Ei matalapalkka aloille PK-seudulle!!

HenkkaLii

Haluan jakaa kokemukseni, jotta muut kaltaiseni eivät erehtyisi tekemään samaa virhettä kuin itse tein muutama vuosi takaperin.

Muutin pääkaupunkiseudulle matalapalkka alan (brutto noin 2000 e/kk) töihin vakituisen työpaikan perässä.

Kuvittelin elämänlaatuni paranevan vakituisen työn ansiosta, näin ei ole kuitenkaan todellakaan käynyt!

1.
Vuokrataso, maksan vaatimattomasta 1h k asunnosta vuokraa 650 e/kk isolle vuokrayhtiölle, järjetön summa.
Varmaankin noin puolet vuokralaisista on ns. elämänkoululaisia ja työttömiä/sairaseläkeläisiä, toinen puolisko kaltaisiani matalapalkka alojen työntekijöitä.
Eipä siinä sinällään olisi mitään, mutta kun suurella osalla heistä on tietenkin päihde- ja/tai mielenterveysongelmia. On mukava kuunnella yömyöhään naapurin juopporemmin remuamista päivästä toiseen, yrittäen itse saada nukuttua, jotta jaksaisi aamulla heräillä taas töihin.

Hieman vielä lisää vit****** kun monikin heistä asuu yksin omaani isommassa asunnossa ja tietenkin veronmaksajien piikkiin. Päihteisiin heillä näyttää kyllä riittävän rahat viikosta toiseen oikein hyvin.

Omistusasuntoon on todella työlästä ja vaikeaa päästä kiinni ilman merkittävää omarahoitus osuutta. Asuntojen, siis todella ankeidenkin, hinnat ovat pilvissä ja melko tavoittamattomissa kaltaiselleni matalapalkkaiselle sinkulle. Tuntuu siis, että olen tuomittu sietämään nykyisen kaltaista naapururusto helvettiä hamaan loppuun asti, jos tänne jään.

Ennen tänne muuttoa asuin ihan idyllisessä vuokra rivitalokaksiossa 2h k s keskisuuressa suomalaiskaupungissa vuokrani ollessa 450e/kk.
Valtaosa asukkaista siellä oli joko vanhoja eläkeläisiä tai kaltaisiani nuorempia ajoittain työssäkäyviä ja ajoittain lomautettuna/työttömänä jonkin aikaa olevia.

Toki sielläkin joskus hieman kuppia otettiin, missäpä ei, mutta ei meno silti ikinä mitään tämäntapaista nähnytkään. Tosin siellä naapurit kävivät myös säännöllisesti esimerkiksi kalastamassa/metsästämässä/samoilemassa luonnossa, tämä varmaan piti paremmin päihteidenkäytön ja mielenterveyden hallinnassa.


2.
Työmatkoihin kuluva aika (ja hermot). Työmatkani on noin 22 km suuntaansa, pääosin yleisinä töihin meno aikoina aamuisin ja alkuillasta. Matkaan uhraantuu kuitenkin helposti aikaa lähemmäksi 1 tunti/per suunta ja liikenteessä kohtaa viikottain varsinaisia hermoheikkoja ja kuumakalleja. Julkisilla ei tuo matka onnistu joustavasti, lisäksi tarvitsen toisinaan omaa autoani pieniin työajoihinkin päivän aikana. Ruuhkissa matelu on muuten todella rasittavaa puuhaa.

Edellisessä asuinpaikassani työmatkani oli noin 30km ja se vei aikaa 30-40 minuuttia. Ajaminen oli huomattavasti rentouttavampaa kuin pk-seudulla, oikeastaan sellaista leppoisaa kruisailua musiikkia kuunnellen.


LOPPUTULEMA = Tekisi mieli palata takaisin, heti!
Juuri nyt vain töitä ei ole ollut entisellä paikkakunnallani tarjolla, ainakaan muualle jo muuttaneelle. Usein työnantajat toteavat töitä kysellessäni "sinullahan riittää siellä töitä, kyllä nämä vapautuvat nyt täytyy antaa lomautettuna oleville paikkakunnan kavereille", ymmärrän kyllä tämänkin seikan, enkä voi siihen suoranaisesti väittää vastaankaan.

Jos vain lähden takaisin, ilman tietoa työpaikasta, on tiedossa 3 kk karenssi työttömyystukiin, joten kaipa tässä täytyy yrittää nyt ensin raapia ne kasaan jotenkin, jotta on "varaa" päästä täältä pois.

Lopuksi voin vain todeta, että ei olisi koskaan pitänyt lähteä! Elämänlaatuni koki valtavan laskun muuton jälkeen, eikä todellisuudessa taloudellinen tilanteenikaan juuri parantunut.

Halusin siis kirjoittaa tämän kokemuksena kaikille niille, jotka tällä hetkellä mahdollisesti suunnittelevat samanlaista ratkaisua kuin itse muutama vuosi takaperin. Mieti kaksi kertaa!

3

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kustannuslaskija

      Hyvä, täyspäisen kirjoitus.
      Laitoin kirjanmerkkeihini esityksenä Helsingin seudulle muuttoa aikoville.

    • juopot_korpeen

      Ja ne vuokrathan ovat kovat, koska sossu maksaa. Huonokuntoisenkin kämpän saa vuokrattua juopolle/narkkarille, jonka vuokran sossu maksaa. Eikä tarvi turhaan rahaa remontteihin laittaa.

      Tämä haittaa kahdella tapaa:

      1) asumistuen maksimimäärästä on tullut minimivuokra, jonka saa pienimmästä ja surkeimmastakin läävästä, isommat/parempikuntoiset sitten tästä ylöspäin -> mennään tosin nopeasti yksinelävän ja ei mahdottoman hyvätuloisen resurssien rajoille

      2) vuokranantaja tienaa parhaiten ostamalla halvan läävän, jättämällä remontit väliin ja rahastamalla siihen asuntoon majoitetuista juopoista. Vuokranantaja näkee kaikki taloyhtiön remontit pelkkänä rahanhukkana ja vastustaa niitä kiivaasti. Pidä siinä sitten taloa kunnossa, jos kohtuu iso osa asunnoista on jo luisunut sossunelättien säilöiksi.

      Kaiikki tämä siksi, että sossu maksaa. Juopot ja sossunelätit kun saavat asuinalueensa valita vapaasti, niin miksipä ei valita asuntoa Kehä I sisäpuoleta. Alueelta, johon kaikilla palkansaajilla ei ole varaa. Sitten onkin hyvä selittää, että yhyy, minut on ajettu tällaiseen kannustinloukkuun, joka estää minua tekemästä työtä.

    • Minä annan neuvoni aloittajalle. Muuta äkkiä pois. Turkuun, Poriin tai Tampereelle.
      Ota vastaan lyhyempikin työ uudelta paikkakunnalta niin ei tule karenssia ja on ainakin ansionsidonnainen pyörimässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      319
      7544
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1843
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1171
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe