Mikä mahtaa riivata 2vee leikattua poikakissaani? On ollut meillä 12 viikoisesta asti. Hoidettu suurella rakkaudella oikein viimoisen päälle. Pienenä oli erittäin villi, viihtyi sylissä, puski ja pussaili. Pääsi ulos vasta reilun vuoden ikäisenä ja nyt käy sisällä ainoastaan syömässä ja päivällä nukkumassa. Ei ole meistä enää juuri kiinostunut, eikä ulkona anna kiinni. Koskaan ei ole sitä säikäytetty tai komennettu, niin ihmetellään, mikä sille tuli? Asumme maalla, kissan on turvallista olla ulkona, toivon, että siihen ei puututa!! Kesyntyyköhän syksyn tullen, vai onko villi ja vapaa perintötekijöiltään?
Arka kissa
arkajalkakisu
9127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ulkona on kiva olla, ei sen kummempaa, meillä samoin.
Jos luonne muuttuu,se johtuu ikävistä kokemuksista.Niitä kissat ulkona saa,vaikka usein omistajat ajattelevat että ulkoilu on ihanaa ja rentouttavaa.Todellisuudessa, kissat tappelee usein keskenään,rajustikkin.Pakenevat kettuja,ilveksiä,ja supikoiria.
Jos lähellänne on naapureita, joiden nurkkiin kissanne tunkee, se saattaa saada niskaansa milloin mitäkin käteen sattuu,ja siksi arastelee kaikkia ihmisiä.
Eli puuttumatta enempää lakien vastaiseen heitteillejättöön, eli vapaaseen ulkoiluun,se ei aina ole kissalle hauskaa, eikä todellakaan turvallista.Saattanut saada naapurissa harjanvarresta, kivestä tai ties mistä milloinkin .Monet ihmiset meinaan kyörään irtokissat pihoistaan ,kaikin keinoin.Irtokissat ulostavat ikävästi naapurien kasvimaat, lasten hiekkaleikkipaikat,ja kukkapuskan juuret.Kissasta saattaa olla kovasti haittaa jollekkin naapurille,ja sitten kivi, keppi yms,lentää sotkevan irtokissansuuntaan.Itsehän et voi vaikuttaa mitenkään siihen,mihin kissasi ulostaa,etkä estää sitä menemästä pois pihaltasi,jos se yksinään vapaana liikkuu.
Eli jos kissasta on haittaa naapureille,he haluavat siitä pikimiten eroon.Joko häätävät perään mitä milloinkin heitellen,ajattavat kissaa koirallaan tai loukuttavat sellaisen ja vievät löytöeläintalolle.Löytöeläintalolle vienti olisi paras,ja suositeltavin keino, ja kissalle haitattomin.Mutta monet tyytyy kyöräämään irokissoja,ja sittenhän niistä tulee arkoja,ja luottamus ihmisiin heikkenee.
Eli,kissasi ilmeisesti mennyt jonkun nurkkiin,ja saanut sieltä lähdöt,ties kuinka monesti, ja ties millä keinoilla.Ja siksi on säikky.
Sinä itse,mietit mitä asian hyväksi voit tehdä.
Silloin on ajateltava kissan parasta, ja myös ettei siitä olisi enää haittaa naapureille.
Jos olet itsellesi kissan lemmikiksi ottanut,niin kyllä se itsellä kannattaisi pitää, niin että on tarvittaessa aina hoidettavissakin, ja lääkäriin vietävissä.
Arkaa, ja nurkissa ihmisiä pakenevaa kissaa ei omistajakaan pysty tarkistamaan, madottamaan, viemään rokotettavaksi jne.Eikä sellainen pihalla arkana juokseva kissa ole mikään lemmikki.Lemmikistähän pitäisi olla omistajalleen seuraa,ja iloa, muutakin kun että näkee joskus pihassa, ja pakenemassa.
Jos olisin sinä.Ottaisin kissan kiinni, vaikka loukulla jos ei muuten onnistu.Ja joko pitäisin sisällä, ja totuttaisin perheeseen uudelleen.Jatkossa ulkoiluttaisin niin,ettei enää yksinään kuljeksi,ja karkaa.Kissalle voi rakentaa hienon tarhan pihalle, tai kuljettaa ulkona valjaissa,Niinhän lemmikki koirillekkin tehdään,kun niistä oikeasti välitetään ja huolehditaan.
Tai sitten antaisin kissan jollekkin, joka jaksaisi sitä hoitaa, vahtia sen ulkoiluja, ja vaikka valjaissa talutella.
Asiaa on ajateltava kissankin kannalta, ei ole toimiva ratkaisu antaa kissan vaelella yksin ulkona.Jos kissa sairastuu, se ei ole hoidettavissa, tai jos se loukkaantuu, eikä anna kiinni.Talvikin on kohta taas tulossa, ja karmeaahan se olisi ulkona pakkasissa kissan olla, kun ei sitä kiinnikkään saada.Kissat kärsii kylmästä.Olisi eläinrääkkäystä jättää se ulos omilleen.Eli miettikää nyt että mitä asian hyväksi teette.Toimikaa niin,ettei kissa ainakaan kärsi ulkona pakkasissa ensitalvena.Vaihtoehtoja on parempiakin.Ja kuten kerroit,kissaa ei teistä enää ole kiinnostunut.Niin joko te kiinnostutte siitä niin paljon,että sen kiinni otatte.Tai viette sen jollekkin kissaihmiselle, joka siitä jatkossa huloehtii.
Kissat eivät perintötekijöidensä vuoksi araksi tule,tai villiinny.Ne tulevat aroiksi, kun ne jätetään liiaksi ilman ihmisseuraa, ja jos joku niitä kyörää ja pelottelee.
Luonnosta kiinniotettuja jo hiukan villiintyneistä kissoista saadaan totuttamalla, ja hyvällä hoidolla ihan mukavia ja sisäsiistejä kissoja.Siitä on todisteena löytöeläintaloista uusiin koteihin sijoitetut löytökissat.
Lueppas tarkemmin tuo aloitukseni!! Kuten kirjoitin, asumme maalla, naapurit kilometrien päässä, kissaa ei tarvitse loukuttaa, koska, kuten kirjoitin, tulee kotiin syömään ja nukkumaan!! Ei pelkää meitä, tulee syliinkin, mutta viihytyy paljon ulkona! Nim. "normaalia", kiitos kun kerroit sen oikean syyn!! Ehkä ilmojen viileneminen saa kisun viihtymään taas paremmin meidän hellittävänä. Vielä huomauttasin, että eihän kissa tyhmä ole! Jos sitä joku ulkona pelottaisi, eihän se sinne haluaisi!!
Luitkos edes itse kirjoittamasi?
Kirjoitit:Asumme maalla, kissan on turvallista olla ulkona, toivon, että siihen ei puututa!!
Väitit että kirjoitit:Kuten kirjoitin, asumme maalla, naapurit kilometrien päässä,kissaa ei tarvitse loukuttaa, koska, kuten kirjoitin, tulee kotiin syömään ja nukkumaan!!
Et aloituksessa kirjoittanut mitään "kilometreistä", eli kannattaa itsekkin katsoa,mitä on kirjoittanut.Ja jos pyytää multa apua kissanpidossaan olevien omgelmien vuoksi,kannattaisi toki olla tyytyväinen kaikkiin neuvoihin.Vaikka,ne eivät sinun kissanpitotapoihisi sopisi,eivätkä siksi sinua mielyttäisikään.Ne voivat kuitenkin olla lakien mukaisia ohjeita,joten ihan varteenotettavia neuvoja.
Toisaalta,ethän sinä voi edes väittää,että kissalla olisi turvallista olla ulkona,ellet itse sitä ole joka hetki varmistamassa.
Hoidettu suurella rakkaudella oikein viimoisen päälle...mitenköhän se tarkoittaa oikeasti? Onko ruuat parempia kuin yleensä,silittelyä ja virikettäkö laitatte päivittäin, ja huolehditte ettei kissa karkaa, katoa tai mene vaaroihin?
Ja varmasti sinulla hippasen jostainsyystä kuitenkin omatunto siitä kissanpidosta kolkuttelee, kun toivoit nimenomaan,ettei kukaan vaan puutu kissasi jatkuvaan heitteillejättöön.
Kyllä kissat ulos pyytää,vaikka siellä vaarat vaanii.Kissat ei aina opi kokemastaan,ja toistavat helposti reittejään ja tapojaan.Menevät yhä uudelleen samoihin paikkoihin, vaikka niitä muut kyörää pois.Samoja kissoja on samoista pihoista loukuteltu useita kertoja muutamassa viikossa ja tuotu löytöeläintaloille,sekin kertoo varmasti jotain.
Kissahan ei vaaroja osaa varoa, vaikka monet omistajat niin haluavatkin uskoa.Siksi niitä löytyy tienpenkoilta, ja katoaa omistajiensa jättäessä ne oman onnensa nojaan ulos.
Jotkut sitten etsivät karkureiden ja muiden kautta kadonneita kissojaan,ja löytävätkin, jotkut eivät .Kymmenestä löytökissasta vain kaksi , haetaan takaisin omaan kotiinsa, kymmenestä kahdeksan kissan omistajat eivät niiden perään edes kysele.
Sinuna olisin tarkkana,ettei se lähde reisulle,ja jää sille tielleen.Monilta ne kissat karkaa, kun laajentavat reviirejään.Tai löytävät vaan mukavammat ja mieleisemmät nurkat.
Ja höpö höpö!!!!!
Voi olla kipeä, oma kissani alkoi myös käyttäytyä samalla lailla, ei enää antanut ulkona koskea ollenkaan, alkoi hälytyskellot soimaan koska yksikään kissani ei ole käyttäytynyt ikinä tuolleen vaikka on saanut vapaasti ulkoilla ja yleensä kun sosiaallisen kissan luonne muuttuu se meinaa että kaikki ei ole hyvin. Sain lopulta loukutettua sen ja vein lääkäriin, sillä oli kiviä virtsassa ja kainalonalla melko pieni mutta tulehtumassa oleva haavauma.
Kaikkea yllä olevaa, mutta voi myös olla että kissa itsenäistyy ulkoelämään eikä kaipaa ihmisestä muuta kuin ruokaa. Meille kävi sen verran inhottava juttu, että kissamme villiintyi lähes täysin päästessään ulkoilun makuun. Hankimme kissan sisäkissaksi (ulkotarha oli), mutta kesäksi otimme aina mukaan mummolaan maalle. Sai olla sielä täysin vapaana sitten. Vaan ensimmäisen kesän aikana alkoi jo villiintyä. Pari ensimmäistä viikkoa tuli sisälle joskus iltasella syömää, nukkumaan ja leikkimään. Sitten tuli enää syömään päivittäin, sitten enää pari kertaa viikossa. Kesän lopuilla tilanne oli se ettei kissa tullut sisälle enää ollenkaan, pyöri kyllä pihapiirissä mutta ei tullut ihmisen luokse ja lähti karkuun lähestyttäessä. Loukutettiin syksyllä ja takaisin kaupunkiin, alkoi taas käyttäytyä normaalisti. Silti piti seuraavana kesänä kokeilla samaa ja taas sama homma (mitäs olin tyhmä...), kissa villiintyi. Lopulta myös katosi kun oli aika lähteä kaupunkiin. Myöhemmin lumien tultua mummo ilmoitti että kissa on tullu ttaas. Sinne jäi sitten villiksi ulkokissaksi, mummo ruokkii ulkona ja tehnyt kisulle lämpimät oltavat vanhaan navettaan. Itseäänhän tästä voi syyttää :/
Sinuna olisin uudelleen loukuttanut,ja tuonut kaupunkiin ,olisi ollut hoidettavissa,jos tarvetta on.Jos ei tavalliseen loukkuun mene,niin kanuun menee,kun sitä ei kissa huomaa loukuksi.
Jos kissan jättää ulos villiintymään,se on menoa kun tulee joku tulehdus,tai muu hoitoa vaativa juttu.
Oma itselle otettu kissa,on aina omalla vastuulla, ei mummo voi auttaa kissaa, jos ei sitä kiinni kukaan saa ;)
Onhan ap kisusi leikattu? Joka tapauksessa uskon, että nauttii täysin rinnoin vapaasta kissanelästä maalla huoltojjoukkojenne turvin ja alkaa taas sateiden ja kylmän tullen viihtyä enemmän ja enemmän sisällä ja sylissä....ensi kesästä unelmoiden! Onnenpoikakisu😻