-90 luvun seksikokemus.

reiluparikymppinen

Olin töissä -90 luvulla eräässä Etelä-Suomalaisessa firmassa jossa oli paljon työntekijöitä, vuosien mittaan työporukassa ilmeni erään vanhemman miehen suhteet toisiin miehiin, enimmäkseen siitä vihjailtiin vitsailun merkeissä joten asia ei ollut aivan varma.
Oli kesä ja eräänä viikonloppuna oli työporukalla virkistysreissu mökkeilyn merkeissä, ilmoittauduin mukaan.
Alkoholi kuului tietysti kuvioon mukaan, tuli lauantai-ilta ja vuorossa saunominen, itse kukin oli jo mukavasti humalassa, saunassa meitä oli 5 ja juuri tämä mies mitä olin seurannut sivusta ja josta vitsailtiin vihjailevasti.
Jokin minuun meni kun katselin hämärässä saunassa ja suihkussa tämän miehen puolikovaa kalua ja kävelytyyli ja kaikki liikkeet olivat hieman "neitimäiset".
Viivyttelin saunan löylyissä niin että olimme pian kahden tämän miehen kanssa, mies meni suihkuun ja terassille istumaan oluttölkki kädessään, menin suihkuun ja peseydyin oikein kunnolla ja samalla kiihotuin ja toivoin että mies tulisi takaisin suihkuun. Kuivailin itseäni ja kiedoin pyyhkeen vyötärölleni ja menin terassille ja päässä kohisi nouseva humala, yht´äkkiä tajusin olevani miehen edessä ja kuiskasin "haluatko peppua" ja samalla pudotin pyyhkeen alas ja keimailin miehen edessä hyväillen pakaraani, mies yllättyi ja oli hetken hiljaa ja sanoi sitten "mikä ettei".
Siirryimme pian yhteen eräistä mökeistä ja lukitsimme oven ja riisuuduimme aivan alasti, mies sanoi että jännittää eikä seiso, polvistuin miehen eteen ja otin kalun suuhun ja mies kiihottui heti niin että kalu sojotti kovana, pöydälle oli jotain käsi-tai aurinkovoiteen tapaista, otin tuubin ja voitelin peppuni sekä miehen kovana seisovan kalun ja kumarruin sängyn päälle peppu pystyssä, mies tarttui pakaroistani kiinni ja alkoi hitaasti työntyä sisääni, tartuin miehen kaluun ja ohjasin kalua joka liukui ihanan hitaasti peppuuni. Alkoi hidas pano ja hetkessä olin todella kiimainen, kaluni oli kivikova kun kokeilin kädelläni, mies kiihdytti vauhtia ja minä voihkin ja pyysin kovempaa, mies kuiskasi että "pian tulee" ja samalla minäkin sain ihanan orgasmin ja spermani lensi sängyn päälle ja miehen kalu sykki pepussani.
Aamulla nukuin alasti peiton alla miehen mökissä ja kiihotuin taas siitä mitä edellisenä iltana tapahtui, heitin peiton pois päältäni ja aloin runkkaamaan, mies seurasi puuhiani omalta petiltään mitään sanomatta.
Jälkeen päin harrastimme muutaman kerran seksiä ja sittemmin tiemme on eronneet emmekä ole tavanneet.

5

4988

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Reissussahyvää

      Työmaalla minäkin sain tutustua seksiin työkaverini kanssa. Olimme paperikoneremontissa ruotsissa ja kun paikkakunta oli aika pieni, ei sieltä löytynyt tarpeeksi asuntoja. Yksi työkavereistani toi asuntovaununsa suurelle parkkipaikalle, minne oli hilattu jo ennakkoon myös työmaaparakkeja, suihku-, tauko- ja peutumistiloja. Meitä oli neljä miestä jotka ahtautui samaan vaunuun. Minä inua vähän vanhemman miehen kanssa Polar-vaunin pieneen erilliseen, liukuovella varustettuun makuuosastoon. Siihen just mahtui hyvällä tahdolla 2 miestä. Iltaisin otettiin vähän alkoholia ja yhtenä iltana, kun mentiin nukkumaan, sanoin kurillani kaverille, että on sitten varovainen sielä selkäni takana, ettei "ruotsalaiset tavat" tartu. Kaveri tuli nukkumaan minun jälkeeni ja tulessaan hieraisi oikein kunnolla lantioitaan mennessään ylitseni. Avasin suuni aikoen sanoa jotain, kun hän asetti sormensa suunsa eteen ja asettui viereeni. Nyt on kerrottava, että kun hän hieroi itseään minua vasten, minulla pomppasi seisomaan sekunnissa ja hän taatusti tunsi sen tiukoissa shortseissaan. Olin vähän hämentyneenä ja kun vaunun toisesta päästä alkoi kuulumaan tasaista kuorsaamista, niin tunsin kuinka hänen kätensä hakeutui etumkselleni täkin allan. (meillä oli yhteinen täkki tilan ahtauden vuoksi. ). On kai sanomattakin selvää, että kullini oli kova kuin kivi. Sitten hän otti kädestäni kiinni ja ohjasi sen kyrvälleen. Aloitimme hiljaa ja varovasti runkkaamaan toisiamme ja hetken kuluttua hän kääntyi ylleni ottaen kyrpäni suuhunsa... Olin täydellisessä hekumassa ja ajattelin, että mitähän se muijani tuumisi tästä? Ei siinä pitkään mennyt kun laukesin hänen suuhunsa. Sen jälkeen hän suorastaan väänsi minut ylleen ja sain ottaa ensimmäisen kerran miehen kovan kalun huulieni väliin. Hukea kokemus, mikä täydentyi hänen laskiessa lastinsa syvälle nieluuni... Pari kertaa sekstailimme myöhemminkin sillä reissulla kun olimme kahden a myös autossa sopiva tilaisuuden tullen. Reissun jälkeen tapasimme hänen luonaan usein. Hän asui yksin eronsa jälkeen ja homma oli helppoa sen vuoksi. Nyt kaipailen taas saada kalua...

    • Kunnollahumalassa

      Aamulla nukuin humalassa alasti oluttölkki pepussani. Jälkeen päin ilmeni että olimme humalassa paperikoneremontissa. Alkoholi väänsi minut nukkumaan terassille. Yksi työkavereistani toi alkoholia suurelle parkkipaikalle, mies kuiskasi että "pian tulee alkoholia". On kai sanomattakin selvää, että päässä kohisi oikein kunnolla humala. Iltaisin otettiin työporukassa oikein kunnolla alkoholia. Aamulla tajusin olevani ruotsissa, alasti peppu pystyssä ja oluttölkki pepussani ja ajattelin, että mitähän se muijani tuumisi tästä? Nyt kaipailen taas saada alkoholia usein.

      • grazyyyy

        XD😂😂😂😂😂😂


    • HENNIWERY

      OLEN 50 KIINSASOITASTO YKSI YÖ

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      101
      1647
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      21
      1017
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      911
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      334
      814
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      813
    Aihe