Moikka!
Ajattelin tulla tänne kysäisemään mikähän voisi olla 7vuotiaan narttu bernhardilaiseni käytöksen syynä. Koirani on tiettävästi täysin terve, lukuun ottamatta hotspottia ja sille on tullut selviä vanhuuden merkkejä kuulo huonontunut tosi paljon ja näkö myös.
Tapahtuneeseen-->
Olin koirani kanssa ihan normaalisti kotipihallamme (asumme siis maaseudulla) istuskelemassa ja touhuilemassa keskenämme. Pian koirani huomasi tiellämme ohimenevän pyöräilijän ja lähti "hölkkäämällä" tiellepäin. Mutta kuitenkin pysähtyi ennen tietä ja teki tosi runsaat hätäpissit ja samantien lyyhistyi pissiinsä. Siinä vaiheessa koira hengitti raskaammin kuin oli koskaan hengittänyt. Kiirehdin pikimmiten koirani luokse, testasin heti lyökö sen sydän vielä ja se löi ihan älyttömän kovaa. Tätä vaihetta kesti sellaiset 15minuuttia kunnes sain houkuteltua koiran istumaan ja hain sille heti raikasta vettä, mutta se ei suostunut ottamaan vettä kuin pienen tilkan. Huomasin kun koira istui, että sen rintäkehä tärisi hillittömästi ja selvästi huomattavasti. Koira on ollut tapahtuneen jälkeen todella alakuloinen, eikä ole syönyt tai juonut ja hakeutuu rauhalliseen paikkaan nukkumaan.
Joten mistähän voisi olla kyse? Olisiko voinut olla sydänkohtaus tai rytmihäiriö?
Mitä mun pitäisi ylipäätään tehdä?

Vastaukset 7
Vanhimmat
MENNÄ LÄÄKÄRIIN!!
Epilepsia, sydänkohtaus, melko moni muu vaiva. Jos et ole jo soittanut niin nyt pikaisesti lääkäriin yhteyttä, päivystäviä on siellä täällä joten kellonaika ei ole ongelma kyllä aina joku löytyy joka on auki.
Tyypillistä tuolle rodulle. Tarjoa kylmää vettä, kyllä se ohi menee. Unohda lääkärihössötykset.
Tietysti lääkäriin,ne tutkii et missä on vika,ja et mitä pitää tehdä.Ei täällä apua kukaan koirallesi voi antaa, eikä säästää sinua lääkärissäkäynniltä.
Ohje"tyypillistä rodulle"=täysin tuulesta temmattu, ja koiralle voi käydä köpelösto jos sellaisia uskot.Älä usko tuntemattomien ohjeisiin,ja älä jätä koiraasi viemättä el.
Eläinlääkärin on tutkittava koira, jotta syy selviää.
Koiran terveydestä huolehtiminen ei ole hössötystä. Tuolle rodulle nimenomaan on tosi yleistä luusauraudet, sydänsairaudet, epilepsia, ja vaikka aloittajan koiralla ei olisi ennen mitään oireilua ollut ja vaikuttanut terveeltä olisi se nyt hyvä tutkituttaa ja että jos jotain löytyy siihen voidaan lääkkeen ja oikeanlaisen hoidon kanssa puuttua.
Tyypillistä tuolle rodulle ko oireet. Menee ohi ilman kalliita lääkärikäyntejä. Unohda tämän ketjun "viisaiden" höpötykset.
Kerropa höpöttäjä sitten että mistä sairaudesta aloittajan koiran oireet sitten varmuudella johtuvat?
Ja näin klinikkaeläinhoitajana olisi myös mukavaa kuulla, miten tämä sairaus parannetaan kotihoidolla?
Puhutkohan nyt ehkäpä tyyppiviasta kardiomyopatiasta, joka EI MENE paremmaksi edes lääkkeil, mutta jotka kylläkin antavat paljonkin lisäaikaa ja ennenkaikkea, tekevät koiran loppuelämästä elämisen arvoista...?
Vedäppä nyt jo ..ttu päähäs ja painu kotio itkemään, sairas koira kuuluu lekuriin. Jos sä olet niin persaukinen ettei ole varaa elukoitas hoidattaa, älä ny jlauta silti ala nettipalstadiagnosoimaan, katsos kun normaali omistajilla se koiran terveys ei ole rahasta kiinni.