Ploestin öljy ei ollut elintärkeä Saksalle

Vuoden 1944 alussa Saksa tuotti keskimäärin noin 700 000 tonnia öljytuotteita ja toi muualta noin 200 000. Lentopolttoainetta tuotettiin keskimäärin 170 000 tonnia kuukaudessa. Kesäkuussa tuotanto romahti 50 000 tonniin. Muu kuin lentopolttoaine oli tarpeeltaan siis 730 000 josta tuonti oli tuo lähes 200 000. Tuontipolttoaine ei siis muodostanut ajoneuvoillekaan kuin 25-30% ja väheni kaiken aikaa.

Virallinen neuvostoliittolainen kertomus väittää Romanian öljyä tärkeämmäksi Saksalle kuin se olikaan (Saksa toi jinkinverran öljyä myös Unkarista).

Romanian öljy kattoi vuonna 1944 (ennen elokuura) vain noin 15% Saksan polttoainetuotannosta /raaka-aineesta. Sodan alkuvuosina osuus oli merkittävämpi. Oli tunnettu tosiasia (jo ennen sotaa) että Romanian öljylähteet olivat jo muutenkin ehtymässä.

USAAF pommituksella sai Saksan tuontipolttoaineen määrät muutenkin laskuun. Kun vielä helmikuussa 1944 Saksa toi muualta öljytuotteita 220 000 tonnia putosi tuonti huhtikuussa 145 000 tonniin ja toukokuussa enää 115 000 tonniin. Romanian menetyksen jälkeen Saksa toi yhä 30 000- 40 000 tonnia kuukaudessa. Puna-armeijan osuus jäi lopulta siis alle 100 000 tonniin eli 10% koko Saksan polttoainetuotannosta joka olisi ollut mahdollista ellei RAF ja eteenkin USAAF olisi murskannut tuota tuotantoa. Lokakuussa 1944 Saksa tuotti enää hieman yli 300 000 tonnia polttoainetta, 90% siitä kotimaisista lähteistä (synteettinen, Saksan, Itävallan lähteet)

Ihan huuhaata taas tämäkin avaus. Mikään maa ei tee öljyä kivihiilestä jos saa valmista öljyä. Mieti sitäkin miksi Saksa himoitsi ja tavoitteli niin vimmaisesti Bakun öljyä jos se teki ihan mielihyvin öljynsä itse ?

On merkillinen asia miten monet historioitsijat eivät ole selvittäneet taustoja tuosta Romanian öljystä ja sen luultua vähemmästä painoarvosta Saksan sotataloudelle. Yhä useat väittävät Ploestin öljykenttien siirtymisen Saksan ulottumattomuuteen olleen merkittäväkin tekijä 1944.

Saksan kotimainen raakaöljyntuotanto kasvoi vuoden 1938 noin 3,8 miljoonasta tynnyristä lähes 12 miljoonaan tynnyriin vuonna 1944.

" Saksan polttoaineongelmien syy ei siis ollut vuonna 1944 Ploestin menetys vaan oman tuotannon romahdus liittoutuneiden pommitusten takia. "

Miksi kansat ja kansakunnat ostavat laisinkaan raakaöljyä jos öljyn tekeminen kivihiilestä on niin helppoa ja halpaa ? Suomikin voisi käyttää tätä kikkaa ja tulla öljystä omavaraiseksi sekä saada valtavat varmuusvarastot, hiilen varastointi kun on helppoa ja halpaa.

Selityksiä pliis !

Keväällä 1944 Saksan nestemäisten polttoaineiden tuotannosta pommitettiin suurin osa pois pelistä ihan pysyvästi.

Miksi tuli takkiinn kaikkialla? Yksinkertainen vastaus kuuluukin: Ei ollut bensiiniä.

Saksalaisten siirtyminen isompiin panssareihin lisäsi valtavasti polttoaineen kulutusta. Kun 1941 vaunumäärät oli yleensä monta kertaa suuremmat kuin 1944, niin polttoainekulutus panssaridivisioonaa kohden oli kuitenkin moninkertainen. Näin oli vaikka vaunumäärä oli vain neljännes.

Saksan sotakonetuotanto oli kesällä 1944 huipussaan ja panssareita sekä lentokoneita valmistui ennätysvauhtia, mutta polttoainepula aiheutti sen, että lentokoneita riitti JOPA pienelle Suomellekin annettavaksi. Suomessa oli näet aika isot polttoainevarastot. Samoin Suomen Lapissa olleilla Saksan joukoilla oli ainakin puolen vuoden varastot kaikkea sotamateriaalia, myös bensiiniä.

Tilanne oli lentokoneiden osalta niin hyvä, että Suomessa oli sodan loputtua NL:a vastaan syksyllä 1944 102 kpl Me 109 konetta.
Näin siis konetilanteesta Suomen ilmasodan pikkujättiläisen mukaan sivulla 388.

Vuoden 1944 kevään pommitusten jälkeen Saksan polttoainetuotanto romahti noin 10%:n tasolle siitä, mitä se oli parhaimmillaan. Tuosta synteettisten Fisher-Tropsch -menetelmällä toimivien tuotantolaitosten tuhosta alkoi raju alamäki ja se oli Saksan tuhon eräs tärkein yksittäinen syy.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Fischer–Tropsch-menetelmä

Menetelmä keksittiin Saksassa 1920-luvulla nestemäisten polttoaineiden tuottamiseksi. Saksalla oli paljon hiiltä, mutta vain vähän öljyä. Saksa ja Japani käyttivät menetelmää toisen maailmansodan aikana vaihtoehtoisten polttoaineiden tuottamiseen. Saksan vuosittainen synteettisen polttoaineen tuotanto saavutti yli 124 000 barrelia päivässä eli noin 6,5 miljoonaa tonnia vuonna 1944. Siis vuoden alussa.

---

Luultavasti kaikkia öljylaatuja, esim. voiteluöljyt, ei voitu valmistaa synteettisesti kovinkaan helposti tai ei ollenkaan. Syksyllä 1944 synteettisen polttoaineen tuotanto nousi hetkellisesti n. 15%:iin kunnes se romahti lopullisesti rautatiekuljetusverkoston tuhoutumisen myötä. Loppuaika kulutettiin varmuusvarastoja ja meno oli kuin maailmanlopulla. Ilmavoimien lentäjillä oli hätinä 10 harjoitustuntia takana ja ditten tositoimiin. Lentokoneita totettiin noin 3000 Me 109 kuukaudessa (elo-syyskuu 1944) mutta bensiinipulaan kaikki romahti. Speer ihmetteli muistelmakirjassaan Olin diktaattorin työkalu, ettei Liittoutuneet olleet aiemmin tajunneet tuhota Saksan sähköverkkoa, sillä se olisi pysäyttänyt maan sotatotannon heti. Samoin polttoainetuotannonkin. Sen tosin pysäytti suurimpien laiosten tuhopommitukset keväällä 1944 ja tuho viimeisteltiin kesällä ja syksyllä 1944.

Saksan ase- ja sotataloustuotanto nostettiin kesällä 1944 huippuunsa, sillä vasta tuolloin oli suoritettu täysmobilisaatio. Panssareita sekä lentokoneita valmistui ennätysvauhtia. "Tammikuussa 1944 Saksa tuotti 1759 hävittäjäkonetta - syyskuussa samana vuonna 4314 kpl.", (Valtonen s.16-17)

http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=589&p=25084&hilit=102 konetta#p25084

Keväällä 1944 Saksan nestemäisten polttoaineiden tuotannosta pommitettiin suurin osa pois pelistä ihan pysyvästi. Eräs Saksan tappion perussyy kuuluukin: EI ollut bensiiniä.

Pitää muistaa, että Saksan panssarit ja pääosin muukin kalusto kulki bensiinillä, aivan kuten jenkeillä ja briteilläkin. Vain NL:n panssarit käytti dieseliä. Toki osa Saksan käyttämistä kuorma-autoista käytti diesel -moottoreita, olihan se saksalainen keksintö.

Saksan polttoainepula aiheutti sen, että lentokoneita riitti JOPA pienelle Suomellekin annettavaksi. Suomessa oli näet aika isot polttoainevarastot.

Suomen Lapissa olleilla Saksan joukoilla oli varmaankin noin puolen vuoden varastot kaikkea sotamateriaalia, myös bensiiniä. Pitää muistaa kuinka kesän 1944 torjuntataisteluiden aikana osasto Kuhlmayn Focke-Wulf -koneiden korkeaoktaaninen, (C3 eli 93 -oktaaninen), polttoainehuolto saatiin Saksan Lapin joukoilta. Aluksi sitä tuotiin Immolaan Nurmoilasta ja Äänislinnasta, jonne sitä oli varastoitu Saksan Ju 188 kaukotiedustelukoneita varten. (Valtonen s. 108)

"16.6.1944 ilmoitti yhteysupseeri majuri Pauli Ervi Saksasta, että Suomen vientiin on vapautettu mm. 242 kpl BF 109 -koneita sekä 180 moottoria edellämainittuihin." (Valtonen s. 16-17)

Vuoden 1944 kevään pommitusten jälkeen Saksan polttoainetuotanto romahti 5%:n tasolle siitä, mitä se oli huhtikuun 1944 tasosta eli parhaimmillaan. Saksalaisilla ei ollut polttoainetta edes koelentoihin. (Valtonen s. 16-17)

Lähteenä: Valtonen, Hannu: Lento-osasto Kuhlmey: Saksan Luftwaffe Suomen tukena kesällä 1944. Tikkakoski: Keski-Suomen ilmailumuseo, 1991. ISBN 951-95688-1-6.

Tilanne oli lentokoneiden osalta niin hyvä, että Suomessa oli sodan loputtua NL:a vastaan syksyllä 1944 102 kpl lentokuntoista Me 109 konetta.

Lentokonetilannne oli tällainen Suomen ilmasodan pikkujättiläisen mukaan, (s. 388).

Samoin oli muunkin sotamateriaalin laita, sillä Suomen armeija oli vahvimmillaan syksyllä 1944 ja sillä oli materiaalia, aseita ja ammuksia puolen vuoden täysimittaista sotaa varten. (lähteenä Suomen sota 1941-1945, osa 11, Sotatalous)

Suomen sota 1941-1945. 11. osa: Sotatalous / E. O. Tirronen /toimittanut Sotatieteen laitoksen sotahistorian toimisto. Porvoo: WSOY, 1975

Saksan asetuotantoluvuista saa jonkinlaisen käsityksen tuolta:

Statistics, numbers and losses

http://www.feldgrau.com/stats.html

Production Stats on German AFVs 1938-1945

http://www.feldgrau.com/afvstats.html

Production Stats on German Tube-fired Weapons 1939-1945

http://www.feldgrau.com/weaprod.html

Saksan lentokonemoottoreiden tuotantoluvut tyypeittäin 1939-1945 maaliskuulle.

http://www.enginehistory.org/Piston/WW2GermanProduction/WW2GermanProduction.shtml

Syksyn 1944 tuotantoluvut on hurjia alkuvuoteen verrattuna.

Hitlerin käynti Mannerheimin syntymäpäivillä Suomessa kesällä 1942 selvittää asiaa. Suomen tiedustelu sai nauhoitettua osan Hitlerin puheista Mannerheimin junan salonkivaunussa. Hitler kertoi että jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt Romanian öljykentät ennen Saksan hyökkäystä itään (Barbarossa suunnitelma) niin tilanne olisi ollut vaikea Saksan kannalta, ehkä hyökkäys ei olisi ollut mahdollinen.
Muuten millä lailla tämä on jotain "stalinistista mantraa"? Tosiasiat on tosiasioita ilman mitään Stalineja.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Mangaani


》Ilman Neuvostoliiton öljyä sekä kumia, viljaa, metalleja ym. ei Saksa olisi voinut hyökätä länteen (Ranska jne.) eikä myöskään hyökätä Neuvostoliittoon 6.1941.
Laajaa II maailmansotaa ei olisi ollut ilman Neuvostoliiton massiivisia toimituksia Saksalle 1939-1941. 
Ilman niitä Saksa olisi hyytynyt merisaartoon, kuten I maailmansodassa.
Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon ei olisi ollut lainkaan mahdollinen.《

Täsmälleen näin oli. Speer kertoo muistelmissaan kuinka tärkeää oli NL:sta saadut tuotteet. Kun Saksa hyökkäsi NL:oon, niin vain hetkeä aiemmin saapuivat viimeiset dieselöljyä kuljettavat junat Saksan puolelle. Saksa osti öljytuotteita valtavat määrät juuri NL:sta. Ssmoin monia eri metalleja ja teräksen valmistamisessa tarvittavia seosaineita ja mineraaleja, esim mangaania. Mangaania tarvittiin myös lentokonealumiinin valmistukseen.

Lentopolttoainetarve Saksalla oli 300 000 tonnia kuukaudessa jotta sen koulutusohjelmakin olisi saatu halutulle tasolle mutta tyydyttävänä tasona pidettiin 160 000 tonnia. Toukokuussa 1944 liittoutuneiden pommitukset romahduttivat tuotannon eikä se enää noussut 50 000 tonnin tason yläpuolelle ja monena kuukautena Luftwaffe sai vain 10 000 -20 000 tonnia. Uusia pilotteja ei käytännössä enää koulutettu.

Neuvostoliiton osuus Luftwaffen romahduksessa oli melko mitätön. Ploestin osuus lentopolttoaineen saannissa oli aivan mitätön. Mutta se että Romanian öljyn osuus edes Saksan armeijalle ei ollut niin ratkaiseva kuin usein luullaan yllättää varsin monet.

Myytti Ploestin öljykenttien elintärkeydestä Saksalle (eteenkin sodan jälkipuoliskolla) joutaakin joutua kumotuksi.

Strateginen ilmasota aiheutti Saksalle jo vuonna 1943 raskaat tappiot. Pommitusten takia ainakin 5 500 lentokonetta jäi valmistamatta. Saksan yläpuolella ( ja Hollannissa, Ranskassa, Belgiassa) Saksa menetti tässä taistelussa, siis 1943, noin 4 600 lentokonetta.

Itärintaman sodassa Saksa menetti vähemmän koneita, noin 3 400 lentokonetta. Yhdessä Välimeren kanssa määrä kohosi 7 300 koneeseen. Siis strateginen ilmasota aiheutti menetetyssä tuotannossa 60% suuremmat tappiot kuin itärintama.

Tappiot järjestyksessä (1943):

1) menetetty tuotanto 5 500 konetta
2) taistelu Saksan yllä 4 600
3) Välimeren taistelualue 3 900
4) Itärintama 3 400

Osa Välimeren tappioistakin liittyi strategiseen ilmasotaan (Romanian öljykenttien ja Saksan teollusuuden pommitukset)

Saksalla näyttää olleen vuonna 1943 pitkällä jo vaihe jossa se itse valmistaa polttoaineensa synteettisesti. Romanian öljyn rajallisuus tajuttiin jo ennen sodan puhkeamista. Mikäli liittoutuneet (siis USA ja Britannia) eivät olisi kyenneet tuhoamaan synteettistä tuotantoa ollenkaan ja sota olisi pitkittynyt ei Saksalla olisi ollut esteitä tuottaa synteettisesti vähintäin miljoonaa tonnia kuukaudessa ja Luftwaffe olisi saanut tarvittavat 200 000 -250 000 tonnia lentopolttoainetta kuukausittain. Synteettisen polttoaineen osuus nousi sodan aikana vakaasti.

Tammi-maaliskuussa 1944 Saksa tuotti 546 000 tonnia lentopolttoainetta josta 92.2% eli 503 000 tonnia oli synteettistä. Kesäkuussa tuotanto romahti 70%:lla vain 50 000 tonniin ja heinäkuussa 35 000 tonniin. Ploesti menetettiin vasta elokuun 10.päivä. Ploestin ja muiden kenttien menetykset laskivat Saksan polttoaineen ja öljyn saatavuudesta lopulta vain noin 70 000 tonnia kuukaudessa. Maaliskuussa 1944 Saksa tuotti itse kaikkia polttoaineita vielä 730 000-tonnia ja tuonnin määrä oli 220 000 tonnia. Tuonnin määrä putosi jo ilman puna-armeijan vaikutusta kesäkuussa 1944 noin 90 000 tonniin.

Romanian öljyn vaikutus Luftwaffelle oli täysin mitätön jo vuoden 1944 alussa, eikä Saksan armeijallekaan kuin ehkä 20%. Mikään ratkaiseva kuolettava isku Ploestin menetys ei siis Saksalle ollut. Se olisi sitä voinut olla vuonna 1940-41.

Monet historioitsijat ovat seonneet tässä(kin) suhteessa askelmerkeissään.

Ylipäätänsä maasodan luonne oli sellainen että eteneminen pysähtyi juuri polttoaine -ja kuorma-autopulan takia 200 kilometriin vaikka vihollinen olisi ollut täysin sekaisin. Uusi eteneminen vaati uusien huoltotukikohtien perustamista ja tämä kaikki vei aikansa. Rautateitä tuhottiin jotta vihollinen ei pystyisi niitä käyttämään. Kun itse edettiin tämä rautatieongelma nousi negatiivisella tavalla esille.

Eräs esimerkki Neuvostoliiton ilmavoimien (VVS) kyvyttömyydestä olikin se että Saksa (samoin kuin Suomi) pystyi rautateitse tuomaan suuria joukko- ja materiaalivirtoja rautateitse useimmiten 15-20 km etulinjan taakse ilman että VVS pystyi millään tavoin tuota estämään. RAF ja USAAF sen sijaan iskivät noin 200-250 kilometrin syvyydeltä saksalaisten logistiikkaketjuun. Kuvaavaa oli että eräänkin Wehrmachtin divisioonan matka Keski-Ranskasta Normandiaan kesti yli 30 päivää kesällä 1944. Normaalioloissa tuon olisi pitänyt tapahtua viikossa.

Juuri tämäntapaisiin asioihin monet valtavirtahistorioitsijat eivät kiinnitä huomiota. Saksalla ja Neuvostoliitolla ei ollut kykyä strategiseen ilmasotaan. Asia on raskas varsinkin Stalinin Wonderlandille jolla olisi pitänyt olla öljyn ym resurssit takanaan. Saksa puolestaan Walter Weverin kuoleman jälkeen menetti strategisen ilmasodan visionäärin ja marssi sotaan vain taktisella Luftwaffella jolla olikin kovin kevyet eväät ja kyvyttömät johtajat. Todellakin - miten ihmeessä noin vanhanaikaisella ja keskinkertaisella sotavoimalla Hitlerin jengi pääsi noinkin pitkälle? Syy on poliittisesti heikon Ranskan sekä katastrofaalisen surkean sotapäällikön Stalinin. Nämä tunarit tuon heppoisen Saksan alkumenestyksen petasivat.

PLOESTI OIL FIELDS, AIR RAIDS ON

PLOESTI OIL FIELDS, AIR RAIDS ON (1941–1944). Refineries located near Ploesti, Romania, provided one-third of the oil supply of the Axis forces in World War II, making the oil fields a crucial Allied target. Minor air attacks by the Russians in 1941 and the United States in 1942 were ineffective. The Germans, anticipating further strikes, increased their defenses.

By mid-1943 a force was available for a one-time attack. Three U.S. Liberator groups based in England joined Major General Lewis H. Brereton's two Ninth Air Force groups in Libya. Brereton planned a low-level attack; this unusual strategy required special flight training over a simulated Ploesti site constructed in the desert. At dawn on 1 August, 177 aircraft were airborne on a 2,300-mile mission. Simultaneous treetop strikes were planned against eight refineries. Fierce battles ensued in the developing inferno of the target area. Fifty-four aircraft were lost and fifty-five damaged by defending guns, fighters, airships, and bombs. Refinery production was reduced by about one-half.

Drive With Uber - Partner With The Industry Leader.

Partner With The Industry Leader. Weekly Pay Plus Flexible Hours.

Uber.com ▼

Major General Nathan F. Twining's Fifteenth Air Force, based in Italy, struck the oil fields again in April 1944, opening a successful high-altitude campaign that continued until 19 August. Bomber crews dreaded meeting Ploesti's defenses, which included flak guns, German fighters, and smoke screens. Campaign bomber sorties numbered 5,287, with a 3.6 percent loss. The British contributed 900 night sorties. Combined with attacks on German refineries by other forces, the campaign deprived the Germans of a sizable quantity of the fuel essential for war.

BIBLIOGRAPHY

Dugan, James, and Carroll Stewart. Ploesti: The Great Ground-Air Battle of 1 August 1943. New York: Random House, 1962.

http://www.encyclopedia.com/history/dictionaries-thesauruses-pictures-and-press-releases/ploesti-oil-fields-air-raids

---

Kovasti koettivat Liittoutuneet Ploestia pommittaa. Speerin kirjassa Diktaattorin työkaluna mainitaan sivuilla 201-203 kuinka 12.5.1944 Leunan synteettisten polttoainetehtaiden pommitus pudotti päivätuotannon 5850 tonnista 4820:een tonniin ja kuinka lentokonepolttoainevarastot 574000 tonnia riittäisivät kompensoimaan tuotannon laskua 19 kuukauden ajaksi, vaikka tuo määrä 574000 tonnia edusti vai 3 kk:n tuotantoa. Sivulla 203 keerotaan kuinka 16 kuumeisen korjauspäivän jälkeen oltiin pääsemässä tuotannon vanhalle tasolle kun 28.-29.5.1944 tuli uusi pommitusaalto ja se aiheutyi aiempaa suuremman tuhon ja samanaikaisesti tehty Ploestin pommitus pudotti tuotannon puoleen. 22.6.1944 pommitukset uusiutuivat ja 9/10 osaa elo 90% lentokonepolttoaineen tuotannosta oli pois pelistä. Päivittäi tuotettiin enää 632 tonnia. Heinäkuun 17. saavutettiin vielä 2307 tonnin tuotanto eli n. 40% lähtötasosta, mutta jo 4 päivän päästä eli 21.7. tuli uusi pommitus ja tuotanto romahti 120 tonniin päivässä. 98% lentokonepolttoaineen tuotannosta oli tuhottu. Heinäkuun lopulla Leunan laitosten päivätuotanto saatii nostettua 609 tonniin eli n.10% lähtötasosta. Elokuussa 1944 taso oli 10%, syyskuussa 5% ja vasta marraskuussa 1944 onnistuttiin 28% tasoon eli 1633 tonnia päivässä.

Totta kai liittoutuneet pommittivat Ploestin öljykenttiä. Saihan Saksa sieltä lähes 20% tarvitsemastaan polttoaineesta tai sen valmistamiseen tarvittavasta raaka-öljystä. Mutta keskeisintä asemaa sillä ei enää vuonna 1944 siis ollut. 20% on 20% muttei 100%:ia.

Polttoaineen synteettisen tuottamisen Saksalle aiheuttama lisäkustannus oli vain noin 2% koko Saksan sotatuotannosta joten tulokseen päästiin resurssimittareilla leikkaamalla muuta tuotantoa tuon verran. On siten valinnan paikka tuotetaanko 12 000 panssarivaunua joihin on polttoainetta vai tuotetaanko 12 240 panssarivaunua joihin ei riitä polttoainetta.

Vuonna 1938 Saksan öljyn kulutus oli 44 miljoonaa barrelia (barreli noin 158 litraa). Se katettiin 28 miljoonalla tynnörillä merentakaisista lähteistä, 3.8 miljoonalla barrelilla eurooppalaisista lähteistä (joista 2.8 miljoonaa barrelia Romaniasta) sekä samoin 3.8 miljoonalla barrelilla kotimaisesta öljylähteistä (joita oli eteenkin Itävallassa). Loput noin 9 miljoonaa barrelia tuli synteettisen tuotannon kautta. Eli synteettinen tuotanto oli silloin noin 24 650 barrelia päivässä tai lähes 117 000 tonnia kuukaudessa. Sodan puhjettua oli Saksan öljy- ja polttoainevarastojen määrä kaikkiaan noin 15 miljoonaa barrelia eli 2.37 miljoonaa tonnia.

Sotaoperaatioiden kautta Saksa hankki 5 miljoonan barrelin verran öljyä Tanskasta, Norjasta, Benelux-maista ja Ranskasta sekä ostojen kautta 4 miljoonaa barrelia Venäjältä vuonna 1940 sekä 1.6 miljoonaa barrelia vuoden 1941 alkupuoliskolla. Kaikkiaan näitä kautta hankittiin siis 10.6 miljoonaa barrelia lisää. Sotilasjohdon tutkimus toukokuussa 1941 paljasti että sotavoimat tarvitsivat 7.25 miljoonaa barrelia kuukaudessa polttoaineita sekä että oma tuotanto kattoi vain 5.35 miljoonaa barrellia kuukaudessa. Polttoainetta tarvitsi myös muutkin kuin sotavoimat. Rauhanaikana sitä oli kulutettu siis 3.67 miljoonaa barrelia kuukaudessa. Nyt asevoimat yksinään kulutti tuplasti saman verran kuukaudessa.

Romanian öljyn tuonti kasvoi vuoden 1938 2.8 miljoonasta tynnöristä vuoden 1941 noin 13 miljoonaan barreliin mutta tuosta tasosta ylöspäin ei enää juurikaan päästy. Siihen se tyssäsi. Ploestin öljykenttien pommitukset elokuussa 1943 pudottivat niiden jalostuskapasiteettia 50%:lla (toinen tekijä oli Tonava-joen miinoittamisen aikaansaamat ongelmat) . Osa syy siihen että Saksa sai vain puolet Romanian öljyntuotannosta johtui siitä ettei Saksa kyennyt toimittamaan vastineeksi Romanialla raaka-aineita ja tuotteita vaikka oli luvannut. Tästä huolimatta Romania toimitti vuoden 1944 ensimmäisellä puoliskolla 7 miljoonaa barrelia. Mutta kuten tiedämme Romanian öljyn merkitys oli jo muutenkin alkanut laskea Saksan polttoainetuotannossa.

Saksan oma öljyntuotanto, maaöljylähteet, tuottivat vuonna 1938 siis vain 3.8 miljoonaa barrelia mutta tuo tuotanto eteenkin Itävallan kenttien hyödyntämisen takia kasvoi vuonna 1944 jo 12 miljoonaan barreliin eli lähelle Romanian tuonnin osuutta. Synteettisen polttoaineen tuotanto kasvoi vuoden 1938 noin 9 miljoonasta vuoden 1943 noin 36 miljoonaan barreliin. Määrä oli kolme kertaa suurempi kuin mitä Saksa sai omista (maa)öljylähteistään. Ja lähes kolme kertaa niin paljon mitä saatiin Romaniasta.

Saksalla oli prosessi menossa nostaa synteettisen polttoaineen tuotanto vuoteen 1946 mennessä jo 60 miljoonaan barreliin ja tähän se olisi ilman liittoutuneiden pommitusten alkamista päässytkin, tai ainakin lähellä. Yhdessä kotimaisen öljytuotannon kanssa omavaraisuus olisi ollut saavutettavissa eikä orjatyövoimaa käyttämällä prosessi olisi ollut ylitsepääsemätön.

Täysin selvä asia on myös se ettei Romanista ollut saatavissa enempää kuin tuo 13-14 miljoonaa barrelia vuodessa. Yhtä selvää oli myös se että liittoutuneet olisivat kyllä estäneet Natsi-Saksan sotakoneen mahdollisuudet hyödyntää Neuvostoliiton öljykenttien hyödyntämisen. Ei se niin helppoa ole tuottaa öljyä tuhansien kilometrien päässä alueella jotka olisivat vain laajentaneet RAF:n ja USAAF:n pommitusoptioita. Neuvostoliiton haavoittuva rautatie- ja maantieverkosto olisi strategisilla pommituksilla tehty kulkukelvottomaksi. Itse asiassa Keski-Euroopan tiheä ja kehittynyt verkosto tarjosi parempia mahdollisuuksi kiertää pommituksen aiheuttamat pullonkaulat kun taas Neuvostoliitossa yksittäiset sillat ja risteysasemat olivat tuhoutuessa katastrofaalisia Saksan polttoainekuljetuksille.

Eniten ihmetyttää se poliitikkojen ja kenraaleiden sokeus olla tajumatta sitä miten köykäisin eväin Saksa lähti voittamaan sotaa. Ei polttoainepula ollut ainoa puute. Kaikenkaikkiaan noin 80 miljoonan asukkaan Saksalla ei ollut mitään eväitäkään nousta maailmanvallaksi. Jostain syystä jotkut rajoittuneella maailmankuvalla varustetut jääkärit ja AKS-läiset saattoivat hurahtaa moiseen. Olisi älymystön Suomessakin pitänyt tajuta että sellaiseen asemaan pääsee vain meriä ja ilmatiloja kontrolloivat imperiumit. Saksalla puuttui monet osa-alueet nousta todelliseksi imperiumiksi.

Saksalaisen jalkaväkidivisioonan rakenne: noin 900 erityyppistä moottoriajoneuvoa joista 500 kuorma-autoa ja 5 000 hevosta vaati päivittäin:

- 53 tonnia heinää ja kauraa
- 54 tonnia ruokatarvikkeita
- 20 tonnia polttoainetta
- 1 tonni voiteluaineita
- 12 tonnia sekalaisia tarvikkeita
- 150 tonnia erityyppisiä ampumatarvikkeita

Tuo määrä näyttää viittaavan tilanteeseen jossa divisioona ei ole levossa muttei myöskään kovimmassa taistelutilanteessa.

Panssaridivisioonassa oli yleensä noin 3 000 erityyppistä moottoriajoneuvoa. Päivittäin se tarvitsi keskimäärin noin 30 tonnia tarvikkeita jos se ei ollut taistelussa ja noin 700 tonnia mikäli oli taistelussa. Yleisenä keskiarvona pidettiin 300 tonnia per päivä. Jalkaväkidivisioona tarvitsi 80 tonnia tavaraa päivittäin mikäli ei ollut taistelussa ja peräti 1100 tonnia tarvikkeita päivittäin olleessaan kovassa taisteluissa. Saksalaisten itärintaman noin 160 divisioonasta keskimäärin noin 20% oli motorisoituja, mekanisoituja tai panssaridivisioonia. Näin ollen moottoriajoneuvomäärä on ollut 160 divisioonalla noin 210 000. Todellisuudessa divisioonien moottorikalustovajaus oli tuntuva, usein 30-50%. Kuorma-autojen määrä tuskin on ollut edes 100 000 sillä tyypillinen jv-divisioonan kuorma-automäärä oli usein vain 300-400.

Oxfordin tutkimus vuoden 1944 materiaalitarpeesta kertoi että länsiliittoutuneiden divisioona tarvitsi keskimäärin 650 tonnia tarvikkeita päivässä kun taas Saksan divisioonan tarve oli leikattu 200 tonniin.

Ylipäätänsä noita materiaalivirtoja arvioitaessa ne voivat olla vahvasti yläkantissa sillä mm. divisioonat sodan loppuvaiheessa (varsinkin Saksalla) olivat vajaalukuiset henkilöstöltään. Useiden vahvuudet heiluivat jossain 5 000 - 8 000 välillä eikä näitä määrävahvuisia yli 15 000 miehen divisioonia tainut olla juuri yhtään. Tai ei ainakaan montaa päivää.

Saksan Grosstransportraum-systeemi toimitti kesäkuussa 1942 itärintamalle vain 47 000 tonnin kapasiteetilla materiaalia mutta siihen ei tietenkään sisällä rautatiekuljetukset sekä eteenkin Baltian suunnalla huomattavan tärkeät laivakuljetukset. Oikeastaan tuon Grosstransportraumin toimitus kohdistuu ehkä enemmän etelässä operoivalle sotavoimalle johon laskettiin kuuluvan jotain 60-70 divisioonaa. Mutta silti toimitusmäärät ovat olleet siis yllättävän alhaiset. Varsinkin kun pian nuo toimitusmatka pitenivät. On ihan toista rahdata 47 000 tonnin kapasiteetilla tavaraa 40 kilometriä kuin vaikkapa 200 kilometriä. Tämä oli juuri se tekijä polttoainerajoitteen kanssa mikä aiheutti sen että maasota oli yleensä parinsadan kilometrin etenemistä ja sen jälkeen logistiikkaongelmat lopettivat hönkimisen siihen paikkaan. Oli tyypillistä että tuollaisen nopean etenemisen jälkeen offensiivit tyssäsivät useiksi kuukausiksi. Siksi tuo II maailmansodan maasota ei ollutkaan mitään "ratkaisevaa". Läpimurto ei useimmiten johtanut mihinkään "lopulliseen voittoon".

Muuten Normandiassa liittoutuneiden GTR-komppaniat toimittivat melko lähelle samalla kapasiteetilla materiaalia kuin Saksan itärintaman Grosstransportraum kaksi vuotta aiemmin. Tuossa vaiheessa nuo Normandian maihinnousseet voimat (noin 800 00 heinäkuussa) olivat kuitenkin aika rajoitetulla alueella ja toimitusmatka olivat melko lyhyet - vielä. Syyskuussa 1944 tilannekuva totaalisesti muuttui ilman että Saksan armeija siihen mitenkään ratkaisevasti puuttui.

On siis varsin luonnollinen selitys taustana sille miksi myös puna-armeijan hönkiminen Suomeen alkoi pahasti tökkiä heinäkuussa 1944. Matka Leningradista ja Muurmannin radasta kasvoi kasvamistaan eikä puna-armeijan logistiikka ollut alkuunkaan länsimaista tasoa vaikka rima oli laitettu jo valmiiksi äärimmäisen alhaalle.

Neuvostoliiton rautatieverkosto oli harva eikä millään kyennyt takaamaan esim mororisoitujen joukkojen siirrot. T-34 panssarivaunujen valtava ongelma oli panssarin heikkous maantiemarsseilla. Harva läpäisi 200 kilometrin matkan. Varmaan eräs syy miksi NL:lla oli vuoden 1943:n lopussa noin 10 000 panssarivaunua mutta niistä vain 2 000 oli rintamajoukoilla. Toinen syy oli suurten tappioiden takia pullonkaulaksi tullut koulutettujen ps-miehistöjen puute.

Sodassa suurta osaa kalustoa ei tosiasiassa koskaan kyetty toimittamaan asevoimille rintamakäyttöön. Kaluston puute ja divisioonien jatkuva krooninen miehistöpula näin helpotti huoltoa eikä myöskään polttoainetta välttämättä tarvittu niin paljon kuin pelättiin. Polttoaineen ja muun roinan tarve ja kysyntä oli todennäköisesti suurinta kesä-heinäkuussa 1941 mutta asteittain väheni kun huollettavien määrä laski ja siitä lähtien divisioonat olivat miehistöpulassa.

20 panssaridivisioonalla ja 120 jv divisioonalla on noin 120 000 kuorma-autoa ja jos jokainen imaisee päivässä 50 litraa polttoainetta on kulutus noin 6 000 tonnia muu (kevyempi) moottorikalusto käyttää sen verran että tuolla kalustolla kokonaiskulutus jäisi jonnekin 8 000 - 10 000 tonniin per päivä. Mitä 2 000 taistelupanssaria kuluttaa riippuu tilanteesta. Taisteluissa niistä joka tapauksessa on jatkuvasti vain osa ja suuret joukkojensiirrot tapahtuivat rautateitse.

Saksan koko polttoainetuotanto ja tuonti vuoden 1944 alussa oli 800 000-900 000 tonnia kuukaudessa ja siitä lentopolttoainetta oli keskimäärin 170 000 tonnia. Koska laivasto ja siviilipuoli tarvitsi omansa ja myös ajoneuvoja oli Luftwaffella ja Kriegsmarinella ei armeija ole voinut edes kuluttaa 500 000 tonnia kuukaudessa.

Luultavasti divisioonissa ja muissa yhtymissä ollaan oltu kaukana ajoneuvojen määrävahvuuksista. Vajaus on voinut olla jopa 50%.

Sotahistorian pitäisi huomioida paljon enemmän maasodan heikkoudet kuten logistiset ongelmat. Useimmat hyökkäykset eivät ollenkaan mihinkään lopulliseen voittoon vaan logistisiin ongelmiin. Sen sijaan todella järisyttävää tapahtui kuin vihollisen lentotukialukset upotettiin ja otettiin laajat merialueet ja koko ilmatila kontrolliin ja alettiin kuristamaan vihollisen kyky ylipäätänsä jatkaa sotaa. Kaikkein tärkeintä oli saada vihollismaan naiset nalkuttamaan omille miehilleen siitä että tämä typerykset pitkittävät vain kansan kärsimystä ja että sota on jo hävitti. Nalkuttavat akat romahduttavat sotainnon.

Kummaa kun Saksan johto ei tuota tiennyt vaan todellakin luuli öljyä tarvitsevansa. Harmi Saksalle kun et ollut sitä aikanaan heille kertomassa.

-----Sen sijaan todella järisyttävää tapahtui kuin vihollisen lentotukialukset upotettiin ----

Ihan tiedoksesi vaan, että Euroopan sodassa ei käytetty lentotukialuksia, ne kun eivät seilaa maalla.

Romanian öljy ei koskaan muodostanut edes kolmasosaa Saksan polttoainelähteistä ja aivan samoin kuin synteettisen polttoainetuotannonkin tapauksessa Ploestin tulevaisuus oli sidoksissa siihen kykeneekö Luftwaffe puolustamaan Saksan energialähteitä liittoutuneiden pommituksilta. Puna-armeijasta huolimatta Saksa ei olisi kyennyt suojaamaan myöskään Ploestin öljytuotantoa.

Jos Luftwaffe olisi onnistunut tehtävässään olisi synteettisen polttoaineen tuotannon lisäys viimeistään vuonna 1946 Saksan omien öljylähteiden (Itävalta, Saksan pohjoisosat) kanssa korvannut täysin Romanian öljyn tuonnin.

Synteettisen tuotannon kalleus oli aika yhdentekevä juttu tilanteessa jossa Saksa upotti miljardeja markkoja V-2 tuotantoon. Tuo lisäkustannus (polttoaine oli 2.5 kertaa kaliimpi kuin Romania öljystä jalostettu) merkitsi muutamaa prosenttia koko teollisuustuotannosta. Ja lisäkulu revittiin vaikka sotavankien ja sopimustyöläisten selkänahasta.

Liian paljon moottorikäyttöisiä vempeleitä. Sakut unohti Ludendorfin opetukset kuinka sota on perunakysymys ja sen, että armeija marssii vatsallaan.

Eikö kukaan mainitse Eestissä sodan aikana tuotettua polttoaineita. Saksan laivasto käytti sitä Itä-merellä? Palavasta kivestä tehtyä poltto-ainetta oli paljon .

Ploestin öljyn varaan Saksa saattoi parhaimmillaan rakentaa sodankäynnissään tarvittavan polttoaineen vain 20%:sti. Jo ennen sotia oli yleisesti öljyalalla tiedossa että Ploestin öljyvarannot eivät kasva ja että tuotantoa ei pystytä juuri lisäämään. Esim Luftwaffe oli yli 90%:sti synteettisen polttoainetuotannon varassa. Kiistattomalta näyttää nyt jälkeenpäin se että kun Saksa aloitti sotilaallisen varustelunsa käytännössä vasta vuonna 1936 niin maa ei mitenkään pystynyt rakentamaan noin lyhyessä ajassa riittävän voimakasta ilma-asetta, riittävän voimakasta laivastoa eikä riittävän mekanisoitua armeijaa ja kaiken lisäksi rakentamaan synteettistä polttoainetuotantoa joka olisi taannut yhdessä kotimaisen (Itävalta, Saksa) öljytuotannon kanssa omavaraisuuden esim. 100 miljoonan barrelin tuotannnolle.

Kohtalokkain oli Luftwaffen epäonnistuminen päätehtävässään: suojata omaa sotatuotantoa ja omaa laivastoa sekä maavoimia. Teräksen ja alumiinin tuotannon suhteen sekä perusraaka-aineiden suhteen Saksa sen sijaan oli kohtuullisen omavarainen varsinkin hankittuaan aluevaltauksia. Mutta aluevaltauksien kuten Ranskan haltuunotan negatiivinen vaikutus oli siinä että nuo alueet aluksi vaativat Saksalta enemmän kuin mitä se usein sai vastineena. Nehän olivat myös Britannian merisaarron vaikutuksen alaisia.

Nyt jälkeenpäin on myös täysin selvä että Luftwaffen heikkouksien takia Saksa ei olisi saanut mitään oleellista hyötyä myöskään Kaukasian öljylähteiden hallinnasta. Ne olisivat olleet länsivaltojen strategisen hyökkäysen maalitauluja ja tuo valtaus olisi vain vetänyt Saksan luonnollisia niukkoja voimavaroja pahemmin hajalle. Natseilla ei myöskään ollut alkeellistakaan tajua miten vallattuja maita, eteenkin idässä olisi pitänyt kohdella. Törkeys kalahti omaan nilkkaan.

Eli yhteenvetona voi tästäkin (ja monesta muusta keskustelusta) vetää sen johtopäätöksen että Saksa ei olisi tarvinnut öljyntuontia vaan STRATEGISEN POMMIKONEEN ja hups, sillähän se olisi sodan voittanut.

Elokuun 1.päivän 1943 Ploestin pommitukset joihin osallistui 177 B-24 Liberator pommikonetta onnistui ensimmäisen kerran pahasti horjuttamaan tuotantoa kun 42% tuotannosta saatiin pois pelistä. Speerin hallinnolle isku oli shokki joskin tuollainen 42% tarkoitti köytännössä 10% Saksan polttoainesaatavuudesta jos Saksan osuus Ploestin tuotannosta pidettiin ennallaan. Tuotanto saatiin kuitenkin palautettua lähes ennalleen. Mutta seuraukset muuten olivat laajat: Luftwaffe veti idästä ja Italiasta hävittäjävoimia kotirintamalle. Siis Saksan maavoimat jätettiin tulemaan toimeen omillaan. Kun tuli valinnan hetki suojataanko armeijaa vai sotatuotantoa valinta kohdistui ilman mitään epäselvyyttä jälkimmäiseen. Armeija oli arvohierarkian pahnan pohjimmaisena.

Synteettistä polttoainetuotantoa ja sen kalleutta päivittelevien kannattaa muistaa että raakaöljyn tynnyrihinta USA:ssa sotavuosina oli noin 1.2 dollaria. Saksan synteettisen tuotannon kustannus oli siis 2.5 kertoimella 3 dollaria per barreli vuonna 1943 jolloin ylimääräinen kulu jäi alle 2 dollariin siis noin 5 Reichsmarkiin. Koska tuotanto oli vuonna 1943 noin 36 miljoonaa barrelia jää lisäkustannus itseasiassa vain 180 miljoonaan Reichsmarkkiin joka on todella vähän kun Saksan sotatuotannon arvo oli peräti 35 miljardia RM:ää. Lisäkulu vain 0.5%.

Entä paikkaansapitämättömän "kymmenkertaisen lisäkustannuksen" tapauksessa? Synteettisen polttoainetuotannon lisäkulu olisi silloin ollut 11 dollaria per tynnöri eli 396 miljoonaa dollaria eli noin 1 miljardia RM:ää joka oli 2.82%.

Jopa tuo viimeksimainittu väite ei tue teoriaa että synteettinen polttoaine lisäkustannukseltaan olisi ollut katastrofaalisen kallista Saksan sotataloudelle ja heikentänyt muita ponnisteluja merkittävästi. Sen sijaan tuon tuotannon pommittaminen 85%:sti pois oli katastrofi ei ainoastaan Luftwaffelle vaan koko Saksan sodankäynnille.

Tänä päivänä synteettisen öljyn jalostuskustannus on laskettu nostavan jalostusvaiheen hintaa 40-75 dollari barrelilta kun normaali raakaöljystä tapahtuma nostaa vain 20-55 dollaria. Keskimäärin lisäkustannus on siis lopulta vain 20 dollaria. Koska vuoden 1942 1 dollari vastaa tämän päivän noin 15.5 dollaria on aika uskottavaa että SUOJATUSSA TUOTANTO-OLOSUHTEISSA Saksan synteettinen tuotanto olisi tuonut reilun dollarin tai korkeintaan 2 dollarin lisäkustannuksen.

Kuinkahan paljon Britannia olisi sota-aikana tiukan paikan tullen maksanut USA:lle öljystä jos USA olisi puristanut hinnalla? Eiköhän kyse ollut siitä että haluttua tuotetta valmistettiin maksoi mitä maksoi. Kysymys oli vain siitä pystyttiinkö tuottamaan polttoainetta, lentokoneita, laivoja jne. Suomikin suostui maksamaan niistä StuG III rynnäkkötykeistä tuplahinnan. Vai olisiko niin että se tuplahinta olikin se oikea ja että kaiken sotamateriaalin hinta on jälkikäteen laskettu alakanttiin? Saksa käytti yli 11 miljardia 25 000 lentokoneen valmistukseen vuonna 1943 jolloin kappalehinnaksi keskimäärin tulee peräti 440 000 RM. Se on kaukana yksimoottoristen väitetystä 100 000 -130 000 ja kaksimoottoristen noin 250 000 (2/3 tuotetuista yksimoottorisia).

Hajo Holbornin "History of Modern Germany"- teoksessa on kirjoittajan maininta jonka mukaan synteettisen öljyn tuottaminen maksoi 4-5 kertaa enemmän kuin maaöljyn, mutta tieto on peräisin 1930-luvulta jolloin raakaöljyn maailmanmarkkinahinta oli alimmillaan 0.65 dollari barrelli ja sodan puhjettua 1 dollari Usassa, ja myöhemmin 1.20.

Synteettisen hinta on ollut noin 3-3.5 dollaria barrelilta kun sen tuotanto kasvoi ja käytössä oli halpaa työvoimaa. Ns orjatyövoiman osuus nousi synteettisen polttoaineen tuotannossa lähes kolmasosaan työvoimasta.

Vertailukelpoisempi Saksan tapauksessa on Romanian öljy johon verrattuna synteettisen hinta vuonna 1942 oli 150% korkeampi. Suurin ongelma synteettisen tuotan kannalta oli sen alttius pommituksille. Tosin sama koski myös Saksan ja Itävallan maaöljyn tuotantoa sekä kuten 1943-44 nähtiin myös Ploestin tuotantoaluetta. Toistuvilla jatkuvilla pommituksilla näitä laitoksia ja tuottoa saatiin tuhottua. Ensimmäisen kerran Romanian öljytuotantoa vakavasti vaurioitettiin elokuussa 1943.

Kuten näemme Saksan uhat olivat siinä ettei se pystynyt riittävästi suojaamaan tuotantoa oli ne sitten synteettistä tai tavanomaista kotikamaralla, tai sitten öljyntuotantoa Romaniassa. Yhtä huonosti olisi käynyt Saksan öljyntuotannolle Kaukasuksella. Luultavasti olisi tuo Bakun ja Maikopin touhu ollut Saksalle vieläkin tahmeampaa ottaen huomioon infrastruktuurin tason siellä. Logistinen ongelma olisi ollut äärettömän hankala.

Lopultakin Saksan sotakoneen lähettämisessä syöksyyn tarvittiin pitkän matkan saattohävittäjät ja USAAF:n pudottamat 215 000 tonnia pommeja polttoainetuotantolaitoksia vastaan. Ei riittänyt että laitokset tuhottiin. Ne oli pommitettava uudelleen hajalleen. Sama koski lentokonetuotantolaitosten pommituksia.

Saksan armeijan romahdukseen liittyi oleellisesti ilmasuojan puute ja liikkuvuuden puute. Saksan armeijan suorituskyky ei yleensäkään ollut hääppöinen. Jopa ns motorisoiduille divisioonilla vain yksi pataljoona liikkui panssaroiduissa kuljetusajoneuvoissa. Näitä pidettiin "valiodivisioonina".

Koko asevoimien suorituskykyisin joukko oli 100-200 sukellusveneen osasto Atlannilla. Jodl oli oikeassa sanoessaan että Luftwaffen epäonnistuminen ja länsivaltojen strateginen ilma-ase (airpower) ratkaisi sodan.

Öljynsaantivaikeudet heijastuivat suoraan kemianteollisuuteen ja ammustuotantoon. Speer kertoo muistelmissaan, Olin diktaattorin työkaluna, kuinka 1944 syksyllä ammuksiin lisättiin 30% suolaa kun räjähdysaineesta oli pulaa öljypulan takia. Suolalla saatiin ammuksen paino kohdalleen, mutta niiden teho heikkeni valtavasti.

"Usein toistetaan stalinistista mantraa jonka mukaan Romanian Ploestin öljy oli Saksalle keskeinen lähde "

Kas vain miten tieto lisääntyy. Nyt jo Saksan koko johto Hitleristä alkaen olivatkin stalinisteja toistellen Stalinin heille syöttämiä juttuja. Eläköön näin suuri tietämys.

Taitaa se todellinen ongelma tämän Ploestin kentän merkittävyyden arvioinnissa olla juuri siinä että kestostalinistit ja Neuvostoliiton hypettäjät väittivät vuosikausia että vasta Ploestin öljykenttien joutuminen puna-armeijan haltuun romahdutti Saksan polttoainetilanteen. Myös muutkin kuin neuvostofanit ovat moiseen loveen langenneet. Mm. Blitzkrieg Myth- ja Death Ride-kirjan kirjoittaja John Mosier haastattelussa erehtyi tätä väittämään.

Tosiasiassa Saksan polttoainetuotannon ongelmat alkoivat toukokuussa 1944 kun ensimmäisen kerran vakavasti liittoutuneiden pommitukset vaurioittivat Saksan polttoainetuotantoa. Katastrofi tuli kesäkuun pommituksissa, siis 2 kuukautta ennen kuin Ploest joutui puna-armeijan haltuun.

Maaliskuussa joka jäi todennäköisesti polttoainetuotannon huippukuukaudeksi alle 20% polttoaineiden valmistukseen tarvittavasta raaka-aineesta oli tuontitavaraa ja tähän sisältyy siis myös Unkarista tuotu öljy. Mikäli synteettisen polttoaineen tuotanto olisi saanut jatkaa kasvuaan olisi Romanian öljyn osuus ollut elokuussa enää vain 16% Saksan polttoaineesta. Sitäpaitsi - Ploestin osuuden vähenemiseen keväällä ja kesällä vaikutti myös liittoutuneiden pommitukset. Ilman puna-armeijan rooliakin olisi Romanian öljyn painoarvo Saksan polttoainetuotannossa jatkanut laskuaan.

Ongelma taitaa kestostalinisteilla piillä myös siinä etteivät he oikein käsitä sitä ettei NL:lla itsellään ollut todellista kykyä käydä strategista ilmasotaa.

》》Ihan huuhaata taas tämäkin avaus. Mikään maa ei tee öljyä kivihiilestä jos saa valmista öljyä. Mieti sitäkin miksi Saksa himoitsi ja tavoitteli niin vimmaisesti Bakun öljyä jos se teki ihan mielihyvin öljynsä itse ?《《

Kuinka Saksa olisi kyennyt kuljettamaan Bakun öljyä Saksaan tai muualle jalostettavaksi?

Kamelikaravaaneillako kuten kuskattiin polttoainetta Kubanin sillanpäässä olleille panssareille...

Vaikka olisi ollut polttoainetta ja koneita, niin Saksasta loppuivat sotilaat, varsinkin koulutetut ja kokeneet. Vallatuilta alueilta olisi ollut mahdollista rekrytoida valtava määrä esim. neukuille katkeria vähemmistökansallisuuksia, mutta natsit mielummin tuhosivat väestön tai lähettivät isänmaahan orjatyövoimaksi. Tästä huolimattakin itärintamalla oli suuri määrä Neuvostoliiton kansalaisia Wehrmachtin ja SS:n kamppeet päällä.

Parhaat joukot tuhoutuivat itärintaman loputtomissa lihamyllyissä 1941-1943. Myös P-Afrikan tappiot olivat yllättävän suuret kun miettii miten vähän niitä huomioidaan. Myöhemmät "kansankrenatööri"-divisioonat saatikka Volkssturm-yksiköt eivät olleet ihan samaa tasoa mitä varhaisempi kenttäarmeija.

Hehheh,Hitleriltä otettiin öljyt pois!
Se oli sille seinähullulle IHAN OIKEIN!

Kaikilta seinähulluilta vohtajilta KAIKKI POIS!

PUTLER on seuraava!

Tiesikö Dolle, että Musukan Sirten vajoamassa oli 3x enempi ljamia kuin Ploestissa.