Perintö Ruotsista

Jos Suomessa syntynyt henkilö, joka asuu Ruotsissa, mutta on sekä Suomen että Ruotsin kansalainen, kuolee, kuinka käy hänen omaisuudelleen?
Minulla ei ole lapsia, enkä ole naimisissa vaan asun yksin. Kun kuolen enkä ole tehnyt testamenttia jaetaanko omaisuuteni sisaruksilleni? He kaikki asuvat Suomessa.
Eikait vain Ruotsin valtio nappaa rahojani?
3180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On olemassa kansainvälisiä perintöasioita koskeva EU-asetus sekä lisäksi vielä pohjoismainen perintösopimus, jotka koskevat tällaisia tapauksia.

Pääsääntönä on, että toimivalta kuolinpesän selvityksessä ja perinnönjaossa on sen jäsenvaltion tuomioistuimella, jossa perittävällä oli kuollessaan asuinpaikka, ja sovellettavaksi tulee tämän valtion laki. Perittävä voi kuitenkin elinaikanaan määrätä testamentilla, että hänen perintöönsä sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen hän valinnan tehdessään tai kuollessaan on.

Äänestä

Poistaa se. Ihan piruuttaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanha-jo kirjoitti:

Jos Suomessa syntynyt henkilö, joka asuu Ruotsissa, mutta on sekä Suomen että Ruotsin kansalainen, kuolee, kuinka käy hänen omaisuudelleen?
Minulla ei ole lapsia, enkä ole naimisissa vaan asun yksin. Kun kuolen enkä ole tehnyt testamenttia jaetaanko omaisuuteni sisaruksilleni? He kaikki asuvat Suomessa.
Eikait vain Ruotsin valtio nappaa rahojani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu