Minulla on Suomen esihistoriassa aukkoja. Milloin Ruotsin valtakausi Suomessa alkoi - 1200 -luvullako? Mitä Suomi oli ennen Ruotsin valtakautta? Oliko Suomi koskaan itsenäinen ennen v. 1917?
Ruotsin vallan aika Suomessa
3
250
Vastaukset
- En_ole_robotti_
Ruotsin aika alkoi joskus 1100- luvun puolessa välissä. Vähitellen niin että Varsinais-Suomi ja Häme ensin , sitten Viipuri ja Eteläpohjanmaa. Tätä aikaa kesti kai 1300-luvun alkuun. 1300-luvun loppupuolella Suomi oli osa ruotsia niin kuin esim. Smålanti tänä päivänä. Kaikkin vaaleihin saatiin osallistua Jos niitä sattumoisin järjestettiin. Esim kuninkaanvaalehin. Ruotsinvalta päättyi 1808-9 vuden sotaan ja senjälkeen kuuluttiin Venäjälle vuoteen 1917.
Suomi itenäistyi vuonna 1917.
Ennen Ruotsin aikaa täällä oli varmaankin jonkinlaisia suurempia pitäjän tai maakuntatyyppisiä suurmiesten ylläpitämiä "valtakuntia". Niitä saattoi olla muutamia. Mitää kokonaista "Suomea" ei varmaan ole koskaan ollut ennen v. 1917. - Ruotsin_aika
Ruotsin aika oli 1600-luvulla, ja jatkui 1700-luvun alkuun ja sitten se loppui. Sitten oli Venäjä. Ja ennen sitäkin oli Venäjä.
- Ruotsinhallinto
Väärä sivu kysymykselle, löytyneee historia- tms. paremmin sopivia sivuja. Mutta sen verran aihetta sivuavaakin kerron, että asiasta on kirjoitettuakin tietoa paljon saatavilla, kirjastolaitos esim. on vielä toiminnassa. Tietojen tarkkuus heikkenee mitä etäämmälle ajassa mennään, eikä meillä oikein löydy arveluja parempia tietoja jostain 1200- 1300- lukuja varhaisemmasta ajasta. Jostakin eteläisestä Euroopasta on paljon enemmän tietoa jo ajanlaskumme alun vaiheilta, jopa kauempaa, kiitos esim. Titius Liviuksen ja Flavius Josefuksen yms.
Nykyisen suomen alueella arvellaan 1200 elelleen noin 60000 ihmistä, eli tilaa oli. Suurimpia päälliköitä tuolloin lienevät olleet perheenpäät ja mahdollisesti sukujensa vanhimmat tms. Ruotsin vaikutus alkoi hivuttautua maahan noin 1300 alkaen, mutta kului vielä aikaa ennen kuin edes Varsinais- Suomen alue oli yhtenäisesti johdetussa tilassa, eli sellaisen ajan voitaneen katsoa alkaneen noin 1600. Vielä tuossakin vaiheessa pohjoinen Suomi oli vähän ei- kenenkään maata, Ruotsin ja Venäjän rajalinja kun kulki epämääräisesti Pohjois- Karjalasta Oulun seudulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1257513Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?937224Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit287149Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t656296Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t66040Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1005642Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465448Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa665285Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus445168Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset304943