Tuttava hyväksikäytti

Pirstaleenaaa

Puran tämän tänne koska en muutakaan keksi. Viime juhannuksena menin entuudestaan tutun miehen mukaan juhlimaan. Olemme ennenkin käyneet yhdessä ulkona ja meillä on ollut kivaa. Minulla oli tunteita häntä kohtaan ja luulen että hänellä oli myös minuun. Kaikki kuitenkin muuttui yöllä. Heräsin nimittäin siihen että hän oli riisunut vaatteeni ja olimme keskellä aktia. Sanoin hänelle että ei mitä vittua teet ja hän vain vastasi että eihän jännitä?!

Menin shokkiin ja kuukausi myöhemmin kerroin hänelle asiasta. Hän laittoi sen muistamattomuuden piikkiin. Tilanne kalvaa minua koko ajan ja asiaa ei helpota se että lähdin hakemaan vastauksia häneltä kännissä baarissa jolloin hän vain totesi että haista paska. Myöhemmin ilmoitti että ei halua kännissä jutella asiasta. Ihan fiksua kuitenkin selvinpäin jutella. Viestitin että tilanne on todella vaikea minulle ja olen aivan rikki tästä. Vastaukseksi sain että jutellaan joku kerta. En tiedä mitä nyt teen. Tuntuu että kaikki kaatuu päälle ja painajainen on koko ajan päällä.

11

482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raiskaajiltavehkeetpois

      Tee rikosilmoitus raiskauksesta. Tuo oli täysin lain tarkoittama raiskaus. Poliisilta saat tiedot rikosuhripäivystyksestä ja raiskattujen tuesta.

    • mencannotbefeminists

      Miehet ovat just tommosia. Sinuna en luottaisi yhteenkään. Toivottavasti se jouttuu vastuuseen siitä mitä teki. voimia <3

      • humanwhisperer

        Jos miehet ovat kokemustesi puolesta tuollaisia suosittelen vaihtamaan heti ja välittömästi sitä piiriä missä olet liikut ja elät. Muussa tapauksessa suosittelen katsomaan peiliin.


    • VoimiaUhrille

      Joo. Noin voi käydä, kun lähtee miehen matkaan. Ei voi arvata miten tuo mies asian käsittää ja humalainen nainen vierellä saattaa johtaa kiusaukseen. Tällä en kuitenkaan puolusta hyväksikäyttäjää!

      Kyseessä on joka tapauksessa rikos. Vaikka mies kuinka "olettaisi", että nainen haluaa, tai että hällä väliä, hyviin tapoihin kuuluu kysyä lupa tällaiselle teolle, ettei herra rakastaja yhtäkkiä löydäkin itsensä ristikon takaa.

      Puhuminen kannattaa aina. Vaikka kuinka kaksi humalaista saattaisi hellästi kaulakkain lähteä jatkoille, se seuraava askel, eli akti, kannattaa varmistaa etukäteen, että neiti on varmasti asiasta samaa mieltä. Vahvasti humalaisen naisen kanssa tulee olla varuillaan: vaikka hän humaltuneessa tuilassaan olisi kuinka auliilta vaikuttava, aamulla, moraalisen krapulan, eli morkkiksen iskiessä voi tilanne olla toinen.

      Yleensä kyllä on niin, että raiskaus on teko, jossa uhri selkeästi vastustaa sitä, niin umpihumalassa harva on, ettei saa ähkäistyä sanaa "Ei!" ja esim. tönäistyä rakastajaa kädellä, joka on selvä merkki siitä, että uhri ei aktia halua.

      Tätä mielipidettä tulee kunnioittaa, tai saattaa odottaa linnareissu. Jo ihan miehenkin oman turvallisuuden vuoksi, jos on erehtynyt haihattelijan matkaan joka ei tiedä kylläkö vai ei.

      Ihan oikeat raiskaukset ovat esim. sitä, että kuuma rakastaja loikkaa puskan takaa niskaan, tai muutoin rauhallinen illanvietto kääntyy yllättäen veriseksi painiskeluksi.

      Seksuaaliseksi hyväksikäytöksi (ehkä raiskaukseksikin) katsotaan esim. sammuneen / nukkuvan / tajuttoman uhrin seksuaalinen hyväksikäyttö, yhdyntä. Rikosnimikkeet ovat vain sitä varten, että ne oikeuslaitoksessa tarkentavat tapahtumien kulkua. Nukkuneena hyväksikäytetty voi kuitenkin aivan samoin kokea asian syvästi traumaattisena, kuin hereillä ollut raiskattukin.

      Kyseessä on kunkin uhrin oman seksuaalisen koskemattomuuden loukkaus ja uhrit reagoivat eri tavoin. Tuollaista ei kertakaikkiaan tehdä. Vaikka houkutus olisi suuri, jokaisella on oikeus päättää omasta ruumiistaan, toiselle tämä valta ei kuulu. Ulkopuolinen hyökkääjä on aina rikollinen.

