Oikeanlainen ruokavalio, sitä olen harrastanut

ehompi.elo

nyt kohta 2 kuukautta ja painoakin on lähtenyt jo noin 3 kg.
Ennen olin hyvin tiukalla dietillä, mutta sitä en jaksanut pitkään, vaan repsahdin takaisin vanhoihin huonoihin tapoihin.
Nyt tein listan, mitä syön ja mitkä ovat kiellettyjä, helppoa, kun sen muistaa ja pieniä aterioita
noin 5 päivässä ja juo paljon vettä joka välissä.
Kaikki kaalit, kaikki vihannekset ja hedelmät ovat sallittuja, proteinin lähteinä piimä ja rasvaton jokurtti, tai rahka.
En syö pullaa, kakkuja, keksiä, en voita, vaan noin ruokalusikallinen jotain öljyä, useimmiten oliiviöljyä salaatin kanssa.
Tummaa leipää, lesekaurapuuroa marjojen kera, perunaakin saa syödä, kunhan ei rasvankanssa.
Olut ja viinit eivät sovi terveelliseen ruokavalioon, silloin myös repsahduksia tulee herkemmin, sen olen päättänyt. Elämä on kivempaa, kun pää on selvä, vaikka en sitä koskaan ole liiemmin käyttänyt.
Jatkan tällä ruokavaliolla ja 10 kuukauden kuluttua olen ainakin 20 kg kevyempi.

12

556

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • as.trid

      Kiitos alottajalle hyvästä vinkistä, nimittäin suunnitelmahan on kaiken perusta.
      Tein myös listan, vähäkaloriset, terveelliset, joita saa syödä enemmänkin ja lihottavat
      merkitsin oikein hälytysvärillä punasella, joissa on rajoitus.
      Sokerit ja rasvat tietenkin pois laitettavia.
      Joka päivä lupaan käydä lenkillä, jumpata hieman ja aamupunnitus on myös hyvä, että tietää, missä mennään!

      • vaa.alla

        Hyvä, as.trid, kun mainitsit vaa,an! Se on tahtonut minulta jäädä käyttämättömäksi,
        mutta nyt, otan tavan, että aamuisin voisin käydä sitä tervehtimässä!
        Kas, kun se paino hiipii kuin salaa, mutta nyt otan sen kiinni!


      • Kokonaiskuva

        Peili on paaaljooon parempi 'vaaka'.


      • suosittelevat
        vaa.alla kirjoitti:

        Hyvä, as.trid, kun mainitsit vaa,an! Se on tahtonut minulta jäädä käyttämättömäksi,
        mutta nyt, otan tavan, että aamuisin voisin käydä sitä tervehtimässä!
        Kas, kun se paino hiipii kuin salaa, mutta nyt otan sen kiinni!

        vaaálla käyntiä parin päivän välein.Joka aamuinen punnitus on turhaakin turhenpaa, sanovat.


      • Kerrokerrokuvastin

        Vaa'alle kantsii nousta noin kerran viikossa. Peiliin sen sijaan kantsii kurkistaa joka päivä.


    • ehompi.elo

      Kohta kaksi kuukautta on kulunut siitä, kun tänne viimeksi kirjoitin. Nyt on hyvä syy taas kertoa,
      että sama tahti jatkuu, taas 3 kg on poissa painosta.
      Kummallista, että se on näin helppoa, kun olen päätöksen tehnyt, niin helppoa sitä ruokavaliota on noudattaa. Ei tee edes mieli mitään makeita, mutta kun lenkiltä, noin 5 km tulin kotiin, niin
      kyllä kaikki kasvikset maistui, lisäksi marja-rahkaa vielä jälkkäriksi.
      kg on siis alkupainosta kulunut pois ja kyllä on helpompi kävellä ja olla!
      En halua mitään äkkinäistä kovaa diettiä, vaan tasapainoisen ja mukavan. Nyt onkin runsauden pula hedelmistä ja kasviksista, nautin niistä!

      • ehompi.elo

        Siis 6 kg on alkupainosta neljässä kuukaudessa lähtenyt. En tiedä minne!


    • as.trid

      Mielestäni peili ei ole hyvä yksinomaan, se voi narrata helpost! Sen sijaa vaalle nousu on oikea tapa saada paino hallintaan.
      Myös alkoholi on eräs lihotusaine ja sen juomisen aikana estot häipyy ja ei kontrolloi enää syömistään, voi lihoa yhtäkkiä kuukauden tarkan ruokavalion veke.

      Entä mitä alkoholi vaikuttaa aivoille? Aivosoluja tuhoutuu suunnaton määrä joka humalakerta.
      Myös maksa ei jaksa , kovettuu ja tulee toimintakyvyttömäksi.
      TV:ssä tuli hiljattain kolmen naisen tarina, missä he kertoivat karua tarinaansa, olivat pikkuhiljaa joutuneet Viinapirun orjaksi! Salaa perheeltään joivat, kunnes eräskin irtisanottiin työstään, silloin vasta huomasi, mitä oli tehnyt.
      Nyt kun oli raitistunut, sanoi, kuinka ihanaa, kun hänen ei tarvitse enää juoda! Oli niin paljon parempi olo ja koko elämä hymyili!

    • ehompi.elo

      Kiva laittaa vaatteita päälle, kun housutkaan ei kiristä. 9 kg kevyempänä elämä on paljon hauskempaa, huomaan!
      Naapurini näki minut ja sanoi: "Hei, sinä olet aivan nuortunut"! Kyllä se lähes 10 kg vähän
      ehkä nuorentaa, toivon niin.
      Enää en laihduta, pidän vain tämän painoni terveellisellä ruualla.
      Iloista syksyä!

    • ehompi.elo

      Hyvä oli tunne, kun pitkästä aikaa kävin vaaalla. 60 kg. painoni on nykyisin, enkä ole edes laihduttanut, vaan tehnyt ruokavaliomuutoksen, noin kahdeksassa kuukaudessa lähti 10 kg. pois.!
      Suosittelen jokaiselle joka haluaa kevyemmän olon, syödä saaa, mutta varoo sokeria ja pullaa, no,
      karamellit nyt titenkin ovat pois terveellisestä ruokavaliosta! Samoin alkoholi.

      Mutta kun nämä karikot kiertää, voin vannoa, et tule pettymään! Yksi monivitamiini on tarpeellinen ainakin minulle ollut, samoin kalkkitapletti.
      Pellavansiemenet ja leseet laitan veteen iltaisin, jotka ensimmäiseksi jokurtin ta piimän kera pistän poskeeni, nam! auttavat vatsan kunnossa pysymiseen.

      Itselläni voisi paino laskea vielä kilon, tai pari, mutta hyvä tämäkin, kun pysyy tässä!!
      Tsemppiä kaikille, jotka suunnittelevat elintapamuutosta terveellisempään suuntaan!

    • epäilevä.tuomas

      Oletko saanut nämä ohjeet jostain, vai kuinka olet tuon ruokavaliosi suunnitellut?
      Helposti tulee puutostiloja, jos ruokavalio on yksipuolinen!

      • Luotanjauskon

        Kyllä siellä puhutaan terveellisestä ruokavaliosta ja sehän on monipuolinen sellainen. Viisas tyyppi no. räätälöi itse omat ohjeensa jotka saa toimimaan eikä niinkään noudata muitten määrämiä, jotka eivät itselle sovi. Hyviä ideoita voi tietysti käyttää hyväksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1081
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      810
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      775
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      614
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      563
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      512
    7. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      35
      486
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      483
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      466
    Aihe