hei. olen 15 vuotias tyttö etelä suomesta. olen aina halunnut laulajaksi ja aina kun on tilaisuus päästä karaokea laulamaan oon heti menossa! minua on kehuttu mahtavaksi laulajaksi, j kerran musiikki tuottaja pyysi minua mukaan laulukisaan kun hänellä tuli äänestäni kylmät väreet:D harmi vain että kisa oli aikuisille, eikä hän tiennyt että olen 15. miten saisin itseni esille niin, että voisin tutustua musiikki tuottajiin ja esiintyä lavalla? olen yrittänyt hakea laulukilpailuihin, mutta sattumalta huono tuuri on aina osunu mun kohdalle. ekalla kerralla menin idolsiin, ja loppujen lopuksi en päässyt edes laulamaan sillä jatkoon ei enää riittänyt porukkaa. melkein 30 ihmistä lähetettiin siksi kotiin. 😕 olen muuallekkin hakenut mutta vastausta ei ole tullut takaisin pääsinkö jatkoon vaikka olisi pitänyt tulla. kun kerron tästä joillekkin musiikin parissa työskenteleville, ja he ovat todella harmisdaan ja sanovat että olen huippu hyvä. oletko sä laulaja? tiedätkö miten pääsen tekemään unelma työtäni? entä ootko sä musiikki tuottaja ja haluat antaa neuvoja? jos oot niin mä oon enemmän kun ilonrn jos voin lähettää sulle ääni näytteitä! :)
miten voisin saada itseni esille?
LonelyGirl01
0
114
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t217503- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492