Elämäni suru

Eikö valitusvirret jo täällä ala riittää?

Olen pahoillani, että erehdyin valittamaan. En tiennyt että tänne saa kirjoitella ainoastaan positiivisia asioita. Poistun vähin äänin ja toivon että Hölöllä menee jatkossakin hyvin.

Itsellä vähän samantapainen putki -91,tyttäreni muutti tammikuussa Israeliin,maaliskuussa kuoli mieheni vaari,kesäkuussa jäin yllättäen työttömäksi ,heinäkuussa 37-vuotias mieheni kuoli aivoverenvuotoon (nuorin poikani oli tuolloin 8wee),marraskuussa taas kuoli äitini...kaikesta tästäkin selvittiin!
Tsemppiä ja halit sulle!

Ei voi muuta kuin sanoa että SINUA ELÄMÄ
koetttelee.Surua ja tuskaa,itkua ja....
Anna sen tulla ja itke. Helpottaa joskus ja
suo rauhan.Kuitenkin elämä voittaa vaikka et
uskokaan tänä päivänä. Halauksin.

Tsemppiä sulle, et ole kuitenkaan yksin, jos se jotain lohduttaa, meilläkkin on ollut n.3v. todella kovaa aikaa. Pakko on ollut ruveta ajatteleen , että ikuisesti ei voi mennä vaan huonosti joten nyt odottelen kuinka ja koska asiat alkaa meneen paremmille raiteille! Jollet ole ollut niin käyppä juttelemassa ammatti-ihmisten kanssa, minulla ainakin hyviä kokemuksia.

Jos nyt tästä olisi lohtua niin naapurini tytär sairastui imusolmukesyöpään 15-vuotiaana -98,kävi läpi vaikeat hoidot mutta on nyt täysin terve ja synnytti viime joulukuussa pojan!

sanoa miksi joskun tuntuu että yhdelle ihmiselle annetaa kohtuuttomalta tuntuva kuorma kannettavakseen. Vielä ne vanhempien sairastumiset ja kuolemat jotenkin ymmärtää vain elämäämme täällä kuuluvana, vaikka kyllähän se suru on todellinen ja musertava silloinkin.

Oman lapsen- tai lapsenlapsen sairastuminen vakavasti on jotain niin epäoikeudenmukaista, ettei sitä tahdo kestää edes ajatuksena.
Yritä ajatella ja uskoa, että nykyisin syöpähoidot ovat jo niin hyviä, että suurin osa sairastuneista parantuu täysin - oma äitini esimerkiksi.

Tiedän monta ihmistä, jotka ovat selvinneet juuri tuosta mainitsemastasi syöpälajista.

Sanat tuntuvat niin mitättömiltä noin suurten vastoinkäymisten kohdanneelle, mutta voisiko nyt ne muuttolaatikoiden purkukiireet auttaa viemään vähäksiaikaa taka-alalle ajatuksesi pojan syövän leviämisestä.

Velka tuntuu varmaan raskaalta ajatella, tässä iässä, mutta onhan se vuokrakin maksettava, niin ihan samahan se on omaansa sekin raha laittaa. Ei kannattaisi ajatella sitä otettua velkasummaa, vaan sitä mitä sillä saa itselleen.

Voi - koeta jaksaa, itke kun itkettää ja kiroa kun kiroiluttaa ja puhu ystävillesi ja vaikka meille, siitä on apua - minä tiedän.

1. Imusolmukesyövän ennuste on erittäin hyvä. Toki hoito on rankka.
2. Samoin kun kukaan ei saa maallista mammonaa hautaansa mukaan, ei sinne saa velkojakaan. Kiinteistöjen arvolla, hyvässä hoidossa, on tapana nousta joten talosta luopuessanne, saatte omanne todennäköisesti pois. Pankkia voi ajatella vain vaihtuneena vuokranantajana?
3. Menetyksiin ja luopumiseen on vaikea löytää näkökulmia jotka lohduttaisivat. Olen itse menettänyt läheisiä ihmisiä ja se miten itseäni olen lohduttanut, on ollut ajatus siitä, että kaikki se rakkaus mitä noissa ihmissuhteissa on koettu, säilyy... on tavallaan siirtynyt minuun.
Yhdessä koettuja asioita ei edes kuolema voi varastaa.
4. Tuota omaa sairasteluasi ajattelen tapanasi reagoida siihen valtaisaan stressiin, mikä viime vuosiisi on kasautunut. Keho ja mieli kun kulkevat käsi kädessä. Tuntuu siltä, että kannat omien murheittesi lisäksi, myös monien läheistesi murheita? ... ehkäpä sillä, jos hakeutuisit ammattiauttajan pakeille, auttaisit myös kaikkia niitä läheisiäsi jotka tarvitsevat tukeasi?
5. Kevät on tulossa. Näet uuden talosi puutarhasta nousevat 'yllättävät lahjat' kohta. Tai istutat ne sinne itse. Ehkäpä istutat ruusuja äidillesi, omenapuun isällesi ja toivon sinisiä kukkia ...itsellesi ja pojallesi.

Voi Sinua. Halaan sinua ja pidän hetken lähelläni.
Silloin kun elämä on kovimmillaan, jostakin tulee voimaa. Se tulee sillä hetkellä, kun tuntuu ettei jaksa eteenpäin.
Se on kovaa, kun vanhemmat kuolee. Mutta kun olemme tässä iässä, se on juuri se ikä, jolloin niin tapahtuu.
On kovaa odottaa epätietoisuudessa, onko terve vai sairas. Mutta sinä olet terve, iloitse siitä.
On kohtuuttoman kovaa, kun oma lapsi sairastuu vakavasti. Mutta mitä todennäköisemmin hän paranee.
Mutta ne velat, nehän ovat vain rahaa.

Avaa sydämesi uudelle päivälle joka aamu.
Ajattele asioita, jotka ovat hyvin.
Helli itseäsi. Puhu suruistasi.

Tätä sanotaan elämäksi. Minäkin olen kokenut kovia asioita, todella kovia, mutta olen ollut myös paljosta onnellinen. Ilot ja surut kulkevat yleensä limittäin elämässä. Molempia on koko ajan.

Tsemppiä

Vuosien varrellahan monelle on tapahtunut vastaavia,vanhempien kuolemat ovat meidän ikäisillemme luonnollisisa tapahtumia jotka pitää hyväksyä vaikka niissähän on myös paljon käytännön asioita hoidettavaksi kuten perunkirjoitukset ja muut.Sydänsairaudet myös yleisiä viisikymppisillä!
Sensijaan tämä oma kasvaimesi olisi voinut ollut jotain psykosomaattista, stressistä johtuvaa?
Talon ostoakin ihmettelen,onko perhe kovinkin suuri,eikö asunnon olisi saanut halvemmalla jos velkataakka nyt on niin ylivoimainen?
Poikasi syöpä on huolestuttava mutta lapset ja nuoret yleensä parantuvat sataprosenttisesti juuri tämän tyyppisestä syövästä,hoito kyllä kestää ehkä vuoden?Yritä olla vahva ja iloinen,se edistää hänen toipumistaan!
Tsemppiä!

Seurakunnan talossa asuitte,olitteko siis jotenkin seurakunnan palveluksessa?
Sieltäpäinkin löytyy apua ahdistukseen!

Kun ikäviä asioita kasaantuu yhdelle ihmiselle noin kovin paljon, en voi olla ajattelematta että johonkin Sinä tässä kaiken keskellä valmistut, että ne koettelemukset sittenkin vahvistavat ja rakentavat Sinua ottamaan vastaan sellaista mikä tavallisesti on ihmisille ylivoimaista. Olisi tietysti ollut otollisempi aika nuorempana, mutta Sinulla voi olla vielä pitkä hyvä elämä edessä ja voit nämä vaikeudet kohdanneena olla tukena monille oman tuskan alle nääntyville.

(Kirjoitin tätä pitkän aikaa sanakirjan kanssa, toivon että ajatus löytyy)

lohduttavia ja kannustavia vastauksia.
Itse olen jo niin monta kertaa täällä kertonut oman elämäni vaikeuksista, että en enää niitä kertaa.
Sen haluan sanoa, että kaikesta selviytyy.
Kun peilaan elämääni taaksepäin jokainen suru ja tuska on poikinut enemmän positiivisia asioita, että aina oon jäänyt plussan puolelle.
Paitsi, kaksi vuotta vanhemman veljeni kuolema, häntä minä kaipaan, olihan meillä yhteinen lapsuus ja nuoruus, nyt ei ole ketään jonka kanssa jakaisin ne kaikista läheisimmät muistot.

Kyllä kai se niin on, että sille annetaan, kellä ennestäänkin on. Eikä pidä paikkaansa se lässytys, ettei kellekään anneta enempää, kuin mitä on voimia, ei todellakaan.
Itselläni alkoi lataus myös perheestä: veljeni kuoli yllättäen, sain selvittääkseni hänen jäämistönsä. Isä sairastui, kuoli. Sairastuin itse vakavasti,yli kaksi vuotta olen ollut toipilaana.
Mies ilmoitti äskettäin muutavansa omilleen, ja muutti, jäin koirieni kanssa asustelemaan, toinen niistä jouduttiin lopettamaan viime viikolla.
Kaikki tämä kolmen vuoden sisällä.

Hyviäkin asioita on samana aikana tapahtunut, lapset ovat valmistuneet ammatteihinsa, avioituneet, saaneet työpaikkoja, muuttaneet lähemmäksi, yksi lapsenlapsikin on tullut sydämen iloksi...
Ovat vain nuo raskaat kokemukset niin vahvoja, että väkisin painavat maahan toisin ajoin.
Eikä taida olla äidille kovempaa paikkaa, kuin lapsen sairastuminen vakavaan sairauteen, sen rinnalla omat murheeni tuntuvat pieniltä.
Voimia sinulle!

tuntuu elämä sinua koettelevan.
Kummasti sitä kuitenkin selviää ja juuri silloin kun tuntuu,että tätä en enää kestä,niin joku pieni juttu saattaa antaa voimia taas jaksaa.
Toivon ilon myös palaavan elämääsi.