Nuoruudessani (nyt 50 v.) halusin tehdä
käsilläni kaikkea eli tateilla-- kuten kutoa kangaspuilla, maalata runoilla eli elää....
tuntea kaiken ihanan ympärillä,luovuuden, mut en voinut kun arki pukkasi päälle. Mutta nyt viimevuosina
olen antanut itselleni tähän kaikkeen luvaan ja
olen onnellinen. Ei ole rahaa sen enempää
kuin tavallisella duunarilla mut ei hätää.
Olen tyytyväinen ja nautin arjesta ja elämästä.
Toivon teille myös.
käsilläni kaikkea eli tateilla-- kuten kutoa kangaspuilla, maalata runoilla eli elää....
tuntea kaiken ihanan ympärillä,luovuuden, mut en voinut kun arki pukkasi päälle. Mutta nyt viimevuosina
olen antanut itselleni tähän kaikkeen luvaan ja
olen onnellinen. Ei ole rahaa sen enempää
kuin tavallisella duunarilla mut ei hätää.
Olen tyytyväinen ja nautin arjesta ja elämästä.
Toivon teille myös.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Juuri noin pitää elää tässä iässä!
Näin mennään.Kiitos Sinulle ja eletään kun saadaan.
Kiitos, että muistutit meille, ettei koskaan ole liian myöhäistä.
Iloinen viestisi ilahdutti. Kiitos!
PS: Mitä kivaa teit viimeksi tai olet parhaillaan tekemässä?
Ehkä sun mielestä hassua, mutta ei mun mielestä.
Kävin kirjastossa ja lainasin pari hyvää kirjaa.
Luen niitä iltaisin tai kun rupee tympiin.
Tai kun haluaisin jutella ystävän kans, soitan
ja vaihdetaan ajatuksia..mukavaa.
Olenhan yksinelävä, paljonkokenut nainen, mutta
tyytyväinen tähän päivään.
Ja odottelen tulevaa.
kumpa olisi enemmän Sinun kaltaisia! Vaikka ei taidelahjat ole suuret, elämä saa siitä luomisen työstä sisältöä ja onnistuminen iloa. Unohtuu yksinäisyys, jää vähemmälle huomiolle sairaus ja taloudellinen niukkuus. Miten innostaa ihmisiä Sinun lailla tekemään, arjen tyytyväistä mieltä hankkimaan!
tuota otsikkoa. Mielestäni se oli hyvin osuvat, siinä mielessä, että tapa hahmottaa ja katsella maailmaa luovasti (Mielessäni määrittelen luovuuden pyrkimykseksi etsiä/havainnoida uusia ilmaisuja/näkökulmia ihmiselämän tärkeisiin kysymyksiin) on nimenomaan elämäntapa.
Toisinaan valitsemme tuon tavan tietoisesti ja toisinaan tapa valitsee meidät, eli persoonallisuutemme on rakentunut niin, että muulla tavoin emme osaisi elää.
Käsityöt, kuvanteko, kirjoittaminen...jne. on minusta tapa keskustella oman sisimmän kanssa. Suuri osa tuosta prosessista tapahtuu niin, että tehdessämme emme sitä edes tiedosta, mutta jälkeenpäin katsellessamme vaikka kutomaamme poppanaa, näemme sen väriskaalassa mielialojamme kuvaavat sävyt, tai pyrkimyksemme harmoniaan, oman sisäisen maailmamme kokoamiseen.
Koska luovassa tekemisessä laitamme sisintämme, jotain aidointa itsestämme, likoon, olemme myös herkkiä toisten arvostelulle ja kritiikille. Usein itsekin vähättelemme aikaansaannoksiamme. On turvallisempaa sanoa, että eihän tämä nyt mitään ole, minä vain harrastelen ja puuhastelen, en ole mikään taiteilija...jne.
Ja kaipa ns. taiteeksi jossain kutsutaankin, nimenomaan sellaisia aikaansaannoksiamme jotka jaettaessa koskettavat ja puhuttelevat muitakin kuin meitä itseämme.
Miten tärkeää oman sielun hyvinvoinnin kannalta, sen kanssa seurustelu onkaan! Luova tekeminen ja puuhastelu on halvin mahdollinen terapeutti;) .
Ehkäpä se, jos asiaa miettii tästä näkökulmasta, vähentää toisinaan kokemiamme syyllisyydentunteita ajan varastamisesta, tai vetäytymisestä sosiaalisesta kanssakäymisestä, puuhastelujemme pariin.
Ja ehkäpä, meidän on myös helpompaa antaa aikaa ja arvostusta omien läheistemme puuhille silloin, kun olemme miettineet tekemisen ja keskittymisen taitoa, taitona hoitaa itseä.
Tuon tapaista liikkuu varmaan aika monen mielessä. Hyvä sulle, että olet saavuttanut "autuaallisen olotilan".