyllä hoitanut tuttavien koiria,harmi kun kellään tutulla ei ole sakua:(
Jotkut ovat minulle sanoneet ettei rotu sovellu ekaksi koiraksi,olen itse eri mieltä..Olen myös hankkinut tästä ja muistakin roduista itselleni paljon tietoa.

Äänestä

HULLUNA MÄKIN OON..

Äänestä
  • Meillä lopetettiin vallan kentillä pyöriminen, koska kyseisen kentän kouluttja suosi mielestämme liikaa väkivaltaa muutenkin epävarman koiramme kanssa ja miltei pilasi sen kokonaan. "turpaa vaan ja tarpeeksi paljon" Eli ota ensin selvää kouluttajasta, ennen kuin alat noudattamaan ohjeita.

    Ja parasta touhuamista ja energian purkamista on koiran kanssa leikkiminen. Ota koira mukaan minne voit. Välttämättä ei tarvitse riepottaa joka ainoissa kissanristiäisissä, ja kuuntele myös koiraa. Kaikki eivät tarvitse yhtä paljon toimintaa.

    Äänestä

  • maalaisjärkeä käyttöön. kirjoitti:

    Meillä lopetettiin vallan kentillä pyöriminen, koska kyseisen kentän kouluttja suosi mielestämme liikaa väkivaltaa muutenkin epävarman koiramme kanssa ja miltei pilasi sen kokonaan. "turpaa vaan ja tarpeeksi paljon" Eli ota ensin selvää kouluttajasta, ennen kuin alat noudattamaan ohjeita.

    meillä ainaki koirat on aina ollu mukana lyhyemmillä ja joskus pitkimmilläki matkoilla. ne on saanu tutustuu uusiin ihmisiin ja niistä on tullu hyvä hermosia ja luotettavia.maailma avartaa myös koirien mieltä!

    Äänestä

  • maalaisjärkeä käyttöön. kirjoitti:

    Meillä lopetettiin vallan kentillä pyöriminen, koska kyseisen kentän kouluttja suosi mielestämme liikaa väkivaltaa muutenkin epävarman koiramme kanssa ja miltei pilasi sen kokonaan. "turpaa vaan ja tarpeeksi paljon" Eli ota ensin selvää kouluttajasta, ennen kuin alat noudattamaan ohjeita.

    Ja parasta touhuamista ja energian purkamista on koiran kanssa leikkiminen. Ota koira mukaan minne voit. Välttämättä ei tarvitse riepottaa joka ainoissa kissanristiäisissä, ja kuuntele myös koiraa. Kaikki eivät tarvitse yhtä paljon toimintaa.

    roduista siis koira

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

spk kirjoitti:

Olen aivan hulluna sakemanneihin. Tuntuu vain etten voi saada ikinä sellaista. Maksaa paljon, pitäisi harrastaa hirveesti.. Kuinka todellisuudessa on, onko niitä harrastuksia oltava niin mahdottomasti tuon koiran kanssa? Ja, että tuleeko helposti luonnevikaiseksi, jos ei kouluta tarpeeksi hyvin? Mitä sille on hyvä opettaa? Onko teistä kellään spk:ta ihan seurakoirana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu