Moi , osaisikohan joku auttaa? Olen juuri ostanut kyseisen koneen ja ladannut pelit, mutta kun yritän käynnistää pelin, se jää jumiin kohtaa jossa simsin logo näkyy. Välillä myös ilmoittaa, että ei löydä levyä. Mikäköhän on vikana?
Kiitos jo etukäteen!
The sims 3 & Macbook Pro (2015)
1
229
Vastaukset 1
- OutoSim
Aloittajan kysymys sisältää käsittääkseni vastauksen. Gigantti mainosti jossakin vaiheessa 30 päivän palautusoikeutta. Olikohan aloittajan laite hankittu G:stä?
PS: Olen auttavasti tietoinen siitä, että esimerkiksi lukuisat Sims 4:n pelaajat ovat kertoneet pelaavansa nelkkua vaikeuksitta eräillä Macbookin FDE-versioilla. Toisaalta muutamat heistäkin kertovat käyttävänsä alempia resoluutioita ja hankkineensa lisää RAM:ia yms. Sims 3 on kuitenkin hieman eri peli kuin riisuttu ja lapsenmielisille suunnattu nelonen. Henkilökohtaisesti olen tullut siihen käsitykseen, että pelaamiseen kannattaisi periaatteessa käyttää pelikoneita, ei verkonpainoiksi sopivia vempuloita, vaikka niitä mainostetaankin energiaa säästäviksi, moderneiksi, höyhenen kevyiksi, paperin ohuiksi, käänteentekeviksi ja ympäristöystävällisiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1391544- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi287798- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591- 60577
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571