monta risteilyä olen viettäny joskus selvinpäin joskus ympäri kännissä. kummatkin tavat on yleisesti hyväksytty eu:ssa.taso laivoissa huippua jos vertaa menneitten aikojen songit ja saagat yms.juoma ei ole loppunut ja pilkkua ei ole yksin tarvinnu jäädä seuraamaan. aina on huolta pidetty ja kaikki rahat olen kiltisti käyttäny.matkan jälkeen poden useasti joko krapulaa tai sokerihumalaa kumpikin on oksettavaa.tähän hurmostilaa pääsee halvalla kiinni mutta kokonaissaldo per/minuutti rahaksi muutettuna on huikea ei monesti viitsi edes laskea.urheana , itsetunto korkeana, maailmanomistajana palaan nopeasti maanpinnalle huomaten että ei se ruoho ole yhtään vihreämpää täällä maalla kuin siellä merellä.taas olisi huomenna yksi risteily edessä viimevuonna tais olla 4 tai 5 joten olenko laivojen suurkuluttaja siitä voi olla monta eri mieltä.lopuksi kuitenkin sananlasku: matkailu avartaa . kai risteilyt voisi luetella myös niihin.
monta
risteilyä
0190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.