Suomen paras radiokanava - Kerro mielipiteesi

Cammaabs

Mikä on mielestäsi Suomessa toimivista radiokanavista kaikkein paras? Jos pitäisi valita vain ja ainoastaan yksi kanava. Miksi juuri se on paras?

Oma valintani on Spirit FM
Kanava ei ole musagenreissä mitä pääasiassa haluaisin radiosta kuulla ihan se paras. Eli laajasti erigenreistä ja pääpaino uuttamusiikkia.

Koska suurin osa eli lähes kaikki soittavat suurimman osan myös päiväsajasta musiikkia on Spirit FM tässä suhteessa osittain ylivertainen. Kanavalla soi enimmäkseen kaikenlainen rock henkinen musiikki sen lähes kaikkine ala-lajeineenkin. Pidän myös kanavan monipuolisuudesta, että vältetään soittamasta samoja "vanhoja" biisejä kokoajan uudestaan ja uudestaan. Vanhat biisit kattavat kaiken ennen vuotta 2017. Tuohon taas monet muut kanavat nimen omaan pyrkivät tai ainakin siltä se kuulostaa, että on päämäärä ja tavoite kuka soittaa eniten samoja kappaleita.

Korostan loppuun että kyseessä ei ole mikään kanavan mainos, vaan ajattelin julkaista tällaisen ketjun, koska huonointa kanavaa on jo kyselty miksi ei sitten parasta.

38

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kimmoitin

      Sea FM

      • Justuz_92

        Juuri niin! Monipuolisuudessa se on yhtä laaja-alainen kuin Radio Musa tai Radio Sandels. Kiitettävän hyviä paikallisradioita kaikki!

    • AF.FENA

      3.699MHz LSB'llä .

    • uuttaensimmäisenä

      "Oma valintani on Spirit FM
      Kanava ei ole musagenreissä mitä pääasiassa haluaisin radiosta kuulla ihan se paras. Eli laajasti erigenreistä ja pääpaino uuttamusiikkia."

      Oletko ihan tosissasi? Tällä tunnilla soineita "uutuuksia":

      Depeche Mode - Where's the revolution, Maroon 5 - This love, Styx - Castle walls,Texas - Summer son, Shakira - Underneath, Eric Carmen - Hungry eyes, Pete Parkkonen ,Trio - Da da da, U2 - With or without you, Toto - Africa jne... oikein uuden musiikin ykkönen! :D

      • Cammaabs

        Kyllä olen tosissani. Uuden musiikin soittamisessa kanava toki häviää muutamille tai monille muille, mutta jos kanavaa vertaa esim. muihin rock henkisiin kanaviin Radio rock tai City niin Spirit FM on montakertaa siedettävämpää kuunneltavaa musiikillisesti. Ei soi kokoajan ne samat tietyt vanhat uudestaan ja uudestaan. Tällä perusteella kyllä on paras. Taitaa Spirit FM myös olla ykkönen Suomessa mitä tulee vähiten samojen biisien soittamiseen eli eniten eribiisejä soitossa.

        Toiseksi ne kolme eniten Suomessa uutta musiikkia soittavat: Kaksi niistä SEA FM ja NRJ soittavat uutta musiikkia liian yksipuolisesti omaan makuuni. Kaikista eniten soivat biisit eivät aina ole ihan sitä mitä itse laittaisin soimaan useasti. Vielä muutamia vuosia taakseppäin aina vuoteen 2013 NRJ oli loistava kanava musiikillisesti. Jos tuota linjaa ei olisi menty muuttamaan olisi NRJ ollut vastaukseni.

        Sitten on YLEX joka on aivan oma lukunsa. Soittaa toki hieman monipuolisemmin, mutta sama kuin akaisemmille osa musiikkivalinnoista ja erityisesti kanavan juontajat/ohjelmat. Kyseistä kanavaa en olekaan moneen vuoteen kuunnellut lainkaan. Lopetin koska huomasin joskus 2009-2010 että NRJ:n soittolista kolahtaa vielä paremmin omaan musiikkimakuuni ja kyllästyin YLEX:n sekolijalässyttäviin juontajiin ja siihen kun tiettyillä sen aikaisen YLEX:n juontajilla oli tapana aina ennen joidenkin tiettyjen artistien / bändien musiikin soittamista keksiä jotain vitsiä tai muulla tavalla mollata niitä. Oli kyse omista suosikeista tai ei niin aikansa tuotakin kuunnelleena. YLEX on historiaa.