      Aloittajalle toivotan voimia. Kullakin meistä asiat vievät aikansa. Kaikkien meidän tilanne on ollut erilainen. Itseni kohdalla ei ole ollut yhden kerran koetusta asiasta, vaan todella pitkällisestä tapahtumien ketjusta.
      ***

    • Hei Pirstaleenaaa!
      Hyvä, että olet lähtenyt hakemaan tilanteeseesi apua. Meillä jokaisella on oikeus seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen ja seksuaaliseen loukkaamattomuuteen sekä fyysiseen turvallisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus päättä kenen kanssa, milloin ja miten harrastaa seksiä. Seksiin tarvitaan aina kummankin osapuolen suostumus ja kertomasi mukaan et ole tätä suostumusta antanut. Kertomasi mukaan olet joutunut seksuaalisen väkivallan uhriksi. Vastuu rikoksesta on aina tekijällä, ei uhrilla. On luonnollista, että seksuaalirikoksen uhri kokee erilaisia tunteita, kuten häpeää ja syyllisyyttä. Tilanne on varmasti vaikea sinulle. Rikoskokemus voi olla ahdistava ja raskas uhrille. Siksi onkin tärkeää, että et jää asian kanssa yksin.

      On tärkeää, että seksuaalirikoksesta tehdään rikosilmoitus poliisiasemalle. Rikosilmoituksen voi tehdä missä tahansa poliisiasemalla ja mukaan voi ottaa ystävän tai tukihenkilön.

      Apua kannattaa hakea Rikosuhripäivystyksestä sekä muilta ammattilaisilta. Voit olla yhteydessä Rikosuhripäivystykseen ja saada tukea sekä neuvoja lähimmältä palvelupisteeltä. Palvelupisteiden yhteystiedot löydät www.riku.fi/yhteystiedot. Tapahtuneesta kannattaa jutella jonkun luotettavan henkilön kanssa tai tulla Rikosuhripäivystyksen chattiin juttelemaan. RIKUchat on auki arkisin 9 – 15 ja maanantai-iltaisin 17 – 19. Chat löytyy www.riku.fi/nuoret nettisivuilta.

      Ystävällisesti Rikosuhripäivystys

    • Saatanan-pissikset

      AP! Ota nyt saatana vastuu elämästäsi ja valinnoistasi! Lähdit ryyppäämään miehen kanssa joka himoitsi sinua. Oliko mitään vitun järkee lähtee jos et ollut varma että haluut seksiä hänen kanssaan? Tietenkin vastuu rikosoikeudellisesti on raiskaajalla, mutta tältäkin olisi vältytty paremmilla valinnoilla.. Elämänhallinta nuorilta gimmoilta ihan hukassa näköjään!!!!!

    • humanwhisperer

      Jälkiviisaana - aina helpompaa - on sanoa että heti 112. Itse odotan aikaa jolloin 112 ei ole enää mikään ydinpomminlaukaisunappi ihmisten mielessä vaan selkeä terve reaktio tilanteeseen jossa yksi ihminen on tehnyt pahaa ja väärin toiselle.

      Miksi haluat jutella tekijän kanssa? Miksi hän auttaisi sinua ja miten? Myöntämällä raiskauksen? Selittämällä sen muuksi jonka uskot?

      Näin jälkeenpäin on pakko sanoa että lätty lätisisi vaikka muuten hyvinkin harmonista eloa kannatan. Eikä mitään muuta kontaktia nyt tai koskaan aikojen loppuun. Sammuneiden raiskaajia on ja miehenä yllätyin kun tajusin kuinka usein heidät päästetään tekosistaan, he pyrkivätkin pääsemään tuttaviksi ja nukkumaan. Reilu "mennäänkö panemaan?" -mies voi olla sika mutta myös suora.

      Sinä et ole mihinkään mitenkään millään tavalla syyllinen. Tekijä on aina ja vain ainoa syyllinen. Itseä toki voi ja pitää suojella, se ei ole absoluuttinen turva koskaan mutta siihen on hyvä pyrkiä.

      Vieläkin tekisin rikosilmoituksen, vaikka se ei johtaisi edes mihinkään. Sen jälkeen tai aikana avun vastaanottamista. Kusipäät ei määrittele miehiä eikä tätä maailma, vielä vähemmän sinua ja sinun oikeutta nauttia seksistä, rakkaudesta, miehistä, elämästä.

    • NYT.TYTÖT.HERÄTYS

      KANNATTAAKO VETÄÄ KOOMAKÄNNIT? NO EI KANNATA..

    • OnneaSinulle

      Ymmärrän aloittajan tuntemuksen hänen yrittäessä jälkeenpäin keskustelua raiskaajan kanssa, saada selitys omaa mieltä järkyttäneeseen asiaan. Asiaa kokemattoman mielestä "sairasta". Aivan oikein: uhri sairastui.

      Uhrin toiminta voi ulkopuolisen silmissä olla hullua, mutta uhri itse näkee toiminnassaan logiikan. Hän yrittää yksin selviytyä tilanteestaan. Saada tolkkua sekavina pyöriviin ajatuksiinsa. Samalla hän yrittää luoda epäinhimillisestä tekijästä lähes ihmisen kaltaista: puhumalla luoda mielikuva hellyydestä. Valheelkista kaikki, mutta siinä sieluntilassa uhrille kelpaa tilapäinen valheen uskominenkin, kunhan se kauheus, repivä tuska sisällä helpottuisi!

      Ed. kertomuksen raiskaaja oli myös tyypillinen oma itsensä, sanoo uhrilleen: "Haista paska." Toivottavasti hänellä menee koko elämänsä pieleen. Hänellä ei olisi koskaan omaa oikeutta onneen.

      Selviytyäkseen, uhrin kannattaakin jatkossa nähdä hänet ainoastaan näin, haista paska-tyyppinä. Muuttumattomana, haisevana paskaläjänä, jonka matkaan hän erehtyi.

      Asialle ei voi enää mitään. Yritä selviytyä tilanteestasi parhain päin. Sinulla on paha olla. Tuskasta toipuminen voi kestää kauankin. Sinä olet itse itsellesi tärkein. Yritä elää elämää joka rauhoittaa ja saa sinut onnelliseksi. Ihmisiin petymme. Mutta Luontoäiti ei petä. Juopottelun sijasta ja lohdun hakemisista ihmisiltä, ala harrastaa luontoon liittyviä asioita, niin voit kokea aitoa lämpöä ja rakkautta.
      .

    • jfjfjfbf

      kyllähän tuo on selkeä raiskaus, itse en ole koskaan sammuneelle naiselle tuota tehnyt. Jos ite sammunu ni jotkut naiset jättäny kiukkusen lapun pöydälle ku ei saanu munaa ja jotkut o nussinu vaik oon nukkunu joskus heränny ja joskus en. Mut ei se mua oo häirinny eipä tuo mulkku nussimalla kulu ja henkisellä puolella ihan sama e pari kertaa harmittanu et ei muista :( mut ehkä se on meille miehille hieman eri asia kun saanti o sen verran harvinaista...

    • ttererytytr

      eli olit ihastunut ja kaveri kanssa menit käsikynkkää kännissä sen kansa johonkin, limavittuisena kiimailit siinä ja kaveri riisui ja työnsi munaa sisään kuten asiaan kuuluu, ehkä sammahdit siinä samalla keken työnnön ja heräsit no mitä sitten? et kertonut imitkö sen munaa. porasiko perseeseen

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Slava Ukraine-mölisijöiden vuoksi Suomi syöksyy nyt synkkään lamaan

      Eivät tainneet mölisijät tajuta millaisia kustannusseurauksia tästä maalle ja sen kansalaisille seuraa.
      Maailman menoa
      511
      2945
    2. Mulla on niin ikävä sua mies

      taas senki hunajakipon mies. Tai aina :)
      Ikävä
      294
      2329
    3. Beata Papp gold digger (Leppilampi)

      Kivasti nuori nainen turvasi toimeentulonsa kun antoi setämihelle. Naiset!!! Kyllä niitä setämiehiä löytyy aina vaikka naama ois kuin petolinnun perse
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      2043
    4. Ernan pahoinpitely

      Erna pahoinpidelty. Törkeää Seiskalta nimittää tuota kissatappeluksi. Erna kertoo tässä lehtijutussa että hänellä on turvamies aina yöelämässä. Missä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      1713
    5. Venäjän ydinisku lähestyy hitaasti mutta satavarmasti...

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/eac44407-e77d-418b-ae21-1db8a0104309 Venäläisten ärsyttäminen jatkuu, milloin menee kuppi nurin ja "uusi aurinko"
      Maailman menoa
      350
      1708
    6. Paras muistosi hänestä?

      Mitä muistoa muistelet mieluiten ikävöimästäsi ja miksi?
      Ikävä
      86
      1239
    7. Eikö olenkin niin, että

      jos sinulla mies on ikävä, niin sinä otat yhteyttä vaikka sinua olisi kielletty. Jos, oikeasti tuntee ja haluaa, sitä taistelee.. eikös? Teen vain
      Ikävä
      78
      1066
    8. Huumekohussa marinoitu Redrama Vain elämää -kuvauksista: "...valehtelevan, jos sanoo, ettei..."

      Juhannuksen jälkeen Redrama oli aiheuttanut lähipiirissään huolta kuukauden mittaisella katoamistempullaan. Vain elämää -leiri pidettiin toukokuun lop
      Suomalaiset julkkikset
      2
      1032
    9. Millanen oli tunnereaktio

      Millanen tunnereaktio oli viimeksi ku kaipauksen kohteen näit?
      Tunteet
      70
      1029
    10. Martina taistelija.

      WSOY tällä hetkellä listan kärjessä, eli myydyin kirja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      875
    Aihe