Kanttorin maksamyrkytys

Kauppanimi

https://www.forssanlehti.fi/uutiset/36839-luontais-tuotteista

24.07.2017
Mielipiteet
Luontais-tuotteista

Sairastuin helmikuussa äkillisesti maksamyrkytykseen, jossa erilaisten tutkimusten kautta selvisi, että kyseessä on myrkytystila, jonka aiheutti paljon mainostettu luontaistuote. Sairaus vei minut lähelle kuolemaa.

Sain kuitenkin avun ensin Forssan terveyskeskuksen lääkäri Anja Pelto-Huikolta ja sieltä minut lähetettiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Koepalasta, joka otettiin maksasta selvisi, että kyseessä oli maksamyrkytys.

Toipuminen on vielä kesken, mutta veriarvot ja muut arvot ovat lähes normaaleja.

Sanoisin myös ihmisille jotka syövät erilaisia luontaistuotteita, että olisivat yhteydessä hoitavaan lääkäriinsä.

Forssan sairaalassa sain myös henkistä tukea, josta kiitän erityisesti sairaalapastori Anne Mäkelää ja sairaalan henkilökuntaa. Sain vielä lisäpäiviä elämääni, josta olen kiitollinen.

Esa Lahti

kanttori dir.cant.

Maksamyrkytyksen aiheuttaneen paljon mainostetun luontaistuotteen nimen kertominen olisi kaikkein tärkeintä tällaisen tapauksen yhteydessä. On todella kummallista, että luontaistuotteen nimi jätetään pois.

8

1840

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samaa_Mieltä

      "Maksamyrkytyksen aiheuttaneen paljon mainostetun luontaistuotteen nimen kertominen olisi kaikkein tärkeintä tällaisen tapauksen yhteydessä. On todella kummallista, että luontaistuotteen nimi jätetään pois."

    • laitappa.googleen

      Suomalaisten suosimaan ravintolisään saattaa liittyä terveysriskejä

      Expressen: Vitaepro-mainoksista nousi kohu Ruotsissa: Terveysväitteitä ei tue mikään, moni saanut sivuvaikutuksia

    • Suurta_huijausta

      Olettaisin myös kyseessä olevan Vitaepron, itse söin sitä noin vuoden ja sain siitä sitkeän allergisen ihoreaktion. Lopetin sen syönnin ja vajaassa puolessa vuodessa iho rauhoittui. Luontaistuotteita syödään liian huolettomasti ja mitä ne Vitaepron aineosat oikeastaan ovat, kuka tietää. Kyseessä vain valtava bisnes.

    • Mäkikuisma

      Hyvä, että kanttori toipuu ja saamme kuunnella hänen musiikkiaan. Hänen kirjoituksestaan jäi kuitenkin puuttumaan tieto, onko käytössä mahdollisesti muihin sairauksiin määrättyjä lääkkeitä? Ja jos on, onko tarkastettu miten luontaistuote ja reseptilääke sopivat yhteen. Itse on käytä mitäään luontaistuotteita tai vitamiineja, enää. B-vitamiinit kiellettiin hoitosyklin ajaksi. Päätin, että tulkoot ravintoaineet jatkossa vain ruoasta.

    • kan1936ella

      Niin, millä ne vanhat ihmiset eli kun ei varmaan käyttäneet mitään pillereitä Munkin vanhemmat 92-v. ja 97-v. Ja tuo 97v ei syönyt viimeiseen 30 vuoteen muuta kuin lehmän maitoon keitettyä vehnäjauho velliä.
      toki nyt eletään vanhemmaksi, mutta suurin syy pitkään ikään on lämpimät huoneet ja työolosuhteet sekä lääketiede.

    • Huuhaata1

      Miksi luontaistuotteita pitää ylipäätänsä popsia? Me tavikset emme muutu mainosten kaltaisiksi ihmisiksi. Onko noita luontaistuotteita tutkittu tarpeeksi? Kai niilläkin on sivuvaikutuksensa.

      • maksa-munuaiset-haima

        Kun syö "myrkkyjä" pienessä määrin, ei ne vaikuta pitkään aikaan. Mutta myyjät "lihoo".


      • Myrkyli2
        maksa-munuaiset-haima kirjoitti:

        Kun syö "myrkkyjä" pienessä määrin, ei ne vaikuta pitkään aikaan. Mutta myyjät "lihoo".

        Myyjät vai valmistajat?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      151
      1251
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      119
      1048
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      215
      798
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      59
      771
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      742
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      26
      729
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      136
      705
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      45
      641
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      622
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      58
      564
    Aihe