Tanssi on!

Tilan tulkintaa ei sen enempää eikä vähempää. Tulkintaa rajoittavassa tilassa soi rytmikäs musiikki.
8322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tanssi on kahden ihmisen, miehen ja naisen samalla tavalla kuullun musiikin tulkintaa liitettynä yhteensopiviin tanssiaskeliin.

Äänestä
  • Perussääntö on kuitenkin se, että nainen seuraa miestä ja siten epäsuorasti miehen musiikkitulkintaa. Mutta läheskään aina tämä ei tietenkään johda tanssitaivaaseen.

    Poikkeus: avoimen otteen tai peräti irtiolon aikana naisella on omia vapauksia.

    Äänestä

  • MiesvieEiainamusiikki kirjoitti:

    Perussääntö on kuitenkin se, että nainen seuraa miestä ja siten epäsuorasti miehen musiikkitulkintaa. Mutta läheskään aina tämä ei tietenkään johda tanssitaivaaseen.

    Poikkeus: avoimen otteen tai peräti irtiolon aikana naisella on omia vapauksia.

    Onneksi on näitä viisaampia jotka osaavat nämä tanssitermit oikein. Tottakai nainen seuraa miestä ja hänen vientiä, tulkitsee siis miehen viennin. Usein minulle sanotaan kuinka hyvä kanssani on tanssia kun kuullaan musiikki samallatavalla. Mikä lie sitten teidän ammattilaisten oikeaoppinen selvitys, minä vaan tanssin ja nautin hyvstä viennistä ja välillä "kärsin" kun sattuu huonompi viejä.

    Äänestä

  • SeOnTanssitaivas kirjoitti:

    Onneksi on näitä viisaampia jotka osaavat nämä tanssitermit oikein. Tottakai nainen seuraa miestä ja hänen vientiä, tulkitsee siis miehen viennin. Usein minulle sanotaan kuinka hyvä kanssani on tanssia kun kuullaan musiikki samallatavalla. Mikä lie sitten teidän ammattilaisten oikeaoppinen selvitys, minä vaan tanssin ja nautin hyvstä viennistä ja välillä "kärsin" kun sattuu huonompi viejä.

    Selitys saattaa olla juuri tuossa samanlaisessa musiikin kuulemisessa. Jotkut muut miehet saattavat viedä oikeaoppisemmin, mutta se ei ehkä toimi, jos nainen seuraa enemmän musiikkia kuin vientiä.

    Näin se menee, kehuja tulee naisiltakin viennistä. Joskus aiheettakin, mutta joidenkin kanssa tanssi on silloin taivaallista. Mutta ei kaikilta ja tanssista jää jotain puuttumaan, vaikka vien samalla tavalla. Sen tuntee aika herkästi onko nainen vastaanottamassa ja odottamassa vientiä vai aloittaako liikkeen (kuvion) jo sadasosasekunnin ennen vientiä. Joidenkin liian velttojen käsien takia kädenalitansseissa viemiselle ei ole juuri edellytyksiä. On muitakin syitä, jotka aiheuttavat "tyhjäkäyntiä" tanssiin. Pieni voimankäyttö saattaa joskus hätätilassa auttaa vientiin, mutta ehkä vastapuoli ei siitä tykkää, vaikka tanssi alkaisi jotenkin toimia.

    Koska syyt tanssin sujumattomuuteen useiden naisten kanssa ovat vielä osittain tunnistamattomia, puhun mieluummin sopivista kuin hyvistä seuraajista. Ilman muuta parannettavaa löytyy omissakin taidoissa, vaikka niitä onnistuneitakin suorituksia saa jo välillä kokea, joidenkin kanssa.

    Luulisin ettei kukaan onnistu tanssimaan hyvin kaikkien kanssa, tai sitten vaatimustaso on todella alhainen ja tanssitaan erillään, jolloin vastapuoli ei "häiritse" niin paljoa. Joskus se nautinto voi tulla jo mukavasta seurasta, jolloin tanssin merkitys voi jäädä sivutekijäksi.

    Äänestä

  • "Selitys saattaa olla juuri tuossa samanlaisessa musiikin kuulemisessa. Jotkut muut miehet saattavat viedä oikeaoppisemmin, mutta se ei ehkä toimi, jos nainen seuraa enemmän musiikkia kuin vientiä."

    Olen etsinyt vuosia sanoja ja tässähän se on sanottu selvästi.
    9seuraajaa 10 kuuntelee musiikkia ja yksi muistelee kursseilla opittuja kaavoja.
    Jos haluu tarjota tälle kymmenelle ihanat tanssihetket. On häntä vietävä ulkoa opitulla kaavalla ja kuunneltava VAIN YKKÖSET musiikista.

    Viimestään alkeisjatkolla voitas opettaa. Musiikissa (tahdeissa) on muitakin iskuja, kuin ne ykköset, eikä kaikkia tahteja tarvi astella samalla kaavalla.

    Äänestä

Aidointa luovuutta todellisessa tanssitilanteessa edustavat viejät, jotka katsovat tilaa, jossa soi rytmikäs musiikki ja päättävät sekunnin miljoonasosassa, että tuohon tilaan sopisi juuri sellainen kuvio. Kuvataiteessahan nerokkaimmat taiteenluojat katsovat yleisimmin kaksiulotteista tilaa, ennen kuin päättävät, millaisia kuvioita siihen tilaan sopisi pensselöidä. Mutta myös kolmiulotteisen tilan katselijoita taiteilijoissakin on muuallakin ja jopa tunnetumpiakin kuin tansseissa: viisikertaakuusikertaakahdeksanmetriäkanttiinsa olevaa tilaa eli graniittimöhkälettä ovat monet tunnetuimmista taiteilijoista jopa päiväkausia eri suunnista katselleet, ennen kuin ovat päättäneet, millainen kuvio graniitin rajaamaan tilaan voisi mahtua. He eivät ehkä tansseissa kovin hyvin pärjäisi, sillä tansseissa näkyvää kolmiulotteista tilaa täytyy analysoida kuviomielessä hyvin paljon riuskemmalla aikataululla.

Äänestä
  • Kuvataiteen ja tanssitaiteen suurin ero luovassa mielessä on ehkäpä siinä, että kuvataiteen kaksiulotteiseen tilaan voi kaataa pullollisen thinneriä, jos kuvio menikin jokseenkin toisin kuin piti tai mikäli kuviolla on kiire, pieleen menneen kuvion voi pikaisesti kuvataiteen kaksiulotteisessa tilassa kuivattaa hiustenkuivaajalla ja tehdä päälle raakasti vaan uudet kuviot. Itseasiassa monet kaksiulotteisen tilan tunnetuimmista taiteen tuottajista ovatkin näin menetellen tuottaneet oppipojillaan pieleen menneitten kuvioittensa päälle uudet eli sellaiset kuviot kuin piti. Taustalla on saattanut soida barokkinen tai muutoin aikalaistemme mielestä klassinen musiikki, mikäli lähistöllä on ollut esimerkiksi kamariorkesteri keikalla tai treenikämpällä. Tanssitaiteessahan kuvion tekeminen tilaan, jossa on jo kuvioita ei ehkä ole edes oppipojalle ideoista parhain varsinkaan silloin, kun kuviot ovat mestarin - ei edes silloin, vaikka mestarin kuviot olisivat menneet päin (joissain tanssipaikoissahan kurkihirretkin on niin pitkät, että niitä on ollut rakennustarkastajan mielestä pakko tukea hongilla, vaikka suunnittelija ei ollut niitä siihen piirtänyt) hongilla.

    Äänestä

  • Olisiko edes aikalaistemme mielestä ollut kovinkaan luovaa, mikäli maailman ensimmäisten paras viejä ja seuraaja kisojen kunniaksi sen ajan suurimmalla mahdollisella resoluutiolla pääkisatilaan tilattu potretti finaalin ääntenlaskennasta olisi tehty sillä periaatteella, että olisi pitänyt hankkia kosolti kivenhakkaajia muokkaamaan päätilaa sopivammaksi mainittuun potrettiin tulevia kuvioita varten? Eipä niin olisi ollut! Kyllä tässäkin tapauksessa pääkisatila oli ensin ja kuviot rajoittuvat ällistyttävänkin luovasti pääkisatilaan eikä päinvastoin.

    https://pixabay.com/fi/fresco-vatikaani-vatikaanin-museot-478105/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulkintakysymyksessä kirjoitti:

Tilan tulkintaa ei sen enempää eikä vähempää. Tulkintaa rajoittavassa tilassa soi rytmikäs musiikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu