Kävin alkukesästä mökillä puuhastelemassa. Kun sain hommani tehtyä, laitoin saunan lämpenemään ja menin mökkiin makoilemaan. Jätin ulko-oven raolleen, koska sisällä mökissä oli niin kuuma. Olin ottanut vaatteet jo kaikki muut pois paitsi bokserini, että pääsisin saunaan heti kun se olisi lämmennyt. Minulla lojui pöydällä vanha pornolehti jota aloin selailla siinä makoillessani. Tietystikin kullini alkoi seistä voimakkaasti joten laskin housujani jotta kalu pääsisi ponnahtamaan vapaasti seisovaan asentoon. Tartuin toisella kädelläni kulliini ja aloin tehdä hidasta runkkaavaa liikettä samalla kun keskityin pornolehteen. Olin niin "muissa maailmoissa" etten huomannut enkä kuullut kun ovelle ilmeistyi naapuri mökin noin 60v rouva. Säpsähdin ja katsoin häntä nolostuneena boxerit nilkoissa ja kovana sykkivä kyrpä toisessa kädessä ja toisessa kädessä vanha Ratto lehti. Rintava naapuri mökin rouva katseli minua ja alkoi hymyillä. Hän siirtyi sisälle mökkiin, veti oven perässään kiinni ja sanoi: "Jatka vaan ihan rauhassa." Hämmennyksestä selvittyäni jatkoin hidasta runkkaamista. Rouva laski yllään olevan hameen alas ja työnsi kätensä pikkuhousujensa sisään ja alkoin hieroa sieltä itseään samalla kun käveli hitaasti lähelleni. Toisella kädellä hän tarttui kulliini ja alkoi vatkata sitä. Siinä vaiheessa olin jo varma mitä tulisi tapahtumaan, joten otin rouvan pikkareista kiinni ja vedin ne alas. Rouva potki pikkarit kokonaan jaloistaan pois ja istui päälleni ohjaten samalla kullini kiimasta sykkivään pilluunsa. Eipä tarvinnut rouvan kauaa kullillani ratsastaa kun kyrpäni alkoi jo sylkeä spermalastia pillun uumeniin. Kun homma oli ohi, nousi rouva spermaa valuen päältäni ja veti pikkarit ja hameen takaisin jalkoihinsa ja sanoi: "Meiltä paljoi sulake mökillä eikä ole varasulakkeita. Löytyisikö sinulta?" Ja löytyihän minulta :)
Vastaukset 11
Nammm
- Oulun_mökkiläinen_51v
Mistäs päin pipari olet?
- Herraxxxxx
Kik naistavailla pipari😏
- Oulun_mökkiläinen_51v
pipari1960 kirjoitti:
Voin tulla sinne sun mökillekin!
No voisit kyllä tulla... yllättää minut :)
- Oulun_mökkiläinen_51v
Laitappa pipari1960 mulle mailia: tapsa1966(a)suomi24.fi
- valetta1
Sanottakoon valihuomautuksen, että en ole "ikinä" "ikinä" tavannuta "sykkivää" pimppiä... eli jos kuka on niin heti mulle dokumentit "pöytään"
- Vinkki5
Minun pilluni supistelee/kouristelee/sykkii kun saan orgasmin.
- Anonyymi
Sitten on paljon jäänyt kokematta
- Ikv222
Naapuri ei enää kouri:
https://www.adressit.com/suomen_lopetettava_ottamasta_turvapaikanhakijoita
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851345
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351061Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19865Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154695Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13690- 46669
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja185631- 33560
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39538