        Noista syistä ei tule kauheasti niitä uutta musaa soittaviakaan kanavia kuunneltua. Onneksi on spotify.

      • Cammaabs kirjoitti:

        Järviradio. Sieltä ei tule niitä samoja renkutuksia monta kertaa päivässä, mitä esim. Novalta, Radio Pohjanmaasta ja Iskelmältä.

    • siinä.ne

      Helmiradio on ykkönen ja Radio Kajaus kakkonen.

      • Heka_87

        Sea FM soittaa uutuudet monipuolisimmin. Kuuluvuus Kokkolasta Kemijärvellä ja Luulajaan. Ammattitaitoisin radio Suomessa 4eva.

      • faktathaltuun

        Millä perusteella Sea FM on ammattitaitoisin radio kanava mitä Suomessa on koskaan ollut? Se, että Sea FM soittaa Suomen eniten uutta musiikkia ympäri vuorokauden ei tees siitä vielä super hyvää kanavaa.

        "Sea FM soittaa uutuudet monipuolisimmin". Tuota en voi allekirjoittaa. Esimerkiksi Ylex soittaa uutuuksia monipuolisimmemmin. Ainakin mikäli monipuolisuudella tarkoitetaan sitä miten sen ymmärtää ensimäisenä. Erityylistä uutta musiikkia, eikä kuinka paljon samantyylisiä uutuusbiisejä on soinut. Mielestäni myös NRJ on edelleen tässäkin suhteessa Sea FM hieman monipuolisempi mitä tulee uuteen musiikkiin.

        Se siitä valheellisesta Sea FM.n kehumisesta. Eikä tarvitse jatkaa, koska faktat on faktoja niitä on turha kiistää. Myöskään Sea FM.ää ei ole haukuttu huonoksi kanavaksi.

        Ei taida myökään Sea FM kuulua noin laajalla alueella normi radioverkossa. Kuuluvuttaa en ole itse tarkistanut, mutta ainakaan niiden tietojen perusteella mitä netistä löytynee.

      • länkyttäjä
        faktathaltuun kirjoitti:

        Älä lässytä. Sinulla taas on agenda, joka painaa läpi. Sea FM soittaa eniten musiikkia, ja erityisesti sitä uutta kuin vaikkapa Ylex, Nrj, Loop, kiss ja valtakunnalliset 'musiikkiradiot'. Ja sinä länkytät ettei ole tarpeeksi monipuolinen. Sinulle monipuolisuus tarkoittaa näiden raapusteluitesi perusteella, että pitää olla soitossa kotimaista musikkia, humppaa yms. Se että sinua ei miellytä joku muu radio kuin nrj 6 vuotta sitten ei tarkoita, että saat väännettyä mustaa valkoiseksi.

      • länkyttäjä
        faktathaltuun kirjoitti:

        Millä perusteella Sea FM on ammattitaitoisin radio kanava mitä Suomessa on koskaan ollut? Se, että Sea FM soittaa Suomen eniten uutta musiikkia ympäri vuorokauden ei tees siitä vielä super hyvää kanavaa.

        "Sea FM soittaa uutuudet monipuolisimmin". Tuota en voi allekirjoittaa. Esimerkiksi Ylex soittaa uutuuksia monipuolisimmemmin. Ainakin mikäli monipuolisuudella tarkoitetaan sitä miten sen ymmärtää ensimäisenä. Erityylistä uutta musiikkia, eikä kuinka paljon samantyylisiä uutuusbiisejä on soinut. Mielestäni myös NRJ on edelleen tässäkin suhteessa Sea FM hieman monipuolisempi mitä tulee uuteen musiikkiin.

        Se siitä valheellisesta Sea FM.n kehumisesta. Eikä tarvitse jatkaa, koska faktat on faktoja niitä on turha kiistää. Myöskään Sea FM.ää ei ole haukuttu huonoksi kanavaksi.

        Ei taida myökään Sea FM kuulua noin laajalla alueella normi radioverkossa. Kuuluvuttaa en ole itse tarkistanut, mutta ainakaan niiden tietojen perusteella mitä netistä löytynee.

        "Eikä tarvitse jatkaa, koska faktat on faktoja niitä on turha kiistää."

        Faktat nimenomaan puhuvat puolestaan, kuten itse sanoitkin. Katso siis tilastoja silmilläsi, älä asenteellasi.

