Kuinka paha unettomuus on oltava?

uupumus

Siis minkälaiseen unettomuuteen saa lääkkityksen? Olen 47 vuotias ja unet sen kun vähenee. Vielä kolme vuotta sitten nukuin kuin vauva, 9 tuntia yössä! Ja siitä sitten unet alkaneet vähenemään ja nukahtaminen pitenemään sekä yölliset heräilyt pahimmillaan tunnin välein :(
Nyt saan enää useimmiten nukuttua yössä 4-5 tuntia. Onko se riittävästi? Itsestäni tuntuu, että ei ole koska alan olemaan pikkuhiljaa aivan sekaisin, raivoissani koko ajan ja epätoivoinen tunne kasvaa kasvamistaan.
Jossain kerrotaan, että vanhukset saattavat nukkua tuon 4 tuntia yössä - tosin ottavat päivätorkkuja lisäksi. Toisaalla esim. wikipediassa on taulukko minkä mukaan 80 v nukkuu 7 tuntia yössä.
Jos tämä unentarpeenväheneminen on totta, niin onko se siis kohdallani alkanut nyt sitten? Onko OK 47 vuotiaana nukkua tuon 4-5 tunnin verran?

Paljonko te suunnilleen minun ikäiseni nukutte silloin, kun tunnette nukkuneenne tarpeeksi?

Jos en tunnekkaan että tämä 4-5 tuntia on tarpeeksi minulle ja saan siitä oireita, niin onko se peruste saada lääkkeet nukkumiseen? Vai vetoaako lääkärit siihen että unentarve nyt vaan on yksilöllistä, että voi voi!

6

2249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muutkeinot

      Ensin pitäisi kokeilla kaikki keinot, joilla unen voi saada ilman lääkkeitä. Selvittää, onko jotain fyysistä vaivaa, joka häiritsee nukkumista jne.
      Unilääkkeet ovat viimeinen keino, eivätkä ne ole pysyvä keino, varsinkaan noin nuorella ihmisellä.

    • nukkumatt1

      Moi!

      Olet oikeassa siinä, että aika jonka kykenet nukkumaan, on keskimääräistä paljon lyhyempi. Normaali unentarve aikuisella on ymmärtääkseni noin 8 tuntia. Lisäksi, jos olet kolme vuotta sitten nukkunut vielä hyvin, on tilanteessa jotain erikoista.

      Edellisen kommentoijan tapaan lähtisin karsimaan unettomuuden syitä fyysisten tekijöiden kautta. Eli lääkäriaikaa varailemaan ja sitä kautta verikokeisiin ja muihin tarvittaviin testeihin unettomuuden syyn selvittämiseksi.

      Jos lääkärikäynti ei tuota tulosta, kiinnittäisin huomiota unihygieniaan, eli puhtaat vuodevaatteet, viileä ja pimeä makuuhuone, aina samaan aikaan herääminen, sopiva määrä liikuntaa... Niihin toki kannattaa kiinnittää huomiota jo ennen lääkärillä käyntiä, ja unihygieniasta lääkärikin todennäköisesti kyselee. Täältä löytää lisää: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00534

      Jos varsinaista fyysistä sairautta ei löydy, eikä unihygieniakaan mainittavasti paranna nukahtamista ja unen laatua, kääntyisin sinuna unettomuuden hoitoon perehtyneen asiantuntijan puoleen. Terveyskeskuksen kautta siis psykologille. Lääkkeet, joista kyselit, ovat tietenkin yksi vaihtoehto, mutta muut keinot kannattaa kokeilla ensin, sillä lääkkeet heikentävät unen laatua.

      Omalla kohdallani olen huomannut, että satunnainen unettomuus tuntuisi johtuvan joko liiallisesta tai liian vähäisestä liikunnasta, stressaavasta elämäntilanteesta ja kofeiinipitoisista juomista. Hankalin säädeltävä on oma mieli, joka ei iltaisin suostu rauhoittumaan, vaan pyörittelee milloin mitäkin asioita pitkin yötä. Unen puute aiheuttaa myös minulla suoranaista epätoivoisuutta. Virkeänä asiat sitten tuntuvat paljon valoisammilta.


      Hyvin todennäköisesti tulet vielä nukkumaan yhtä hyvin kuin kolme vuotta sitten, kunhan vain nyt puutut tilanteeseen.

      • Ärärrä50v

        Ellet satu olemaan nainen jolla on vaihdevuodet alkamassa?


    • Tosiasiahan on että aivot tarvvi vain 1-2 tuntia etä on lepääntynyt esmerkiski yoytubessa on video unbermanista joka nuukkuu cian 2 tuntia yössä hän on jakanut unensa 20 minuttin oätkiin pitkin päviää ja pärjää tyäsi ei mitään ognelmia ole hänellä.

      Buddhan kerrotaan nukkuneen aina 3 tuntia en ole toki varma oliko se näin mutta tämä on kanonisioiuduin version

      buddhalasiet nukkuu 4-5 tuntia munkit pärjäävät hyvin, toki je meotivat paljon ja meditaatio auta jo ettei tule väsyymstä tai ongelmia vhästä unesta. Mutta joykut sanoo että ei munkit tee kuin idtuu vain ei ole näin heillä on kaikilla jokaisella vanhuksellakin luostarissa omat toimensa ja vuorottelu touimai siivoista mutta on suht raskastakin työtä ettei ihan ole vain istuskelua.

      mä oon jo kertonut teille ennekin tämän että se on valhetta ja en usko sanakaan mtä tiede sanoo että jos nukkuu alle 7 tuntia tulee ties mitä ongelmia, verenpaien häiriöitä, aivoinfarkti riski kasvaa, uniapnea, hengitysonglemia, pyörryttää, huimaa, muisti katkoilua, tajunnan hämärrystä, sun muuta mukamas jos ei nuku tapreeksi hallusiaantioita mno toki jos nukkuu esim jotain 1 tuntia pävisää niin tulee mutta että jo mukamas alle 7 tuntia hui jhai täyttä pyörtyä rn uso sanaakaan JOAKINE PÄRJÄÄ MAINIOSTI 3-5 TUNIN UNILLA KUTEN SANOITPAITSI IHAN PIKKEUSTAPAUKSET TAI PIKEUSTUILANTEET itse asiassa 5 tuntia pitäsi olla jokasiella se maksimi munkit ei salli ikinä että nukkuu ylu 6 tuntia oon kuullu tästä iealta munkiolta buddhalsielta munkilta munkit nukku vain 4-5 tunia buddha 3 tuntia

      mä ite nukun aina 3-4 tuntia joskus vedän usean päivän valvomisia 3 päviää on helppoa eikö oo mitään ongelmia tullut paitsi aivan alussa lievää väsymystä kun piti totutella tähän uuteen rytmiin, nykyään ei edes lievää väsymystä , olenkaan.

      alle 2 tuntia on tottakai toiselta kantilata katsottuna liian vöähn, sillon tulee ongelmia, mutta sujosittelen jokaisell 3-5 tuntia, mun mielstä 5 tuntia on ihan maksimi mitö sais nukkua no munkit sanoo että 6 pientä heittoa on jedeillä ja buddhalaisilla mutta 2 tuntia joak yö se on mun mielstä kovaa en ite nuku 2 tuntia vaan 3-4

    • melatoniinitabletti32

      Kokeile käsikauppa Melatoniinia. Yleensä myydään ihan automarketeissakin 1 mg pitoisuudella. Mikäli se ei auta voi toki kokeilla 2 mg ennen nukkumaanmenoaikaa. Jos se ei auta niin 5 mg on maksimipitoisuus, jota voi huoletta ottaa. Väsymyksen alettua on mentävä nukkumaan, sllä vaikutus menee ohi muutamien tuntien kuluessa.

      Ota Melatoniini noin tunti ennen nukkumaanmenoa.

    • Uneton...Suomessa

      Unen tarve on yksilöllinen. Jos et tunne saavasi tarpeeksi lepoa, et nuku tarpeeksi. Lääkkeitä ei kannata pelätä, niitä voi käyttää akuutissa vaiheessa, jotta saa voimia alkaa ratkoa syytä unettomuuteen. Itse olen kokeillut jo kohta kaikkea ja kokenut suurimmaksi avuksi psykologin keskusteluavun (en ole ongelmani kanssa yksin), unilääkkeet (akuutissa vaiheessa käytössä ja jo tieto niistä hätävarana yöpöydällä auttaa rauhoittumaan uneen) sekä miniannos mielialalääkettä iltaisin (väsyttävä vaikutus, ei vaikuta mielialaan näin pienellä annostuksella). Minulle myös säännöllinen unirytmi on tärkeä. Lisäksi netti on pullollaan vinkkejä, joista toiset kokevat saavansa apua (esim. melatoniini, lämmin maito/tee, mindfulness). Kannattaa hakea ammattiapua eikä kärsiä vuosia, kuten itse tein. Unettomuus vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti koko elämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      243
      4209
    2. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      40
      2489
    3. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      58
      2072
    4. Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?

      Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop
      Maailman menoa
      495
      2058
    5. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      43
      1810
    6. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      100
      1688
    7. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      3
      1561
    8. Kohuotsikoihin nousseet Aku Hirviniemi ja Mikko Leppilampi jouluna tv:ssä!

      Täydellinen joulu -leffassa on iso kaarti suomalaisia näyttelijöitä. Mukana mm. Elena Leeve, Antti Luusuaniemi sekä koh
      Kotimainen elokuva
      25
      1518
    9. Ex-Puoli seitsemän juontaja Anniina Valtonen yllättää - Uudessa roolissa tv:ssä!

      Monen suosikki Anniina Valtonen tv:ssä! Valtonen on tuttu Ylen meteorologina, mutta hän juonsi myös Puoli seiskaa. Nyt A
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1247
    10. Mitä metsaman tuottaa

      Törkypuhetta, ahdistusta, pahaa mieltä, riitaa, eripuraa, köyhien menestymättömien ja maattomien kurjien vähättelyä. Sit
      Tuusniemi
      121
      1136
    Aihe