Taloyhtiössämme yhdessä asunnossa on teetetty avaimia ulkopuolisille kavereille ja he käyvät pyöräkellarissa tulevat tämän asuntoon omalla avaimella. RIKOS? vai Annetaanko moninkertainen vesimaksu ja ilmoitetaan vuokranantajalle, että hänellä asuu useampi ihminen vaihtelevasti mutta pysyvästi tässä vuokra-asunnossa ?
Avaimen teettäminen
2
318
Vastaukset
Mitään rikostahan tuossa ei ole tapahtunut. Minullakin on omaan asuuntooni kolme avainta, eikä kuulu kenellekään kenelle ne kaksi "ylimääräistä" annan.
Vesimaksun muutos taas edellyttää, että taloyhtiö pystyy todistamaan huoneistossa todellisuudessa vakituisesti asuvien henkilöiden lukumäärän. Se voi sitten muuten osoittautua varsin haastavaksi tehtäväksi.
Tärkeintä asiassa on se, että taloyhtiö uusii lukituksen sellaiseksi, että avaimia ei voi teettää ilman taloyhtiön lupaa. Tällaisia lukkojärjestelmiä ovat esimerkiksi Abloy:n Sento sekä iLoq. Iloqin puolesta puhuu se, että jokaisen avaimen käyttöoikeudet määritellään erikseen, eli lukkokohtaisesti. Tällöin asukkaalle voidaan esimerkiksi toimittaa avain jolla pääsee rappukäytävään, mutta ei yleisiin tiloihin kuten pyörävarasto tai kellari.- kyyläääääääääääääää
on siinä kanssa yksi pitäjän talokyylä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38859Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad29607Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26548Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16492Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17483