Kerron omani. Kyseessä loiva katto, 250 neliötä. Ei vinkkeleitä vaan suoraa pintaa.
Sisältö aina sama lukkosauma, kattosilta, vilpet, piippu, rappuset ja rännit.
Suomen Katto Center 20.000
Hämeen Laaturemontti 20.000
Kattokeskus 20.000
Ruukki 24.500. heillä ainoana halpa muovinen aluskate
Järki Remontti 30.500
Paikallinen ja hyvämaineinen peltiseppä 18.000. Sillä erolla että menee aikaa viikko kauemmin kuin noilla muilla. Niin, konesaumakatolla joka on Ruukin pural matta.
Asiakaskokemuksia kaipaisin, mikä maku ja laatu on jäänyt?
Arvaa onko vaikea valita?
Kattoremontti tarjouksia--- Kertokaa
57
25909
Vastaukset
- Osa-aikaeläkeläinen
Ota tuo paikallinen seppä. Kaikenlaista voi sattua, muuallakin kuin katolla. Noille muille reklamointi voi olla turhaa.
- Ryöstöhinta
Kattofirmani tulee tekemään remonttisi 9000 eurolla. Tarkoitus on tehdä vain katto, ei ryöstää sinua. Laita puh nrosi niin soitellaan.
- Osa-aikaeläkeläinen
Sisältyykö tuohon hintaan myös tarvittavat lappeiden oikaisut. Minulla tehtiin notkolle painuneelle katolle uusi kantava rakenne. Kolme otsalautaa tarvittiin jotta rakenteet saatiin piiloon. 15 000 € tuo maksoi. Katto oli suunnilleen samankokoinen kuin kysyjällä on. Kallein tarjous oli yli 30 000 €.
- Tiedetään
Ei ole 15000 e hintaeroa tarjouksessa samallalailla tehdystä työstä. Hintaerot ovat luokkaa alle 1000e.
- katottaja
Osa-aikaeläkeläinen kirjoitti:
Sisältyykö tuohon hintaan myös tarvittavat lappeiden oikaisut. Minulla tehtiin notkolle painuneelle katolle uusi kantava rakenne. Kolme otsalautaa tarvittiin jotta rakenteet saatiin piiloon. 15 000 € tuo maksoi. Katto oli suunnilleen samankokoinen kuin kysyjällä on. Kallein tarjous oli yli 30 000 €.
Moi,
Oikaisu kuuluu jokaiseen tarjoukseen.
Pelkät materiaalit maksaa K Raudan ovh:lla 8500€. Joten en halua jonkun tekevän koko hommaa 9000€, konkurssihan siinä tulee tekijälle.
Joillakin sopimuksissa on lappeen oikaisu yms lisähintaan, kannattaa lukea tarkasti. Luultavasti tonneilla tulee hintaa lisää.Sepällä hinnassa on kaikki.
Vesivekin ukko kävi tekemään tarjouksen ränneistä, kaikki otsalaudat vaihdettuna ym muut tilpehöörit. Hinta 6200@. - Osa-aikaeläkeläinen
Kallis on Vesivekin tarjous. Talossani sen remppaa urakoinut pikkufirma laittaa vielä räystäänaluset kuntoon. Vetäjä sanoi että viikko siinä menee, ja hinta on 3000 €. Paikkakunnalla kattoja urakoineen firman mies tarjosi homman hintaan 2100 €. Urakoitsijani pudotti tarjouksensa 2400 euroon. Hän homman saa, koska on tunnollinen, ja tietää mitkä rakenteet katossa on.
Jos taloni katon rempan Vesivekin osuus olisi tuon hintainen, muulle hommalle ja kamoille jäisi hintaa alle 9000 €. Puutavaraa meni paljon, ja työtäkin vanhan talon katon oikaisussa oli. - Osa-aikaeläkeläinen
Taloni kattorempan sisältö oli siis tiilikaton purku, koko katon oikaisu, alus- ja peltikate päälle. Kahden piipun pellitys, valukaulus piipuihin sekä piipunhatut. Lisäksi otsalaudat maalattuina, räystäskourut syksytorvineen, aika paljon lumiestettä katolle sekä kattosilta toiselle piipulle lapetikkailta. Nuo lapetikkaat ja seinätikkaatkin kuuluivat soppariin.
Hinta oli 15-16 000 €. Joitakin jutuista maksoin vähän lisähintaa.
Lisäksi tietysti piha siistiksi, eli työssä syntyneet roinat pois.
Tekijä oli Talotekniikka Huttunen, joka puuhaa Lapinjärven ympäristössä. - katottaja
Moi,
Kiitos tiedoista. Kohde Uudellamaalla ja lähes identtinen kuin siellä. Ei tuo mainitsemasi firma tule näin kauas. Matkaan 1.5 tuntia sivu. Olen kuullut tuosta firmasta hyvää ja otin talvella yhteyttä.
Laskeskelin että rautakauppa voi myydä liikkeelle -30%, niin silloin olisi mahdollisuus tuon kokonaishinnan tippua parilla tonnilla. Eräältä sain arvioksi alle 16000€. Siellä on paranoffin pojat töissä, niin ei tule mitään.
Sellainen kävi kuin Elementtikatto. Hinta olisi 18000€ ja kiire tehdä kauppa. Voiskohan tuohon luottaa.
Epäluottamus kalvaa niin täytyy miettiä kovasti. Nuo isot tekee tosiaan huonoa jälkeä ja ei silloin voi asialle mitään. HLR, SKC ja Kattokeskus taitaa olla pahimpia kun kuuntelee. Niitten kanssa taitaa olla vaarana että tulee huonompi kattotilalle. - 123tallaaja
katottaja kirjoitti:
Moi,
Kiitos tiedoista. Kohde Uudellamaalla ja lähes identtinen kuin siellä. Ei tuo mainitsemasi firma tule näin kauas. Matkaan 1.5 tuntia sivu. Olen kuullut tuosta firmasta hyvää ja otin talvella yhteyttä.
Laskeskelin että rautakauppa voi myydä liikkeelle -30%, niin silloin olisi mahdollisuus tuon kokonaishinnan tippua parilla tonnilla. Eräältä sain arvioksi alle 16000€. Siellä on paranoffin pojat töissä, niin ei tule mitään.
Sellainen kävi kuin Elementtikatto. Hinta olisi 18000€ ja kiire tehdä kauppa. Voiskohan tuohon luottaa.
Epäluottamus kalvaa niin täytyy miettiä kovasti. Nuo isot tekee tosiaan huonoa jälkeä ja ei silloin voi asialle mitään. HLR, SKC ja Kattokeskus taitaa olla pahimpia kun kuuntelee. Niitten kanssa taitaa olla vaarana että tulee huonompi kattotilalle.joo
- Katolla20vuotta
123tallaaja kirjoitti:
joo
Hahha vittu että ootte tyhmiä..:):):) jos teitäisitte materiaaleista tai mistään mitään niin luultavasti ette tänne edes kirjoittelisi.
- Anonyymi
Osa-aikaeläkeläinen kirjoitti:
Kallis on Vesivekin tarjous. Talossani sen remppaa urakoinut pikkufirma laittaa vielä räystäänaluset kuntoon. Vetäjä sanoi että viikko siinä menee, ja hinta on 3000 €. Paikkakunnalla kattoja urakoineen firman mies tarjosi homman hintaan 2100 €. Urakoitsijani pudotti tarjouksensa 2400 euroon. Hän homman saa, koska on tunnollinen, ja tietää mitkä rakenteet katossa on.
Jos taloni katon rempan Vesivekin osuus olisi tuon hintainen, muulle hommalle ja kamoille jäisi hintaa alle 9000 €. Puutavaraa meni paljon, ja työtäkin vanhan talon katon oikaisussa oli.Vesivek on tehnyt meidän alueella melkeen kaikki kattorempat, kun 80 luvun taloja kaikki, alkaa jokainen katon uusia. Tyytyväisiä on olleet ketä olen jututtanut työn onnistumisesta. Minä hölmöyksissäni otin halvimman KYMPPIKATON - huonoa jälkeä, paljon naarmuja pelleissä, harjapelleistä ruuveja täysin hutiin menneitä, piipun pellitys täysin ala arvoinen jne.
Eivät tule korjaamaan eikä edes katsomaan jälkiään - raha kelpasi.
Mainostaa "julkkisten" kehumana kattojaan (mm. Mieto, Nykänen )- jotka aivan eri kuin todellisuus, niissä iso porukka tekemässä yms. meillä 2 miestä tumpuloi koko rempan - Anonyymi
Miksi et tee tarjouksia tuohon 9000e hintaan ?
Tarjouksia sain 7 kpl hintahaitari n.5000e.
Hölmö otin halvimman 10 katot. Kaksi miestä tuli tekemään, vain kehdella sivulla telineet ja riipivät koko katon auki vaikka oli sovittu tehtävän ensin 2 lapetta loppuun asti,sitten toiset 2 kun oli myöhäinen syksy. Niinhän siinä kävi että aluskatteen päälle satoi räntää n.5-10cm.
Aluskatteesta valui vettä räystään aluslaudotuksiin ja siitä myös seinälle ......
Surkea firma, kaksi miestä työmaalla retuutivat peltejä katolle toinen toi pellin ja toinen veti katolle ! TÄMÄ ei ole minkään valmistajan as. ohjeiden mukaista.
Kymppikatto EI myös tullut korjaamaan mitään virheitä useista reklamoinneista huolimatta - Anonyymi
Tiedetään kirjoitti:
Ei ole 15000 e hintaeroa tarjouksessa samallalailla tehdystä työstä. Hintaerot ovat luokkaa alle 1000e.
Höpö höpö, meillä hintahaitari 6000e.
Kallein tarjoaja ei edes käynyt katolla, laski kuvien mukaan tarjouksen. Tarjouksiin kuului myös uudet rännit ja syöksyt sekä kävelysilta ja nousutikas/lapetikas - Anonyymi
Katolla20vuotta kirjoitti:
Hahha vittu että ootte tyhmiä..:):):) jos teitäisitte materiaaleista tai mistään mitään niin luultavasti ette tänne edes kirjoittelisi.
Sinulla ei 123tallaaja ollut tietoa materiaaleista ja luultavasti resptikin on mennyt umpeen. Sanna on luvannut kuntoutus ja hoitotakuun toteutuvan.
Siksi uskoakseni tänne kirjoitetaan ettei tiedä - haluaa toisten talon omistajien kokemuksia. Kaikki ei osaa eikä halua itse tehdä kattoremonttia, vaatii kuitenkin useamman henkilön toteutukseen. Myöskään telineitä ja työkaluja mm. peltien leikkaamiseen ei kaikilta löydy. Puhumattakaan rännien ja piipunpellitysten tekemiseen tarvittavaa konetta ei löydy... - Anonyymi
Minulle tarjottiin 10 m2 katon korjausta 8760 € asiakkaan tarpeista.
Hinnoittelu menee niin että katsotaan kannattava hinta ja lätkäistään 2250 € kotitalouskorvaus päälle. - Anonyymi
"mutta" Kun pitäisi vielä saada tuo ja rahaakin menee jonkin verran vielä.
- Anonyymi
katottaja kirjoitti:
Moi,
Oikaisu kuuluu jokaiseen tarjoukseen.
Pelkät materiaalit maksaa K Raudan ovh:lla 8500€. Joten en halua jonkun tekevän koko hommaa 9000€, konkurssihan siinä tulee tekijälle.
Joillakin sopimuksissa on lappeen oikaisu yms lisähintaan, kannattaa lukea tarkasti. Luultavasti tonneilla tulee hintaa lisää.Sepällä hinnassa on kaikki.
Vesivekin ukko kävi tekemään tarjouksen ränneistä, kaikki otsalaudat vaihdettuna ym muut tilpehöörit. Hinta 6200@.Huh huh.
- Ryöstöhinta
Lappeiden oikaisut kuuluvat urakkahintaamme,
- katto-kassiset
Meillä vähän pienempi, 200-neliöinen loiva peltikatto. Keväällä 2016 tuon uusinta maksoi 17700 € sisältäen aluskatteen, uudet ruodelaudoitukset, katon päätylappeiden jatkamisen 40 sentillä, piipun liesituulettimen hormin pellitykset, kolme uutta valokupua (kattoikkunaa), uudet rännit sekä syöksytorvet.
- Kattoremontti
Hei, voitko lisätä tähän ketjuun sähköpostiosoitteen mistä teidät tavoittaa.
Voisin tekijälle suositella teitä ja ottamaan yhteyttä. Toimivat uudenmaan alueella, materiaalien ja hinnan puolesta pärjäävät isoille tekijöille. - Kattomestari1
missä päin kohde on ? osoite tai teidän yhteystiedot! lasketaan urakalle tarjous.
- katottaja
Voit laittaa katontekijän nimen tai koordinaatteja. Otan kyllä yhteyttä.
Kohta alkaa olla syksy, jotta tälle vuodelle kerkiää,,, aikaa ei ole pahemmin hukattavissa.
On vaan sellainen viidakko ettei heti ymmärrä.
Milloin tällaisia kattorempan tekijöitä / firmoja on alkanut tulemaan? Muistelen 80 luvulla ei ollu, oliko 90 luvulla? Tuskin oli. Silloin oli kirvesmiehet jotja sutkautti tuollaiset rempat ja siihen ei mennyt näin älyttömiä summia. Nuo isoimmat ottaa ainakin 10000€ omistajilleen katetta kaupasta. Tosin niillä raskas koneistokin, myyjät ja muu toimistohenkilökunta. Ennen sanottiin että ne ei tuota mitään.- Katottaja
Katontekijöitä on ollut niin kauan kuin talojakin on tehty. Urakoitsijalle on helpompi keskittyä vain yhteen osaan talonrakennuksessa.
- katottaja
No niin.
Tiesin että kun on tosi kyseessä niin ei tule tekijän nimeä. Paitsi Huttunen joka on kovan luokan ammattilainen.
Tulen ottamaan taustat selville.- Katolla20vuotta
Samaa mieltä
- hsddsd
ei ainakaan Restakotia kannata ottaa. Vaihtoi nimensä. On nyt viime syksystä asti tehnyt vesikattoja Suomen Elementtikatto nimellä.
- Jupe313
Olen itse kuullut,että Restakoti tekee vain kattomaalauksia ja Suomen elementtikatto tekee remontit?
- Puuha1980
Suomen elementtikatto!!Älkää hyvät ihmiset ostako näiltä mitään susi katto jo ennen kun ovat työn aloittaneet.kysykää miten limittää aluskate jotta se toimisi vuosia.voin sanoa että ei onnistu eikä toimi.
- Juse2017
Saitteko katon teetettyä? Kokemuksia?
- Oveltaovelle
Suomen KattoCenteriä ei kannata harkita urakoitsijaksi. Firman toiminta on epäeettistä ja moraalitonta. Ovelta ovelle kiertäviä kattomyyjiä ei kannata päästää sisälle, sillä myyvät vanhuksille turhia kattoremontteja.
- Tietäjä
muistakaa että me luodaan itse markkina rako ovelta ovelle, ylihintasten remonttien myymiselle, koska niitä ostetaan.
Info:
Siitä kun myyjä nousee teidä penkistä ylös ja kättelee teitä, nii se on tienannu esim. 200m2 katon myymisestä 700-1000€...
eli se halutko melkeen jo tonnin maksaa remontissa siitä et tuote esitellään ja tulostetaan paperit pihalle. ja sitte manatasn ku kaupittelijoita riittää? tottakai niitä riittää kun ihmiset antaa käytännössä paremman liksan ovelta kun voi päästä tilanteeseen että ei tule kilpailua ja et saa nimet heti paperiin.
Eletää vuotta 2018 jote ite suosittele et oli firma iso tai pieni niin lopettaa tää ympäriinsä ajelu autoilla ja ovikellojen pimputtelu.. tarkastaa kannattaa antaa, mut lähtökohtaisesti vikaahan löytyy aina koska kauppaa täytyy saada?ne firmat jotka eivöt tee pien huoltoja katoille, eikä kuulu konseptiin, ovat suurimpia vian suurentelijoita.
voitte kuvitella että noilla katteilla ja palkkaus menetelmällä heikkohermosenpi rupee sitte kusettamaan ja painostaa liikaakin varsinkin jos myyjiä lähtee käynnille kaks, nii henkistä yliotetta sillä haetaan ja että ilman kauppaa he eivät ole lähössä ( tältä tarkastukselta)
Se on meistä kuluttajista kiinni kannattaako se autolla kellojen soittelu firmoilla ja nykypäivänä harva tietää että
niissä hinnoissa on välillä 5000-8 tuhattakin euroo ilmaa... kun tinkaat, niin ne "varmistavat" esimieheltä tms ja käyttää alennuksia, mut täten ne saa teille selitettyä hyväksytysti sen että ne pystyy tiputtaa hintaa... psykologiaa
Kattofirmoja ja ovelta kaupittelu on tän aikakauden yks rahakkain ylihinnoteltu huijaus.
Miks me pumpataan kattofirmoille rahat vaikka remontin hinta olis oikeesti 5000€vähemmä ja voitas ite sillä rahalla maata etelässä juode drinkkiä.
Mulla on itsellä alan pitkä kokemus, joten tiedän kyllä mistä puhun , mutta nyt loppu mielenkiinto kattofirmoja kohtaan....
Teijän ei oo mitään pakko uskoa mua, mut miettikää asiaa ja jos päädytte kattoremonttiin niin kilpailuttakaa aina ja siltikin tingatkaa vielä...jos ette koe välttämättömäks isoja nostoautoja ja että remontti täytyy olla kahdessa päivässä valmis ,eikä viikossa, niin silloin pienen yrityksen valinnalla säästätte useita tonneja ja pienillä timpuri porukoilla ei yleensä oo hinnoissa ilmaa samanlailla ku näillä ketkä myy pelkkiä kattoja.
Aurinkoista kesää 😎- Uudenkatonomistaja
Liekköhän kirjoittaja katkera edellisestä työpaikastaan. Totta on että huijareitakin löytyy alalta ja niin monta erilaista myyjää on että sekaan mahtuu monenlaista.
Itse tilasin katon ja kilpailutin 4 eri firmalla. Halvin oli pieni firma minkä hyllytin heti pois koska eiollut ammatti taitoinen eikä vakuuttanut minua. 3 muuta firmaa oli isoja ja samoissa hinnoissa. Mutta onnkesi löysin yhden firman joka on nykyään vesivek. Olipa ensimmäinen firma missä laatu ja työturvallisuus oli otettu huomioon. Hinta oli samaa luokkaa kun muilla mutta muilla ei ollut telineitä jotka kiertivät ympäri talon. Katto tuli 2 päivässä ja todella hyvä ja kohtelias asennusryhmä. Suosittelen ottamaan heiltä. - NOLO
:) onneksi olkoon, läpinäkyvin myyjän kirjoitus ikinä!
- wfweff
Uudenkatonomistaja kirjoitti:
Liekköhän kirjoittaja katkera edellisestä työpaikastaan. Totta on että huijareitakin löytyy alalta ja niin monta erilaista myyjää on että sekaan mahtuu monenlaista.
Itse tilasin katon ja kilpailutin 4 eri firmalla. Halvin oli pieni firma minkä hyllytin heti pois koska eiollut ammatti taitoinen eikä vakuuttanut minua. 3 muuta firmaa oli isoja ja samoissa hinnoissa. Mutta onnkesi löysin yhden firman joka on nykyään vesivek. Olipa ensimmäinen firma missä laatu ja työturvallisuus oli otettu huomioon. Hinta oli samaa luokkaa kun muilla mutta muilla ei ollut telineitä jotka kiertivät ympäri talon. Katto tuli 2 päivässä ja todella hyvä ja kohtelias asennusryhmä. Suosittelen ottamaan heiltä.joo pa joo,
montako kattoa on ny tehny vesivek nimellä?
Alkoi hämeen laaturemontin paha maine olla liikaa. Ihmiset oppi juijarin tuntemaan. - vesivek
Kilometrirahat maksetaan osana palkkaa.
Ei siis palkan päällee kuten kuuluisi.
Siis niinkuin Kummelissa- Artisti maksaa
Kun maksat itse omat kilometrikorvauksesi ,niin bruttopalkkasi pienenee.
Samoin tuleva eläkkeesi -ja kaikki muut ansiosidonnaiset edut. - jos niitä tulet tarvitsemaan joskus
Ei kannata tuohon ansaan mennä .
Kun firma vedättää näin omia työntekijöitään ,,niin miten sitten asikkaitaaan -sen voi vain arvailla. - Veaivek2
vesivek kirjoitti:
Kilometrirahat maksetaan osana palkkaa.
Ei siis palkan päällee kuten kuuluisi.
Siis niinkuin Kummelissa- Artisti maksaa
Kun maksat itse omat kilometrikorvauksesi ,niin bruttopalkkasi pienenee.
Samoin tuleva eläkkeesi -ja kaikki muut ansiosidonnaiset edut. - jos niitä tulet tarvitsemaan joskus
Ei kannata tuohon ansaan mennä .
Kun firma vedättää näin omia työntekijöitään ,,niin miten sitten asikkaitaaan -sen voi vain arvailla.Nyt on sen verran katkeran oloista tilitystä, että ei oo vaan tainnut työ sopia sulle, kannattaa ottaa itseä niskasta kiinni ja olla ahkera, se kantaa pitkälle. Ja ketään ei tartte huijata tai kusettaa ja silti saa tekemästään työstä oikeanlaisen korvauksen.
- Katolla20vuotta
Voivoi taitaa kirjoittaja olla pikkusen hukassa nykyajan tekotyyleistä ja katkera jostain syystä. Läheppäs itse katolle töihin kun et näköjää sielläpäinkään ole käynyt :)
- Katolla20vuotta
wfweff kirjoitti:
joo pa joo,
montako kattoa on ny tehny vesivek nimellä?
Alkoi hämeen laaturemontin paha maine olla liikaa. Ihmiset oppi juijarin tuntemaan.Eipä niitä olekuin reilu 5000 kattoa vaann vuosi tasolla että aika isolla erolla johonkin huttusiin joka tekee sen maksimissaa 10 kattoa vuodessa.kummallahan on.enemmän kokemusta ja kehitystä tapahtunut? Kuulostat hiukan katkeralta wtweff ehkä joskus olet yrittänyt töihin mutta et vaan pärjää tällä alalla..
- Anonyymi
Uudenkatonomistaja kirjoitti:
Liekköhän kirjoittaja katkera edellisestä työpaikastaan. Totta on että huijareitakin löytyy alalta ja niin monta erilaista myyjää on että sekaan mahtuu monenlaista.
Itse tilasin katon ja kilpailutin 4 eri firmalla. Halvin oli pieni firma minkä hyllytin heti pois koska eiollut ammatti taitoinen eikä vakuuttanut minua. 3 muuta firmaa oli isoja ja samoissa hinnoissa. Mutta onnkesi löysin yhden firman joka on nykyään vesivek. Olipa ensimmäinen firma missä laatu ja työturvallisuus oli otettu huomioon. Hinta oli samaa luokkaa kun muilla mutta muilla ei ollut telineitä jotka kiertivät ympäri talon. Katto tuli 2 päivässä ja todella hyvä ja kohtelias asennusryhmä. Suosittelen ottamaan heiltä.Miten 20 vuotiaalla ensimmäistä kesää katohomissa olevalla kaverilla voi olla kovin ammatitaitoinen. ELi juuri sellainen kattoasentaja joka kyseisessä yrityksessä on yleisin. Työ turvallisuus? se on vähän mitä sattuu kun katto tehdään juosten, vanha sanonta juosten kustu pitää paikkansa. Jätetään vanhan aluskatteet alle, ei vaihdeta vanhoja lahoja ruoteita, eli tehdään uusi katto vanhan paskan päälle, kyllä silloin se homma onnistuu kahdessa päivässä.. Et onnea vaan sinun uudelle katolle, joko on pellit vinossa.
- paratiisiin
On se kumma juttu että nämä kaikki kattofirmat on pantu alulle lestadiolaisella voimalla. Kyllä se näkyy hinnoissa. 30-40prossaa ylyhintaa.
- Riksusta
En tiedä onko Kattokeskus pantu alkuun lestadiuslaisella vai millä voimalla, mutta pohjanmaan firma oli ainakin yli 30% kalliimpi kuin ensin mainittu. -Kattokeskus oli edullisin ja nyt vuoden päästä olen edelleen tyytyväinen.
- Anonyymi
etten ostanut sieltä mitään siis
Kyllä hyvää jälkeä voi saada halvemmallakin.👍 En ole suuri yritys, mutta teen työni hyvin alusta loppuun kerralla ja olen myös suhteellisen edullinen.
Tiili, pelti- ja huopakaton pesu, sammalmyrkytys, pintakäsittely (suojaus) tai maalaus.
Toiminta-alueet Uusimaa, Pirkanmaa ja koko Suomi.
Monelle jo varmaan tuttu, pyydä tarjous. Hyvää vuotta 2020 🌞
WWW.KATTOHELP.FI- Anonyymi
Tänään protestilistalla Suomen Elementtikatto Oy ja velkojana Verohallinto.
- Anonyymi
teetin täyden kattoremontin isohkolla Oululaisella urakoitsijalla. Lupasivat 10v asennustakuun. Kuitenkaan enää 2 viikkoa laskun maksamisesta ei yhtiöstä saa mitään vastausta reklamaatioon. Työ oli kallis ja lopputulos kaukaa katsottuna hyvän näköinen. Lähempää tarkastelua ei kestä. Minulta saa tarkempaa tietoa jos jollakulla kiinnostaa.
- Anonyymi
Laitahan kokemuksia.
- Anonyymi
Hyvä että annoit yhteystietosi!
- Anonyymi
Tuo katon oikaisu tehdään kiilaamalla aluskatteen päälle. Vaarana on, että aluskate särkyy ja kiilat ovat vain toisella puolella lautaa, joten lauta menee vinoon. Kiiloja pitäisi lyödä 2 kpl vastakkain, jotta ruoteen alla oleva lauta pysyisi suorassa. Miten lujassa katto on paikallaan, jos yli puolet nauloista on vedetty muutaman millin pois alkuperäisestä paikasta.
- Anonyymi
Yhtä lujassa kuin aikaisemminkin, muutama milli ei vaikuta mitään!
- Anonyymi
Kattotarkastusta tuli tekemään vesivekiltä oikein kaksi miestä. Totesivat vanhan aluskatteen väärin asennetuksi ja kosteuden kertyneen katteen ja ruoteiden väliin, siitä huolimatta sitä ei heidän mielestä tarvi poistaa. Sisälle mentäessä olivat heti kahvia vailla ja kehuivat kovasti heidän asennusta ja toimintamallia, mutta eivät laskeneet tarjousta uudesta katosta vaan aikoivat tulla viikon päästä tarjouksen kanssa, jolloin sanoivat olevan " ota tai jätä" tilanne. Pyysin parin päivän päästä tarjousta sähköpostilla etukäteen nähtäväksi ja arvioitavaksi, mutta eivät suostuneet laittamaan sitä. Näin ollen peruin uuden tapaamisen viikon päästä. Siitä huolimatta tulivat soittelemaan ovikelloa. Koimme tämän ahdistavaksi ja erikoiseksi myyntitavaksi emmekä kyllä suosittele vesivekin kattotarkastusta kenellekään !
- Anonyymi
Mitenkähän ikääntyneet eläkeläiset kestävät tuommoisen toimintatavan ???!!!
- Anonyymi
Olen tehnyt kolme kattoremppaa, joista kaksi firmoilla ja yksi kirvesmiesten porukalla ja omalla työllä. Ainoastaan omalla työllä kirvesmiesten kanssa tehty on mennyt kuten sovittu. Urakoitsijat koettaa välittömästi huijata jos et kokoajan ole vahtimassa. Erityisen huonoja kokemuksia tästä firmasta jika markkinoin monella eri nimellä MTP ProHome Oy tai kodille.fi tai rempaksi.fi kaikki samaa sylttyä VAROKAA TÄTÄ YRITYSTÄ.
- Anonyymi
Tervehdys, kerrotko tarkemmin mikä meni pieleen MTP ProHome Oy alias Kodille Oy jne. kanssa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervehdys, kerrotko tarkemmin mikä meni pieleen MTP ProHome Oy alias Kodille Oy jne. kanssa?
Täysin samaa mieltä, mitä tulee tuohon MTP ProHome-firmaan. Huonosti johdettua toimintaa, työnjälki huonoa, reklamointi milteipä mahdotonta, kun urakoitsija ei vastaa puhelimeen. Hirvee vääntäminen, että saatiin viimein takuukorjaus tehtyä kunnollisesti.
- Anonyymi
ÄLKÄÄ NYT VAIN MENKÖ IHMISET OSTAMAAN ECO KATTOREMONTTIA MITÄ JÄRKISANEERAUS JA MUUT MYY JO JÄRKI SEN KERTOO ,ETTÄ JOS PUU KATTOPELTI JA ALUSKATE ON SAMASSA PAKETISSA NIIN MITEN SE PÄÄSEE TUULETTUMAAN.
JÄRKISANEEURAUS AJAUTUU KONKURSSIIN VIELÄ NIITTEN ASENTAMISTA ECO REMONTEISTA. - Anonyymi
Vaikka sinulla olisikin ollut ongelmia yrityksen kanssa, niin onkohan tuo nyt hieman kohtuutonta päivästä toiseen kirjoitella täällä henkilöstä nimellä. Sama kaveri kyseessä kirjoitusasusta päätellen.
Mielestäni nimellä mainittu yrittäjä voisi kirjoitella tästä asiakkaasta nimellä, jotta muut yrittäjät osaisivat varoa myymästä hänelle mitään.- Anonyymi
Eiks toi nyt oo iha kohtuulista kertoo meille muilekin ketä ei ainakaa kannata ottaa huseeramaan.
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758