Mitä mieltä muut on siitä että meteliä kesäisin koko ajan naapurissa. Onko se oikein, onko jokaisella oikeus metelöidä niin paljon kun huvittaa aikana jolloin ei ole hiljaisuusaika? Omalla pihalla ei hetken hiljaisuutta, ei voi nauttia kesäpäivistä ilman koko ajan kamalaa metakkaa. Oli kyse sitten laumasta huutavia/kiljuvia lapsia, haukkuvia koiria, musiikkia isolla tai moottoriäänet tai muuta häiritsevää meteliä. Ja tämä on päivittäistä. Ikkunoitakaan ei voi auki pitää jos ei koko ajan halua kuulla metakkaa.
Meteli naapurissa
Polaroid2
10436
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oisko valittajalla liian herkät korvat ja liian vähän omaa tekemistä.
Tosin jos jatkuva OIKEA meteli niin hermot menis mullaki
Tunnettu tosiasiahan on että lessuperhe naapurissa laskee toisten kiinteistöjen arvoa. Sukusiitoksiset lapset "ulkoistetaan" pihalle masentuneen äidin pitäessä huolta perheenpäästä, joka on tullut reissutyöstä kotiin käymään tai jos asuukin kotona niin harrastaa kaikenlaista paskaa toisen lessuisän kanssa perheen jäädessä toiselle sijalle. Paitsi silloin kun kohtelee kaltoin vaimoaan.
Valitettavan totta. Ja osa lestoistakin häpeilee tätä että isät eivät tee mitään lasten kanssa. Rälläävät vain kelkoilla ja mönkkäreillä.
Tilanne on tietenkin vaikea,sillä miten voidaan todeta mikä on häiritsevä meteli suorastaan melusaaste kenenkin mielestä,minun mielestä juha sipilän puhe esimerkiksi on suorastaan korvien kidutusta eikä sellaista pitäisi kenenkään joutua kuuntelemaan ikinä.Miikäli koet että sinua kiusataan suurella metelillä niin voi ottaa ääntä esimerkiksi nauhalle todisteeksi,Tavallinen partio poliisi ei voi kuin käydä toteamassa tilanteen ja tekemässä raportin siinä kaikki,todisteita siis pitää olla jotta sinua kuultaisiin.
Meillä oli täällä naapurikaupungissa myös aikanaan lestadius perhe jonka lapset leikkivät/pelasivat aina kadulla. Eikä koskaan kuullut vanhempien varoittavan kadulla pelaamisesta jne...Ja mitä tupakanpolttoa oli sitten kun varttuivat teini ikään...kessu suussa jokaisella ja kumppanit valittuna heti rippikoulu iässä voi sitä tupruttelua. Ja sitten nuoret naisenalut napapystyssä ...
Niinhän se on,ja esimerkiksi mainitsemasi lestaadiukset jotka mainostavat olevansa oikein malli kansalaisia tekevät juuri samoja asioita kuin muutki,siis pelkkää huuhaata koko lestad uskonto.Ne puhuu ettei saisi käyttää ehkäisyä ja sitten yhteiskunta joutuu maksamaan teinilesdien törttöilyt kauheata! ja vielä tämä sipilän&suvakki kumppaneidensa johta hallitsematon esim paperittomien maahantulo invaasio mihin tämä valtio on oikein menossa??
Muistakaan ny kuitenki et Sipilä ei oo vanhoollislesta vaan Rauhansanalainen. Ne ei oo tavan luterilaista kummempia. Käyttää kumia, juo kaljaa ja kattoo telkkaria ihan "julkisesti"
Mutta paska jätkä se on silti ja joutas itse attentaatin kohteeksi. Siis Jihadistin.
Säälittää katsoa noita lestojen muksuja kun vanhemmilla ei järki toimi
Miten sitä parhaiten syyttää ihmistä joka on lessu uskontoon syntyny. Siihen kasvatettu eikä rohkeus enää riitä muuhun. Omat lapset seuraa perässä. Voin kertoa että helppoa ja kevyttä elämää se ei ole vaikka jättäisitte vittuilematta. Apua siellä tarvitaan ja arvostelusta ei ole ku haittaa.