Kummitukset/vainajahenget ovat demoneita/riivaajia

saku8932564345

Onko kummituksia olemassa? Kyllä niitä on, mutta ne ovat aivan toisia kuin monet ajattelevat. Kummituksia eli vainajahenkiä saattaa esiintyä mm erilaisissa autiotaloissa yms. paikoissa ja myös meediotilaisuuksissa. Useat uskovat niiden olevan kuolleita ihmisiä..... mutta ne eivät niitä ole. Raamatussa kerrottaan ettei kuollut ihminen voi kummitella eikä esiintyä täällä maailmas- samme enää. Kuolleet ovat Raamatun mukaan täysin tiedottomassa tilassa, odottamassa haudoissaan joko Jeesuksen takaisintuloa ja ikuiseen elämään pääsyä tai viimeiselle tuomiolle ja helvettiin, toiseen kuolemaan tulijärvessä joutumista. Toki Raamatussa kerrotaan joidenkin otetun suoraan taivaaseen, mm. Mooseksen, Elian ja Enokin, mutta he eivät tule tänne kummittelemaan.
Mitä nämä kummitukset ovat? Aika pelottavaa: Ne ovat saatanan johtamia demoneita, riivaajia, pahoja henkiä eli kerran vuosi tuhansia sitten taivaassa saatanan mukaan langenneita kapinallisia enkeleitä. Tämän tähden Vanhassa Testamentissa kielletään jyrkästi yhteydenpito vainajahenkiin, koska ne ovat riivaajia. Riivaajat yrittävät kaikin tavoin eksyttää ihmisiä ja tehdä heille pahaa, Niinpä lukemattomat ihmiset jotka on erehtyneet menemään meedion luokse tai harrastamaan spiritismiä ovat lopulta seonneet, tai ajautuneet itsemurhaan tai tulleet pahoiksi ja ajautuneet saatanan palvojiksi. Tosi järkyttävää on että myös varsinkin katolisissa maissa yleisinä esiintyvissä Maria-ilmestyksissä ja muissa pyhimys-ilmestyksissä tosiasiassa takana ovat riivaajahenget, jotka pukeutuen valeasuun uskottelevat olevansa satoja vuosia sitten kuollut Maria tai joku pyhimys.

3

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UlottuvuusMatkako

      on kai demoneita aikamatkaajia ulottuvuuksia ... kun vannon uutisien sää kommentaattorilla oli eri mekko suorassa tv lähetyksessä kuin netissä. Höh ? Vai vai vai vai onko sittenkin virkaatekeville joku salainen vaatteen vaihto nappula yhdistelmä jo mitä vahingossa painoin ja löytyykö lisää namikoiden yhdistelmiä lisää et .... :D ;D

      • UlottuvuusMatkako

        löytyi selitys. Väärä linkki. Onneksi tai no selitys.


      • UlottuvuusMatkako

        jooh, nyt ovat taas lähetys tarjonnat muuteltuja "ajan tasalle"... okay. Kaikenlaista on olemassa salaliittoja aikamatkaajia ulottuvuuksia demoneita riivaajia pahoja henkiä kaikenlaiseen kannattaa varautua niin ei pety vaan mikä on liian hyvää ollakseen totta ei useinkaan ole totta. Demonit voi halutessaan saada ihmisen uskomaan mihin vaan. Ne on todella vaarallisia otuksia ihmiselle. Metsässä kaunis alaston nainen onkin ... karhu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      190
      5120
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1822
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1527
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      52
      1197
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1094
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      860
    Aihe