        Kuun aikana soitetut eri kappaleet 14.7

        -Spirit 1360
        -Sea FM 1346 (ei mukana erikoisohjelmat)
        -Kiss 629
        -Nrj 536
        -Ylex 256
        -Loop 170

      • faktathaltuun

        Tuo NRJ:n listaus ei pidä paikkansa täysin, koska välillä soittolistatiedot uupuvat kyseiseltä sivulta. Tässä on nyt vastakkain kaksi erilaista näkemystä. Sinun mielestäsi monipuolisuutta on se että lähes samanlaista electropop ja pop musaa soi useilta eriartisteilta. Se on tietynlaista monipuolisuutta, mutta ei aitoa monipuolisuutta.

        Spirit FM ei ole mikään uuden musiikin radiokanava. Sea FM:llä on tällä kirjoitushetkellä soitettu 4 kappaletta 3 kertaa saman päivän aikana ja 6 kappaletta 3 kertaa. Spiritillä ei ole soinut yksikään biisi vielä edes kahta kertaa tämän päivän aikana.

        YLEX:n listauksista puuttuu "erikois-ohjelmien" soittolistatiedot missä soi myös uutta musiikkia.

        Opettele sinä puolestasi luetun ymmärtämistä. Missään vaiheessa en ole sanonut, että Sea FM ei ole monipuolinen. Sanoin vain sen faktan että ei ole monipuolisin. Minulle monipuolisuus on kahta asiaa radiokanavalta. Radiossa soi mahdollisimman paljon eri biisejä (kyllä tämä toteutuu myös SFM:llä), vielä paremmin tuo toteutuu Spirit FM:llä. Jos tuosta puhutaan ja unohdetaan uusimusiikki, pesee Spirit FM Sea FM:n mennen tullen. Tosin täytyy sekin huomioida, että Sea FM:llä tulee juonnettua ohjelmaa erittäin vähän. Toinen asia mitä monipuolisuus merkitsee on kuinka paljon kanavalla soi eri tyylistä musiikkia.

        Kotimainen musiikki on paljon muutakin kuin humppaa, joten turha syöttää omia valheellisia näkemyksiäsi minun näkemyksinäni. Sekasikiö ei tarvitse kanavan olla ollakseen monipuolinen.

        Entä sitten jos sinun SEA ämmäsi ei olekaan se ykkönen monipuolisuudessa vaan kakkonen, kolmonen tai nelonen. Sentään eniten luukuttavat uutta musiikkia vuorokauden aikana. Eikai se fakta maailmaasi kaada. Jos olet siinä asemassa, että voit asialle jotain tehdä niin teese, jotta Sea FM on ykkönen jokasiassa. En minäkään ala faktoja kiistämään, kuten sinä. Tulkitstin vain monipuolisuuden eritavalla ja tarkoituksella myös hieman yksipuolisesti, koska SEA FM fanaatikotkin sen tulkitsevat.

      • klassikoiden.ystävä
        Heka_87 kirjoitti:

        Sea FM soittaa uutuudet monipuolisimmin. Kuuluvuus Kokkolasta Kemijärvellä ja Luulajaan. Ammattitaitoisin radio Suomessa 4eva.

        Mutta jos uutuudet eivät kiinnosta pätkääkään?

      • Wieiwewe

        Nelonen Media voisi muuttaa Helmiradion HelmiLoop radioksi niin pääsisi kanavan musiikkipäällikkö vieläkin vähemmällä työmäärällä. Koska kilpailevilla toimijoilla oli männävuosien biisejä/hittejä soittavat kanavat nähtiin Nelonen Mediallakin tällaiselle kanavalle tarve. En usko, että muuten Helmiradiota olisi edes olemassa.

    • monopuolinen

      Monipuolisuutta on kuitenkin huono mitata vain omalla musiikkimaulla. Radio Musa ja Radio Helsinkikin lienee 'monipuolisimpiaa musiikin suhteen, jos ollaan täysin tarkkoja. Tosin konseptit on mielestäni sellaista sillisalaattia, etten voi kuunnella. Avain on tehdä se konsepti oikein mitä tekee. En oleta kuulevani hittiasemalta mitä sattuu musiikkia. Jos haluan kuunnella kotimaista, niin vaihdan kotimaista musiikkia soittavalle asemalle jne.

    • lipsutteleva

      Patmos Radio on paras.
      Se on rakentavaa ja ohjaa ihmisiä oikealle tielle

    • seafmmääjä

      Oma valintani on . sea fm

      • Sandelsaaja

        Radio Sandels.

      • Matti_57
        Sandelsaaja kirjoitti:

        Radio Sandels.

        Radio Sandels. Aidosti savolainen paikallisradio.

    • ta_jokela

      Täältäkin ääni Sea FM radiolle.

    • pelkkääspirittii

      Spirit FM, koska monipuolisuus ja vaihtuvuus.

    • toteaja

      Radio Suomi tämmöselle vanhukselle. Uuden ohjelmapäällikön, vai mikä se on, myötä tuntuu valikoima laajentuneen.
      Varsin katsoin tuon SeaFM:n soittolistan läpi, niin eipä siellä juurikaan mulle tuttua ollut.

      • Kimmoitin

        Taidat olla juntti.

      • Paueri
        Kimmoitin kirjoitti:

        Taidat olla juntti.

        Taidat olla trolli

    • Juntukka

      Pitää kommentoida tähän, ettei nykyajan musiikki ole ihan hallussa, jos Sea Fm biisit ei vaikuta tutuilta.

      • aivokapasitetti

        Voi olla, että muisti on jo täynnä musiikista, eikä lisää enää sovi.

      • piiripienijne

        Musapomo taitaa itse kommentoida kritiikkiä aseman biisilistaa kohtaan esittäneen kommentoijan viestiä?

      • Piirimies

        Tottakait. Täällä pätemisestä on varmasti hyötyä kaikinpuolin. Kehuukohan asemien omistajatkin täällä vain omia asemiaan? Siinähän se työpäivä ja elämä kivasti sujuu.

    • MusiKMann

      Radio Musa. Perustelu: radio Musa on Suomen vanhin toiminnassa olevista paikallisradioista. Se soittaa suomalaista musiikkia laaja-alaisesti. Radio Musalla juontaja on kuuntelijaa varten eikä kuuntelija mainostajaa varten. Kanava kuuluu kauas ja on laadukkain radiokanava Tampereella sekä Suomessa.

    • Kokeilija_Koistinen

      Kaikenlaisen poliittisen aivopesun pelossa kuuntelen Radio Rockia.
      Majakka taivaanrannassa. Sellainen tulevaisuuden loiste että pitää olla mustat lasit yölläkin. Vituttaa kaikkia niitä, joiden mielestä sanan ei pitäisi olla Suomessa vapaa.

    • vitutuskos

      JÄRVIRADIO.

    • SeppoSalosta

      Järviradio. Kivat toimittajat, kivaa musiikkia ja ennenkaikkea kivat kuuntelijat. Paras Salon radio!

    • EhdottomastiMinä

      Afferadio - 3699 hertziä

    • kaikkionpaskaa

      Mielestäni kaikki suomalaiset radiokanavat on täyttä paskaa. soittolistoilta löytyy se vajaa 30kpl kerralla ja ed sheerania tulee ainakin 4 kertaa tunnin sisällä. suomessa ei ole mitään kanavaa mikä soittaisi minun mieleistäni musiikkia kuuntelen housea ja dancea kuten armin van buuren don diablo martin garrix ym. kyllä esim virolaisilla ja englantilaisilla kanavilla on ihan toinen tarjonta. miten suomen radiokanavat edes voivat olla näin surkeita ?

    • Iisalminen

      Radio Sandels ja Kajaus. Sandels vähän parempi. Hyvät toimittajat.

    • ylivoimainenmusiikissa

      Spirit FM ehdottomasti. Soittaa musiikkia monipuolisesti ja soitossa on myös kappaleita, joita muut kanavat eivät (enää) soita. Ei soi samat biisit kokoajan.

      • juontajille_potkut

        Vielä kun siellä olisi juontajia eikä vain nonstopia. Rahat loppu?

      • ylivoimainenmusiikissa

        Viimeaikoina en ole älyttömästi kanavaa kuunnellut, koska en asu kanavan kuuluvuus alueella vaan kuuntelen kanavaa netistä. Juonnetun ohjelman määrästä ei näin ollen ole tarkaa tietoa(sitäkin olen sieltä kuitekin kuullut), jos muutos on tapahtunut aivan viimeaikoina. Rahat loppu? No ainakin kanavalla on ollut juonnettua ohjelmaa enemmän kuin Sea Fm, Loop, Kiss ja Metro Helsinkin kanavilla yhteensä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe