Kelloseppä

Leikitään ajatuksella, että ihmisen lähettämä luotain pääsisi toiselle planeetalle toisessa aurikonkokunnassa. Se löytäisi sieltä toimivan taskukellon. Mitä tästä voisi päätellä? Voitaisiin varmaan todeta, että joku on tehnyt sen. Mutta mikä tuon jonkun alkuperä on, olisiko se vain tyhjästä syntyneen olion tekele?
20416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Onko pakko leikkiä yli 2000 vuotta vanhalla (Cicero) teologisella argumentilla edelleen? Se ei ole toiminut enää 1800-luvun alun jälkeen kun Paley sen esitti. Kuvittelitko oikeasti kuulleesi jostain hienonkin analogian? No et kuullu mitään uutta vaan vanhimman ja täysin hyödyttömän sellaisen jonka kaikkiin muotoihin on vastattu jo tyhjentävästi. Ehkä joku jaksaa vielä leikkiä tällä kulahtaneella ajatuksella.

5Äänestä
  • Tiedän varsin hyvin taustat, mutta puin vanhan argumentin modernimpaan muotoon.

    Äänestä

  • Huomautan vain, että liioittelit pahasti siinä, että argumentin kaikkiin muotoihin on vastattu tyhjentävästi. Ensinnäkin tiede on kyvytön ottamaan kantaa tapahtumiin ennen alkuräjähdystä ja tapahtumiin jotka ovat oman universumimme ulkopuolella. Siksi on täysin mahdollista, että universumin kehitystä ohjaa sen ulkopuolelta jokin voima.

    Äänestä

  • kysynpävaan kirjoitti:

    Huomautan vain, että liioittelit pahasti siinä, että argumentin kaikkiin muotoihin on vastattu tyhjentävästi. Ensinnäkin tiede on kyvytön ottamaan kantaa tapahtumiin ennen alkuräjähdystä ja tapahtumiin jotka ovat oman universumimme ulkopuolella. Siksi on täysin mahdollista, että universumin kehitystä ohjaa sen ulkopuolelta jokin voima.

    Miten kelloseppäargumentti liittyy alkuräjähdykseen?
    Onko universumillamme edes olemassa mitään ulkopuolta?

    On asioita, joita emme tiedä -> Siis Jumala.

    Melko köppänen argumentti. Eikö sinunkin mielestäsi?

    2Äänestä

  • Ei niinkään kepponen. Vaikutelma luomisesta on vahva. Emme voi sanoa, että tiedämme, ettei Jumalaa ole. Tiede ei osoita näiden vaikutelmaa vääräksi. Tiede voi osoittaa jotkin yksityiskohdat vääriksi, mutta pääasia pysyy mysteerinä.

    Äänestä

  • kysynpävaan kirjoitti:

    Ei niinkään kepponen. Vaikutelma luomisesta on vahva. Emme voi sanoa, että tiedämme, ettei Jumalaa ole. Tiede ei osoita näiden vaikutelmaa vääräksi. Tiede voi osoittaa jotkin yksityiskohdat vääriksi, mutta pääasia pysyy mysteerinä.

    Tiede ei osoita myöskään, ettei meressä tai järvessä olisi Iku-Tursoa. Kalevala kertoo Iku-Turson olevan itsensä Äijön poika.
    Pitäisikö minun nyt tuon perusteella varoa Iku-Tursoa melontareissuillani tai uimassa käydessäni.

    Tietämättömyys ei ole todiste mistään.

    Vaikutelma ei ole objektiivinen havainto:

    "Vaikutelma luomisesta on vahva. "

    Myös evoluutioselitys (Boyer, Dennett et al) tuon vaikutelman syntymiselle on aika vahva.

    1Äänestä

  • agnoskepo kirjoitti:

    Tiede ei osoita myöskään, ettei meressä tai järvessä olisi Iku-Tursoa. Kalevala kertoo Iku-Turson olevan itsensä Äijön poika.
    Pitäisikö minun nyt tuon perusteella varoa Iku-Tursoa melontareissuillani tai uimassa käydessäni.

    Tietämättömyys ei ole todiste mistään.

    Jos sinun mielestä iku-tursoja on. Sinulle on tullut vahva vaikutelma siitä niin mikäs siinä.

    Äänestä

  • kysynpävaan kirjoitti:

    Jos sinun mielestä iku-tursoja on. Sinulle on tullut vahva vaikutelma siitä niin mikäs siinä.

    Asioiden olemassaolo ei ole vaikutelma- eikä mielipideasia. Muinaiset suomalaiset varmasti uskoivat Iku-Tursoon, eikä sitä ole todistettu mahdottomaksi, mutta en silti näe mitään järkevää syytä uskoa sellaisen olemassaoloon.

    2Äänestä

  • agnoskepo kirjoitti:

    Asioiden olemassaolo ei ole vaikutelma- eikä mielipideasia. Muinaiset suomalaiset varmasti uskoivat Iku-Tursoon, eikä sitä ole todistettu mahdottomaksi, mutta en silti näe mitään järkevää syytä uskoa sellaisen olemassaoloon.

    Iku-tursoja ja Jumalaan uskominen ei ole siinä mielessä verrattavissa, ettei Iku-tursoja tarvita kenenkään mielestä selittämään havaintoja. Luonnontieteet eivät kykene vastaamaan teleologisiin kysymyksiin ja niihin voi vastata vain teologisin argumentein. Iku-tursoja eivät tarjoa kenenkään mielestä uskottavaa teologista selitystä.

    "Luonnontieteet eivät kykene vastaamaan teleologisiin kysymyksiin ja niihin voi vastata vain teologisin argumentein. "

    Olen harrastanut tieteen historiaa jo nelisenkymmentä vuotta etupäässä luonnontieteisiin keskittyen. En tiedä ainuttakaan luonnontieteellistä havaintoa, joka vaatisi selityksekseen yliluonnollista entiteettiä. En ymmärrä myöskään, miksi luonnossa pitäisi nähdä teleologiaa.

    "...niihin voi vastata vain teologisin argumentein. "
    Toki teologisiin kysymyksiin tulee vastata teologisin argumentein, mutta kuuluuko kuviteltu teleologia niihin. Teologiset argumentit eivät kuitenkaan päde luonnontieteellisiin kysymyksiin. Kysymykseen Iku-Tursosta voi vastata folkloristisin argumentein ja vaikka folkloristiikka onkin tiedettä, eivät sen vastaukset ole luonnontiteteellisiä.

    Kirjoitit: "Luonnontieteet eivät kykene vastaamaan teleologisiin kysymyksiin"
    Oletan sinun todella tarkoittaneen teleologiaa, eli päämäärähakuisuutta. Teologiako siihen voisi paremmin vastata. Mielestäni yksittäisen ihmisen kohdalla psykologia antaa parhaan vastauksen ja yhteisöjen kannalta sosiologia tai politiikan tutkimus. Pitkässä juoksussa evoluutioteoria selittää näennäisen teleologian aivan hyvin.

    Äänestä

  • Olin hieman epäselvä puhuessani teleologiasta. Tarkoitin teleologialla mitä tarkoitusperää jokin palvelee. Kysymyksiä kuin miksi jotain on, onko olevaisella jokin syy?

    Minun käsitys on, että tälläiset kysymykset ovat luonnontieteen näkökulmasta mielettömiä ja turhia.

    Ajattelen itse niin, että universumi on sillä tavoin suljettu systeemi, ettei sitä voi ymmärtää universumin sisältä vaan tarvitaan jotain ymmärryskyvyn ylittävää sen ulkopuolelle.

    Äänestä

Mitä millään taskukellolla tekee toisessa aurinkokunnassa, missä ei ole aurinkoa kertomassa, että on päivä eikä kuuta kertomassa, että on yö.

1Äänestä

Niin, ja se kello on aika simppeli soluun verrattuna.

Äänestä
  • Osaat varmaan kertoa, miten kellot lisääntyvät suvullisesti siirtäen geenejään seuraavaan sukupolveen. Miten satunnaiset muutokset vaikuttavat kellon genomiin ja miten luonnonvalinta kellojen lisääntymistehokkuuteen?
    Jos et osaa vastata, niin lakkaa lässyttämästä hölmöjä.

    2Äänestä

Evoluutioteoria koskee elämää, ei elottomia esineitä.

Äänestä

Miten tämä kellon mekaniikka ja toiminnan mekanismi voidaan yhdistää universumiin?

Äänestä
  • Kello on mitä ilmeisimmin elollisen valmistama tai elollisen valmistaman koneen valmistama.

    Äänestä

  • kysynpävaan kirjoitti:

    Kello on mitä ilmeisimmin elollisen valmistama tai elollisen valmistaman koneen valmistama.

    Tällä leikillä ei saada mitään aikaan koska voimme laittaa kellon tilalle maahiaisen, menninkäisen, lohikäärmeen tai mitä vain eikä se kerro mitään.

    Äänestä

mikä juttu?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kysynpävaan kirjoitti:

Leikitään ajatuksella, että ihmisen lähettämä luotain pääsisi toiselle planeetalle toisessa aurikonkokunnassa. Se löytäisi sieltä toimivan taskukellon. Mitä tästä voisi päätellä? Voitaisiin varmaan todeta, että joku on tehnyt sen. Mutta mikä tuon jonkun alkuperä on, olisiko se vain tyhjästä syntyneen olion tekele?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu