Olen hieman pulassa ja ehkä kokemattomuuteni vuoksi. Meillä on 1, 5 vuoden ikäinen vilakoira, joka ilmeiseti on löytänyt ulkoa kiihkeän nartun jälkiä. Nyt hän volisee ovella yökaudet ja mikään muu ei saa kiinnostumaan.Ruokakaan ei maistu.
Eilen alkoi nylkyttää tyynyä ja pirskeet elntelivät pitkin mattoa ennen kuin pääsin hätiin. Tänään oli taas päässyt nylkyttämään peniksenä ihan verille. Se oli niin valtava, etten voinut käsittää. Kuuluuko edes asiaan ja voiko siitä hirveästä pitkästä seisokista olla vaaraa? Nostin lopulta koiran ammeeseen ja suihkutin haalealla vedellä, että halut olisivat asettuneet. Ei mitään. Lattialla alkoi taas nytkyttää tyhjää ja taas lensi.Marko Bjurnströimin lantio olisi jäänyt toiseksi. Haju ja sotku on ihan kauheaa. Tämmöistä en todella osannut odottaa, eikä kukaan ole varottanut. Tuolla se taas vaanii tilaisuuttaan.Kuinka kauan tätä jatkuu ja mitä pitää tehdä?
Seksihullu villakoirani
10
2869
Vastaukset
- en ole
kuullut.. siis että noin kovin nylkyttää että pippeli on veressä. Kysy vaikka eläinlääkäriltä neuvoja, mitä tehdä.
- Pirkko
Olen kuullut samanlaisesta tapauksesta. Mietin vain, millä koira on tuollaiseksi villitty. Olisiko siinä ollut joku ihminenkin asialla? Oletko hoitanut koira itse vai onko se ollut liiankin hyvässä hoidossa?
- koirienystävä
kuulostaa kyllä siltä, että koira on todella yliseksuaalinen. leikkaus helpottaa koiran ja sinunkin oloa.
- Gallian kukko
Kerran oli tuollainen koira:aina nylkyttämässä ja yritti lopulta kanojakin, kunnes kukko joutuessaan kohteeksi meinasi nokkaista silmän päältä.
PIenen koiran kalu on jopa 15-2o cm, porkkanan paksuinen ja kivekset tulevat vielä nurinpäin perässä, että on siinä hämmästelemistä. En tosin tiedä millä saa halut laimenemaan. - Mini
Leikkasin oman urokseni juuri siksi että se ei jättänyt narttu koiraani rauhaan kielloista huolimatta (vaikka muuten totteli) mutta kun näki nartun niin ei enää kuullut eikä nähnyt muuta. Rasitti kaikkia ja siksi leikkautinkin sen ja jo se vähentää kiinnostusta ja omani siis yritti ja yritti vaikka nartulla ei ollut juoksut.
- Anonyymi
Gallian kukko kirjoitti:
Kerran oli tuollainen koira:aina nylkyttämässä ja yritti lopulta kanojakin, kunnes kukko joutuessaan kohteeksi meinasi nokkaista silmän päältä.
PIenen koiran kalu on jopa 15-2o cm, porkkanan paksuinen ja kivekset tulevat vielä nurinpäin perässä, että on siinä hämmästelemistä. En tosin tiedä millä saa halut laimenemaan.Nuorena tyttönä 14v kävin lähellä olevan naapurin luona usein kylässä, Miljalla oli iso kokoinen koira pystykorvan näköinen mutta siinä oli muutakin. Milja asui yksin oli kuulema mies lähtenyt ajat sitten äiti kertoi. Kesällä juoksin mielellään ilman housuja pelkkä mekko päällä.
Milja istui portailla hame päällä kävelin kohti ja näin että paljas pillu koira istui vieressä paksu punainen tappi esillä ja tämmoinen kiihotti, menin koiran viereen ja rapsuttelin samalla katselin läheltä koiran kalua Milja lähti sisälle ja sanoi älä päästä koiraa karkuun.
Pidin pannasta kiinni ja rapsutin kyljestä koira vingahteli alkoi itselläkin tuntua kun katsoin kalua rapsutin kalun vierestä kalu tuli ulos aika pitkäksi koira riuhtoi ja pyörähti eteen seisomaan istuin jalat koukussa levitin jalkoja koira vinkui ja oli äkkiä hameen alla kerkisin tuntea kielen pillussa katsoin ovelle koira nuoli nopeaan pieni pilluni sai ensikosketuksen tuli hätä jos Milja tulee oli homma saada koira pois.
Menin sisälle koiran kanssa sanoin Miljalle lähden kotiin.
Menin metsän kautta istuin puun rungolle koskettelin pillua turvotti ja pelotti tarttuiko jotain halutti hieroa hieroin ja hieroin sain orgasmin pidin sormia sisällä kun tuntui niin hyvältä mutta pakko oli lähteä kotiin. Seuraavan kerran kun menin Miljalle illalla, kuulin ulos kun komenti koiraa istu katsoin ikkunasta varovasti Milja tiskasi koira oli takana koiran kuono meni hameen alle Milja yritti potkaista mene siitä koira lierti eteen ja jatkoi varmaa nuolemista Mirja piti tiskipöydästä kiinni levitti jalkoja huokaili sinä rontti olet pillun päälle koira istui ja nuoli kalu oli pitkänä oli jo hämärää Milja katseli ikkunaan ja liikkui sängylle se oli seinän vieressä melkein minun silmien edessä Milja konttasi sänkyyn katsoi kiikoissani kun helma nousi lantiolle koira hyppäsi selkään Milja kiljui pane isolla kyrvällä koira rimpuili selässä aiak pian jäin läähättämään Milja kuiski sillä lailla sievästi tuleehan sitä miten sitä noin ja vapisi koira aloitti uudelleen Milja kiljui olet iso olet iso koira oli pitkään päällä ja yritti pois kun pääsi oli kalu valtava koira nuoli vielä Miljaa jonkin aikaa Milja jäi sängylle juoksin kotiin.
Mittailin kotona ei se millään sovi mutta haaveilin pitkään ja monesti.
Isompana olet nuolettanut koiralla monesti ja nauttinut
- Menevä uros
Tuollaisissa tapauksissa leikkaus on enemmän kuin perusteltua. Lääkäriin siis.
P.S. Menevän uroksen tunnistaa siitä että sillä on kivekset peräkkäin.
;) - liisi
suosittelen koirallesi kastraatiota, leikattu koira on rauhallisempi ja sen seksihalut vähenevät. soita eläinlääkärille!
- Zilver-Poodle
Onneksi mun poika-puudeli ei ole tollanen. Onhan sekin tytöistä TOSI kiinnostunut ja yrittää joitain narttuja astua, mutta lopettaa kyllä kun vähän komentaa (toisaalta, jos nartulla on juoksut, niin ei varmana lopeta!).
Mä ainakin veisin kyllä leikattavaksi jos tulisi tollanen tilanne, kuin teillä. Mutta toivottavasti ei tule ja toivottavasti koirasi lopettaa tuon "touhun".
- Eppuliini
Ota yhteyttä eläinhomeopaattiin, useimmiten apu löytyy tommoisiin vaivoihin helposti. Älä lähde suin päin kastroimaan koiraasi vaan yritä ensin luonnonmukaisia keinoja hoitaa vaiva pois.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä761454Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2511358Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1551132Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2551108- 51805
- 65784
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62757Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39738Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44711- 30657