Mikä on mielestäsi kohtuullinen palkka haastavasta opetus, kasvatus ja hoitotyöstä päiväkodissa? Miten on, olisitko itse valmis päiväkotityöhön? Kommentteja saa antaa
millainen on
sopiva palkka
161323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Lastentarhanopettaja, jonka tehtävänä päiväkodissa on juuri mainitsemasi tehtävät tienaa mielestäni aivan liian vähän. Lastentarhanopettajan keskiansio vuonna 2003 oli 1857 euroa kuukaudessa, siis keskiansio, lähtöpalkka alalla taitaa edelleen olla alle 1500e. Ja lastentarhanopettajilla on sentään vähintään alempi korkeakoulututkinto, yhä useammalla maisteritason tutkinto. Myös päiväkodin johtaja tienaa mielestäni lian vähän, 2233 euroa kuussa, huh! Suomalainen palkansaaja saa keskimäärin sata euroa enemmän, eli kaikkien palkansaajien keskiansio on 2322 euroa kuukaudessa.
Itse olen ollut töissä päiväkodissa, tein opiskelujeni ohella pidempää sijaisuutta, enkä olisi valmis palkan takia menemään takasin. Valitettavasti. Mielestäni sopiva palkka lastentarhanopettajalle olisi 2100 euroa ja päiväkodin johtajalle 2500 euroa kuukaudessa.
Tsemppiä ja jaksamista kaikille lastentarhanopettajille, teette arvokasta työtä aivan liian pienellä palkalla.
http://www.oaj.fi/Resource.phx/ltol/lehdet/verkkojulkaisut/yleista.htx?menu=lehdet
Tuolta löytyy useampi hyvä julkaisu asiasta, mm. Päiväkodin johtaja on monitaituri ja Oletko päättäjä vai jarrumies?
Unohdit lastenhoitajat: Päiväkodeissa on myös tätä ammattikuntaa. Itse olen lastenhoitajana ja teen kaikkea sitä työtä, jota alkuperäinen kirjoittaja kuvasi.
Meidän palkathan ovat todella pienet työn vastuullisuuteen nähden. Mutta ah, miten paljon saamme kiitosta lapsilta päivittäin. Ja myös vanhemmilta silloin tällöin.
välillä tuntuu että lastentarhanopettajat saavat ihan turhaankin isompaa palkkaa kuin lastenhoitajat..paitsi niin. lto:t suunnittelevat!! ihan samaa suunnittelutyötä pystyvät useimmat lastenhoitajat tekemään.. yhtälailla lastenhoitajat vetävät koko ryhmälle ja pienryhmille Toimintaa ja eihän sitäkään voi ilman suunnittelua tehdä. plaah. päiväkodin johtajalla voisi olla ihan sama palkka kuin työntekijöillä..suurimman osan työajasta johtajat istuvat huoneessaan, puhuvat puhelimeen, pitävät haastatteluja, tekevät työvuorolistoja jne. kyllä työntekijöillä on raskaampaa työtä kuin johtajilla.
no, minulla on hyvä palkka et ei sen puoleen
Katseltuani sitä touhua, olen täysin samaa mieltä,johtajien palkkoja pienemmiksi, eli sama palkka kuin hoitajille, jotka sentään jotakin joskus tekevät.
Melko suuri palkka on yli 2200e/kk. Jos se ei olisi hyvä , ei alalle olisi menijöitä niin paljon kuin nyt on.
paitsi sellainen, joka sitä joskus on tehnyt, luulisin!..
En halua olla ilkeä, mutta tietääkseni opetus- ja kasvatusvastuu kuuluu lastentarhanopettajalle. Lastenhoitajan virallinen toimenkuva on erilainen, kuin myös esim. avustajan.
Ryhmän toiminnasta vastaa ryhmän lastentarhanopettaja ja viime kädessä päiväkodin johtaja, joten byrokratisin tein on lastenhoitajilta poistettu vastuuta. Itse olen myös sitä mieltä, että koulutuksen tulisi näkyä palkassa, ja lastenopettajan tehtäviä hoitavilla on yleensä korkeampi koulutus kuin lastenhoitajan tehtäviä hoitavalla.
Mutta toki nostaisin myös teidän palkkoja samassa suhteessa kuin lastentarhanopettajien, en kuitenkaan samalle tasolle.
t: Sanna
Eikös koulutuksen mielestäsi pitäisi näkyä palkassa? Lastentarhanopettajat ovat korkeakoulutettuja ammattilaisia, joilla on sekä teoreettista että käytännön kokemusta ja koulutusta. Lastenhoitajilla on huomattavasti lyhyempi koulutus, monesti toiseen asteen koulutus. Eikö se, että ihminen haluaa kouluttautua tulisi palkita?
Lastentarhanopettajalla on lisäksi vastuu koko ryhmän toiminnasta, hän on siis vastuussa myös lastenhoitajien toimista, tästäkin pitäisi maksaa korvaus - eikö vain?
Ja mitä johtajien palkkaan tulee, et voi olla tosissasi? Ilmeisesti et tiedä, paljonko johtajat tekee ylitöitä, minä tiedän. Johtajalla on myös usein budjettivastuu ja hän ei ole "tavallinen" työntekijä, vaan virkasuhteessa joten häntä voidaan tarvittessa potkia pois. Hänellä siis ei ole samanlaista turvaa kuin työntekijällä. Lisäksi vastuu on suuri, ja pahimmassa tapauksessa johtaja voi joutua syytteeseen alaistensa virheistä. Eikä se kokouksissa istuminenkaan herkkua ole...
t: Sanna
Sinäkään et taida ymmärtää, mistä johtajan työssä on kyse. Tässä pieni selostus, lisää tietoa löydät tuolta: http://www.oaj.fi/Resource.phx/ltol/lehdet/verkkojulkaisut/yleista.htx?menu=lehdet
Johtaja on monitaituri ja hänen työnsä koostuu monesta osasta. Usein johtajalla on vastuullaa muutakin toimintaa kuin päiväkoti, esim. iltapäiväkerho, perhepäivähoito, leikkipuistotoiminta tai erityispäivähoito. Johtajalla on tutkimuksen mukaan keskinmäärin 16 alaista ja vastaa 83 lapsesta. Näistä lapsista usea saattaa vaatia erityistä hoitoa ja kasvatusta sekä osa saattaa olla maahanmuuttajalapsia. Usein johtaja toimii lisäksi lapsiryhmässä, 2/3 johtajista työskentelevät johtamisen oheella myös lapsiryhmässä, vain 1/3 johtajista ovat ns. hallinnollisia johtajia. Lapsiryhmätyöskentely vie reilusti yli puolet työajasta, ja usea johtaja tuntee, ettei johtamiselle jää tarpeeksi työaikaa.
Johtajan tärkeimmät tehtävät ovat: hoidon, kasvatuksen ja opettamisen johtaminen, työorganisaation johtaminen sekä palveluorganisaation johtaminen. Päiväkodin johtajat joutuvat työssään sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin ja uusiin haasteisiin, lisäksi resurssit saattavat usein olla niukat. Johtajat kokevat tutkimuksen mukaan että työmäärä on kohtuuton, ja noin 80% johtajista kärsivät stressistä. Lisäksi he kokevat, ettei työtä arvosteta tai ymmärretä. (Ilmeisesti sinäkään et ymmärrä mitä johtajan toimeenkuvaan kuuluu...)
Tuo tutkimus on siis kokonaisuudessaan luettavissa ylläolevassa linkissä. Suosittelen että tutustut siihen, oletkohan vielä sen jälkeen sitä mieltä, että johtajille maksetaan liian paljon?
t: Sanna
Meillä kylläkin lastenhoitajat ja opettajat suunnittelevat ja vetävät ryhmää samalla tavalla. Myös LASTENHOITAJAT pitävät vanhempien kanssa hoito- ja kasvatuskeskusteluja. Olen aikaisemmissa työpaikoissa täyttänyt päiväkirjoja ( jotka on yleensä opettajien tehtävä). Nyt teen myös meidän talon työvuorolistat, vedän vuorollani viikon ohjelmat omalle ryhmälle ja koko talolle.
Jos mielestäsi opetus- ja kasvatusvastuu kuuluu opettejille niin miksi koulutetaan myös lastenhoitajia.
Eivätkä kaikki opettajat ole korkeakoulututkinnon suorittaneita lastentarhanopettajia.
Ehkä kimpaannuin sinun ensimmäisestä kirjoituksestasi siksi, että todella usein kun on puhe päiväkodin työntekijöistä, niin aina puhutaan vaan lastentarhanopettajista.
Johtajan työstä sanoisin, että se on todella vastuullista ja työtä riittää. Meillä on hallinnollinen johtaja ja todella useasti on kokouksissa ja muissa jutuissa. Hänelle kuuluu muutama päiväkoti ja perhepäivähoitajia. Ja tarvittaessa auttaa ryhmissä, jos joku henkilökunnasta puuttuu.
t:Minä
Ensiksi haluan sanoa, etten todella vähättele lastenhoitajien työtä vaan pidän sitä yhtä arvokkaana kuin lastentarhanopettajien työ. Usko pois, olen nähnyt päiväkodin arkea läheltä lähes koko elämäni aikana, lisäksi olen itse ollut päiväkodissa töissä.
Tottakai jokaisessa päiväkodissa on omat tapansa, mutta jos toimenkuvaa tai työtehtäviä katsotaan, kasvatus- ja opetusvastuu kuuluu nimenomaan lastentarhanopettajille. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö lastenhoitajatkin voisi vetää laulutuokioita tai askarrella lasten kanssa. Ei tietenkään. Jos tarkkoja ollaan, lastenhoitajat voisivat toki kieltäytyä näistä tehtävistä, mutta usein päiväkodissa mennään periaattella, "kaikki tekee kaikkea ryhmässä".
Mielestäni lastenhoitajille ei kuulu opetustehtävät ihan siitä syystä, ettei heillä ole siihen pätevöittävää koulutusta. Lastentarhanopettajilla on pedagogista koulutusta joka puuttuu jopa sosionomeilta (tästä syystä he joutuvat käsittäkseni käymään jonkun lisäkoulutuksen hankkiakseen eskaripätevyyden). Tämä pedagoginen ja psykologinen taito ja tieto antaa lastentarhanopettajalle paremmat valmiudet kohdata opetuksen ja kasvatuksen ongelmat.
Olet oikeassa siinä, että massamme vielä on lastentarhanopettajia joilla ei ole korkeakoulututkintoa. Nämä ovat ns. vanhan koulun lastentarhanopettajia, sillä varhaiskasvatushan siirtyi vasta viime vuosisadan loppupuoliskolla yliopiston alaiseksi. Eli keski-ikäiset lastentarhanopettajilla on hyvin usealla "vain" opistotason koulutus. Silti heidän koulutuksessaan on annettu opetusta niin pedagogiikassa kuin psykologiassa, tätä lastenhoitajien tai lähihoitajien koulutuksessa ei taida olla lainkaan?
Nykypäivänä lastentarhanopettajan työtehtäviin pätevät lastentarhanopettajat ja sosionomit valmistuvat korkeakouluista, eli heillä on korkeakoulututkinto. Toki sosionomeilla on huonommat valmiudet lastentarhanopettaja työhön monimuotoisen koulutuksensa takia, heidän koulutuksessaan pääpaino ei välttämättä ole lapsissa, vaan se voi olla esim. vanhuksissa tai sosiaalipuolella.
Lähisukulaiseni on hallinnollinen johtaja, joten tiedän todella hyvin, mitä siihen toimekuvaan kuuluu. Pitkiä päiviä, useat kokoukset, budjettivastuu, puheluita kotoa, liian pienet resurssit eikä kaupunki maksa ylitöistä ja ylityövapaita ei ehdi pitää... En kadehdi hänen työtään.
t: Sanna
Kiitos viesteistäsi. Kanssasi oli mukava käydä tätä "keskustelua".
Itse olen kahden pienen lapsen äiti ja tällä alalla ollut yli kymmenen vuotta, enkä ole koulutukseltani lähihoitaja enkä lastenhoitaja vaan päivähoitaja. Päiväkodissamme ei ole yhtään lastentarhanopettajan koulutusta saanutta opettejaa vaan kaikki ovat joko sosionomeja tai sosiaalikasvatteja johtaja mukaan luettuna. Ja kaikki muut lastenhoitajat ovat koulutukseltaan lähihoitajia paitsi minä.
Oikein mukavaa talven jatkoa sinulle!
t:Minä
Hups! Muutama kirjoitusvirhe oli tullut tuohon tekstiini.
Sen haluaisin vielä sanoa, että lto:t, jotka tekevät työnsä hyvin ja vastuunsa tuntien, ovat palkkansa ansainneet. Mutta ikävä kyllä kohdalleni on sattunut myös toisenlaisia opeja. Eivät ole ottaneet ryhmästä mitään vastuuta, vaan ovat "käpertyneet" meidän lastenhoitajien selän taakse. Tai eräs, joka koko tiimipalaverin ajan lähetti kavereilleen tekstiviestejä ja loukkaantui, kun hänelle siitä sanoimme.
Mutta, kuten jo aikasemminkin sanoin: oikein hauskaa talven jatkoa sinulle!
t:Minä
"En halua olla ilkeä, mutta tietääkseni opetus- ja kasvatusvastuu kuuluu lastentarhanopettajalle."
"Ryhmän toiminnasta vastaa ryhmän lastentarhanopettaja ja viime kädessä päiväkodin johtaja, joten byrokratisin tein on lastenhoitajilta poistettu vastuuta."
=> Meidän talossa kaikki tekee samat hommat vuorollaan. Meillä lastenhoitajilla ei ole mahdollisuutta valita haluammeko tehdä opetustyötä vai emme, se kuuluu myös meille!!!
"Itse olen myös sitä mieltä, että koulutuksen tulisi näkyä palkassa, ja lastenopettajan tehtäviä hoitavilla on yleensä korkeampi koulutus kuin lastenhoitajan tehtäviä hoitavalla."
=> Valitettavan paljon olen henkilökohtaisestikin tavannut lastentarhanopettajia, joiden työssä ei koulutus näy. Jopa avustajat tai työllistetyt ovat parempia kuin opettajat (tämän olen ihan itse päässyt näkemään ja kokemaan). Kyllä hieman harmittaa, että tällainen opettaja nostaa suurempaa palkkaa kuin lastenhoitaja tai avustaja tai harjoittelija, mutta ei tee sen palkkansa eteen sitä mitä pitäisi! Kyllä sen koulutuksen pitäisi siis työssä sitten näkyä, jos sen turvin saa isompaa palkkaa!!!!!
"=> Meidän talossa kaikki tekee samat hommat vuorollaan. Meillä lastenhoitajilla ei ole mahdollisuutta valita haluammeko tehdä opetustyötä vai emme, se kuuluu myös meille!!!"
Ok, jos tämä malli sopii teille niin hyvä niin. Mitä mieltä lasten vanhemmat ovat siitä, että opetustyöhön virallisesti epäpätevät hoitajat tekevät työn? Olen samaa mieltä kanssasi siitä, ettei koulutus aina näy työssä (tämä pätee kaikkiin ammateihin), mutta kun kyseessä on lapsista, koulutuksesta tulisi mielestäni pitää kiinni. Eikö sinua ja muita lastenhoitajia myöskään harmita se, että teette osan lastentarhanopettajien työstä ilman että saatte siitä palkkaa? Sillä oletan, että teille maksetaan palkka vain omasta työstänne?
"Kyllä hieman harmittaa, että tällainen opettaja nostaa suurempaa palkkaa kuin lastenhoitaja tai avustaja tai harjoittelija, mutta ei tee sen palkkansa eteen sitä mitä pitäisi!"
Tämä on ongelma joka alalla, aina löytyy työntekijöitä, jotka menevät siitä mistä aita on matalin. Aivan kuten löytyy laiskoja lastentarhanopettajia niin löytyy laiskoja avustajia tai harjoittelijoita. Tällaisissa tapauksissa on tietenkin järkevintä pitää ryhmäpalaveri ja käydä läpi asiat. Tai sitten johtajan juttusille, johtajalla tulisi olla tietty säännöllinen aika aina varattuna keskusteluille henkilökunnan kanssa.
"Kyllä sen koulutuksen pitäisi siis työssä sitten näkyä, jos sen turvin saa isompaa palkkaa!!!!!"
Ymmärrän turhautumisesi, mutta jotta asiaan saataisiin muutos, sinun tulisi huutaa laiskalle työkaverillsei. Ei minulle.
Enemmän saisi olla lastenhoitajan palkka päiväkodissa kuin tämä nykyinen 1580 €. Pienten ryhmässä työ on fyysisesti rankkaa kun 1-vuotiaita nosteltavia on paljon.
Näiden kirjoitusten perusteella olisin kiinnostunut kuulemaan eri päiväkotien tapoja:
- Kuinka teillä työtehtävät jaetaan (Vetääkö teillä lastentarhanopettajat kaikki tuokiot)?
- Mitä kuuluu lastenhoitajien toimenkuvaan?
- Miten lastenhoitajat suhtautuvat työtehtäviinsä?
Itse olen päiväkodissa töissä (opettajana) ja meillä sekä opettajat että hoitajat vetävät tuokiot vuorotellen (myös eskariryhmässä). Meillä lastenhoitajat ovat tyytyväisiä saadessaan osallistua kaikkiin tehtäviin (heidän palkan pienuudesta tosin on ollut välillä kovastikin puhetta). Itse olen sitä mieltä, että lastenhoitajilla on liian pieni palkka (tosi on, että yleensä puhutaan vain lastentarhanopettajien palkan pienuudesta ja unohdetaan hoitajien vielä pienempi palkka. Yhtälailla hoitajilla on vastuu lapsiruhman lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan)!